Mitä mieltä miehen käytöksestä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pettynyt tyttö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pettynyt tyttö

Vieras
Erosimme kesäkuussa melkein 5 vuotta kestäneestä suhteesta. Ero lähti minusta, sillä meillä oli ollut suhteessa paljon pahaa (väkivalta, alkoholil, paljon riitoja). Poikaystäväni olisi halunnut vielä yrittää. Hän muutti vanhemmilleen. Löysin itselleni muutaman vuoden itseäni nuoremman miespuoleisen ystävän, jonka kanssa vietin aikaa eron jälkeen, purin sydäntäni. Yksin kotona oli niin painostava olo ja vaikeaa. En missään vaiheessa ajatellut tästä ystävästä mitään sen enempää, hän olisi halunnut mutta puhuimme asiat läpi ja hän ymmärsi tilanteen ja jatkoimme ystävinä.

Noin 1-1,5 kk:n kuluttua erosta välit eksäni kanssa alkoivat lämmetä. Tajusin, että välitän hänestä kovasti vielä ja hän sanoi samaa. Sovimme, että yritämme rauhassa rakentaa suhdettamme uudelleen. Sitten sain tietää, että hän on tavannut jonkun itseään 4 vuotta nuoremman tytön, jonka kanssa viettää aikaa joka päivä ja joka on vain ystävä. Aina, kun olimme yhdessä jossain tämä tyttö tekstaili eksälleni ja eksäni vastaili takaisin.

Sitten sain tietää että eksäni on noin kuukausi sitten laittanut tälle tytölle viestiä, että on ihastunut tähän. Tyttö ei kuitenkaan vastannut samalla lailla takaisin, mutta kertoi jo aiemmin olevansa mustasukkainen eksästäni ja että ei ymmärrä miksi tämä on ollut kanssani. Tässä vaiheessa juttu meni mielestäni liian pitkälle. Pyysin eksääni valitsemaan, haluaako hän yrittää kanssani vai jatkaa tuota "ystävyyttä" tämän tytön kanssa. Juttuun liittyi myös se, ettei hän vastannut puheluihini eikä viesteihini ollessaan tämän tytön seurassa.

No, hän valitsi että yritämme vielä ja sovimme ettei kumpikaan ole yhteydessä näihin eron jälkeen hommattuihin toista sukupuolta oleviin ystäviin. Itse pidin sanani,mutta kuinka ollakaan sain tietää eksäni salaa nähneen tätä tyttöä ja viestitelleen. Ei olisi taas tämänkin jälkeen pitänyt taas uskoa että nyt se loppuu.
Syynä viesteihin oli kuulemma se, että jos meillä on riitaa niin sitten hänellä ei ole ketään jos hän nyt hylkää tämän tytön.

Sitten meillä alkoi mennä paremmin, muutaman viikon ajan. Nähtiin päivittäin ja ainakaan eksälleni ei tullut viestejä, olimme yötkin yhdessä luonani. Ma-iltana eksäni ei yhtäkkiä vastannut puheluihin tai viesteihin klo 21-23 välisenä aikana, eikä ollut koneellakaan. TUli klo 23 käymään ja väitti käyneensä abc ja ettei viitsinyt vastata kun tiesi minun olevan vihainen. Auto oli kuitenkin lämmennyt täysin, epäilykseni heräsivät.
Tiistaina tuli luokseni yöksi. Asiat ihan ok. Mutta eilen....
Hävisi koneelta 8 aikoihin. Kysyin 9 aikaan missä on kun ois asiaa ja sanoi olevansa taas abc:lla käymässä. Tietysti epäilin heti että on sen tytön kanssa, sillä hän ei ikinä yksin menen niin myöhään mihinkään. Lopetti vastaamisen ja tuli koneelle 00:30. Ei selityksiä, ei anteeksipyyntöä, ei mitään.

Hän ei selvästikään pysty päästämään irti tästä tytöstä. En vain pysty jatkamaan suhdettamme näin. Aina iltaisin päätän etten enää vastaa miehen viesteihin ja soittoihin mutta aina sen kuitenkin teen.
 
Siis suhteessanne on ollut väkivaltaa, alkoholia ja nyt mies ei halua luopua ihastuksestaan, vaikka vielä yritätte yhdessä. En ymmärrä. Mies ei kunnioita, ei rakasta eikä arvosta sinua lainkaan. Anna hänen mennä ja ota oma elämäsi käsiisi. Olet kirjoituksesta päätellen vielä hyvin nuori, kyllä kuule maailmassa hyviä ja ihania miehiä riittää. Älä pilaa elämääsi enää hetkeäkään tuollaisen "miehen" kanssa.
 
[QUOTE="ykx";27257205]Lakkaa huolehtimasta miehen käytöksestä ja keskity omaasi. Omaa käytöstäsi pystyt muuttamaan, miehen et. Lakkaa roikkumasta suhteessa sillä perusteella, että "jos tuo mies muuttuisi, meillä olisi kivaa", sillä ei se toimi. Joko hyväksyt miehen käytöksen ja jatkat suhdetta, joka ei ole täydellinen tai sitten otat pitkät.[/QUOTE]
Aamen.

En tosin tajua sitä, miksi pitää palata yhteen, jos suhteessa oli paljon ongelmia. Ei ne ongelmat minnekään katoa noin vain.
 
  • Tykkää
Reactions: Big Bang Theory
Väkivalta+alkoholi ja sä roikut tommosessa miehessä, joka ei edes arvosta sua :D


Siis kerro mulle mitä HYVÄÄ sä tältä mieheltä saitkaan, minkä takia tämä kannattaa? Missä on joidenkin naisten itsekunnioitus?
 
Ei onnistuisi alkuunkaan, että minun ystävyyssuhteisiin puututtaisiin tai minut asetettaisiin valitsemaan. Jos et pysty nyt luottamaan mieheen niin ei se ratkea kieltämällä tapaamasta jotain ystävää. Mitäs teet, kun mies tapaa toisen naispuolisen kaverin? Lisää ehtoja ja kontrollia?
 
Multa on monet kysyneet, että miksi sen haluan takaisin ja mitä mä siinä näen.

Kun mä en tiedä. Oon tehny listaa + ja - ja eihän se todellakaan plussan puolelle jää. Mä oon vaan niin nuoresta ollut sen kanssa ja välitän siitä niin paljon. Tuntuu vaan ettei se arvosta mua yhtään.
 
Ei minulla mitään sitä vastaan olekaan, että olisi ystäviä. Olihan minullakin tuo miespuoleinen ystävä joka oli minulle todellakin vain ystävä :)

Mutta mutta, joku siinä vain hämää kun mies sanonut hänelle olevansa ihastunut ja tämä sanonut olevansa mustasukkainen hänestä. Ei kyllä mielestäni ole normaalia.
 
Nyt nainen sä voit joko tehdä elämäsi pahimman mokan tai sitten ihan uskaltaa alkaa elää!
Siis mitä helvettiä? Väkivaltainen juoppo, joka lupaa muuttua mutta käyttäytyy oudosti ja "haluan hengata sen kanssa, kun ollaan kuitenkin niin pitkään tunnettu".
Välillä sitä miettii, että miksi jotkut haluavat tehdä elämäänsä ongelmia, kun niitä tulee ihan pyytämättä ja tilaamattakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Joo, ei tuo ole ystävyyttä, höpöhöpö. Usko pois, kun lähdet kokonaan, niin vähän ajan kuluttua ihmettelet, että mitä helvettiä päässäsi oikein liikkui, kun tuhlasit kallisarvoista aikaasi tuollaiseen urpoon.

HYVÄ mies (tai nainenkaan) ei ole väkivaltainen KOSKAAN, ei ryyppää ylenmäärin eikä kohtele kumppaniaan huonosti. Miksi tahdot olla huonossa suhteessa etkä etsiä vaikka sitä oikeaa tai nauti sinkkuudesta, nuoruuden ihanasta ajasta, kun koko maailma on avoinna?? Anna nyt palaa tyttö.
 
Mies itse haluaa vielä yrittää vaikka olen jo useamman kerran sanonut että ei tästä tule mitään. Mua vaan pelottaa, että miten mulle käy jos jään ihan yksin. Oon alkanut epäillä, että voisko mulla olla jonkinasteinen lähesiriippuvuussuhde tähän mieheen, kun kaiken siltä kestän ja silti haluan sen mun lähelle.
 
Olen mies, ja neuvoisin sinua jättämään tuon tyypin. Yksinäisyys on osa elämää, ja vaikka elämän muutos tuntuu nyt isolta, se on ihan tavallinen asia, jota monet kokee useamman kerran elämässsä. Kun paljon aikaa kuluu opit unohtamaan miehen ja olemaan pelkäämättä yksinäisyyttä.
 
Tiedän että minun pitäisi, en vain saa mistään voimaa tehdä sitä. Aina kun hän soittaa, ajattelen onko joku hätänä ja vastaan. ja annan anteeksi uudelleen ja uudelleen. Sisimmässäni tiedän ansaitsevani paremman suhteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pettynyt tyttö;27257270:
Ei minulla mitään sitä vastaan olekaan, että olisi ystäviä. Olihan minullakin tuo miespuoleinen ystävä joka oli minulle todellakin vain ystävä :)

Mutta mutta, joku siinä vain hämää kun mies sanonut hänelle olevansa ihastunut ja tämä sanonut olevansa mustasukkainen hänestä. Ei kyllä mielestäni ole normaalia.

Ihastumisia tulee ja menee. Niitä tulee vaikka on 16-vuotta ollut parisuhteessa. Miksei toisiin ihmisiin saisi ihastua? Ei kuitenkaan puhuta rakastumisesta, johon jotkut sekoittavat.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Sinunko mielestäsi tosiaan tilanteessa, jossa on erottu ja sovitaan uudelleen yrittämisestä on ok, että toinen osapuoli on ihastunut toiseen? Voi olla,että olen sitten tässäkin asiassa outo, mutta minusta tuo ei ole normaalia enkä sitä sulata.
 
Voit vatkata siinä suhteessa maailman tappiin asti, mutta et tule saamaan kuin enimmäkseen pahaa mieltä. Kannattaa miettiä että kuinka nopeasti sitä haluaa päästä elämään tasapainoista elämää, ja sen mukaan sitten tehdä ratkaisuja.
 
Jos mies siis sai sinut eron jälkeen takaisin
ni hänen tulisi vaalia teidän suhdettanne
minä tekisin kaikkeni jos saan tilaisuuden oman vaimoni kanssa
meillä sama alkutilanne mutta minä olen ottanut opikseni
käyn hoitamassa itseäni väkivaltaisuuden takia ja teen kaikkeni että saan rakkaan vaimoni takaisin
ottakaa miehet itseänne niskasta kiinni jos joudutte tähän tilanteeseen
 
Älä kuuntele tuota Jäämiestä. Sillähän on tyhmät neuvot. Että ihastua saa ja vielä viettää sen ihastuksen kanssa aikaa samalla kun yrittää korjata omaa huonoa parisuhdettaan. Juu, saa paitsi kun sattuu omalle kohdalle.

Sinulla on mahdollisuus ap jättää tuo mies, niin tee se nyt, kun homma on vielä yksinkertainen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pettynyt tyttö;27257190:
sovimme ettei kumpikaan ole yhteydessä näihin eron jälkeen hommattuihin toista sukupuolta oleviin ystäviin. Itse pidin sanani,mutta kuinka ollakaan sain tietää eksäni salaa nähneen tätä tyttöä ja viestitelleen. Ei olisi taas tämänkin jälkeen pitänyt taas uskoa että nyt se loppuu.
Syynä viesteihin oli kuulemma se, että jos meillä on riitaa niin sitten hänellä ei ole ketään jos hän nyt hylkää tämän tytön.

Hitto tuota ns. miehen logiikkaa (ja sinun sinisilmäisyyttäsi)

Te olette sopineet, että ihastuksiin ei pidetä yhteyttä. Kyllä, ihastuksiin, muiden kanssa ei vietetä päivittäin aikaa ja tekstailla kaikkiin mahdollisiin vuorokaudenaikoihin. Äijä todella ihastui naiseen eronne aikana.

Yritätte korjata omaa suhdettanne, mutta äijä ei kykene luopumaan tästä kakkosnaisesta. Muka siltä varalta, JOS teidän suhteenne menee pieleen. Totta hemmetissä se menee, kun mies pitää ohessa muita virityksiä. Sitten äijä pääsee kiittämään itseään "kaukonäköisyydestään" ja syyttämään, että ap:n mustasukkaisuus pilasi suhteen. Kätevä tapa saada kirsikat kakusta potematta turhan paljon syyllisyyttä.

Jos mies oikeasti haluaisi korjata suhteenne, hän jättäisi tuon viestittelyn ja tapailun sikseen. Hänelle olisi tärkeämpää, ettet sinä loukkaannu, kuin pitää varapi**ua tyytyväisenä, ettei vaan jää hetkeksikään ilman. Sinuahan hänen pitäisi liehitellä, mutta hän pitää sinua itsestäänselyytenä (näyt antavan kaikenmoista anteeksi, joten sinusta ei tarvitse erikseen taistella) ja sen sijaan hän käyttää paukut tämän takaportin varmisteluun.

Ihan paskapuhetta tuo "hänellä ei olisi sitten ketään", kai sillä miehiä on kaverina? Ja perhettäkin näkyy olevan, kun hän pakeni vanhempiensa luo viimeksikin. Ilmeisesti se, että hänellä olisi "joku" tarkoittaa miehen mielestä sitä, että on oltava akka varalla, että on joku, jonka luona asua, pesettää pyykkinsä ja saada seksiä. Normaali-ihmisellä näin ei kyllä ole. En minä eivätkä mun kaveritkaan lämmittele mitään miehiä sen varalle, jos oma suhde meneekin karille. Eivätkä miehet lämmittele naisia. Jos tulee ero, kerätään kamat, hankitaan kämppä ja otetaan vastuu itsestä ja munaa/pi**ua hommataan sitten aikanaan, jos tulee tarve. Hankalat ajat pärjätään ystävien tuella. Eikä se ystävyys edellytä tekstareita yöllä ja salatapaamisia.
 
[QUOTE="Jäämies";27257523]Ihastumisia tulee ja menee. Niitä tulee vaikka on 16-vuotta ollut parisuhteessa. Miksei toisiin ihmisiin saisi ihastua? Ei kuitenkaan puhuta rakastumisesta, johon jotkut sekoittavat.[/QUOTE]

Saa ihastua. Mutta puolison loukkaaminen salatapaamisilla ja keskellä yötä puhelin kourassa vouhkaamisella ei ole ok.
 
Oikeasti, tyttökulta;

Erositte pahojen ongelmien takia. Alkoholia ja väkivaltaa.

Palasitte yhteen 1-1½ kk jälkeen. Mikä siinä ajassa oli muka olennaisesti muuttunut?

Mitä ihastumiseen tulee, niin sitä joko ihastuu tai ei ihastu. Ei se ole tahdon asia. Mutta se, miten toimii ihastuksen suhteen, on jo toinen juttu. Alkaako aktiivisesti ylläpitää ihastumisen tunnetta, pitääkö yhteyttä ihastumisen kohteeseen, vai lykkääkö asian taka-alalle ja keskittyy omaan kumppaniinsa...

Ja sellainen viisaus vielä, että rakkaus/se, että tykkää toisesta kovasti ei loppupeleissä ihan kamalasti liity siihen, voiko ja kannattaako toisen kanssa elää ja olla parisuhteessa.
 
Tuntuu jotenkin niin loukkaavalta, kun tunteista ei välitetä sen vertaa että oltais rehellisiä ja tehtäisiin se valinta. Nyt se roikottaa kumpaakin tässä jutussa. Jos mulla nyt olis voimia olla vastaamatta sen yhteydenottoihin niin helpottuis olo varmasti. Mutta samalla pelkään että kadun tätä vielä. Mulla on just koulussakin syksyn kiireisin aika ja töissä, en tiedä miten selviän niistä...
 

Yhteistyössä