Taas näitä ajatuksia.
Miksi minä teen asiat muiden mieliksi? Pikkuasia esimerkkinä : Minä sanon että voitaisiin syödä spaghettia, mies sanoo että "ai, minun ois tehny mieli uunimakkaraa mutta spaghettikin käy". Minä heti että ei, tehdään vaan uunimakkaraa. Eikä se tunnu pahalta, mutta jos oltaisiin tehty minun mielen mukaan niin potisin huonoa omaatuntoa.
Sama vähän jos esim. minä tiedän nuoruusajoiltani miten harmitti lähteä aamulla aikaisin kesätyöpaikkaan töihin kun koko muu perhe vietti lomaa ja jäi porukalla kotiin, kerrankin aamupalalle yhdessä mitä tavallisena arkena ei ollut jne. Silti se oli ok, mutta nyt kun ajattelen että pikkuveljeni tekee niin niin tuntuu pahalta hänen puolestaan vaikka en edes tiedä harmittaako tuollaiset veljeäni itseään? :headwall:
Jos pääsisin kavereitteni kanssa johonkin ja huomaan että miehenikin tekisi mieli lähteä niin ennemmin jätän kokonaan menemättä ettei miehen tarvitse olla yksin lasten kanssa kuin menen. Ja vähemmän pahalta tuntuu kun minua itseäni harmittaa menemättä jättäminen kuin se että olisin mennyt ja miestäni olisi harmittanut.
Jos minulla on huolia niin en viitsisi puhua niistä kelleen etten ole taakka. Nykyään tuntuu että puran huoliani aika paljon yhdelle ystävälleni, lähes päivittäin olen yhteydessä tekstiviestein ja vatvon päätävaivaavia asioita ja tämä ystävä on jo jopa myöntänytkin että olen hänelle taakka toisinaan. Nyt en uskalla avata suutani kellekään kun tulee heti tunne että olen väistämättä taakka. Eli vatvon asioita mielessäni ja ahdistun. Kyseessä miespuolinen ystävä, naispuoliset eivät taitais noin rehellisiä ollakaan
Tuntuu taas vaihteeksi niin rankalta.
Miksi minä teen asiat muiden mieliksi? Pikkuasia esimerkkinä : Minä sanon että voitaisiin syödä spaghettia, mies sanoo että "ai, minun ois tehny mieli uunimakkaraa mutta spaghettikin käy". Minä heti että ei, tehdään vaan uunimakkaraa. Eikä se tunnu pahalta, mutta jos oltaisiin tehty minun mielen mukaan niin potisin huonoa omaatuntoa.
Sama vähän jos esim. minä tiedän nuoruusajoiltani miten harmitti lähteä aamulla aikaisin kesätyöpaikkaan töihin kun koko muu perhe vietti lomaa ja jäi porukalla kotiin, kerrankin aamupalalle yhdessä mitä tavallisena arkena ei ollut jne. Silti se oli ok, mutta nyt kun ajattelen että pikkuveljeni tekee niin niin tuntuu pahalta hänen puolestaan vaikka en edes tiedä harmittaako tuollaiset veljeäni itseään? :headwall:
Jos pääsisin kavereitteni kanssa johonkin ja huomaan että miehenikin tekisi mieli lähteä niin ennemmin jätän kokonaan menemättä ettei miehen tarvitse olla yksin lasten kanssa kuin menen. Ja vähemmän pahalta tuntuu kun minua itseäni harmittaa menemättä jättäminen kuin se että olisin mennyt ja miestäni olisi harmittanut.
Jos minulla on huolia niin en viitsisi puhua niistä kelleen etten ole taakka. Nykyään tuntuu että puran huoliani aika paljon yhdelle ystävälleni, lähes päivittäin olen yhteydessä tekstiviestein ja vatvon päätävaivaavia asioita ja tämä ystävä on jo jopa myöntänytkin että olen hänelle taakka toisinaan. Nyt en uskalla avata suutani kellekään kun tulee heti tunne että olen väistämättä taakka. Eli vatvon asioita mielessäni ja ahdistun. Kyseessä miespuolinen ystävä, naispuoliset eivät taitais noin rehellisiä ollakaan
Tuntuu taas vaihteeksi niin rankalta.
:ashamed:
