Mietityttää kaverin lapsi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
On samanikäinen kuin omakin. Ovat syksyllä menossa eskariin. Ovat oikeastaan nyt talvesta asti olleet hieman enemmän tekemisissä keskenään.

Lapsi ollut meillä pari kertaa. Tänään sitte oli tässä reilun tunnin. Äitinsä oli menossa asioille ja toi isompia sisaruksia tähän kun sanoin että jättää pienempikin tähän.

Puoli tuntia meni ihan ok. Sitten lapsi alkoi itkemään isoon ääneen että on äitiä ikävä. Yritin rauhoitella. Mutta tuntu ettei mikään auta. Isompi sisaruskaan ei saanut rauhoiteltua pienempää.
Lopulta sain lapsen rauhoittumaan kun annoin herkkua ja lupasin katsoa videoita.

Huomasin vain että lapsi haisi tosi voimakkaasti kakalle. Äitinsä on kertonut ettei osaa käydä kakalla vaan kakkaa edelleen housuun. En sit uskaltanut alkaa lapselta mitään kyselemään kun ajattelin että on hänelle noloa ja vaikea tilanne. Oli kuitenkin noita isompia sisaruksia joille lapsi olis voinu kertoa jos joku hätänä.

Loppu aika meni sit ok kun katsoivat niitä videoita. Äidilleen sitte vaan sano että tuli ikävä kun tämä ei ollut kunnolla sanonut lapselle että lähtee nyt vaan lapsi oli leikkimässä kun äiti lähti.
Ja meillä on ainoa paikka missä edes koskaan on ollut ilman äitiään. Lapsella myös mielikuvitus kaveri jonka kanssa päivät leikkii. Äitinsä sitten nauraa ja kertoo juttuja mitä tämä mielikuvitus kaveri lapsen mukaan on tehnyt.

Toisaalta varmaan ihan hyvä että eskari alkaa. Mutta mitä isompien sisarusten kanssa ollut ongelmia niin ei äitinsä kovin aktiivisesti ole niitä ollut selvittämässä. Ennemminkin ollut vihainen jos jollakin ollut jotain ongelmia koulun käynnissä.
 
Ei sulla vissiin mitään kysymystä tossa ollu joten ainoo mikä särähti silmään oli toi että annoit toisen olla mahdollisesti kakat housussa:|
 
[QUOTE="huh";28565844]Ei osaa käydä vessassa, ja on menossa eskariin? Tän on pakko olla provo.[/QUOTE]

Ei ole. Valitettavasti. Olen sanonut tuosta kaverille että veis lapsen lääkäriin mutta ei ainakaan vielä ole vienyt. Puhunut että ottaa neuvolassa puheeksi. Lapsi tosin syntynyt loppuvuodesta että en tiedä onko sit käynyt edes 5v neuvolassa kun äitinsä puhuu että pitäis tilata neuvola aika.
 
Ei sulla vissiin mitään kysymystä tossa ollu joten ainoo mikä särähti silmään oli toi että annoit toisen olla mahdollisesti kakat housussa:|

Joo mietin kyllä moneen kertaan että kysynkö. Mutta lapsi oli oikeasti sen verran hysteerinen että katsoinparemmaksi antaa olla. Ei tuo äidilleenkään kyllä sitte mitään sanonut että en tiedä oliko oikeasti mitään. Ehkä tuhrimista?

Juu en oikein viitti kelleen tutulle näitä puhua niin parempi tänne kirjoittaa.
 
Mulle tuli ekana mieleen, että jos lapsi on kakan "panttaaja". Onko lapsella ummetusta tai kakkaaminen tuntuu kurjalta/kivuliaalta? Silloin lapset usein paukuttelevat ja itkevät kun tuntevat että kakka tuppaa väkisin tulemaan vaikka yrittäisi taistella vastaan :( Ehkä hänelle tuli kakkahätä ja ahdistus siitä laukaisi itkun äidin perään? Ehkä ei osannut/halunnut/kehdannut nimetä kakkahätää syyksi vaan halusi äidin avuksi. Kannattaisi tosiaan ottaa puheeksi neuvolassa. Onko lapsi päivähoidossa?
 
[QUOTE="huh";28565844]Ei osaa käydä vessassa, ja on menossa eskariin? Tän on pakko olla provo.[/QUOTE]

Poikani ikätoveri ainakin teki tarpeensa vaippaan vielä 6-vuotiaana. En kummemmin tätä perhettä tuntenut, lapsi leikki poikani kanssa toisinaan mummolassa. Äidin näin muutaman kerran ja vaikutti vähän avuttomalta, liekö tuossa syy, ettei lasta oltu opetettu vaipalta pois... Eli ei välttämättä ole provo, kyllä näitä on.
 
[QUOTE="terkka";28565915]Mulle tuli ekana mieleen, että jos lapsi on kakan "panttaaja". Onko lapsella ummetusta tai kakkaaminen tuntuu kurjalta/kivuliaalta? Silloin lapset usein paukuttelevat ja itkevät kun tuntevat että kakka tuppaa väkisin tulemaan vaikka yrittäisi taistella vastaan :( Ehkä hänelle tuli kakkahätä ja ahdistus siitä laukaisi itkun äidin perään? Ehkä ei osannut/halunnut/kehdannut nimetä kakkahätää syyksi vaan halusi äidin avuksi. Kannattaisi tosiaan ottaa puheeksi neuvolassa. Onko lapsi päivähoidossa?[/QUOTE]

En siis tiedä kuin että ei osaa kakata kuin housuun. On ilmeisesti kokeillut noita millä saa ulosteen pehmeämmäksi mutta tulee vaan sitte lahjetta pitkin alas eikä tilanne sen kummempi.
Lapsi ollut aina kotihoidossa. Ei myöskään käynyt missään kerhoissa. Syynä kuulemma kun alkaa itkemään äidin perään siellä. Olen siis yrittänyt houkutella että olis tullu tuon meidän lapsen kanssa samoihin kerhoihin mutta ei.
On heidän viimeinen lapsi.
 
Eipä voi muuta sanoa kuin hyvä että on menossa eskariin ja toivottavasti on hyvä eskari ja lapsi kasvaa vielä paljon ennen kuin menee kouluun.

Täällä aika yleistä tuplata tuo eskari jos on ongelmia jossain. Melkein joka vuosi se yks tai kaks jotka käy eskarin toiseen kertaan. Että toivottavasti sitte vanhemmat hyväksyy asian jos sitä lapselle ehdotetaan. Mutta voihan olla että jo yksikin vuosi auttaa paljon.
 
[QUOTE="...";28566074]Täällä sitä taas puidaan muiden asioita. Toivottavasti pojan äiti ei tunnista kirjoitustasi.[/QUOTE]

En usko että käy täällä palstalla. Vaikka eihän tuota mistään tiedä. Ja miten niin pojan?
 
Mulla tulee mieleen tuhriminen, eli juurikin tuo kakan panttaaminen mikä pahenee ajanmyötä ummetukseen... Eli lapsi panttaa kakkaa ja sieltä sivusta, kovettuneen kakan sivusta pääsee löysempää kakkaa housuun. Meillä tätä kesti pojalla juurikin noin eskaikään saakka kunnes saatiin lekurilta sellaiset tropit että alkoi kakkaaminen luistaa. Mutta se ottaa aikaa ja monen monet itkut....
 
Mulla tulee mieleen tuhriminen, eli juurikin tuo kakan panttaaminen mikä pahenee ajanmyötä ummetukseen... Eli lapsi panttaa kakkaa ja sieltä sivusta, kovettuneen kakan sivusta pääsee löysempää kakkaa housuun. Meillä tätä kesti pojalla juurikin noin eskaikään saakka kunnes saatiin lekurilta sellaiset tropit että alkoi kakkaaminen luistaa. Mutta se ottaa aikaa ja monen monet itkut....

Kävikö teidän lapsi kuitenkin vessassa ainakin joskus? Vai oppiko vasta sitten kun tuo panttaaminen loppui?
Sekin ettei äitiä ole enempää kiinnostanut puuttua asiaan. Itse olisin kiikuttanut lapsen lääkäriin aikaa sitten..
 

Yhteistyössä