On ihanaa olla toinen nainen!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
En halua parisuhdetta enkä kannoilleni epätoivoisia takertujamiehiä. Varatun kanssa ei tarvitse pelätä sitä, että mies alkaa rajoittaa elämääni liikaa, vaan voin olla varma, että hänelle tärkeintä on viettää aikaa oman perheensä kanssa. En myöskään "tyydy kakkossijaan", kuten moni voisi luulla, vaan koen tämän järjestelyn oikein onnistuneeksi. En haluakaan olla se vaimo tai vakituinen tyttöystävä kenellekään. Irtosuhteita voi toki harrastaa vapaidenkin kanssa, mutta valitettavasti moni heistä haluaisi myös jotain enemmän eli suhteen. Näin elämä on huoletonta.

Ja ei, en koe tunnontuskia siitä, että pidän hauskaa jonkun toisen aviomiehen kanssa. Miksi pitäisi? En ole hajottamassa kenenkään perhettä, vaan pikemminkin ajattelisin päinvastoin: mies jaksaa paremmin tasaista perhe-elämäänsä, kun saa välillä "seikkailla" kanssani.
 
[QUOTE="vieras";28616794]29 vuotta.[/QUOTE]

Ok. Meinasin tuolla vaan sitä, että se mielipide usein muuttuu viimeistään silloin kun haluaa perustaa oman perheen. Silmät avautuvat.
 
Oi ku ihanaa. Kerro ihmeessä sen miehen vaimolle, millä tavalla sä olet uhrautunut heidän avioliittonsa parantamiseksi. Sen jälkeen voitkin pitää koko aarteen itselläsi.
 
Mä en nähnyt siinä loppujen lopuksi mitään ihanaa. Varastettuja hetkiä varatun ehdoilla.

Miksi olla kakkonen, kun voi olla ykkönenkin. Ja olla ihan yhtälailla vapaa, suhteessa omilla ehdoilla.
Tasavertaisena kumppanina toisen kanssa.
 
Ok. Meinasin tuolla vaan sitä, että se mielipide usein muuttuu viimeistään silloin kun haluaa perustaa oman perheen. Silmät avautuvat.

Toki voi olla niinkin, mutta ainakin tässä vaiheessa minulla ei ole mitään haluja sitoutua tai perustaa perhettä. Tosin, olen käynyt noin 10 vuotta sitten läpi myös sitä auvoista parisuhdetta ja aikeita perustaa perhe - siitä jäänteenä tämä palstailukin. :)
 
Mä en nähnyt siinä loppujen lopuksi mitään ihanaa. Varastettuja hetkiä varatun ehdoilla.

Miksi olla kakkonen, kun voi olla ykkönenkin. Ja olla ihan yhtälailla vapaa, suhteessa omilla ehdoilla.
Tasavertaisena kumppanina toisen kanssa.

Mä en halua olla kenenkään kumppani. Olen itsenäinen ja uraorientoitunut. Nautin sinkkuudesta. Menemme aika paljon myös omilla ehdoillani, tätä juuri yritin sanoa tuossa aloitusviestissä, että eivät kaikki toiset naiset vain tyydy olemaan "kakkosvaihtoehtoja".
 
[QUOTE="vieras";28616837]En halua häntä itselleni, paitsi satunnaisesti ja salaisesti.[/QUOTE]

Jaa. Mutta jos sen miehen ja vaimonsa vihkivalassa ei ole ollut mainintaa "kunnes toinen nainen meidät erottaa/tahdotko rakastaa myötä-ja vastoin käymisissä ja silloinkin kun äijäsi käy panemassa muita" tms, niin sillä vaimolla on oikeus tietää että onko mies pysynyt uskollisena. Hän todennäköisesti lähti avioliittoon sillä ajatuksella että mies on uskollinen.
Jonkun pitäisi kertoa että tilanne on muuttunut, niin nainen voisi ottaa eron.
 
Kyllä mä nautin enemmän kun saan olla se ensimmäinen nainen.

Varmaan valtaosa ihmisistä ajattelee kuten sinä. :) Kaikille, kuten minulle, ei vaan sovi vakituinen parisuhde tai vastaava. Kaikki eivät myöskään koe sitä varatun kanssa sekstailua siten, että olisi jokin varanainen. Mulle on fine, jos mies ei halua jatkaa, koska en ole kiintynyt häneen. Seksi hänen kanssaan on upeaa. Voihan olla, että olen jollain tasolla tunnevammainen, mutta toisaalta normaaliuden raja on äärimmäisen häilyvä ja ainahan tarjotaan jotain mt-ongelmaa diagnoosiksi, jos ihminen ei kaipaa rakkautta ja niin edelleen... :D
 
[QUOTE="vieras";28616844]Mä en halua olla kenenkään kumppani. Olen itsenäinen ja uraorientoitunut. Nautin sinkkuudesta. Menemme aika paljon myös omilla ehdoillani, tätä juuri yritin sanoa tuossa aloitusviestissä, että eivät kaikki toiset naiset vain tyydy olemaan "kakkosvaihtoehtoja".[/QUOTE]

Tasa-arvoinen umppanuus/parisuhde ei vie ihmisen itsenäisyyttä eikä uraorientoitumista eikä vapautta. Parisuhteista on erilaisia. Aina ei tarvitse asua edes saman katon alla ollakseen hyvässä parisuhteessa.

Toisena olo on aina kakkosvaihtoehto. Näin se vaan on.
 
Jaa. Mutta jos sen miehen ja vaimonsa vihkivalassa ei ole ollut mainintaa "kunnes toinen nainen meidät erottaa/tahdotko rakastaa myötä-ja vastoin käymisissä ja silloinkin kun äijäsi käy panemassa muita" tms, niin sillä vaimolla on oikeus tietää että onko mies pysynyt uskollisena. Hän todennäköisesti lähti avioliittoon sillä ajatuksella että mies on uskollinen.
Jonkun pitäisi kertoa että tilanne on muuttunut, niin nainen voisi ottaa eron.

No se joku en kuitenkaan ole minä. Heidän avioliittonsa ei kuulu minulle, eikä se kiinnosta minua.
 
[QUOTE="vieras";28616871]No se joku en kuitenkaan ole minä. Heidän avioliittonsa ei kuulu minulle, eikä se kiinnosta minua.[/QUOTE]

Kyllä se vaan kuuluu, avioliittoon on tullut kolmas osapuoli eli olet sotkeutunut siihen.

Miksi sulle ei vapaat miehet riitä?
 
Tasa-arvoinen umppanuus/parisuhde ei vie ihmisen itsenäisyyttä eikä uraorientoitumista eikä vapautta. Parisuhteista on erilaisia. Aina ei tarvitse asua edes saman katon alla ollakseen hyvässä parisuhteessa.

Toisena olo on aina kakkosvaihtoehto. Näin se vaan on.

Miten et kykene hyväksymään, että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti halua elää parisuhteessa? Mulle kakkosvaihtoehtona olo sopii oikein hyvin, mutta kyse onkin siitä, tyydynkö siihen vai haluanko sitä. Ja nimenomaan haluan sitä, haluan vain ja ainoastaan satunnaisia ja salaisia tapaamisia kuten sanottu.
 
Ymmärrän tavallaan pointin, mutta eikös se yleensä mene niin että tavataan kun sille varatulle sopii jne.
Itselläni on pientä kokemusta ja kyllästyin siihen että homma toimi toisen ehdoilla enimmäkseen.
Jotenkin kahden vapaan ihmisen tapailu on vaan tosi paljon tasapuolisempaa yleensä.
 
jos pelastat miehen perhe-elämän niin toki sallit syrjähypyt myös mahdolliselle vakituiselle kumppanillesi tulevaisuudessa :D

Asiat on just niin kun ne itsensä hyväksi kääntää.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Kyllä se vaan kuuluu, avioliittoon on tullut kolmas osapuoli eli olet sotkeutunut siihen.

Miksi sulle ei vapaat miehet riitä?

En edes tunne miehen vaimoa. Miksi ihmeessä menisin kertomaan naiselle, että sekstaan hänen miehensä kanssa? En pode tunnontuskia asiasta, joten jos mies joskus kokee olevansa naiselle totuuden velkaa, kertokoon itse.

Jo aloitusviestissä kerroin, miksi en mielelläni ole vapaiden miesten kanssa. Toki eniten vaikuttaa se, että kenenkään vapaan kanssa ei ole myöskään kolahtanut kuten tämän varatun. Kolahtamisella tarkoitan sujuvaa, luottamuksellista seksiä sekä mutkattomia tapaamisia.
 
[QUOTE="vieras";28616867]Varmaan valtaosa ihmisistä ajattelee kuten sinä. :) Kaikille, kuten minulle, ei vaan sovi vakituinen parisuhde tai vastaava. Kaikki eivät myöskään koe sitä varatun kanssa sekstailua siten, että olisi jokin varanainen. Mulle on fine, jos mies ei halua jatkaa, koska en ole kiintynyt häneen. Seksi hänen kanssaan on upeaa. Voihan olla, että olen jollain tasolla tunnevammainen, mutta toisaalta normaaliuden raja on äärimmäisen häilyvä ja ainahan tarjotaan jotain mt-ongelmaa diagnoosiksi, jos ihminen ei kaipaa rakkautta ja niin edelleen... :D[/QUOTE]

Juu, olet tunnevammainen, ja varsinkin: ITSEKÄS. Suorastaan narsistinen. Ajattelet vain omaa parastasi, ja mitä SINÄ haluat. Entä se miehen vaimo, joka ei tiedä asiasta mitään? Osaatko laittaa itseäsi hänen asemaan, ja ajatella hänen tunteitaan? Niin , juu,näitä on nähty, ei kuulu sulle. Just.

Hae itsellesi sellainen mies, joka haluaa samaa kuin sinä. Silloin ette kumpikaan petä ketään, valehtele kellekään, ja saatte tehdä mitä lystää. Ilman että pitää satuttaa jotain kolmatta osapuolta. Mutta seuraavaksi sanotkin että sinua ei kiinnosta, koska tavanomainen suhde ei ole tarpeeksi jännittävää.
Läpinäkyvää, ja niin epätoivoista.Huomionhaluista. Pakko saada huomiota mieheltä, joka on varattu. Ja tietenkin sinulle on "fine, jos mies ei halua jatkaa", koska haet itsellesi uuden varatun miehen. Mitä jos hoitaisit itsetuntosi kuntoon, ja olisit miehen kanssa joka on vapaailla markkinoilla?
 
[QUOTE="vieras";28616878]Miten et kykene hyväksymään, että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti halua elää parisuhteessa? Mulle kakkosvaihtoehtona olo sopii oikein hyvin, mutta kyse onkin siitä, tyydynkö siihen vai haluanko sitä. Ja nimenomaan haluan sitä, haluan vain ja ainoastaan satunnaisia ja salaisia tapaamisia kuten sanottu.[/QUOTE]

Tuo väite on aivan oma tulkintasi. =)
En ole kirjoittanut missään etten hyväksyisi sinkkuutta, parittomuutta tai parillisuutta tai parittelua parillisen tai parittoman kanssa.

Otin vain kantaa siihen, ettei parisuhde/kumppanuus ole automaattisesta vapauden, oman elämän ja uraorientoitumisen menetystä, kuten itse oletat.

Ja että tulla / olla kakkonen ei ole sama kuin olla ykkönen. =)
 

Yhteistyössä