Mä en kestä! Olen ei-toivotusti raskaana!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hukassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hukassa

Vieras
Haluan kyllä lapsen pitää, ei siinä mitään mutta pelkään oman jaksamisen vuoksi. Sairastuin vaikeaan masennukseen reilu vuosi sitten ja nyt olen toipumassa, mutta kärsin ajoittaisesta ahdistuksesta ja paniikkihäiriöistä edelleen, etenkin oksentaminen ja muut fyysiset, raskaat tilat ( sairastelu ) saa aina kovan ahdistuksen aikaan. Nyt olen raskaana. Minulla oli minipillerit, unohdin ottaa yhden ja käytettiin kortsua, joka puhkesi, otin jälkiehkäisypillerin n. 1,5 tunnin päästä siitä ja silti tulos tämä vaikkei ole edes menkkoja ollut. Vittu mitä tuuria. Mulla on molemmat raskaudet olleet erittäin, erittäin vaikeita fyysisesti ja myös henkisesti. Olen oksentanut molemmissa ekat kuukaudet 24 /7 ja tiedän sen olevan taas edessä. 3 raskautta, ( 2 lasta ) ja kaikissa rajua oksentelua. Jos tulee taas ahdistus ja paniikkikohtaukset niin kuinka jaksan niitä? Mahdollisesti viikkoja, kuukausia :(
Mä en tiedä mitä teen. Haluan lapsen, en halua aborttia mutta pelkään jaksamisen puolesta. Se ahdistus on VALTAVAA tullessaan ja sen tietää vain sen kokenut :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja yx:
tee abortti ja tee sit lapsi kun olet täysin toipunut ja todella haluat lapsen muuten saattaa tulla komplikaatioita

En usko, että pystyn. :(
Eikä mieskään halua aborttia.
Oi miksi, miksi näin huono tuuri?? Mä kaiken lisäksi vielä imetänkin vielä. Ja silti, vaikkei se tietenkään mikään ehkäisykeino ole.
 
tiedän sen ahdistuksen ja mulla se kesti viimesestä raskauskuusta noinn viisi kuukautta 24 h vrk, joten uskon että sua pelottaa, mutta jopa minä sen kokeneena välillä toivon jo toista lasta vaikka se ensimmäinen sen ahdistuksen laukasi joka johti synnytyksen jälkeiseen masennukseen, voimia sulle ja mä tiedän että sä kestät sen jos sulla vaan on tukiverkosto ja (lääkkeet) lähellä, ilman niitä itse en toipunut *

voimia sinne ja tulevaan =)
 
Ota asia puheeksi neuvolassa ja yritä saada vaikka jotain terapiaa nyt raskausaikana ja mahdollinen lääkitys.Puhu neuvolassa asioista suoraan ja onhan sitä saatavilla kotiin jotain apua jos tarve vaatii.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ota asia puheeksi neuvolassa ja yritä saada vaikka jotain terapiaa nyt raskausaikana ja mahdollinen lääkitys.Puhu neuvolassa asioista suoraan ja onhan sitä saatavilla kotiin jotain apua jos tarve vaatii.

Minulla on lääkitys, jota voi ainakin imettäessä käyttää. Täytyy vielä tarkastaa voiko raskauden aikana. Ja käyn kyllä terapiassa, mutta silti pelottaa. Pelottaa niin pirusti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja m:
tiedän sen ahdistuksen ja mulla se kesti viimesestä raskauskuusta noinn viisi kuukautta 24 h vrk, joten uskon että sua pelottaa, mutta jopa minä sen kokeneena välillä toivon jo toista lasta vaikka se ensimmäinen sen ahdistuksen laukasi joka johti synnytyksen jälkeiseen masennukseen, voimia sulle ja mä tiedän että sä kestät sen jos sulla vaan on tukiverkosto ja (lääkkeet) lähellä, ilman niitä itse en toipunut *

voimia sinne ja tulevaan =)

Miten sinä konkreettisesti kestit ne ahdistustilat? Mulla ne tulee niin voimakkaina, etten pysty enää ollenkaan hallitsemaan niitä ja se on kauheaa. Mulla ei ole varsinaista synnytyksen jälkeista masennusta niin kuin se yleensä ymmärretään vaikka diagnoosin synnytyksen jälkeen sainkin. Vuosien juttu, johon vasta nyt tajusin hakea apua..
Mieliala minulla on ollut ihan hyvä, mutta tuo ahdistus ja paniikki...Ja kuopus nukkui ekan vuoden todella huonosti, miten jaksan taas aloittaa yöheräilyrumbankin uudelleen
 
Alkuperäinen kirjoittaja hukassa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ota asia puheeksi neuvolassa ja yritä saada vaikka jotain terapiaa nyt raskausaikana ja mahdollinen lääkitys.Puhu neuvolassa asioista suoraan ja onhan sitä saatavilla kotiin jotain apua jos tarve vaatii.

Minulla on lääkitys, jota voi ainakin imettäessä käyttää. Täytyy vielä tarkastaa voiko raskauden aikana. Ja käyn kyllä terapiassa, mutta silti pelottaa. Pelottaa niin pirusti.

Älä stressaa etukäteen vaikka vaikeaahan se on.Itsellä oli aikoinaan samanlainen tilanne mutta hyvin ollaan selvitty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hukassa:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
tiedän sen ahdistuksen ja mulla se kesti viimesestä raskauskuusta noinn viisi kuukautta 24 h vrk, joten uskon että sua pelottaa, mutta jopa minä sen kokeneena välillä toivon jo toista lasta vaikka se ensimmäinen sen ahdistuksen laukasi joka johti synnytyksen jälkeiseen masennukseen, voimia sulle ja mä tiedän että sä kestät sen jos sulla vaan on tukiverkosto ja (lääkkeet) lähellä, ilman niitä itse en toipunut *

voimia sinne ja tulevaan =)

Miten sinä konkreettisesti kestit ne ahdistustilat? Mulla ne tulee niin voimakkaina, etten pysty enää ollenkaan hallitsemaan niitä ja se on kauheaa. Mulla ei ole varsinaista synnytyksen jälkeista masennusta niin kuin se yleensä ymmärretään vaikka diagnoosin synnytyksen jälkeen sainkin. Vuosien juttu, johon vasta nyt tajusin hakea apua..
Mieliala minulla on ollut ihan hyvä, mutta tuo ahdistus ja paniikki...Ja kuopus nukkui ekan vuoden todella huonosti, miten jaksan taas aloittaa yöheräilyrumbankin uudelleen





en pystynytkään hallitesemaan niitä ja ne tuli kuin iskuna veitsellä rintaa, halusin vaan kuolla! en kestänyt niitä enää ja sitten kun tyttö syntyi menin osastolle hoitoon kun en uuta enää keksinyt =( lääkkeitä pystyi siellä syömään enemmän ja sai apua siihen oloon ja siihen että ei tiennyt mikä vaivasi? Jälkeenpäin olen miettinyt mistä ne kaikki johtui, mutta nyt terapialla sitä yritetään selvittää. Ikinä ennen en ole kokenut mitään vastaavaa....

ne ahdistustilat lakkasi jouluun mennessä kun ensimmäisestä kohtauksesta oli kulunutneljä kuukautta, eikä niitä ole nyt tullut lähes kahteen vuoteen=)

Uusiko sulla molemmissa raskauksissa ne olotilat, ja söitkö lääkkeitä raskausajan? Mä jouduin lopettaa imettämisenkin lääkkeitten takia, koska oli silloin tytön synnyttyä niin huonossa kunnossa, haluaisin kyllä joskus toisen lapsn mutta en myöskään uskalla kokea sitä helvettiä uudelleen!
=O
 
eikä oikeesti kukaan tiedä mitä se helvetti on niitten ahdistuksien kanssa, ja varsinkin kun sulla on ollut niitä samoja kuin mulla, ei siihen ei toivottu raskaus ainakaan tavallisia onnen huuma oloja anna, uskon että olisin myös ihan hukassa, ei muut tajua sun huolta kun ei ole kokenut sitä ahdistusta ,, oikeesti, vielä kerran voimia, olet ajatuksissani, tiedän että meitä on monta, et ole ainoa. Me perustettiin silloin ryhmä meistä äideistä ketkö koki samaa ja olivat joutuneet osastolle hoitoon, niistä kaikki selviää mutta ajan kanssa, jotkut pidemmän ja jotkut lyhyemmän ajan jakson jälkeen =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja m:
en pystynytkään hallitesemaan niitä ja ne tuli kuin iskuna veitsellä rintaa, halusin vaan kuolla! en kestänyt niitä enää ja sitten kun tyttö syntyi menin osastolle hoitoon kun en uuta enää keksinyt =( lääkkeitä pystyi siellä syömään enemmän ja sai apua siihen oloon ja siihen että ei tiennyt mikä vaivasi? Jälkeenpäin olen miettinyt mistä ne kaikki johtui, mutta nyt terapialla sitä yritetään selvittää. Ikinä ennen en ole kokenut mitään vastaavaa....

Just tällaista mä pelkäänkin! :(
En ole syönyt raskauksien aikana lääkkeitä, vasta tämän nuorimman ollessa n. 6 kk aloin syömään. Lapsia olen rakastanut koko ajan valtavasti, myös tätä nuorimmaista että sinänsä haluttuja ovat olleet ja hyvin olen heitä hoitanut. Vaikka mieliala onkin parantunut niin nuo ahdistukset ja paniikkikohtaukset ei.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hukassa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ota asia puheeksi neuvolassa ja yritä saada vaikka jotain terapiaa nyt raskausaikana ja mahdollinen lääkitys.Puhu neuvolassa asioista suoraan ja onhan sitä saatavilla kotiin jotain apua jos tarve vaatii.

Minulla on lääkitys, jota voi ainakin imettäessä käyttää. Täytyy vielä tarkastaa voiko raskauden aikana. Ja käyn kyllä terapiassa, mutta silti pelottaa. Pelottaa niin pirusti.

Älä stressaa etukäteen vaikka vaikeaahan se on.Itsellä oli aikoinaan samanlainen tilanne mutta hyvin ollaan selvitty.

Kärsit ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista? Miten selvisit niistä? Mitä teit kun ne tuli päälle?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja m:
en pystynytkään hallitesemaan niitä ja ne tuli kuin iskuna veitsellä rintaa, halusin vaan kuolla! en kestänyt niitä enää ja sitten kun tyttö syntyi menin osastolle hoitoon kun en uuta enää keksinyt =( lääkkeitä pystyi siellä syömään enemmän ja sai apua siihen oloon ja siihen että ei tiennyt mikä vaivasi? Jälkeenpäin olen miettinyt mistä ne kaikki johtui, mutta nyt terapialla sitä yritetään selvittää. Ikinä ennen en ole kokenut mitään vastaavaa....

Just tällaista mä pelkäänkin! :(
En ole syönyt raskauksien aikana lääkkeitä, vasta tämän nuorimman ollessa n. 6 kk aloin syömään. Lapsia olen rakastanut koko ajan valtavasti, myös tätä nuorimmaista että sinänsä haluttuja ovat olleet ja hyvin olen heitä hoitanut. Vaikka mieliala onkin parantunut niin nuo ahdistukset ja paniikkikohtaukset ei.


Tämä ap vaikka nikki unohtui...
 
Alkuperäinen kirjoittaja m:
eikä oikeesti kukaan tiedä mitä se helvetti on niitten ahdistuksien kanssa, ja varsinkin kun sulla on ollut niitä samoja kuin mulla, ei siihen ei toivottu raskaus ainakaan tavallisia onnen huuma oloja anna, uskon että olisin myös ihan hukassa, ei muut tajua sun huolta kun ei ole kokenut sitä ahdistusta ,, oikeesti, vielä kerran voimia, olet ajatuksissani, tiedän että meitä on monta, et ole ainoa. Me perustettiin silloin ryhmä meistä äideistä ketkö koki samaa ja olivat joutuneet osastolle hoitoon, niistä kaikki selviää mutta ajan kanssa, jotkut pidemmän ja jotkut lyhyemmän ajan jakson jälkeen =)

Ja kiitos sulle! :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja hukassa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hukassa:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ota asia puheeksi neuvolassa ja yritä saada vaikka jotain terapiaa nyt raskausaikana ja mahdollinen lääkitys.Puhu neuvolassa asioista suoraan ja onhan sitä saatavilla kotiin jotain apua jos tarve vaatii.

Minulla on lääkitys, jota voi ainakin imettäessä käyttää. Täytyy vielä tarkastaa voiko raskauden aikana. Ja käyn kyllä terapiassa, mutta silti pelottaa. Pelottaa niin pirusti.

Älä stressaa etukäteen vaikka vaikeaahan se on.Itsellä oli aikoinaan samanlainen tilanne mutta hyvin ollaan selvitty.

Kärsit ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista? Miten selvisit niistä? Mitä teit kun ne tuli päälle?

Olen kärsinyt paniikkikohtauksista jo varmaan 10v ja ahdistus tuli mukaan kuvioihin ehkä 5v sitten.Olen opetellut hallitsemaan kohtauksia vaihtelevalla menestyksellä.Toisen lapsen syntymän jälkeen tilanne paheni ja ahdistus ja paniikkikohtaukset oli joka päiväisiä mutta aikanaan ne rauhoittuivat.Uusi raskaus alkoi kun vauva oli 4kk ja aluksi ajatus uudesta vauvasta ei ollut mitenkään hyvä.Raskaus lopulta helpotti omaa oloa ja kohtaukset harveni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
No oot melkonen hedelmöitymään, jos vain yhden pillerin unohdus+kumit+jälkiehkäisypilleri ei riitä.

Kyllä se yhdenkin pillerin unohdus voi riittää. Ja vain ja ainoastaan yksi on unohtunut, koska muuten ollaan miehen kanssa tosi tarkkoja niiden otosta. En edes itsekään ymmärrä miten se yksi on unohtunut. Ja kortsu meni rikki, ihan täysin joten ei siitä suojaa sitten ollut. Oikeassa olet siinä, että vitun huono tuuri. Tällaisessa elämäntilanteessa en todellakaan pelleilisi ehkäisyn kanssa. Mies olisi tehnyt jo vasektomian (?) jos ikä riittäisi eli lapsia ei ollut suunnitelmissa..
 
eräällä tuttavallani kävi myöskin huono tuuri. ilmeisesti kumi unohtui tyystin,en tiedä,mutta jälkiehkäisy pillerit ei auttaneet vaan tuli raskaaksi.
hän päätyi aborttiin.

voimia sulle,mihin sitten päädytkin.
itselläni oli vaikea masennus vuosia sitten ja keskimmäistä odotellessa olin myös masentunut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hukassa:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
No oot melkonen hedelmöitymään, jos vain yhden pillerin unohdus+kumit+jälkiehkäisypilleri ei riitä.

Kyllä se yhdenkin pillerin unohdus voi riittää. Ja vain ja ainoastaan yksi on unohtunut, koska muuten ollaan miehen kanssa tosi tarkkoja niiden otosta. En edes itsekään ymmärrä miten se yksi on unohtunut. Ja kortsu meni rikki, ihan täysin joten ei siitä suojaa sitten ollut. Oikeassa olet siinä, että vitun huono tuuri. Tällaisessa elämäntilanteessa en todellakaan pelleilisi ehkäisyn kanssa. Mies olisi tehnyt jo vasektomian (?) jos ikä riittäisi eli lapsia ei ollut suunnitelmissa..

Totta kai yhden pillerin unohdus voi riittää. Mutta se, että kumikin hajoaa. Ja vielä että jälkiehkäisypilleritkään ei toimi.

Siis joko tämä on provo, sori vaan..tai sitten oikeesti. Minkäs teet =D Ei auttanut ehkäisyt, niin ei kait se auta ku kärsiä. Tartteet selkeesti apua, joten hae sitä heti ammatti-ihmisiltä. Sinuna ottaisin yhteyttä lääkäriin, joka hoitaa noita sun mielenterveysasioita..he osaavat kaikista parhaiten auttaa sinua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mm:
Totta kai yhden pillerin unohdus voi riittää. Mutta se, että kumikin hajoaa. Ja vielä että jälkiehkäisypilleritkään ei toimi.

Siis joko tämä on provo, sori vaan..tai sitten oikeesti. Minkäs teet =D Ei auttanut ehkäisyt, niin ei kait se auta ku kärsiä. Tartteet selkeesti apua, joten hae sitä heti ammatti-ihmisiltä. Sinuna ottaisin yhteyttä lääkäriin, joka hoitaa noita sun mielenterveysasioita..he osaavat kaikista parhaiten auttaa sinua.

Voi kuule, kun olisikin provo. Naura toki pois, jos siitä jotain mielihyvää itsellesi saat. Enemmän mä pillerin unohdusta ihmettelen kuin kortsun hajoamista. Ei nimittäin ollut eka kerta kun kortsu hajosi. Imetyksen takia ehkäisymahdollisuudet ovat rajalliset, käyttäisin esim. laastaria jos voisin. Ja jos olisit vaivautunut lukemaan koko tekstin, huomaisit että käyn jo psykologilla ja syön lääkkeitä.
 
Mulla on mielestäni ihan kauhee tilanne. oon kohta kuudennella kuulla raskaana ja kärsinyt liikaa alkoholistimiehen ohareista ja yksinäisyydestä.asun vielä tämän lisäksi homeasunnossa ja odotan evakkoasuntoa.joudun heittämään kaikki sohvat ja patjat ja vaatteet menemään. kärsin tuskallisesta stressistä.vapisen nytkin kauttaaltani. mä oon niin masentunut että kaikki tuntuu helvetilliseltä ja tekisi mieli kuolla pois. kauheinta tässä on kun en pysty olemaan enää edes tekoiloinen 6 vuotiaani seurassa. tuntuu ettei kukaan pysty käsittämään miltä musta tuntuu tällä hetkellä.Olo on kuin häkkilinnulla. tänään on pakko ottaa yksi 10mg diapami. pää halkeaa.syön aamulääkkeeksi seronil 20 mg mutta ei se mitään muuta tee näin pahaan ahdistukseen ku vie loputkin ruokahalut ja kyvyn itkeä vaikka koko ajan taka-alalla jyskyttää tunne että kohta purskahtaa. haluaisin osastolle koska seinät kaatuu päälle :o mutten voi poikaa laittaa niin pitkäksi aikaa omalle isälleen.. onko olemassa mitään kriisiapua eritoten yksinodottajille?? en ole koskaan kai ollut yhtä maissa kuin nyt.tekee mieli vetää pää täyteen viinaa tai mömmöjä.KAMALAA!! kaikista kauheinta tässä on että rakastan poikaani yli kaiken ja silti en pysty näissä oloissa sitä mitenkään konkreettisesti ilmentämään paitsi halauksin ja suukoin.muutoin olen jossain omassa ahdistuneessa jännitystilassani kaiken aikaa.eikä ulospääsyä ole! toivon että tämä olisi vain painajaista josta herää kohta.
 

Yhteistyössä