Liian pasiiviset isovanhemmat?

[karhukas]

[QUOTE="shihtzu";24586500]No mulla pakkotilanteet on työkeikat, hierojalla käynnit, hammaslääkärissä käynnit ja muut vastaavat, niihin tarvin hoitoapua, kun ei sitä lasten isästä ei noissa tilainteissa apua ole.[/QUOTE]

Mun mielestäni mikään noista ei ole pakkotilanne. Ainakaan mikään hieroja ei velvoita ketään hoitamaan, vaan sellaiset sovitaan miehen työajan ulkopuolelle jotta oma vanhempi hoitaa lapsia.

Meillä on 4 lasta 0v-6v ja olemme käytännössä täysin omillamme. Enkä valita siitä, koska olemme itse lapsemme halunneet ja suoraan sanottuna hoitoapu on niin harvinaista, että olen sitten tosi levoton sen aikaa. Jos joku isovanhemmista saisi aivotärähdyksen ja suostuisi hoitamaan hierojalla käyntini ajan lapsia, olisin kireä kuin viulunkieli siinä pöydällä. Mutta eipä pelkoa siitä.

Meillä on miehen kanssa työikäiset ja -kykyiset vanhemmat (tai no miehellä vain äiti hengissä). Heillä on omia harrastuksiaan ja vilkas sosiaalinen elämä. En edes pyydä heiltä hoitoapua, äärimmäisessä hädässä olen viimeisen puolen vuoden aikana pyytänyt (oli yhden lapsista toimintaterapia eikä mies meinannut saada töistä siksi aikaa vapaata). Äitini ei suostunut, koska ei jaksanut lähteä niin aikaisin liikkeelle (9.30). Asia minulle ok, mies sitten tuli kesken työpäivän hoitamaan muita, kun yksi lapsista terapiassa. Samoin meillä toimitaan kaikki pakkomenot, jotka siis syynätään tosi tarkkaan mikä on OIKEASTI tarpeellista.

Se minua suututtaa, että isovanhemmat olivat paljonkin läsnä esikoisen ja vähän kakkosenkin arjessa, tekivät itsestään supertärkeitä lapsille. Hemmottelivat, kyläilivät, soittelivat. Mutta tekivät nyt selväksi, että koska vastoin heidän mielipidettään "hommasimme" neljännen, ei heitä kiinnosta. Osittain siis tietoisesti, osittain ajattelemattomuuttaan jäivät pois meidän elämästä. Kesällä kävivät kylässa kerran! Minä olen soittanut usein, että voidaanko ajella iltakahville tms. Mutta ei saa koska he joko nukkuvat päiväunia, siivoavat tai muuten vaan eivät ole kiinnostuneita. Viimeksi huhtikuussa heltisi lupa vierailulle. Lapset kaipaavat selvästi koko ajan isovanhempiaan, tosin hiljalleen ovat vähentäneet heistä puhumista. Liekö luovuttaneet.

Minä en siis kaipaa hoitoapua, pärjätään hienosti näinkin ja kerran vuodessa ystävät auttavat niin, että saadaan viettää ilta kahdelleen miehen kanssa. Itse otan sitten ilomielin vuorostani ystävien lapsia meille yökylähoitoon. Mutta en käsitä, miten lapsenlapset eivät kiinnosta enää pätkääkään!? Siskon 3v poika on vähintään joka toinen kuukausi 2-5pv hoidossa, hakevat hänet vajaa 100km päästä. Meille 7km päähän ei voi ajaa kylään! No eikös se mene niin, että vanhempiemme kaltaiset ihmiset itkevät sitten vanhana kuinka kukaan ei koskaan käy kylässä?! Niin makaa kuin petaa, jos ei nyt tutustu lapsenlapsiin, eivät he kiinnostu isovanhemmistaan kun he ovat vanhoja ja yksinäisiä, kun on harratukset harrastettu loppuun...

 

[zenn]

En lukenut kuin ensimmäisen sivun. Kannattaa keskustella avoimesti isovanhempien kanssa, eivät hekään ole ajatustenlukijoita ja kenties yrittävät pysytellä vähän kauempana, etteivät liiallisella asioihin sotkeutumisella aiheuta kränää.

Pitää muistaa, että isovanhemmilla on myös oikeus elää omaa elämäänsä, ilman että joutuvat jatkuvasti pitämään huolta muista ihmisistä.

 

[Meillä menee näin...]

Minun vanhempani ovat jo eläkkeellä, mutta harvoin tarjoavat hoitoapua, kun asuvat niin kaukana. Jos joskus itselläni on pakollinen meno, eikä mieskään pysty töistään joustamaan, saan ehkä apua vanhemmiltani, mutta asia on sovittava hyvissä ajoin. Ovat niin "kiireisiä" eläkkeellä, jatkuvasti on jotakin kissanristiäisiä, lääkärissä käyntejä, remonttia jne jne...Lisäksi odottavat lastenhoitoavusta vastapalvelusta, eli pitää tulla auttamaan esim. remontissa tms. Ja mikäli emme käy heillä kylässä, niin eivät hekään meille tule. Naurettavan lapsellista käytöstä heiltä mielestäni. Olen ajatellut että jos eivät lapsenlapset kiinnosta niin katson että se on heidän menetyksenstä..
Miehen vanhemmilta emme apua edes halua, koska he ovat alkoholisteja. Että nain meillä jo 6:tta vuotta...

 

["vierailija"]

Miksi nykyään oon tää "ite oot lapses hankkinut, joten hoida ne"-asenne?
Monessa paikassa on ollut puhetta siitä, ettei äitiä ole "rakennettu" hoitamaan lapsia täysin yksin.
Yksin hoitaminen on biologian vastaista, vaan lapset olisi tarkoitus kasvattaa yhdessä muiden naisten kanssa. Esim. isovanhemmat. Tää yksin pärjääminen on keksittyä. On lasten etuoikeus saada olla isovanhempien kanssa.
Jollain vanhemmilla ja isovanhemilla on aivan kaamea asenne!

 

["Henna"]

Kiitos kannustuksesta.

Jotta päästään väärinkäsityksistä, ilmaista lastenhoitoapua en kaipaa vaikka todellakaan liiaksi tuloja hoitovapaalla ei ole. Pärjään lasten kanssa mainiosti, vaikka täytyy myöntää että välillä tuntuu että olisin jaksavampi äiti, jos saisin omaa aikaa ja tilaisuuden hoitaa suhdetta mieheen. Baariin ei ole tarvis päästä. Sain ensimmäisen lapseni lähes 30-vuotiaana, joten rällätä olen ehtinyt sitä ennen tarpeiksi asti. Miehen kanssa oli takana pitkä suhde ja lapsi-asia hyvin harkittu. Lähinnä juuri tuo ihmetys ja pahan olon tunne. Väistämättä tulee sellainen olo etteivät lapset ole isovanhemmille tärkeitä.

Omalla kohdalla on ollut tällainen olo siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Kuskasin aikoinaan pienemmät muuttokamat bussilla, isommat kaverin autolla. Vanhemmat eivät osallistuneet millään tavalla, ei velvoitetta, tiedän... Eivät ole paljon perään soitelleet tai kyläilleet. Jokin aika sitten vasta tajusin, että se olin minä joka soittelin perään ja kyseiln mitä kuuluu. Vanhempani ovat jopa olleet hieman loukkaantuneita kun en enää ole viitsinyt soitella.

Lapsellisesti kuvittelin että välit lähenisivät kun saan lapsia. Isovanhemmat jopa kyselivät etukäteen että milloinkas niitä lapsenlapsia sopii odotella ja olivat aluksi kovinkin innoissaan asiasta.

Meidän kohdalla "ennen oli tosiaan paremmin". Jopa äitini itse on kertonut kuinka hänen isänsä "aina otti meidät hoitoon, milloin tahansa hän pyysi". Muistan olleeni mummilla ja vaarilla usein hoidossa, ja näin oli kuulemma myös kun olin pieni. Äitini myös valitteli minulle joskus, että hänen anoppinsa kävi alkuaikoina melkein liian usein kylässä ja puuttui asioihin.

Meitä nykyvanhempia haukutaan itsekeskeisiksi ja nykynuoria "pullamössölapsiksi", mutta en ole näistä asioista enää yhtä varma. Meillä pikemminkin vanhemmat ovat olleet minun suuntaani yhteydessä kun rahan tarve yllättää, heillä on kummallakin jatkuvasti todella tiukkaa. Toinen vanhempi on lisäksi ollut jo vuosia työttömänä, joten ne "kiireet" on ihan itse aiheutettuja. Itse olen sitten valinnut erilaisen elämän suunnan, suorittanut opiskeluni loppuun, edistänyt työuraani, hankkinut omistusasunnon ja perustanut harkitusti perheen.

Kaikkea ei voi saada, joten ehkä se asia mitä en voi järjestää kuntoon, on omat ja lasteni suhteet isovanhempiin.

Tsemppiä kaikille muillekin "isovanhemmattomille perheille". Kyllähän me pärjätään, osataan ja jaksetaan! Myöhemmin on kuitenkin vielä ikävä tätä pikkulapsiaikaa. Ihana silti jakaa tuntoja muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.

 

[Keittiönoita]

Siis kieltävätkö sun vanhempasi sua menemästä lastesi kanssa heille kylään? Toistuvasti?

 

["Henna"]

Tarkennus vielä edelliseen. Lastenhoitoapua sinänsä kaipaan, mutta se ei ole tässä pääasia.

Olen samaa mieltä että ei ole järkevää kaataa lastenkasvatusta pelkästään äidin harteille. Lapsetkin voivat paremmin kun on tukiverkosto ja tietävät että on muitakin läheisiä ihmisiä joille he ovat tärkeitä. Puhumattakaan sukupolvien välisistä siteistä, iäkkäämpien ihmisten arvostamisen oppimisesta ja heidän tarjoamastaan elämänkokemuksesta.

Mies osallistuu meillä lasten- ja taloudenhoitoon huomattavissa määrin, varmaan enemmän kuin keskivertoisät yleensä. Ilman häntä en pärjäisikään yhtä hyvin. Tosin voin olla väärässäkin, ehkä näitä "loistoisiä" on nykymaailma pullollaan, jos isovanhemmat ovat tässä ottaneet takapakkia.

 

[Mamma -68]

Hei! Meidän lasta (kohta 3 v) ei kukaan isovanhempi ole ikinä hoitanut. Miehen äitiä ei voisi vähempää kiinnostaa koko lapsi ja oma äiti ei myöskään juuri tapaa lasta. Tiesin tämän jo etukäteen, että hoitoapua ei tipu. Ainoa mikä surettaa, on se että lapsen ja isovanhemman suhde jää aika ohkaiseksi. Olisi kiva, jos lapsen elämässä olisi hyvä suhde isovanhempiin. Kaikkea ei voi elämässä saada, onneksi on ihana puoliso ja lapsi, vaikka omat vanhemmat ovat välinpitämättömiä. Isovanhemmat ovat aina silti tervetulleita kylään eli ei myöskään yritetä estää tapaamasta lasta. Meillä ei ole ketään, joka voisi missään pakkotilanteessa lasta hoitaa. Itse ollaan yritetty selvitä ja on todella vaikeaa ajoittain.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Henna";24586945]Tarkennus vielä edelliseen. Lastenhoitoapua sinänsä kaipaan, mutta se ei ole tässä pääasia.

Olen samaa mieltä että ei ole järkevää kaataa lastenkasvatusta pelkästään äidin harteille. Lapsetkin voivat paremmin kun on tukiverkosto ja tietävät että on muitakin läheisiä ihmisiä joille he ovat tärkeitä. Puhumattakaan sukupolvien välisistä siteistä, iäkkäämpien ihmisten arvostamisen oppimisesta ja heidän tarjoamastaan elämänkokemuksesta.

Mies osallistuu meillä lasten- ja taloudenhoitoon huomattavissa määrin, varmaan enemmän kuin keskivertoisät yleensä. Ilman häntä en pärjäisikään yhtä hyvin. Tosin voin olla väärässäkin, ehkä näitä "loistoisiä" on nykymaailma pullollaan, jos isovanhemmat ovat tässä ottaneet takapakkia.[/QUOTE]

Tukiverkostosta olen samaa mieltä. Mun tukiverkostooni ovat kuuluneet vanhempieni lisäksi sisareni, lasteni kummit, ystäväni sekä osa naapureistani. Itse asiassa lasteni ollessa pieniä juurikin ystäväni ja naapurini olivat ne, joiden kanssa olin eniten tekemisissä.

 

[tymääätä]

Kaikki toistaa: ei oo velvollisuutta hoitaa. ooh, really? OLETTEPA FIKSUJA. Jos hoitoapua ja niitä kuuluisia tukiverkkoja ei ole, niin ihan ymmärrettävää, että se toisinaan harmittaa.

Kai jokainen toivoo, että lapsella on läheisiä sukulaisia? Jos isovanhemmat ei halua viettää aikaa lastenlasten kanssa, niin tuskinpa edes läheiseksi tulevat. Surullista, ja kertoo paljon nykyajan itsekkyydestä.

 

["Henna"]

Voi sen noinkin ilmaista. Käytännössä menee niin ettei kyläilemien vain onnistu. Syynä: tänään ei käy kun on niin myöhään töitä. Tai: mieluummin ei nyt kun tulee MM-kisat, olympialaiset, formulaa tai jotain muuta "tärkeää" tv:stä. Tai on sopinut jo paljon aiemmin jonkun tuttavansa tapaamisen. Tai on asioita hoidettavana, kuten verokortin täyttäminen. Tai on lähdössä omalle äidilleen kyläilemään (maalle). Aina vaan on jotain muuta.

 

[karhukas]

Siis kieltävätkö sun vanhempasi sua menemästä lastesi kanssa heille kylään? Toistuvasti?

Jos mua tarkoitat niin kieltävät. Aina on joku syy, miksi juuri nyt ei käy. Yleensä liittyy nukkumiseen tai siivoamiseen. Jos ollaan ohikulkumatkalla niin saadaan käydä heidän etupihallaan, jolloin avaavat auton ovet ja lähettävät lentosuukot lapsille. Sitten matka jatkuu. Noin kerran kaksi viikossa kysyn voidaanko tulla kylään tai tulisivatko meille. Kesällä kerran tulivat meille leikkimään ja uima-altaalle uimaan lasten kanssa. Siitä olen kiitollinen, lapset puhuvat siitä tapauksesta edelleen.

 

[zenn]

[QUOTE="Henna";24586985]Voi sen noinkin ilmaista. Käytännössä menee niin ettei kyläilemien vain onnistu. Syynä: tänään ei käy kun on niin myöhään töitä. Tai: mieluummin ei nyt kun tulee MM-kisat, olympialaiset, formulaa tai jotain muuta "tärkeää" tv:stä. Tai on sopinut jo paljon aiemmin jonkun tuttavansa tapaamisen. Tai on asioita hoidettavana, kuten verokortin täyttäminen. Tai on lähdössä omalle äidilleen kyläilemään (maalle). Aina vaan on jotain muuta.[/QUOTE]

He eivät välttämättä jaksa vierailuja, joita ei ole sovittu riittävän aikaisin? Voisikohan sellainen olla mahdollista? Mä en usko, että palstalta löytyy totuus vaan keskustele oikeasti heidän kanssaan mikä mättää, me muut voidaan vaan arvailla.

 

[Mep]

[QUOTE="Henna";24586945]Tarkennus vielä edelliseen. Lastenhoitoapua sinänsä kaipaan, mutta se ei ole tässä pääasia.

Olen samaa mieltä että ei ole järkevää kaataa lastenkasvatusta pelkästään äidin harteille. Lapsetkin voivat paremmin kun on tukiverkosto ja tietävät että on muitakin läheisiä ihmisiä joille he ovat tärkeitä. Puhumattakaan sukupolvien välisistä siteistä, iäkkäämpien ihmisten arvostamisen oppimisesta ja heidän tarjoamastaan elämänkokemuksesta.

Mies osallistuu meillä lasten- ja taloudenhoitoon huomattavissa määrin, varmaan enemmän kuin keskivertoisät yleensä. Ilman häntä en pärjäisikään yhtä hyvin. Tosin voin olla väärässäkin, ehkä näitä "loistoisiä" on nykymaailma pullollaan, jos isovanhemmat ovat tässä ottaneet takapakkia.[/QUOTE]

Aina näissä ketjuissa rehennellään "armeijatyyliin" kuka jaksaa parhaiten hoitaa lapsensa YKSIN tai vaan miehen kanssa.
En käsitä...puhuttakoon nyt isovanhemmista tai hoitoavusta ylipäänsä, miksi pitäisi aina suoriutua vain ydinperheen kesken?
Minä haluan nauttia elämästä kun vielä voin käymällä rauhassa hierojalla, joskus kosmetologilla, kampaajalla jne. Osaan voisin ottaa lapsen mukaan, mutta en halua hyi-hyi-paha-äiti.... Kun saan omiakin hetkiä, jaksan paremmin kotona. Sama pätee mieheeni, jolla lisäksi on paljon työmatkoja (joissa hän ,kyllä, ehtii rentoutuakin hotlan saunassa tai käymällä uimassa).

MIKSI elämän pitäisi olla vaan suorittamista toisten hyväksi eikä koskaan mitään itselle?

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Henna";24586985]Voi sen noinkin ilmaista. Käytännössä menee niin ettei kyläilemien vain onnistu. Syynä: tänään ei käy kun on niin myöhään töitä. Tai: mieluummin ei nyt kun tulee MM-kisat, olympialaiset, formulaa tai jotain muuta "tärkeää" tv:stä. Tai on sopinut jo paljon aiemmin jonkun tuttavansa tapaamisen. Tai on asioita hoidettavana, kuten verokortin täyttäminen. Tai on lähdössä omalle äidilleen kyläilemään (maalle). Aina vaan on jotain muuta.[/QUOTE]
Ja heillähän ei tietenkään VOI olla mitään muuta? Mulla on aina ollut tapana kysyä - niin vanhemmiltani, sisaruksiltani kuin ystäviltänikin - jos ehdottamani ajankohta ei sovi, niin mikä ajankohta heille sitten sopisi. Nimittäin kuulun itsekin niihin, joilla yleensä on joka illaksi jotain. Jos joku haluaa mut tavata, niin yleensä siitä pitää sopia hyvissä ajoin. Joskus saattaa käydä niinkin hyvä tuuri, että voin extempore tavata. Useimmiten ei.

 

[mantelisuu]

Ymmärrän ap:n pointin ja voimia sinne.
Ilman tukiverkkoa en itse pärjäisi. Perheessämme on hankalat työvuorot ja monta muuta mutkaista asianhaaraa. Isovanhemmat näkevät lapsemme viikoittain jolloin ovat yhden iltapäivän heillä. Yökyläilyjä on muutama kerta vuodessa. Vanhemmat vaikuttavat rakastavan lapsenlapsiaan ja olen vanhemmistani kiitollinen ja autan heitä sitten kun voimat heiltä alkaa ehtyä. Toiset isovanhemmat asuvat kaukana ja näkevät lapsiamme vain harvoin. Ja kun omat lapseni tulevat vanhemmiksi aikanaan, olen päätäänyt ottaa lapsia hoitoon aina kun se on mahdollista. Suomessa on LIIKAA yksinäisiä perhesaarekkeita, suvun merkitys on liian kapea.

 

[Tönt]

[QUOTE="vieras";24586400]Te ketkä ette ikinä saa hoitoapua, isovanhemmilta, kuka lapsianne hoitaa pakkotilanteissa? Kai on joitakin tilanteita, kun lasta ei vain voi ottaa mukaan?[/QUOTE]

eipä oo vielä tullut sitä tilannetta eteen. sitä on vaan pakko ottaa lapsi/lapset mukaan. ja jos ei voi niin sillon toinen meistä jää kotiin.

harmittaahan se ettei ole yhteistä aikaa muuta ku silloin tällöin kun lapset nukahtaa ennen miestä. mutta sinnitellään kun on pakko. eiköhän meillä tulee olemaan paljon (ehkä jopa liikaa ) yhteistä aikaa jos ollaan yhdessä vielä kun lapset isompia.

 

[karhukas]

Ja heillähän ei tietenkään VOI olla mitään muuta? Mulla on aina ollut tapana kysyä - niin vanhemmiltani, sisaruksiltani kuin ystäviltänikin - jos ehdottamani ajankohta ei sovi, niin mikä ajankohta heille sitten sopisi. Nimittäin kuulun itsekin niihin, joilla yleensä on joka illaksi jotain. Jos joku haluaa mut tavata, niin yleensä siitä pitää sopia hyvissä ajoin. Joskus saattaa käydä niinkin hyvä tuuri, että voin extempore tavata. Useimmiten ei.

Meillä menee niin, että mikään aika ei ole hyvä kysymiseen. Jos kysyn viikkoa aikaisemmin, äitini kauhistelee, että liian aikaisin kysyn ja vastaa 'noh katotaan'. Pari päivää etukäteen on sovittuna muuta, tai sitten ei vieläkään voi luvata. Jos laitan viestiä, että milloin pääsisitte kylään, vastaus on 'katellaan, pitäs tullakin'. Jos kysyn MILLOIN teille sopisi, niin sama vastaus. Aamulla jos kysyn illaksi niin silloin vastaus on, että pitää nukkuta/siivota/käydä prismassa. Uskon, että on vaikeaa käsittää, että on isovanhempia jotka eivät tosiaankaan HALUA nähdä lapsenlapsiaan, mutta niin se nyt vaan on.

 

[kukin tyylillään]

Se vaan menee pian niin, että ne omaa rauhaa kaipaavat isovanhemmat tulevat saamaan sen oman rauhan hautaan asti. Apua pitäisi antaa ja saada puolin ja toisin. Jos isovanhemmilta ei apua heru lastenlasten ollessa pieniä, tuskimpa lapsillakaan kamalan suurta motivaatiota on auttaa ikääntyviä vanhempiaan.

Ei ihme että Suomessa masennutaan ja ahdistutaan, kun meiniki on näin omanapaista.

 

["Henna"]

Niin noista "pakkotilanteista". Esikoinen oli mm. yksivuotiaana mukana jopa hammaslääkärissä. Hän oli valjaissa rattaissa, kunnes kyllästyi ja alkoi mieletön huuto. Sain luvan nousta ja päästää lapsen leikkimään parilla mukaan otetulla lelulla vastaanottohuoneen lattialle. Hammashoitaja lupasi hieman katsoa perään sillä aikaa kun hammaslääkäri teki toimenpiteitä. Ei siinä tilanteessa muutakaan voi. Henkilökunnan hyväntahtoisuudesta oli kyse, että sain käynnin suoritettua kunnialla.

Ja nuo vaarin puolen vuoden ajan suorittamat hoitamiset liittyivät omaan lisäopiskeluun, eli toiseen pakkorakoon. Hän hoiti aina silloin kun en mitenkään voinut ottaa lapsia mukaani. Olen silti edelleen todella kiitollinen hänelle avusta, en tiedä miten olisin muuten suoriutunut.

 

[ompus]

Onpa täällä ihmeen kiukkuisia palstamammoja. Kyllä minun mielestäni on perin ihmeellistä, jos mummo asuu 4 km päässä ja käy vapaaehtoisesti vain kerran vuodessa kylässä! Minun vanhempani asuvat suurin piirtein saman matkan päässä ja viikoittain näkevät lapsenlapsiaan, jos me ei käydä heillä niin sitten on jo mummolla ja papalla kova kiire meille lapsia katsomaan.

Harvoin pyydän vanhempiani vahtimaan lapsia jos meillä on miehen kanssa menoa, mutta joskus sellaistakin sattuu ja aina hoitavat mielellään. Lapsillani on 15 päivän hoitosopimus ja minä teen nelipäiväistä viikkoa, joten äitini hoitaa lapsiani 3 päivää kuukaudessa ja mielellään tämän tekee. Sanoo aina, että on etuoikeutettu kun saa olla lapsien kanssa ja muodostaa heihin läheiset välit. Äitini on siis osa-aikasairaseläkkeellä (huonon selkänsä vuoksi).

Lähinnä tuntuu, että ap:n äiti on viettänyt niin vähän aikaa lasten kanssa, että ei oikein tiedä kuinka heidän kanssaan olisi, jolloin hoitokin tuntuu pakkopullalta. Mitään muuta lääkettähän tähän ei olisi kun se että mummo tutustuisi paremmin lapsiin ja niinhän ei käy, jos he tapaavat kovin harvoin.

 

[karhukas]

Se vaan menee pian niin, että ne omaa rauhaa kaipaavat isovanhemmat tulevat saamaan sen oman rauhan hautaan asti. Apua pitäisi antaa ja saada puolin ja toisin. Jos isovanhemmilta ei apua heru lastenlasten ollessa pieniä, tuskimpa lapsillakaan kamalan suurta motivaatiota on auttaa ikääntyviä vanhempiaan.

Ei ihme että Suomessa masennutaan ja ahdistutaan, kun meiniki on näin omanapaista.

Juuri tätä minäkin epäilen, että ne isovanhemmat jotka viittaavat kintaalla lapsenlapsilleen ovat niitä, jotka kotona/vanhainkodissa keräävät sääliä kun kukaan ei käy. Sori vaan, sanon suoraan, että jos meille ei järjesty aikaa nyt (edes kahvikupposta kerran kuussa) niin multa ei järjesty aikaa 20v päästä.

 

["mä"]

[QUOTE="Henna";24586906]Kiitos kannustuksesta.

Jotta päästään väärinkäsityksistä, ilmaista lastenhoitoapua en kaipaa vaikka todellakaan liiaksi tuloja hoitovapaalla ei ole. Pärjään lasten kanssa mainiosti, vaikka täytyy myöntää että välillä tuntuu että olisin jaksavampi äiti, jos saisin omaa aikaa ja tilaisuuden hoitaa suhdetta mieheen. Baariin ei ole tarvis päästä. Sain ensimmäisen lapseni lähes 30-vuotiaana, joten rällätä olen ehtinyt sitä ennen tarpeiksi asti. Miehen kanssa oli takana pitkä suhde ja lapsi-asia hyvin harkittu. Lähinnä juuri tuo ihmetys ja pahan olon tunne. Väistämättä tulee sellainen olo etteivät lapset ole isovanhemmille tärkeitä.

Omalla kohdalla on ollut tällainen olo siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Kuskasin aikoinaan pienemmät muuttokamat bussilla, isommat kaverin autolla. Vanhemmat eivät osallistuneet millään tavalla, ei velvoitetta, tiedän... Eivät ole paljon perään soitelleet tai kyläilleet. Jokin aika sitten vasta tajusin, että se olin minä joka soittelin perään ja kyseiln mitä kuuluu. Vanhempani ovat jopa olleet hieman loukkaantuneita kun en enää ole viitsinyt soitella.

Lapsellisesti kuvittelin että välit lähenisivät kun saan lapsia. Isovanhemmat jopa kyselivät etukäteen että milloinkas niitä lapsenlapsia sopii odotella ja olivat aluksi kovinkin innoissaan asiasta.

Meidän kohdalla "ennen oli tosiaan paremmin". Jopa äitini itse on kertonut kuinka hänen isänsä "aina otti meidät hoitoon, milloin tahansa hän pyysi". Muistan olleeni mummilla ja vaarilla usein hoidossa, ja näin oli kuulemma myös kun olin pieni. Äitini myös valitteli minulle joskus, että hänen anoppinsa kävi alkuaikoina melkein liian usein kylässä ja puuttui asioihin.

Meitä nykyvanhempia haukutaan itsekeskeisiksi ja nykynuoria "pullamössölapsiksi", mutta en ole näistä asioista enää yhtä varma. Meillä pikemminkin vanhemmat ovat olleet minun suuntaani yhteydessä kun rahan tarve yllättää, heillä on kummallakin jatkuvasti todella tiukkaa. Toinen vanhempi on lisäksi ollut jo vuosia työttömänä, joten ne "kiireet" on ihan itse aiheutettuja. Itse olen sitten valinnut erilaisen elämän suunnan, suorittanut opiskeluni loppuun, edistänyt työuraani, hankkinut omistusasunnon ja perustanut harkitusti perheen.

Kaikkea ei voi saada, joten ehkä se asia mitä en voi järjestää kuntoon, on omat ja lasteni suhteet isovanhempiin.

Tsemppiä kaikille muillekin "isovanhemmattomille perheille". Kyllähän me pärjätään, osataan ja jaksetaan! Myöhemmin on kuitenkin vielä ikävä tätä pikkulapsiaikaa. Ihana silti jakaa tuntoja muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.[/QUOTE]

on kuin omasta elämästä, peesaan. Muakin surettaan isovanhempien välinpitämättömyys

 

[Keittiönoita]

Meillä menee niin, että mikään aika ei ole hyvä kysymiseen. Jos kysyn viikkoa aikaisemmin, äitini kauhistelee, että liian aikaisin kysyn ja vastaa 'noh katotaan'. Pari päivää etukäteen on sovittuna muuta, tai sitten ei vieläkään voi luvata. Jos laitan viestiä, että milloin pääsisitte kylään, vastaus on 'katellaan, pitäs tullakin'. Jos kysyn MILLOIN teille sopisi, niin sama vastaus. Aamulla jos kysyn illaksi niin silloin vastaus on, että pitää nukkuta/siivota/käydä prismassa. Uskon, että on vaikeaa käsittää, että on isovanhempia jotka eivät tosiaankaan HALUA nähdä lapsenlapsiaan, mutta niin se nyt vaan on.

En mä epäilekään sitä, etteikö olisi isovanhempia, jotka eivät halua nähdä lapsenlapsiaan. Ja aiemmassa en tarkoittanut sua vaan aloittajaa. Sen kuitenkin tiedän, että tänä päivänä mun ikäiset ja vähän vanhemmatkaan eivät istu iltaisin yksin keinutuolissa villasukkia kutomassa kuten mun ikäluokkani isovanhemmat aikoinaan. Viikonlopuksi voi olla suunnitelmissa jotain, mutta se taas riippuu jostain toisesta, jonka päätös riippuu jostain kolmannesta. Jopa mummit voivat käydä kavereineen bilettämässä ja haluavat nukkua seuraavan päivän. Mun ikäisilläni on luultavasti enemmän sosiaalista elämää ja omia juttuja kuin aiemmilla sukupolvilla.

 

["Henna"]

Muilta osin "pakkotilanteissa" mies ja minä ollaan vuoroteltu lastenhoidossa. Ennen toisen lapsen syntymää arki meni itse asiassa niin tiukaksi että mies käytti aina tarvittaessa omia ylityövapaitaan pitkälle miinuksen puolelle, jotta pystyi katsomaan lapsia, ja työnantaja jousti, ja välillä hän sitten myös myöhästeli töistä takiani. Siinä alkaa itse kullakin pinna kiristyä ja jaksaminen olla äärirajoilla. Onneksi näitä pakollisia menoja ei nykyään ole paljon, mutta en kyllä juuri koskaan käykään missään. Lähes 24/7 lasteni kanssa.