Siis olen tähän asti kuvitellut omaavani sellaisen mutta nyt muutamat ketjut ovat pistäneet miettimään onko minulla sittenkään tuota. :/
Meillä on kyllä sukulaisia mutta nämä asuvat toisessa maassa joten ihan käytänönsyistä lastenvahtiapua tai edes kahviseuraa näistä ei ole. Monella sukulaisella on tällä hetkellä paljon isompia huolia niskassaan kuin meillä, eli vaikka ollaan yhteyksissä puhelimitse ja netin välityksellä harvalla on juuri energiaa olla kiinnostuneita meidän lapsista ja asioista. Käytännössä alkaa mennä niinpäin että itse ollaan tukena näille sukulaisille ja saadaan vioelä potea huonoa omaatuntoa kun ollaan muutettu kauas ja jätetty heidät yksin. :ashamed:
Lasketaanko nämä sukulaiset meille tukiverkoksi?
Entä sitten sellainen tukiverkko jotka eivät ole sukulaisia eikä edes pitkäaikaisia tuttuja. Meillä on täällä kavereita ja ystäviäkin joihin ollaan tutustuttu lasten syntymän jälkeen (esikoinen nyt 3,5v). Heistä on siis seuraa, voidaan kuunnella ja tukea toisiamme vaikeissa tilanteissa, joskus auttaa lastenhoidossa tai muissa käytännön asioissa.
Ovatko tällaiset ihmiset sitten tukiverkkoa?
Liäsksi kun meiltä puuttuu nämä mummot ja vaarit läheltä, ollaan hyödynnetty työpaikkojamme niin että käydään lasten kanssa välillä näissä tapaamassa mummoja ja pappoja. Lapset saavat olla vanhusten seurassa ja vanhukset puolestaan nauttivat lapsista. Joissain tilanteissa ollaan voitu ottaa lapsia mukaan ihan työpäiväksikin. Tietenkään lapsia ei näin voi jättää näille ihmisille hoitoon, mutta kuitenkin koen että lapset saavat noista tapaamisista jotain tärkeää.
Ovatko nämä kontaktit laskettavissa tukiverkoksi?
elikkä loppupelissä onko meillä sitä tukiverkkoa edes olemassa vai ei...?