Mieheni pudotti pommin: toinen nainen.

[no]

Parisuhteen kriisi on aina mahdollisuus myös parempaan. Riippuu miten sitä käsitellään. Kuolema on loppu. Siinä ei ole mitään mahdollisuuksia ei parempaan, eikä huonompaan. Rinnastuksen aloitit sinä kertomalla, että puolison kuolemakin olisi helpompi kestää, kuin se että hän pettäisi

Tässä ketjussa on tuskin yhtään pettäjää, eikä yhtään syyllistettyä. Miten vaikeaa tämä on ymmärtää?

Minusta on typerää syyttää muita pettäjiksi, vain koska he ovat eri mieltä kuin sinä. Se on melkein kakaramaisempaa, kuin nuo typerät välihuutelut.

Älä vääristele kirjoituksiani, kirjoitin:

"Minä ainakin olen sanonut, että ymmärtäisin puolison kuolemankin luonnollisempana, kuin pettämisen ja eron. Siitä saa jotakin käsitystä miltä petetystä tuntuu.

Toisaalta, kun asiat selkiintyy, niin 100% peteyistä on tyytyväisiä, että ovat päässeet eroon lurjuksesta."

Minä kirjoitin tapahtuneen ymmärtämisestä, kestämisestä en kirjoittanut, vaan se oli sinun keksintösi.

Jos tässä ketjussa ei kirjoita yhtään pettäjää, niin se on ihme jo itsessään; pettäminen on nykyaikana kuin kaupassakäyntiä? Kyllä minulle ei tule mitään muuta mahdollisuutta mieleen, jos pettäjää puolustellaan, että puolustelijalla ei ole puhtaat jauhot pusissa.

Ap on ainakin syyliistetty monen kirjoittajan taholta, väittämällä, että hänellä on osuus siihen, että mies joutui lähtemään vieraisiin.

 

[Sadrina]

Totta minäkin soisin mieluummin puolisoni pettävän kuin kuolevan,jos valinta pitäisi tehdä, mutta siitä huolimatta kuolema olisi helpommin kestettävissä. Toisenhan menettää siinä joka tapauksessa. Tarkoitan tässä nyt sellaista pettämistä, mikä johtaa eroon.

Pettäjä ei kyllä varmasti ikinä ajattele, että tästä nyt alkaa parisuhteelleni uusi ja parempi alku, kun ensin petän häntä toisen kanssa. Voihan uusi alku tietysti joillekin tullakin, mutta siitä huolimatta toinen on pettänyt toista, eikä sitä tosiasiaa mihinkään voi muuttaa. Toista on loukattu ja sillä siisti. Miten toisen loukkaaminen voi olla jonkun hyvän ja paremman alku?

Jos suhde tulee paremmaksi petoksen jälkeen, niin kyllä se paremmaksi tuleminen johonkin muuhun pohjautuu, kuin siihen petokseen. Ja se muu olisi kyllä voitu saada aikaan ilman pettämisiäkin. Tiedän, että jotkut jaksaa jauhaa tästä loputtomiin, mutta itse olen kuitenkin tätä mieltä. Petos ei ole ikinä itsessään mikään hyvä asia, vaan aina se särkee ja rikkoo jotain.

Vai kuinka moni oikein käsi sydämellä voi vannoa, että oli se sitten ihana ja siunattu asia, että tuo puoliso petti minua toisen kanssa!?

Tämä tyytyväisyys ja onnellisuus -juttukin on hiukan kaksipiippuinen. Täydellisen tyytyväisyyden tilassa elävä ihminen ei siis petä puolisoaan missään nimessä. Mutta voiko ihminen olla jatkuvasti siinä tilassa? Rakastumisen hurmiossa oleva ihminen ei näe eikä kuule muuta kuin sen yhden ja ainoan, mutta ei kukaan ole siinä hurmiossa loppu ikäänsä. Sitäpaitsi tilaisuus tekee varkaan, sanotaan. Voi olla, ettei niitä tilaisuuksia elämän varrella koskaan tulekaan. Hyvin monet ihmisethän elävät niin, että tällaiset "tilaisuudet" tavallaan jäävät kokonaan varjoon, eivät käy yksin lomilla, eivät yleensäkään ole sellaisissa porukoissa, joissa on vastakkaisen sukupuolenkin edustajia jne. Parisuhde on ok, joten ei ole tarvetta lähteä minnekään etsimään mitään muuta. Ja siinä se on, uskollinen puoliso.

Mutta entäs jos se yksi tilaisuus sitten kuitenkin tuleekin, kuin varkain jostain sen kummemmin etsimättä ja pyytämättä?

 

[eräs lukija]

Eikö teistä kukaan viitsinyt minun laillani lukea sitä Kianmaan juttua aihetta koskien?

Siinä tuli selväst iilmi kriisin mahdollisuudet parisuhteen vakiintuneiden toimintamallien uudistajana. Tuskin kukaan tietoisesti minkäänlaiseen kriisiin pyrkii, mutta se ei aina ole mitenkään pahasta.

Vastasin tähän kommenttiin:

Minä ymmärrän hyvinkin, että puolison kuolema olisi tavallaan helpommin kestettävissä kuin petetyksi tuleminen. .

Sanojasi vääristeli siis ensimmäiseksi joku muu. Minä jatkoin tästä ajatuksesta sitten eteenpäin.

Kannattaa olla itsekunkin tarkkana kenelle vastaa ja ketä syyttää vääristelystä..varsinkin jos ensimmäistä vääristelijää on innoissaan peesannut.

 

[eräs lukija]

Toista on loukattu ja sillä siisti. Miten toisen loukkaaminen voi olla jonkun hyvän ja paremman alku?

Jos suhde tulee paremmaksi petoksen jälkeen, niin kyllä se paremmaksi tuleminen johonkin muuhun pohjautuu, kuin siihen petokseen. Ja se muu olisi kyllä voitu saada aikaan ilman pettämisiäkin. Tiedän, että jotkut jaksaa jauhaa tästä loputtomiin, mutta itse olen kuitenkin tätä mieltä. Petos ei ole ikinä itsessään mikään hyvä asia, vaan aina se särkee ja rikkoo jotain.

Vai kuinka moni oikein käsi sydämellä voi vannoa, että oli se sitten ihana ja siunattu asia, että tuo puoliso petti minua toisen kanssa!?

Voi olla, jos molemmat pystyvät kasvamaan henkisesti, unohtamaan menneet, pyytämään aidosti anteeksi ja antamaan anteeksi. Vaikeaa se varmasti onkin.

Petos ei ole hyvä asia koskaan, mutta se voi antaa sysäyksen hakea apua ja muutosta. Tätä vaivaa ei ehkä olisi koskaan viitsitty nähdä ilman suhteen kriisiyttämistä.

Olen lukenut yhden haastattelun pitkään naimisissa olleesta parista, jossa nainen kiitti miestään pettämisestä. Tämän kriisin kautta he löysivät toisensa uudelleen, tajusivat parisuhteensa arvon ja osaavat nykyään keskustella ja hoitaa suhdettaan.

Ihminen on peruslaiska. Ilman vakavaa ja herättävää sysäystä moni ei viitsi moista vaivaa nähdä, koska toista pidetään niin itsestään selvänä.

 

[eräs lukija]

Vai kuinka moni oikein käsi sydämellä voi vannoa, että oli se sitten ihana ja siunattu asia, että tuo puoliso petti minua toisen kanssa!?

Tämä tyytyväisyys ja onnellisuus -juttukin on hiukan kaksipiippuinen. Täydellisen tyytyväisyyden tilassa elävä ihminen ei siis petä puolisoaan missään nimessä. Mutta voiko ihminen olla jatkuvasti siinä tilassa? Rakastumisen hurmiossa oleva ihminen ei näe eikä kuule muuta kuin sen yhden ja ainoan, mutta ei kukaan ole siinä hurmiossa loppu ikäänsä. Sitäpaitsi tilaisuus tekee varkaan, sanotaan.

Olen samaa mieltä. Onnellinen ja tyytyväinen ihminen ei petä.

Tietenkään tyytyväisyyden tila ei ole vakio, sen tietää jokainen. Mutta siinä vaiheessa kuvaan astuukin lupaus ja luottamus.

Itse en tuhlaisi elämästäni sekuntiakaan parisuhteeseen puolison kanssa johon en luottaisi, ja jonka uskoisin pettävän heti tilaisuuden tullen, jos ja kun sattuu olemaan parisuhteessa eripuraa.

Mutta nykyään tuntuu tuo luottamus olevan vähissä parisuhteissa, ja nimenomaan uskotaan, että tilaisuus tekee varkaan. Siksi puolison menemiset, tulemiset tai sähköpostiviestittelyt kiinnostavat niin kovin, kovin paljon.

 

[been there, done that]

Minä ymmärrän hyvinkin, että puolison kuolema olisi tavallaan helpommin kestettävissä kuin petetyksi tuleminen.

Kukin tavallaan. Minä kyllä mieluummin soisin puolisoni pettävän, kuin kuolevan.Kumpaakaan en kuitenkaan osaa toivoa.

Nämä ääripään vertaukset ovatkin yleensä elli-keskustelun käännekohtia, kun argumentit alkavat loppua, aletaan kaivaa 'tikusta asiaa', mutta muuthan ne vain lapsellisia ovat...

Ylipäätään pettäminen voi olla jopa alku paremmalle parisuhteelle, jos molemmat osapuolet uskaltavat antaa mahdollisuuden uudelle alulle.

Kuolema on taas kaiken päätös ja lopullista.

Näinhän se on, reaalielämässä, kuolema päättää kaiken, se mikä keskeneräiseksi kuoleman tullessa jää, jää selvittämättä ikuisesti. Nämä samat ihmiset, jotka vertaavat kuoleman olevan itselleen helpompaa kestää, olivat kuitenkin vaatimassa 'yleistä armoa ja anteeksiantoa' väärintekijälle raiskaustapauksessa.

Ne arvot, ne arvot...

Mutta toisaalta tämä selittääkin miksi puolisoa usein kohdellaankin jo potentiaalisena pettäjänä. Ei päästetä matkoille yksin, ei liian usein kaverien kanssa ulos ja sähköposti, puhelin ja muut tavarat on syytä ratsata säännöillisesti. Eli toinen on epäilyksenaliainen jatkuvasti, koska kyllä se kuitenkin on pohjimmiltaa ahne ja tyytyämätön, vaikka parisuhde olisi kuinka onnellinen tahansa.

Niinpä. Ja tästä ajatustavasta ei sallita poikkeuksia. Kaikki parisuhteessa elävät, jotka haluavat postiliikenteensä pitää yksityisenä, puhelimen omanaan ja joitakin mahdollisesti muitakin asioita yksityisenä, ovat ilman muuta heti pettämässä, pettäneet tai tulevat pettämään.

Kuolis mieluummin pois, kurja petturi, ennen kuin ehtii pettämään...

 

[Kleitonia kirjautumatta]

Nämä ääripään vertaukset ovatkin yleensä elli-keskustelun käännekohtia, kun argumentit alkavat loppua, aletaan kaivaa 'tikusta asiaa', mutta muuthan ne vain lapsellisia ovat...

Kuolis mieluummin pois, kurja petturi, ennen kuin ehtii pettämään...

Osataan sitä lapsellisesti kirjoittaa sielläkin päässä. . .

Ei kai kukaan toivo puolisonsa kuolemaa, kuten ei toivo tämän pettävänkään. Silti pettäminen on henkilökohtainen loukkaus omaa itseyttään, kunnioitustaan ja arvoaan kohtaan. Kuka haluaa tuntea olevansa yhtäkkiä parisuhteessaan arvoton? Siksi ajatusmaailmallinen (ja todellakin pelkkänä ajatuksena) tuossa tilanteessa toisen kuoleminen voisi olla juuri sillä hetkellä se helpompi ajatus.

 

[Omituista sakkia]

Jos noo ja nämä muut hiipparit näyttäisivät terapeutillensa kirjoituksiaan. Voisko olla vielä jotain tehtävissä? Voiko yksinkertaisuudelle ylipäätänsä mitään? Viisi vuotta täällä jaksaa avautua, huh huijaa! Toisinaan minäkin kyllä toivon, että ihminen mielummin olisi kuollut kuin tyhmä. Helppoa olisi elo. Petturit -hirteen! Tyhmät -hirteet!

 

[Kleitonia´]

Mutta sehän on tullut tässä ketjussa selväksi, että pettäminen on kauheinta mitä ihmiselle ikinä voi tapahtua, niin voi tapahtua kenelle tahansa, koska tahansa ja kun se tapahtuu niin kuolemakin olisi armollisempi.

Kuka täällä kirjoitti, että pettäminen on kauheinta mitä ihmiselle ikinä voi tapahtua? Ei varmasti ole. Aika ylidramaattinen väite.

En oikeasti kadehti yhtään ihmisiä jotka elävät parisuhteessa olettaen, että heidän puolisonsa voi pettää koska tahansa, vaikka vaikuttaakin onnelliselta, rakastuneelta ja tyytyväiseltä. Mutta uskottava se on, niin on minulle nyt niin monen toimesta vakuutettu. Psykologi Kiianmaa oli tosiaan tuon jonkun linkittämän kirjalyhennelmän mukaan eri mieeltä, mutta mistäs hänkään mitään tietää..

Eikös Kiianmaa selkeästi tuo esille, että pettäminen on hyvin usein identitettikriisi. Siis pettäjän identiteettikriisistä. http://www.suhdesoppa.fi/uskottomuus/mista-uskottomuus-johtuu/ Taisi tuolla sivulla myös näkyä Kiamaan ajatelma, että toista ei voi syyttää omasta onnettomuudesta. Hänen ajatelmansa on myös, että uskottomuus on tietoinen valinta, eikä siitä voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Ei tässä tiedä itkeäkö vaiko nauraa.

Jos sallit, niin suosittelen nauramista. Nauru pidentää ikää. Ja vielä voi olla edessä monta pohdintaa ja mietettä, erimielisyyttä ja taistelua, toisten mielipiteiden ja ajatusten lyttäämistä. Uutta itkun ja naurun aihetta.

Tuotakoot vielä sekin esille, ettei kai kukaan voisi olettaa että heidän parisuhteensa on onnellinen, jos siinä vahditaan ja kytätään, epäillään ja arvioidaan, salaillaan ja kähmitään. Siihen tarvitaan jo mutkia auvoiseen parisuhdematkaan, ja kiviä rakkauden polulla, jotka ovat syöneet ikuisen rakkauden ja äärettömän luottamuksen uljasta mahtia. Ja sitten pääsemme taas siihen, että miksi toinen on tehnyt jotain, joka on horjuttanut sitä onnea ja luottamusta?

 

[eräs lukija]

Eikös Kiianmaa selkeästi tuo esille, että pettäminen on hyvin usein identitettikriisi. Siis pettäjän identiteettikriisistä. http://www.suhdesoppa.fi/uskottomuus/mista-uskottomuus-johtuu/ Taisi tuolla sivulla myös näkyä Kiamaan ajatelma, että toista ei voi syyttää omasta onnettomuudesta. Hänen ajatelmansa on myös, että uskottomuus on tietoinen valinta, eikä siitä voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Olen tästä aivan samaa mieltä. Kuten sanottu, onnellisessa parisuhteessa elävä ei petä. En vaan ymmärrä mitä jankkaamista tässä edes on, kun olemme selkeästi samaa mieltä asiasta, sinä, minä ja Kiianmaa.

Samoin ajattelen uskottomuudesta, se on tietoinen valinta. Eikä mikään hyvä valinta.

Se intohimo millä ihmiset suhtautuvat pettämiseen antaa tosiaan vaikutelman että mitään kauheampaa ja anteeksiantamattomampaa heille ei voisi tapahtua immoisna ikänä.

 

[Mikään ei ole niin tai näin]

vaan sekä että.

Täällä on varmaan paljolti puhuttu siitä, mikä tunnelma on tuoreeltaan. Alkushokissa. Vuoden kuluttuahan tilanne on jo aivan eri. Eli monet täällä käsitellyt tuntemukset vaikka leskeksi jäännistä sairauden takia vrt. yksin jäännistä pettämisen takia pitää tulkita ja nähdä sen hetken tunteina. Ei kymmenen vuoden kuluttua tehtynä järkeilyinä. Yleensäkin tunne ja järki ovat ihan eri tasoja, ei niitä pidä vertaillakaan.

Mutta: kyllä se pettäminen monelle on lopullinen paukku, tai ainakin jättää ikuisen epäluottamuksen. Meitä kun on niin monella taustalla. Jos jo lapsena on saanut hylkäämiskokemuksia, sen lähimmän lähtö, johon lopulta uskalsi elämässään luottaa, voi todella olla pahinta. Ihan ymmärrettävästi. Ja niistä taustoista ei voi toinen sanoa juuta, ei jaata, koska niiden löytäminen ja sen historian tunnistaminen voi viedä ihmisellä itselläänkin eliniän. Jos riittääkään, moni ei koskaan tule tietämään, mitä tapahtui alkuaikoina, eli mikä teki minut minuksi.

Ei se säikähdä niin paljon ujellusta ja pamausta, joka ei ole koskaan tullut tuntemaan sotaa. Jolla on jo kokemus asiasta, sille sateen ropinakin voi jo tarkoittaa pommin lähestymistä, kuten radiossa hiljattain kerrottiin Gazan lapsista nyt viimeisen sodan jälkeen. Se aktivoituu, mikä kerran oli, ja silloin kuolinisku luottamukselle voi ihan lopullisesti romauttaa ihmisen jollakin tasolla. Jopa narunjatkeeksi. Mikään asia kun ei tapahdu yksinään, vaan se liittyy aina edellisiinkin, ja vaikuttaa taas seuraaviin.

 

[eräs lukija]

Hyvä kirjoitus edellinen.

Esittäisin vielä täydentävän, vaikkakin täysin poikkeavan näkökohdan.

Se ettei ole ikinä elämässään joutunut pettymään, on saanut aina kaiken mitä on sormellaan osoittanut, valmistaa myös huonosti kokemaan pettymyksiä. Eli itse ennemmin väittäisin, että "hirteen" menevät ensimmäisen vakavan pettymyksen kokevat, joiden elämä on aina ollut tasaista ja turvattua, jopa ylisuojeltua.

 

[Hmmmm, niin...]

Ensimmäinen päivähän se on hirsipuussakin pahin...

Nekään vaan eivät aina sulje pois toisiaan. Aivan pienenä lapsena tulleet hylkäämiskokemukset tulevat esim. siitä, vastataanko vauvalle, osaako vanhempi oivaltaa, mikä on hätänä. Silti elämä voi olla hyvin suojeltua siitä eteenpäin, eikä edes tiedetä, että jollain tunnetasolla jäi aikanaan vastaamatta, sillä tärkeällä. Vaikka olisi kuinka tasaista ja turvattua, on silti voinut tulla tunnetasolla perusvamma.

Maailmankuva ja ympäristökin vaikuttaa ehkä: jos on törmännyt jo pettämiseen, tai nähnyt sitä, asiaa on joutunut miettimään. Jos on kasvanut ympäristössä, jossa siihen ei törmää (kyllä, niitäkin on, vaikka ei Ellejä lukien uskoisi!), ensimmäinen tapaus on melkoinen shokki. Ja se historia liitossa vaikuttaa myös. Jos on ollut keikkuvaista muutenkin, ei se ole sellainen pommi, kuin vakaaksi luullussa liitossa. Samoin suhteen pituus, mitä on yhdessä jo takana. Eli paljonko tuntee menettävänsä, paljossako tuntee tulleensa huijatuksi.

 

[Eija Partasen runo]

"Ovi käy, sinä lähdet. Tuntuu kuin jokainen lapsuuteni lähtijä lähtisi uudestaan."

 

[eräs lukija]

Ensimmäinen päivähän se on hirsipuussakin pahin...

Nekään vaan eivät aina sulje pois toisiaan. Aivan pienenä lapsena tulleet hylkäämiskokemukset tulevat esim. siitä, vastataanko vauvalle, osaako vanhempi oivaltaa, mikä on hätänä. Silti elämä voi olla hyvin suojeltua siitä eteenpäin, eikä edes tiedetä, että jollain tunnetasolla jäi aikanaan vastaamatta, sillä tärkeällä. Vaikka olisi kuinka tasaista ja turvattua, on silti voinut tulla tunnetasolla perusvamma.

Hylkäämiskokemuksia on muuten aika paljon tutkittu vauvoilla. On todettu että lapsi joka ei ole saanut emotionaalisia tarpeitaan tyydytetyksi, on aikuisena erityisen altis stressille. Ja pettämisen paljastuminen jos mikä on stressaava kokemus.

 

[no]

Ensimmäinen päivähän se on hirsipuussakin pahin...

Nekään vaan eivät aina sulje pois toisiaan. Aivan pienenä lapsena tulleet hylkäämiskokemukset tulevat esim. siitä, vastataanko vauvalle, osaako vanhempi oivaltaa, mikä on hätänä. Silti elämä voi olla hyvin suojeltua siitä eteenpäin, eikä edes tiedetä, että jollain tunnetasolla jäi aikanaan vastaamatta, sillä tärkeällä. Vaikka olisi kuinka tasaista ja turvattua, on silti voinut tulla tunnetasolla perusvamma.

Hylkäämiskokemuksia on muuten aika paljon tutkittu vauvoilla. On todettu että lapsi joka ei ole saanut emotionaalisia tarpeitaan tyydytetyksi, on aikuisena erityisen altis stressille. Ja pettämisen paljastuminen jos mikä on stressaava kokemus.

Ja kun saa vauvana emotionaaliset tarpeensa tyydytettyä, niin rakastamansa ihmisen petos ei olekaan niinkään stressaava kokemus. Ajatteletteko lainkaan kirjoittamaanne?

 

[Ei sellaista kukaan väittänyt]

Ajattetkos sinä nyt ollenkaan lukemaasi?! Ei kukaan väittänyt, että se lakkaisi olemasta katastrofi, vaikka ei ole lapsena saanut jotain ylimääräistä hylkäämisen tunnetta. Mutta JOS taustalla on lapsuudenaikaisia hylkäämisiä (ei välttämättä pelkkiä vauva-aikaisia), se on ehkä vieläkin pahempaa. Sitä ikäänkuin herkistyy hylkäämisen tunteelle. Mutta rajua se on ilman tuollaista pohjasäröäkin.

 

[no]

Oikeastaan ihan mielenkiintoisia väitteitä vauva-ajan kohtelusta. Mutta tämä on väärä ketju niitä pohdiskella, joten aloitan uuden ketjun aiheesta.

 

[Keitonia´]

Eikös Kiianmaa selkeästi tuo esille, että pettäminen on hyvin usein identitettikriisi. Siis pettäjän identiteettikriisistä. http://www.suhdesoppa.fi/uskottomuus/mista-uskottomuus-johtuu/ Taisi tuolla sivulla myös näkyä Kiamaan ajatelma, että toista ei voi syyttää omasta onnettomuudesta. Hänen ajatelmansa on myös, että uskottomuus on tietoinen valinta, eikä siitä voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Olen tästä aivan samaa mieltä. Kuten sanottu, onnellisessa parisuhteessa elävä ei petä. En vaan ymmärrä mitä jankkaamista tässä edes on, kun olemme selkeästi samaa mieltä asiasta, sinä, minä ja Kiianmaa.

Emme ole selvästikään asiasta samaa mieltä, enkä välttämättä usko että Kiianmaakaan olisi asiassa kanssasi samaa mieltä. Ihan varmasti hän 30 vuoden kokemuksellaan on tietoinen siitä, että pettämisiä tapahtuu, vaikka liitto olisi kummastakin osapuolesta onnellinen ja tyydyttävä.

Identitettikriisi voi olla henkilökohtainen kriisi, oman kasvun paikka, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä puolison sanomisten ja tekemisten kanssa. Näin ollen se puoliso voi olla varsin onnellinen, eikä kriisiään potevakaan välttämättä ole parisuhteessa onneton. Tätä minä tarkoitan. Se, että identitettikriisi sitten heijastuu myös parisuhteeseen, kuten mikä tahansa kriisi aina ympäristöönsä. Eli kyllä onnellisessa parisuhteessa oleva voi pettää, koska hakee sisältöä siihen omaan kriisiinsä, tai omassa pääkopassaan tuntuvaan onnettomuuteen.

Eikös täällä ole osa "pettämisen ymmärtäjistä, ja ehkäpä sen vähättelijöistä" voimakkaasti sitä mieltä, että parisuhteessa kuuluu olla minä eikä me. Jolloin se minun onnettomana oleminen on minussa, ei meissä. Eikä siis tällä ajatuksella se meidän parisuhde ole onneton, vaan minä olen onneton. Eikä sillä onnettomuudella ole mitään tekemistä puolison kanssa. Eikä sen ratkaiseminen pettämällä puolisoa ole mikään ratkaisu. Eikö vain?

Tietysti pitkässä liitossa välillä tottuu liiaksi toiseen, kyllästyttääkin, ja tunteet ailahtelevat. Eikä kai jokainen väljähtymisen tunne tarkoita sitä, että ´ny se on onneton´.

Siksipä minä väitän edelleen, että on perusonnellisia parisuhteissa, joissa petetään. Ja jos jäädään kiinni, niin selitellään etten ollut onnellinen, puoliso ei ymmärtänyt minua tms, koska ei itsekään ymmärretä tekemisiään, ja joku syyhän on keksittävä. On myös ymmärrettävä että yhdelle onnellisuus tarkoittaa yhtä, toiselle toista. Eikä onnellisuutta siksi välttämättä voi verrata, mitata tai punnita.[/quote]

Se intohimo millä ihmiset suhtautuvat pettämiseen antaa tosiaan vaikutelman että mitään kauheampaa ja anteeksiantamattomampaa heille ei voisi tapahtua immoisna ikänä.

Ihan varmasti pettämisen juuri kokenut tuntee alkuhetkinä (jotkut valitettavasti jopa vuosia) kauheana ja anteeksiantamattomana. Ystäväni erosi viime vuoden puolella, mies ilmoitti 20 vuoden jälkeen, ettei näe heillä yhteistä tulevaisuutta, ja että hänellä on toinen, sinun on muutettava pois. Ystäväni eli ensimmäiset viikot tuskassaan ja vihassaan. Nyt on helpompaa, mutta vahingoniloinen hän selkeästi on jos kuulee entiselle miehelleen jotain vastoinkäymisiä tulleen. Ja se tunne hänelle suotakoot.

Ihan varmasti hänkin pystyy listaamaan usean vielä kamalamman asian, mitä olisi voinut tapahtua. Mutta alkumetreillä hänen ajatuksensa keskittyvät eroon, kipuun, suruun, vihaan, ja kaikkien niiden sekoitukseen.

Eikäs intohimo ole hyvä asia? Ikävämpää mielestäni olisi sellainen tappavan tasainen tunteiden hiillos, jossa sen itselleen kaikkein rakkaimman ihmisen pettäminen ei juuri kirpaisisi. Itse en haluaisi elää tuollaisessa tunneköyhyydessä. Tulta ja tappuraa, intohimoa ja hekumaa. Muuten voi hankkia itselleen vaikka lemmikin, johon tuhlata niitä tunteentapaisia tuntemuksiaan.

 

[Imre]

No eikös täälläkin ellipalstoilla ole jotkut naiset vuodattaneet tuskaansa siitä, että ovat mokanneet ja menneet hupsheijaa pettämään ihanaa puolisoaan ja kaduttaa niin hiivatisti että mitä tässä nyt pitäisi tehdä jne. Että kerronko puolisolle vai ei, kun en missään nimessä halua loukata häntä enkä halua erota, koska hän on maailman paras mies jne. Liitto on niin onnellinen ja kaikki olisi hyvin, jos tätä inhottavaa mokaa ei olisi tässä nyt tullut tehdyksi.

En vaan ole lukenut kenenkään koskaan neuvovan tässä tilanteessa, että kuules, teidän suhteessanne ei ole asiat oikealla tolalla, ette ole onnellisia eikä miehesi ole pystynyt sinua tyydyttämään ja tekemään onnelliseksi, kun kerran petit häntä. Ja että tämä on nyt sitten se kriisipaikka, josta teidän pitää lähteä uuteen lentoon ja kasvaa henkisesti molempien. Mies on tietysti se syyllisempi osapuoli, koska häntä petettiin. Ja miehen nimenomaan on nyt ryhdistäydyttävä ja alettava harjoittaa sitä henkistä kasvua. Kas kun onnellinen ja tyytyväinen ihminen ei petä.

 

[been there, done that]

Eikäs intohimo ole hyvä asia? Ikävämpää mielestäni olisi sellainen tappavan tasainen tunteiden hiillos, jossa sen itselleen kaikkein rakkaimman ihmisen pettäminen ei juuri kirpaisisi. Itse en haluaisi elää tuollaisessa tunneköyhyydessä. Tulta ja tappuraa, intohimoa ja hekumaa. Muuten voi hankkia itselleen vaikka lemmikin, johon tuhlata niitä tunteentapaisia tuntemuksiaan.

Intohimo voi olla hyvä asia, aivan riippuen siitä, mihin ja miten se suuntautuu. Intohimoa voi olla paljon muuallakin kuin vain parisuhteessa tai ihmissuhteissa yleensä, eikä se ole aina seksuaalista.

On hyvä, jos intohimo suuntautuu omaan kumppaniin, mutta rajansa silläkin on. Huonoa intohimoa on sellainen, että kumppanin kaikki asiat on saatava tietää ja tarvittaessa ollaan valmiita rikkomaan toisen yksityisyyttä ja oikeuksia tämän tiedon saavuttamiseksi. Harva näistä intohimoisista kumppaniinsa tutustujista kuitenkaan intohimoissaan päätä paljastaa tonkivansa kumppanin asioita muualta kuin kumppanilta itseltään...

Jos nyt halutaan pelehtiä näillä tulisilla metaforilla: Kovin tuliset ja tappuraiset, intohimoiset ja hekumalliset tahtovat ennen pitkää palaa loppuun omia aikojaan. Leimahtavat ja sammuvat, syövät kaiken hapen ympäriltään, lopuksi jäljelle jää vain haalea tuhkakasa. Kuuma hiillos sen sijaan kytee pitkään, leimauttaa välillä kirkkaamman liekin ja jatkaa kytemistään suurella kuumuudella ja intensiteetillä...

 

[emeralda]

Kleitonia, osut mielestäni naulan kantaan kirjoituksillasi! Aivan samoilla linjoilla itsekin.

 

[Kleitonia´]

On hyvä, jos intohimo suuntautuu omaan kumppaniin, mutta rajansa silläkin on. Huonoa intohimoa on sellainen, että kumppanin kaikki asiat on saatava tietää ja tarvittaessa ollaan valmiita rikkomaan toisen yksityisyyttä ja oikeuksia tämän tiedon saavuttamiseksi. Harva näistä intohimoisista kumppaniinsa tutustujista kuitenkaan intohimoissaan päätä paljastaa tonkivansa kumppanin asioita muualta kuin kumppanilta itseltään...

Höh, välillä kirjoitat yhtä, sitten toista, ja loppujen lopuksi päästään taas siihen asiaan että sinusta se kaikkein pahin asia parisuhteessa on se yksityisyyden rajoittaminen. Minä kun taas olen yrittänyt tuoda esille, että ensin täytyy tapahtua jotain odottamatonta, erikoista jolloin puoliso on herännyt epäilemään, että nyt olisi jotain tongittavaa. Harva kai suhteensa ensimeterillä tonkii ja epäilee, kyllähän hänet siihen on joku asia vienyt.

Lisäksi olen yrittänyt tuoda esiin, että jos sinusta on ihan kauhian kamalaa se yksityisyyden rajoittaminen, joka salassa vielä tehdään, niin eiköhän vähintäänkin yhtä kauhian kamalaa ole se, että se toinen osapuoli,rakas puoliso, tekee omiaan paljastamatta niitä?

Kun todennäköistä on, ettei kumpikaan paljata touhujaan. Ainoan paljastuksen tekee se pettävä puoliso, ja senkin persaus paljaana.

os nyt halutaan pelehtiä näillä tulisilla metaforilla: Kovin tuliset ja tappuraiset, intohimoiset ja hekumalliset tahtovat ennen pitkää palaa loppuun omia aikojaan. Leimahtavat ja sammuvat, syövät kaiken hapen ympäriltään, lopuksi jäljelle jää vain haalea tuhkakasa. Kuuma hiillos sen sijaan kytee pitkään, leimauttaa välillä kirkkaamman liekin ja jatkaa kytemistään suurella kuumuudella ja intensiteetillä...

Pelehtimisen hoitakoot muut, mie en siihen rupia. Mutta intohimoa minussa löytyy, niin parisuhteessa, kuin elämässä muutenkin. Riittäisi sinullekin muutama roihu, jotta tietäisit miltä se oikea tunteminen oikeasti tuntuu, mutta valitettavasti sitä kun ei muille voi jakaa.

On uusavuttomuutta, jotta ei osaa hoitaa tulta. Nykyihmiset eivät sitä kuulema hallitse, ja siksi tapahtuu niitä mökkipaloja yms. Ei ymmärretä tulen käyttäytymistä, eikä häkämyrkytyksen vaaroista.

Täytyy ymmärtää missä roihuaa, ja miten roihuaa. Täytyy osata vaatia sitä sinunkin hehkuttamaasi yksityisyyttä, silloin ja siinä kun sen aika on. Ei pikkutiloissa ja ahtaissa ympyröissä pidä roihahdella. Täytyy olla sitä happea ympärillä riittävästi, jottei lopu kesken. Täytyy osata ruokkia elämänsä roihua, varata aina riittävästi poltettavaa. Silloin ei ole pelkoa, että kuihtuu tuhkakasaksi. Intohimon roihun kuuluu palaa välillä hillitymmin, välillä reippaammin, muttei koskaan pelkkänä hiilloksena. Kyse ei ole makkaranpaistosta, vaan elämisestä.

 

[been there, done that]

Höh, välillä kirjoitat yhtä, sitten toista, ja loppujen lopuksi päästään taas siihen asiaan että sinusta se kaikkein pahin asia parisuhteessa on se yksityisyyden rajoittaminen. Minä kun taas olen yrittänyt tuoda esille, että ensin täytyy tapahtua jotain odottamatonta, erikoista jolloin puoliso on herännyt epäilemään, että nyt olisi jotain tongittavaa. Harva kai suhteensa ensimeterillä tonkii ja epäilee, kyllähän hänet siihen on joku asia vienyt.

Olet väärässä. En ole missään vaiheessa ilmaissut, mikä minusta olisi pahinta parisuhteessa, sinä vain olet vetäissyt tulkinnan, että ajattelisin sen olevan tuo yksityisyyteen kajoaminen.

Tulen kanssa en enää leiki, vitsi vanheni jo.

 

[no]

Upeaa keskustelua, hyvä te!

"Kun todennäköistä on, ettei kumpikaan paljasta touhujaan. Ainoan paljastuksen tekee se pettävä puoliso, ja senkin persaus paljaana. " heh...

"Intohimon roihun kuuluu palaa välillä hillitymmin, välillä reippaammin, muttei koskaan pelkkänä hiilloksena. Kyse ei ole makkaranpaistosta, vaan elämisestä."

Nämä on kleitonian kirjoituksesta, myös Imre kirjoitti totta sanasta sanaan.
Jokainen kirjoittaa omista lähtökohdistaan tosi hyvin.