V
"vieras"
Vieras
On samanikäinen kuin omakin. Ovat syksyllä menossa eskariin. Ovat oikeastaan nyt talvesta asti olleet hieman enemmän tekemisissä keskenään.
Lapsi ollut meillä pari kertaa. Tänään sitte oli tässä reilun tunnin. Äitinsä oli menossa asioille ja toi isompia sisaruksia tähän kun sanoin että jättää pienempikin tähän.
Puoli tuntia meni ihan ok. Sitten lapsi alkoi itkemään isoon ääneen että on äitiä ikävä. Yritin rauhoitella. Mutta tuntu ettei mikään auta. Isompi sisaruskaan ei saanut rauhoiteltua pienempää.
Lopulta sain lapsen rauhoittumaan kun annoin herkkua ja lupasin katsoa videoita.
Huomasin vain että lapsi haisi tosi voimakkaasti kakalle. Äitinsä on kertonut ettei osaa käydä kakalla vaan kakkaa edelleen housuun. En sit uskaltanut alkaa lapselta mitään kyselemään kun ajattelin että on hänelle noloa ja vaikea tilanne. Oli kuitenkin noita isompia sisaruksia joille lapsi olis voinu kertoa jos joku hätänä.
Loppu aika meni sit ok kun katsoivat niitä videoita. Äidilleen sitte vaan sano että tuli ikävä kun tämä ei ollut kunnolla sanonut lapselle että lähtee nyt vaan lapsi oli leikkimässä kun äiti lähti.
Ja meillä on ainoa paikka missä edes koskaan on ollut ilman äitiään. Lapsella myös mielikuvitus kaveri jonka kanssa päivät leikkii. Äitinsä sitten nauraa ja kertoo juttuja mitä tämä mielikuvitus kaveri lapsen mukaan on tehnyt.
Toisaalta varmaan ihan hyvä että eskari alkaa. Mutta mitä isompien sisarusten kanssa ollut ongelmia niin ei äitinsä kovin aktiivisesti ole niitä ollut selvittämässä. Ennemminkin ollut vihainen jos jollakin ollut jotain ongelmia koulun käynnissä.