voi hyvä luoja, minua ihan itkettää lapsesi puolesta, olethan niin kiltti että pelastat lapsesi!
Oma lapsuuteni oli aivan helvettiä narsisti-isäni uhrina, orjana ja alamaisena, ja niitä lapsuuden traumoja nyt käyn terapiassa läpi ja ne ovat arpeuttaneet sydämeni ikuisesti. En ole enää isäni kanssa väleissä, enkä siis äitinikään sitä myöten, sillä isäni on kieltänyt äidiltäni kaiken yhteydenpidon minuun ja lapsiini. Eli siis äitini menetti sekä minut, että lapsenlapsensa. Isäni kanssa ei voi yhteyttä pitää sillä välimme ovat niin kireät että tapaamiset ovat lähes aina johtaneet pahoinpitelyn uhkaan tai yritykseen isäni puolelta.
Isäni on koko lapsuuteni haukkunut, arvostellu, manipuloinut ja vähätellyt minua, mukana oli myös fyysistä väkivaltaa mutta ennenkaikkea sitä henkistä. Isä mm. lupasi lapsille jotain tärkeitä asioita ja sitten petti lupauksensa nauraen vahingoniloisesti päälle. Isällä oli ihme sääntöjä, joita rikkomalla sitten aina sai rangaistuksen. Sääntöjä oli montasataa ja ne kaikki piti osata ulkoa, pieni lapsi menee sellaisesta aivan sekaisin. Koko lapsuus oli sitä että sai olla varpaillaan ja hengitystä pidättäen peloissaan siitä, milloin isä kilahtaa ja alkaa raivoamaan.
Rakas ap, tiedäthän että:
- narsisti ei voi parantua koskaan
- narsisti ei myönnä eikä tiedosta että itsessä on vikaa vaan syyttää aina kaikesta muita
- narsisti tulee tuhoamaan pienen lapsesi psyyken, lapsen ilon, onnen ja positiivisuuden
Lapsesi takia, ihan oikeasti, LÄHDE!!! Sydämeni itkee verikyyneliä aina, kun kuulen että jonkun pieni viaton lapsi joutuu kokemaan samaa kuin minä. Lapsesi ei voi puolustautua mitenkään, joten sinä aikuisena olet ainoa joka voi häntä puolustaa. Ethän tee niinkuin oma äitini teki - äitini alistui ja antoi isän halveksua ja terrorisoida häntä itseään ja koko perhettä.
Viimeisimpänä myös tämä näkökulma: haluatko että sinulla on aikanaan lapsesi kunnioitus, ja haluatko pitää yhteyttä lapsiisi ja lastenlapsiisi? Jos haluat, niin uskoisinpa että tiedät jo mitä sinun tulee tehdä!!