M
minä vaan..
Vieras
Kysymykseeni on tietenkin mahdoton antaa varmaa vastausta, mutta silti kaipailisin asiallisia kommentteja ja taustatukea..
Olen tuntenut seurustelukumppanini reilut puoli vuotta, yhdessä olemme olleet muutaman kuukauden. Parin päivän päästä olemme lähdössä yhdessä lomalle ja samalla tahdomme tutustua toisiimme paremmin. Tiedämme nimittäin vielä melko vähän toisistamme. Ongelmani on se, että mies ei tiedä ikääni. Täytän ensi kuun alussa, eli aivan pian kaksikymmentä. Mies taas on melkein kolmenkymmenen. Useimmat miehet luulevat minun olevan noin kahdenkymmenenkahden. Olen nimittäin ulkonäköni lisäksi myös henkisesti kypsä ikäisekseni monissa asioissa, sillä olen joutunut ottamaan paljon vastuuta erilaisissa asioissa jo monta vuotta. Pelkään että kun kerron miehelle ikäni, hän saattaa perääntyä suhteesta. Tiedän että ikä olisi kannattanut sanoa jo aikaisemmin, mutta sitä nyt ei vain ole tullut tehtyä. Ei kai muutama vuosi luultua vähemmän vaikuta? Olemme nimittäin muuten samalla aaltopituudella ja viihdymme yhdessä. Moni kai ihmettelee, miksi olen retkahtanut itseäni tuon verran vanhempaan mieheen, mutta siinä vain kävi niin jo puoli vuotta sitten... Ja tulemme tosiaan loistavasti toimeen. Silti hieman pelottaa..