""Nainen on luullut loytaneensa unelmiensa prinssin, joka ensihuuman haihduttua paljastuukin sammakoksi."" En tiedä huomasiko Inhorealisti ""lipsahdustaan"", mutta vitsi on siinä, että se unelmien prinssi todella on prinssi: itsekeskeinen, muiden ihailusta elävä, aina oikeassa, helposti hermostuva kun ei saa mitä haluaa, herkästi kiukutteleva jne. - eli narsisti. Vrt. naisissa ""prinsessatyypit"". Se prinssi ei koskaan paljastu sammakoksi. Prinssi näyttää myöhemmin vain toisen, pimeän, puolensa.
Wondering: luepas tarkempaa mitä kirjoitin. Narsistin kanssa suhteessa olevan/olleen ei pidä lähteä syyttelemään itseään, vaan nähdä oma roolinsa suhteessa. Jos aina vain demonisoi toisen ja näkee itsensä vain uhrina, ajautuu takuuvarmasti uudestaan ja uudestaan samaan tilanteeseen. Sitten vain ihmetellään, että ""miks mulle aina käy näin?"" Eron alkuvaiheessa toisen demonisointi ja vihaaminen on paikallaan ja jopa tervettä, mutta sen jälkeen, kun omat jalat kantavat, pitää kriittinen katse kääntää itseensä. Ei itseään syyttäen, vaan itseään arvioiden. Pohdiskelun toivottava lopputulema olisi se, että pystyisi pysymään erossa narsisteista. Antaa niiden leikkiä yksinään egoleikkejään.