Mä en varmaan ole "äiti-ihminen"

[kmdlkasmldm]

Mä en ymmärrä..

Mulla ei riitä enää energia lapsiin ollenkaan. Mä en vie niitä pihalle, mä en jaksa touhuta, mulla palaa hermo jo 1h jälkeen kun oon lapsien kanssa kaksin..

Mä en vaan jaksa!

Ei, en ole lähelläkään masentunutta. Kaikissa muissa elämän osa-alueissa kyllä pärjään.

Äitinä olo on jotain aivan hirveetä!

 

[Puuhippa]

Ei kaikista vaan ole tuohon, mutta ei ne ikuisesti puistoihin halua. Mukaan tulee asioita joista sinäkin pidät.

 

[sssssssssss]

Ei kaikista vaan ole tuohon, mutta ei ne ikuisesti puistoihin halua. Mukaan tulee asioita joista sinäkin pidät.

Kyllä mä ennen jaksoin ja vein. nyt en vaan enää jaksa lähteä vänkäämään tuonne ulos. En edes harkitse alkaa pukemaan. Ei riitä enää energia ollenkaan.

Kaikki on vaan niin vaikeeta ja kaikesta pitää vääntää ja kääntää. Jatkuvasti "ei" "älä" "odota". Argh.

Voi kun vois vaan perua kok perhe elämän.

 

[sssssssssss]

Mä oikein aistin vielä sen ettei lapset viihdy mun seurassa yhtään (en ihmettele). Isäänsä vain haluavat ja odottavat.

Mun "vahtivuorolla" yli 3v kakkaa ja pissaa housuinsa, eikä suostu edes myöntämään sitä että siellä housuissa on jotain. Isänsä kanssa käyvät nätisti potalla ja kertovat..

Tuntuu että kaikilla olis parempi olla jos mä lähtisin. Mä oon vaan niin huono äiti!!

 

[ÄIIITIITTTIIII]

Mä makaan sohvalla, pieni saa tulla syliin ja pois ja syliin ja pois ja isompien kanssa voi jutella. Piisaa ihan hyvin. Kotitöihin kyllä hukkuu mut ei voi mitään.

 

[sssssssssss]

Mä makaan sohvalla, pieni saa tulla syliin ja pois ja syliin ja pois ja isompien kanssa voi jutella. Piisaa ihan hyvin. Kotitöihin kyllä hukkuu mut ei voi mitään.

Sitä mäkin teen, mutta kun pitää alkaa tekemään jotain.. Mulla vain naksahtaa joku. Mä en enää jaksa olla rauhallinen. Ennen pystyin. Nykyään mä vaan heti menetän hermoni ja tulee paska olo.

No mulla on 3 ja 2 vuotiaat, joten onhan niissä, mutta... tuntuu ettei enää vaan välitä edes.

 

[Puuhippa]

Kyllä mä ennen jaksoin ja vein. nyt en vaan enää jaksa lähteä vänkäämään tuonne ulos. En edes harkitse alkaa pukemaan. Ei riitä enää energia ollenkaan.

Kaikki on vaan niin vaikeeta ja kaikesta pitää vääntää ja kääntää. Jatkuvasti "ei" "älä" "odota". Argh.

Voi kun vois vaan perua kok perhe elämän.

Kaikkeen kyllästyy, ymmärrän. Mä vein omani hoitoon ja menin töihin, ei musta ole tuohon 24/7 äitiyteen. Odotan, että lapsi on isompi niin sillon päästään tekemään asioista joista minäkin pidän.

 

[ghhh]

Se on pakko ny vaa jaksaa Lapsen tekemisen jälkeen ei ole mitään reverse-nappia, jolla saa kelatuksi homman takaisin alkupisteeseen.

 

[sssssssssss]

Kaikkeen kyllästyy, ymmärrän. Mä vein omani hoitoon ja menin töihin, ei musta ole tuohon 24/7 äitiyteen. Odotan, että lapsi on isompi niin sillon päästään tekemään asioista joista minäkin pidän.

Joo kyllä mä oon töissä jo.. ja opiskelen myös.

Mäkin odotan vaan että lapset on jo isompia..

Musta vaan tuntuu, että mun pitää luovuttaa jo ennen sitä.

Mä en usko, että pystyn tähän enää. Lapsetkin saa vain jonkun paskan kasvatuksen mun väsymyksen takia, ja muistavat ikuisesti kuinka kamala äiti niillä on.

Ehkä mieskin löytäis jonkun kivemman, joka olis hyvä äiti noille joku päivä.

 

[Puuhippa]

Joo kyllä mä oon töissä jo.. ja opiskelen myös.

Mäkin odotan vaan että lapset on jo isompia..

Musta vaan tuntuu, että mun pitää luovuttaa jo ennen sitä.

Mä en usko, että pystyn tähän enää. Lapsetkin saa vain jonkun paskan kasvatuksen mun väsymyksen takia, ja muistavat ikuisesti kuinka kamala äiti niillä on.

Ehkä mieskin löytäis jonkun kivemman, joka olis hyvä äiti noille joku päivä.

Onko niiden kanssa sitten pakko mennä ulos?
Suosittelen ottamaan kaverin kanssa jonku risteilyn tai hotelliyön, mä otan tälläisiä sillon tällön niin saan tuntea oloni täysin vapaaksi.

 

[pöllöp]

Oletko puhunut miehesi kanssa, voisiko hän ottaa enemmän vastuuta lapsista sinun tukemiseksesi?

 

[ÄÄÄÄIITTI]

Älä nyt. Masennus ja itseinho on joskus houkutteleva vaihtoehto, halu paeta. Mutta, lapsillasi on vain yksi oikea äiti ja se olet sinä. Lasten takia on pakko yrittää jaksaa ja hillitä reaktiotaan. Jostain omasta pahasta olostasi tuo hermojen kireys johtuu, mieti mistä saisit onnea ja yritä myös keskittyä niiden lapsien hyviin puoliin. Ota tilapäistä hoitoapua jos vaan saat.

 

[sssssssssss]

Oletko puhunut miehesi kanssa, voisiko hän ottaa enemmän vastuuta lapsista sinun tukemiseksesi?

Mies tekee paljon. Aina kun on kotona tekee kaiken. Mä teen reissuja yksin, ja olin pari päivää juuri poissa.. Lapsilla on hoitaja myös, jos on tarvetta. Ei vaan tunnu, että silti jaksaisin tätä enää.. Muutama tunti päivässäkn tuntuu että on liikaa. En tiedä mistä johtuu, jotenkin.. En mä oikein tiedä.

Enkä mä ole muuten laiska. Tai saamaton. Mä en vaan jaksa että joka päivä alkaa alusta. Äitiys ei ole tehnyt mulle mitään muuta kuin yksinäisemmäksi kuin ikinä. Kiirettä, stressiä, huolta. Niin paljon vastuuta ja taakka on iso.

Mä oon väsynyt äiti :/

 

[Puuhippa]

Sun pitää löytää jotain arjen vastapainoksi. Joku harrastus mikä ei ole vain harrastus vaan iso osa elämääsi.
Helpommin sanottu kuin tehty jos ei tykkää liikkua tai ei ole käsityöihmisiä

 

[sssssssssss]

Sun pitää löytää jotain arjen vastapainoksi. Joku harrastus mikä ei ole vain harrastus vaan iso osa elämääsi.
Helpommin sanottu kuin tehty jos ei tykkää liikkua tai ei ole käsityöihmisiä

Niin tai kun ei ole aikaa! Mä opiskelen täysipäiväisesti ja teen paljon töitä.. En halua yhtään sen enempää olla poissa, ja pitää tehdä kotona niin paljon hommia kouluun liittyen, ettei vaan ole aikaa Tai on, mutta sen verran epäitsekäs pakko olla..

Kesällä mä teen jotain ihan itekseni! Aloitan jonkun harrastuksen.. Ehkä uskallan kuntosalille? En.. Johonkin ohjattuun? En... Ömm.. Lenkkeilemään taas? Joo.. Sitä mä voisin kyllä nyt jo tehdä. Ehkä huomenna? DD

 

[Hyvää oloa]

Eki kaipaat jotain ihan muuta.

Onks seksiä tarpeeksi?

 

[Puuhippa]

Niin tai kun ei ole aikaa! Mä opiskelen täysipäiväisesti ja teen paljon töitä.. En halua yhtään sen enempää olla poissa, ja pitää tehdä kotona niin paljon hommia kouluun liittyen, ettei vaan ole aikaa Tai on, mutta sen verran epäitsekäs pakko olla..

Kesällä mä teen jotain ihan itekseni! Aloitan jonkun harrastuksen.. Ehkä uskallan kuntosalille? En.. Johonkin ohjattuun? En... Ömm.. Lenkkeilemään taas? Joo.. Sitä mä voisin kyllä nyt jo tehdä. Ehkä huomenna? DD

Oisko joko opiskelu tai työ vähän liikaa? Noi eivät ole kovin rentouttavia hommia.

 

[sssssssssss]

Oisko joko opiskelu tai työ vähän liikaa? Noi eivät ole kovin rentouttavia hommia.

Tietty ne vie paljon. Koulusta en ikinä luovu, kun turvaa meidän tulevaisuuden rahallisesti jne, ja työt.. Se on hyvä paikka. Hyvät edut ja tosi mahtava yhteisö. Ollaan miehen kanssa puhuttu, jos irtisanoutuisin, pärjättäisiin kyllä.. Mutta kun siellä voisi olla mulle hyvä ura.. Mä katson vielä kesän yli mitä teen..

 

[äääääittiii]

Oisko vika se, että sulla on oikeesti liian paljon kaikkea tekemistä, koulu, työ, lapset vaativassa iässä, yleensä kuppi alkaa mennä nurin sillä saralla missä se voi mennä. Puhun nyt aika pitkälti omasta kokemuksesta, olen tilanteessa jossa oikeasti ei aika vaan riitä, 2 yrittäjää painaa hommia ja hoitaa lapset vuorotellen, välillä takki on tosi tyhjä kotona, eikä vaan jaksais vaikka jaksaakin. Ja voihan olla että et ole niin hoitosuuntautunut. Itselleni ehkä jaksamisesta auttaa että kuitenkin lapsien jutut ja pienimmän hoito on niin palkitsevaa, tykkään höpsötellä lasten kanssa vaikken varsinaisesti mitään tekisikään.

 

[viera.s]

Jos on paljon kodin ulkopuolista elämää ja elämäntilanteeseen nähden kohtuullisesti omaakin aikaa, en usko että lääke tuohon on olla entistä enemmän erossa lapsista. Sen sijaan suosittelen, että tutustut lapsiisi yksilöinä ja teet heidän kanssaan kivoja asioita. Ei ole pakko mennä pihalle seisomaan, mutta mieti olisiko jotain mikä olisi teille kaikille kivaa. Laatuaika lasten kanssa erikseen olisi varmasti myös hyvä juttu. Eli ota vuorotellen, vaikka viikoittain, toinen lapsi mukaasi ja menkää vaikka uimaan, katsomaan jotain paikallisia nähtävyyksiä, kirjastoon jne.

Minulla oli siinä vaiheessa kun lapsi oli 2-3-vuotias sellainen vaihe töissä, että olin lapsesta paljon erossa, oli paljon työmatkoja ja pitkiä päiviä. Silloin tuntui että melkeinpä vieraantui omasta lapsestaan ja hänen kanssaan vietetty aika tuntui raskaalta. Mutta kun työtilanne rauhoittui ja aikaa lapsen kanssa oli enemmän, ei se enää tuntunutkaan raskaalta. Keksittiin kaikkea kivaa tekemistä ja opin paremmin ennakoimaan lapsen reaktioita ja välttämään turhia ristiriitoja. Tietysti sitä vääntöäkin aina välillä pienen lapsen kanssa oli ja on, mutta siihen oppi suhtautumaan rauhallisemmin.

 

[ääääitiiii]

Viera.s n neuvot hyviä. Omiin lapsiin kannattaa tutustua, kahdenkeskissä jutuissa oppii paljon lapsestaan ja näkee enemmän persoonaa. Perheen yhteiset jutut taas lähentää perhettä.

 

[hyi teitä]

Kaikkeen kyllästyy, ymmärrän. Mä vein omani hoitoon ja menin töihin, ei musta ole tuohon 24/7 äitiyteen. Odotan, että lapsi on isompi niin sillon päästään tekemään asioista joista minäkin pidän.

Teitä äideiksi sopimattomia on jo Suomi pullollaan, ja se on paskamainen juttu. Kuitenkin ehkäisykin on keksitty ajat sitten! Varmaan lapsen hoitoon laittamista pidetään niin suosittuna takaporttina, ettei edes mieititä, onko itsellä edellytyksiä olla äiti. Hoitopaikkoihin heitetään yksivuotiaita, joiden äiditkin huokailevat onnesta kun saavat lapsen heti hoitopaikan auettua ovesta sisään ja pääsevät itse kiireesti muualle.

Ap, lopeta ruikutus ja inhottavien asioiden lietsominen äläkä edes päästä niitä enää mieleesi, koska totta kai tuollainen rypeminen kasvattaa negatiivisia tunteitasi. Joskus kadut katkerasti, että pienet viattomat lapsesi joutuvat kestämään asenteitasi.

 

[sssssssssss]

Oisko vika se, että sulla on oikeesti liian paljon kaikkea tekemistä, koulu, työ, lapset vaativassa iässä, yleensä kuppi alkaa mennä nurin sillä saralla missä se voi mennä. Puhun nyt aika pitkälti omasta kokemuksesta, olen tilanteessa jossa oikeasti ei aika vaan riitä, 2 yrittäjää painaa hommia ja hoitaa lapset vuorotellen, välillä takki on tosi tyhjä kotona, eikä vaan jaksais vaikka jaksaakin. Ja voihan olla että et ole niin hoitosuuntautunut. Itselleni ehkä jaksamisesta auttaa että kuitenkin lapsien jutut ja pienimmän hoito on niin palkitsevaa, tykkään höpsötellä lasten kanssa vaikken varsinaisesti mitään tekisikään.

Niin, kyllä mä yritän paljon niiden kanssa tehdä. Esikoinen vaan on ihan mahdoton, että itkettää kokoajan pienempää, kun kaikki pitää viedä ja pakottaa.. Sen kanssa menee niin paljon aikaa vääntämiseen ja kääntämiseen, ja pienempi jää aina vähän syrjään. Se väsyttää uskomattoman paljon. Ja tuntuu että mä oon alkanut "inhoamaan" esikoista, kun se on niin uskomattoman vaikea kaikessa. On siis kyllä kiltti luonteeltaan, ja kuuliainen, mutta kun se että olen ollut poissa 5h, mä saan katella sitä taistoa koko loppupäivän..

Kyllä mä oon tiennyt että lapset on vaikeita.. Ja opiskelu siihen päälle vielä. Tiedän, että on paljon, mutta en mä voi vaan opinnoista luopua, se nyt ei ole vaihtoehto tässä vaiheessa. Töistä mä voisin luopua, tai ainakin pienentää sopimusta.

Kesällä teen tosi vähän vuoroja kyllä. Otan rennosti lasten kanssa ja nautin hitaudesta. Aletaan tekemään jotain enemmän.

Sitten vielä kun on niin syyllinen olo, kun on poissa.. Kyllä te tiedätte.. Mulla on siitä tosi surullinen fiilis, vaikka ollaan tosi osallistuvia vanhempia. Ei harrasteta omia, annetaan lapsille paljon, vietetään aikaa yhdessä, ja lapset saa paljon huomiota.. Sitten tulee niitä päiviä, kun kaikki on niin raskasta, ja tuntuu että tekis mieli vaan juosta pois.

En mä tiiä. On vaan niin ristiriitaset fiilikset.

 

[sssssssssss]

Ja meillä lapset kotihoidossa kyllä edelleen. Eli ei mene joka päivä tuntemattomien luokse hoitoon. Saavat päivät viettää kotona tutussa ympäristössä. Siihen en halunnut stressiä lapsille, kun ollaan niin paljon poissa.

 

[sssssssssss]

Jos on paljon kodin ulkopuolista elämää ja elämäntilanteeseen nähden kohtuullisesti omaakin aikaa, en usko että lääke tuohon on olla entistä enemmän erossa lapsista. Sen sijaan suosittelen, että tutustut lapsiisi yksilöinä ja teet heidän kanssaan kivoja asioita. Ei ole pakko mennä pihalle seisomaan, mutta mieti olisiko jotain mikä olisi teille kaikille kivaa. Laatuaika lasten kanssa erikseen olisi varmasti myös hyvä juttu. Eli ota vuorotellen, vaikka viikoittain, toinen lapsi mukaasi ja menkää vaikka uimaan, katsomaan jotain paikallisia nähtävyyksiä, kirjastoon jne.

Minulla oli siinä vaiheessa kun lapsi oli 2-3-vuotias sellainen vaihe töissä, että olin lapsesta paljon erossa, oli paljon työmatkoja ja pitkiä päiviä. Silloin tuntui että melkeinpä vieraantui omasta lapsestaan ja hänen kanssaan vietetty aika tuntui raskaalta. Mutta kun työtilanne rauhoittui ja aikaa lapsen kanssa oli enemmän, ei se enää tuntunutkaan raskaalta. Keksittiin kaikkea kivaa tekemistä ja opin paremmin ennakoimaan lapsen reaktioita ja välttämään turhia ristiriitoja. Tietysti sitä vääntöäkin aina välillä pienen lapsen kanssa oli ja on, mutta siihen oppi suhtautumaan rauhallisemmin.

Totta.. Raskaalta indeed. Luulisi, että kun sä oot ollut poissa lapsen luota, sen kanssa olo olisi helpompaa - mutta ei.. Välillä mielummin olisi töissä