Miksi annetaan tissiä kun sattuu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Ruoka kun ei ole se ainoa asia mitä vauva tissistä saa. Samalla tulee myös hellyyttä, läheisyyttä, turvaa ja lohdutusta. Kaikkia näitä tarvitaan kun elämä kolhii pientä päähän, joten tissiä suuhun.

Eikö sitä hellyyttä, läheisyyttä, turvaa ja lohdutusta voi antaa samanlailla ottamalla syliin ja paijaamalla? Ja vaikka antaa tutin? Tissihän on ruokkimisväline.

Voihan sitä tuttia yrittää tarjoilla, tosin meillä kumpikaan ei tuttia huolinut koskaan suuhunsa. Parhaiten vauvan sai rauhoittumaan imettämällä, eivätkä todellakaan ole isompana osanneet vaatia mitään lohturuokaa.

Eli tää on taas sitä, että siitä mennään mistä aita on matalin? Helpommalla pääsee kun antaa tissin suuhun. Viis siitä, että lohtu lohtuna ja ruoka ruokana.

Eihän sun tarvitse näin tehdä, lohduta siten kuin sinusta tuntuu hyvältä. Meillä tämä tissillä lohduttaminen on toiminut ihan mainiosti, ei mitään ongelmia vieroittumisen kanssa eikä muutenkaan. Jos se on jonkun mielestä "mennään siitä mistä aita on matalin", niin siitä vaan. En mä silti tekemällä tee lapsenhoitoa itselleni työläämmäksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meade:
Mun käsittääkeseni jos lohtutissiä antaa kun vauvaan sattuu. Niin kyse ei ole pelkästään henkisen puolen lohduttamisesta, vaan vauvan imiessä rintaa hälle erityy enemmän endorfiiniä, joka toimii vauvalle kipulääkkeenä. Tällainen käsitys siis mulla. Korjatkaa jos olen taas väärässä. :ashamed:

Tulee sieltä maitoakin.. Vauva oppii, että kun sattuu niin saa ruokaa. Ei se kovin järkevältä kuulosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Eihän sun tarvitse näin tehdä, lohduta siten kuin sinusta tuntuu hyvältä. Meillä tämä tissillä lohduttaminen on toiminut ihan mainiosti, ei mitään ongelmia vieroittumisen kanssa eikä muutenkaan. Jos se on jonkun mielestä "mennään siitä mistä aita on matalin", niin siitä vaan. En mä silti tekemällä tee lapsenhoitoa itselleni työläämmäksi.

En olekaan tekemässä. Täällä juuri kyselin, että MIKSI niin tehdään. Ja sulta en saanut kovin järkeenkäypää vastausta siihen "koska me vaan tehdään niin". Ok, kiitos.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meade:
Mun käsittääkseni jos lohtutissiä antaa kun vauvaan sattuu. Niin kyse ei ole pelkästään henkisen puolen lohduttamisesta, vaan vauvan imiessä rintaa hälle erittyy endorfiiniä, joka toimii vauvalle kipulääkkeenä. Tällainen käsitys siis mulla. Korjatkaa jos olen taas väärässä. :ashamed:

Jotain tällaista mullakin on mielessä, mutta en osaa esittää sen tueksi mitään tutkimustietoa. Mua on esim. kehotettu lääkärissä imettämään siksi että se lievittää lapsen kipua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Eihän sun tarvitse näin tehdä, lohduta siten kuin sinusta tuntuu hyvältä. Meillä tämä tissillä lohduttaminen on toiminut ihan mainiosti, ei mitään ongelmia vieroittumisen kanssa eikä muutenkaan. Jos se on jonkun mielestä "mennään siitä mistä aita on matalin", niin siitä vaan. En mä silti tekemällä tee lapsenhoitoa itselleni työläämmäksi.

En olekaan tekemässä. Täällä juuri kyselin, että MIKSI niin tehdään. Ja sulta en saanut kovin järkeenkäypää vastausta siihen "koska me vaan tehdään niin". Ok, kiitos.

Heti ekasta viestistä käy ilmi vastaukseni kysymykseesi MIKSI. Lue sieltä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja sitten hetken päästä ihmetellään, että mites se nyt ei syökään vaikka olis ruoka-aika. Niin. Minusta tissi on ruokkimista varten (kuten täälläkin usein sitä hoetaan), lohduttaa voi muutenkin.

No mä en ole kyllä koskaan täällä ihmetellyt että miksei lapsi syö ruoka-aikaan. Eikä meillä sellaisia ongelmia ollutkaan koskaan. Sitä että ruoka jätettiin väliin, alkoi olla vasta kun imetys loppui.

No en mä susta puhukaan, vaan ihan yleisellä tasolla tästä asiasta. Hyvä että olette säästyneet ongelmilta. Mä kaipaisin vaan sellaista kunnon teoreettista selvitystä tähän asiaan. En vaan sitä, että "kun se on niin helppoa ja luontevaa".
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meade:
Mun käsittääkseni jos lohtutissiä antaa kun vauvaan sattuu. Niin kyse ei ole pelkästään henkisen puolen lohduttamisesta, vaan vauvan imiessä rintaa hälle erittyy endorfiiniä, joka toimii vauvalle kipulääkkeenä. Tällainen käsitys siis mulla. Korjatkaa jos olen taas väärässä. :ashamed:

Mä en ole tällaisesta kuullut. Tiedän vaan, että se imeminen lohduttaa, on se sitten tutti tai tissi. Erona se, että tutista ei tule maitoa.
 
Entäs jos vauva ei huoli tuttia?
 
No et sä aloitusviestissäsi mitään tutkimustietoa kyllä pyytänyt, vaan viittasit vain lasta imettävien äitien olevan "tuttikammoisia". Mitä se tutti sitten siinä tekee, mitä rinta ei tee? Mä olen esikoisella kyllä käyttänyt tuttia, mutta toinen ei sitä huolinut, se ei kuitenkaan tee minusta tai kenestäkään muusta "tuttikammoista" jos a. tuttia ei käytetä b. lasta lohdutetaan imettämällä. Vai onko sulla jotain tutkimustietoa siitä, että lasta imettämällä lohduttavat äidit ovat kaikki "tuttikammoisia"?
 
Se kai perustuu sitten siihen, että mielihyvän aistimuksen uskotaan olevan voimakkaampi kuin kivun aistimuksen. Siksi sairaaloissa annetaan mm. verinäytteen oton yhteydessä joskus vauvalle suuhun glukoositippoja ja tutti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Ruoka kun ei ole se ainoa asia mitä vauva tissistä saa. Samalla tulee myös hellyyttä, läheisyyttä, turvaa ja lohdutusta. Kaikkia näitä tarvitaan kun elämä kolhii pientä päähän, joten tissiä suuhun.

Jumaliste, ihan varmana tissistä EI TULE hellyyttä, läheisyyttä, turvaa ja lohdutusta. Niitä lapsi saa sylissäolosta. Tissista tulee ruokaa.

Ap osui naulan kantaan. Sairasta opettaa lapselle, että saa herkkua/ruokaa kun on paha mieli. Siinä kylvetään siementä syömishäiriöille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piste:

Mikä ihme teitä riepoo? Vauva saa hyvän olon kun syö tissiä, se lohduttaa.
Tää palsta on uskomaton paikka.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:

Mutta kun sen tissimaidon ensisijainen tarkoitus on ruokkia ja ravita lasta. Hyvää oloa voi saada muutenkin kun syöttämällä ipanan niin täyteen, että napa ratkeaa. Sairas malli tulevaisuutta ajatellen.
 
:D Sulla on varmaan esittää jotain tutkimustietoa noista väitteistäsi? hmmmm. rintaruokinnan käyttö lohdutuksena altistaa lapsen syömishäiriöille? Imetystilanne EI ole lapselle hellä, läheinen, turvallinen ja lohduttava tilanne? Jään odottamaan lähdeviitteitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
No et sä aloitusviestissäsi mitään tutkimustietoa kyllä pyytänyt, vaan viittasit vain lasta imettävien äitien olevan "tuttikammoisia". Mitä se tutti sitten siinä tekee, mitä rinta ei tee? Mä olen esikoisella kyllä käyttänyt tuttia, mutta toinen ei sitä huolinut, se ei kuitenkaan tee minusta tai kenestäkään muusta "tuttikammoista" jos a. tuttia ei käytetä b. lasta lohdutetaan imettämällä. Vai onko sulla jotain tutkimustietoa siitä, että lasta imettämällä lohduttavat äidit ovat kaikki "tuttikammoisia"?

No en pyytänytkään, mutta sä kirjoitit ettet SÄ ole täällä koskaan sellaista sanonut/väittänyt. Sitä tarkoitin, että puhun tästä asiasta yleisellä tasolla.

Päinvastoin, mitä se tissi tekee mitä tutti ei tee; siitä tulee maitoa! Mikä ei ole milläänlailla kytköksissä siihen hellyyteen ja lohtuun.

Jos vauva ei huoli tuttia, niin lohduttaa voi myös silittelemällä ja sylittemällä, on se täällä jo monesti sanottu. Miksi se on normaalia, että vauva yhdistää joka itkuun tissin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
:D Sulla on varmaan esittää jotain tutkimustietoa noista väitteistäsi? hmmmm. rintaruokinnan käyttö lohdutuksena altistaa lapsen syömishäiriöille? Imetystilanne EI ole lapselle hellä, läheinen, turvallinen ja lohduttava tilanne? Jään odottamaan lähdeviitteitä.

Tää on ihan palstaa parhaimmillaan, jestas..ihan hullua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piste:
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja piste:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Ruoka kun ei ole se ainoa asia mitä vauva tissistä saa. Samalla tulee myös hellyyttä, läheisyyttä, turvaa ja lohdutusta. Kaikkia näitä tarvitaan kun elämä kolhii pientä päähän, joten tissiä suuhun.

Jumaliste, ihan varmana tissistä EI TULE hellyyttä, läheisyyttä, turvaa ja lohdutusta. Niitä lapsi saa sylissäolosta. Tissista tulee ruokaa.

Ap osui naulan kantaan. Sairasta opettaa lapselle, että saa herkkua/ruokaa kun on paha mieli. Siinä kylvetään siementä syömishäiriöille.

Mikä ihme teitä riepoo? Vauva saa hyvän olon kun syö tissiä, se lohduttaa.
Tää palsta on uskomaton paikka.

Mutta kun sen tissimaidon ensisijainen tarkoitus on ruokkia ja ravita lasta. Hyvää oloa voi saada muutenkin kun syöttämällä ipanan niin täyteen, että napa ratkeaa. Sairas malli tulevaisuutta ajatellen.

Eli hyvä olo ja syöminen pitäisi tämän mukaan jotenkin saada erotettua toisistaan? Niinkö? Pitääkö siis imettäessä (siis silloin kun annetaan RUOKAA) esim. nipistellä vauvaa tai riisua hänet palelemaan tms. jotta ruoka ei vain missään nimessä antaisi mitään hyvää oloa eikä aiheuttaisi myöhemmin syömishäiriöitä?? Voi jessus teidän kanssanne!
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja piste:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Ruoka kun ei ole se ainoa asia mitä vauva tissistä saa. Samalla tulee myös hellyyttä, läheisyyttä, turvaa ja lohdutusta. Kaikkia näitä tarvitaan kun elämä kolhii pientä päähän, joten tissiä suuhun.

Jumaliste, ihan varmana tissistä EI TULE hellyyttä, läheisyyttä, turvaa ja lohdutusta. Niitä lapsi saa sylissäolosta. Tissista tulee ruokaa.

Ap osui naulan kantaan. Sairasta opettaa lapselle, että saa herkkua/ruokaa kun on paha mieli. Siinä kylvetään siementä syömishäiriöille.

:D Sulla on varmaan esittää jotain tutkimustietoa noista väitteistäsi? hmmmm. rintaruokinnan käyttö lohdutuksena altistaa lapsen syömishäiriöille? Imetystilanne EI ole lapselle hellä, läheinen, turvallinen ja lohduttava tilanne? Jään odottamaan lähdeviitteitä.

Sulla on varmaan tutkimustietoa siitä, että lapsi saa jotain enemmän tissistä kuin muista lohdutuskeinoista? Tai saahan se, ruokaa!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Sulla on varmaan tutkimustietoa siitä, että lapsi saa jotain enemmän tissistä kuin muista lohdutuskeinoista? Tai saahan se, ruokaa!!

Minkä ihmeen takia se imetys pitäis jättää tekemättä siinä lohdutuksen aikana jos se auttaa??
 
Tuohon mitään lähdeviitteitä tarvita, ihan maalaisjärjellä pääteltävissä. Jos aina kun tulee paha mieli vedetään masu täyteen, niin kyllä se alitajuntaan painuu... ja samaa lohtusyömistä harrastetaan aikuisenakin. Se vaan ei oikein toimi nykyisten ulkonäkövaatimusten kanssa yksiin.

Ja ihan oikeasti - miksi antaa RUOKAA silloin, kun lapsi tarvitsee lohdutusta, läheisyyttä ja hellyyttä. Niitä EI tule maidosta, vaan sylissäpitämisestä, lähelläolosta. Muutenhan korvikkeella ruokittavat lapset jäisivät kokonaan ilman läheisyyttä ja turvaa. Faktaa pöytään, jos näin ei ole. Haluu oppia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Sulla on varmaan tutkimustietoa siitä, että lapsi saa jotain enemmän tissistä kuin muista lohdutuskeinoista? Tai saahan se, ruokaa!!

Ei mulla ole, enkä ole niin väittänytkään, päinvastoin, jos olet lukutaitoinen, niin tuolla aikaisemmin lukee että minulla ei ole asiasta esittää tutkimustietoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kippuravarvas:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Sulla on varmaan tutkimustietoa siitä, että lapsi saa jotain enemmän tissistä kuin muista lohdutuskeinoista? Tai saahan se, ruokaa!!

Minkä ihmeen takia se imetys pitäis jättää tekemättä siinä lohdutuksen aikana jos se auttaa??

Mutta miksi antaa ruokaa silloin kun tarvitaan jotakin muuta? Taidat olla nainen, joka lohduttaa itseään rohmuamalla suklaata kaksin käsin suruun kuin suruun...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eli hyvä olo ja syöminen pitäisi tämän mukaan jotenkin saada erotettua toisistaan? Niinkö? Pitääkö siis imettäessä (siis silloin kun annetaan RUOKAA) esim. nipistellä vauvaa tai riisua hänet palelemaan tms. jotta ruoka ei vain missään nimessä antaisi mitään hyvää oloa eikä aiheuttaisi myöhemmin syömishäiriöitä?? Voi jessus teidän kanssanne!

Meniköhän taas vähän ohi aiheen.

Vauvan ruokkimisessa haetaan sitä, että maha tulee täyteen -> hyvä mieli.
Lohdutuksessa vauvalle PITÄISI tulla hyvä mieli siitä, kun kipu loppuu. Mutta lisäksi saakin vielä mahan täyteen. Miksei siis sitä lohtua voi antaa muuten, kun tuo mahan täyttyminen on ihan "ylimääräistä".
 
Alkuperäinen kirjoittaja piste:
Mutta miksi antaa ruokaa silloin kun tarvitaan jotakin muuta? Taidat olla nainen, joka lohduttaa itseään rohmuamalla suklaata kaksin käsin suruun kuin suruun...

Jos mun vauva kaatuu ja tulee pipi, alkaa itku ja otan syliin, vauva alkaa hamuamaan rintaa, annan sitä. Jos en anna huuto on kahta kauheampi.
Eli se vauva ihan ilmiselvästi halusi sitä??
Ja silloin kun vauva oli n.1,5kk ja oli masu kipeä niin rintaa se hamusi. Että olis varmaan pitänyt jättää väliin ne imetyskerrat ettei vaan jonkulle palstamamille tuu paha mieli tms.
 
Yhteistyössä