L
liian ujo
Vieras
Jos lapsenne ovat ujoja, kannustakaa viimeiseen saakka oikealla tavalla ja jos näkyy jännittäjän merkkejä, auttakaa lasta keinolla millä hyvänsä!
Minun elämäni pilasi jännittäminen (kaikkia asioita olen siis jännittänyt) ja nyt 30-vuotiaana tajuan, että elämäni on pilalla. Olen ihminen, johon kiinnitetään silti huomiota, vaikken puhu (jännitän vähänkään isomman porukan edessä) ja olen sivustaseuraaja ja jollain tavalla ärsytänkin ihmisiä. Olen todella kiltti ja hyväntahtoinen, mutta tosiasiassa osaan olla myös "julma", mutten sitä tuo esille, koska en osaa. En osaa puolustaa itseäni, en osaa keskustella ihmisten kanssa (kahden kesken pystyn ja uskon, että minusta jopa silloin voi nähdä sen älykkäämmän puolen, mutta heti kun on enemmän ihmisiä...) ja tosiasiassa olen vielä sivistymätönkin ja ujouden takia minua on helppo pitää tyhmänä. Ikävä kyllä olen älykäs ja siksi kärsinkin siitä, kun pidetään tyhmänä.
Nyt olen alkanut miettimään, jos saisin lapsen.. Olisin varmasti toisaalta ihan hyvä äiti, mutta olen niin nörtti, että lapsi saisi hävetä puolestani! Ajattelisivatko ihmiset, että tuon luuserin lapsesta ei voi kasvaa mitään hyvää ja kohtelisivat lastani sen mukaan?? En halua sellaista lapselle.. Lisäksi olen alkanut vakavasti harkitsemaan eroa avomiehestäni, koska koen hänen olevan liian hyvä minulle. Hän on kaikinpuolin fiksu ihminen, enkä tajua mitä hän näkee minussa. Hän kyllä tietää minun olevan ujo ym. ja keskusteluvaikeuksiakin on silloin tällöin. Samanlainen huumori meidät kai pitää yhdessä.
Kun kirjoitan tätä juttua tajuan minulla olevan jonkinlainen masennuksen alku, joka johtuu työstäni! Esimieheni on ihan kamala ja se on laskenut itsetuntoni nollaan. Lisäksi olen joissakin illanvietoissa todennut, että minua pidetään välillä aivan idioottina (vitsin varjolla/minua provosoidakseen on sanottu asioita, joita kukaan itseään kunnioittava ei kuuntelisi), tai sitten en vain osaa ottaa niitä vitsinä kun itsekin kuvittelen näin. Tai kun se on minun tyylini, olla provosoitumatta, koska en kuitenkaan osaisi puolustaa itseäni tarpeeksi hyvin..
Pointti on se, että olen tähän saakka ollut tällainen ja nyt tajusin, etten enää muutu, miksi muuttuisin tästä enää kun en osaa tehdä asialle mitään?? Jatkan samalla tavalla joka tilanteessa... Haaveita oli ennen, millainen haluaisin olla mutta nyt tiedän, että tällainen olen ja tästä en muutu. Olen jonkinlaisessa kierteessä, josta en pääse pois...
Minun elämäni pilasi jännittäminen (kaikkia asioita olen siis jännittänyt) ja nyt 30-vuotiaana tajuan, että elämäni on pilalla. Olen ihminen, johon kiinnitetään silti huomiota, vaikken puhu (jännitän vähänkään isomman porukan edessä) ja olen sivustaseuraaja ja jollain tavalla ärsytänkin ihmisiä. Olen todella kiltti ja hyväntahtoinen, mutta tosiasiassa osaan olla myös "julma", mutten sitä tuo esille, koska en osaa. En osaa puolustaa itseäni, en osaa keskustella ihmisten kanssa (kahden kesken pystyn ja uskon, että minusta jopa silloin voi nähdä sen älykkäämmän puolen, mutta heti kun on enemmän ihmisiä...) ja tosiasiassa olen vielä sivistymätönkin ja ujouden takia minua on helppo pitää tyhmänä. Ikävä kyllä olen älykäs ja siksi kärsinkin siitä, kun pidetään tyhmänä.
Nyt olen alkanut miettimään, jos saisin lapsen.. Olisin varmasti toisaalta ihan hyvä äiti, mutta olen niin nörtti, että lapsi saisi hävetä puolestani! Ajattelisivatko ihmiset, että tuon luuserin lapsesta ei voi kasvaa mitään hyvää ja kohtelisivat lastani sen mukaan?? En halua sellaista lapselle.. Lisäksi olen alkanut vakavasti harkitsemaan eroa avomiehestäni, koska koen hänen olevan liian hyvä minulle. Hän on kaikinpuolin fiksu ihminen, enkä tajua mitä hän näkee minussa. Hän kyllä tietää minun olevan ujo ym. ja keskusteluvaikeuksiakin on silloin tällöin. Samanlainen huumori meidät kai pitää yhdessä.
Kun kirjoitan tätä juttua tajuan minulla olevan jonkinlainen masennuksen alku, joka johtuu työstäni! Esimieheni on ihan kamala ja se on laskenut itsetuntoni nollaan. Lisäksi olen joissakin illanvietoissa todennut, että minua pidetään välillä aivan idioottina (vitsin varjolla/minua provosoidakseen on sanottu asioita, joita kukaan itseään kunnioittava ei kuuntelisi), tai sitten en vain osaa ottaa niitä vitsinä kun itsekin kuvittelen näin. Tai kun se on minun tyylini, olla provosoitumatta, koska en kuitenkaan osaisi puolustaa itseäni tarpeeksi hyvin..
Pointti on se, että olen tähän saakka ollut tällainen ja nyt tajusin, etten enää muutu, miksi muuttuisin tästä enää kun en osaa tehdä asialle mitään?? Jatkan samalla tavalla joka tilanteessa... Haaveita oli ennen, millainen haluaisin olla mutta nyt tiedän, että tällainen olen ja tästä en muutu. Olen jonkinlaisessa kierteessä, josta en pääse pois...