Onnistuneen parisuhteen resepti ja toisen sitoutumiskammo...

[Soda]

Otsikon keksiminen oli ehkä vaikeinta eikä taida millään tasolla kuvata tätä tekstiä, joten pahoittelut siitä...mutta niin...toivottavasti joku saa jotain selkoa tekstistä eikä tule pelkkää kuraa niskaan on varmaan meinaan melko sekavaa purkautumista

Jos "sitoutumiskammon" suurin syy on velvollisuus, jonka haistaessa juoksee vaistomaisesti karkuun niin miten sen voi välttää?? Kuinka näyttää toiselle, että ei ole eikä tule velvollisuuksia? Itse olen elänyt pitkässä parisuhteessa aiemmin ja siitä on 2 lasta. Mies ei ole koskaan seurustellut kunnolla. Me aletaan olla jo sen ikäisiä, että järkeä alkaa olla päässä ja ainakin itselläni on jo sen verran kokemusta parisuhteista, että osaa ottaa iisisti ja hötkyilemättä liikaa. Suunnittelua mä rakastan toki ja se on ehkä pienoinen ongelma kyllä kun menen ainakin omassa päässä vähän asioiden edelle...onneks tajuan nykyään olla sanomatta niitä ääneen Pitäisi oppia aidosti elämään hetkessä, vain siinä lähitulevaisuudessa ainakin.

Anyway mä olen sitä mieltä, että suhteissa ei kuulu olla velvollisuuksia...ei velvollisuutta tehdä jotain eikä velvollisuutta olla tekemättä. Hyvä parisuhde perustuu siihen, että se tuntuu hyvältä. Eikö? Ja jos se ei tunnu hyvältä, se on väärä. Eikö sen, että ei tee mitään toista loukkaavaa pitäisi johtua siitä, että ei halua tehdä mitään sellaista eikä siitä, että ei saa tehdä?? Jos toista loukkaa niin se mielestäni kertoo lähinnä siitä, että ks suhde ei ollut se oikea kummallekaan. Sattua voi aina, mut mielestäni ois typerää juosta karkuun katsomatta, että mitä jos ei satukkaan!?

Meidän tilanne on siis se, että meillä on välimatkaan reilut pari tuhatta kilometriä. Hän asuu Pohjois-Italiassa, minä Etelä-Suomessa. Me molemmat ollaan hyvin kiireisiä. Hän yrittäjä ja käytännössä aina töissä ja minä kiinni omassa työssäni täällä (onneksi melko joustavassa) sekä kahden lapsen kanssa kotona. Mun on mahdollista viettää noin viikko parin kk välein etätöitä tehden siellä ja hän käy täällä vloppuisin silloin tällöin. Mietin väkisin, että miksi hän ottaa paineita suhteesta joka ei missään nimessä voi mennä vielä piiiitkiin aikoihin siihen, että kitisisin hänelle miksi hänellä ei ole aikaa tavata joka päivä ja miksemme voi tehdä useammin sitä ja tätä. Tai, että olisin muuttamassa sinne tai mitään vastaavaa. Nuo ei ole käytännössä mahdollisia vielä aikoihin. Molemmat ovat kiinni omassa elämässään ja näemme aina kun mahdollista. Muuten olemme yhteydessä joka päivä aamulla ekana, pitkin päivää ja illalla vikana.

Mä en tiedä miksi mä tällaista selitän kun tavallaan mulla on tässä itselläni se vastaus ihan selkeästi jo valmiina, mutta mä haluaisin kuulla muiden mielipiteitä tilanteeseen. Muiden kokemuksia ja ja jotain kommentteja vaan. Mä olen siis saanut "varoituksen", että miestä pelottaa, että tulee mua satuttamaan kun on aina ennenkin juossut karkuun eikä ole koskaan osannut suunnitella mitään. Hän kuitenkin haluaa aidosti mua tavata, olla yhteydessä päivittäin eikä omien sanojensa mukaan haluaisi viettää hetkeäkään läheisemmin kenenkään muun kuin mun kanssani. Pitäisikö mun nyt muka juosta tässä vaiheessa jo karkuun??

Olis kiva kuulla kuinka saada toinen vakuuttumaan siitä, että velvollisuuksia ei todella ole eikä tule. Jalat maassa itsellään ja näyttää, että ei mennä asioiden edelle? Miten? Mä kun nyt aloin sitten itse pelkäämään sitä, että mä omalla käytökselläni säikäytän tyypin vaikka mä nimenomaan ajattelen näin kun oon tässä kirjoittanut eli, että eletään sen mukaan kuin parhaalta tuntuu.

Me ollaan sovittu alusta asti, että rehellisyys on se tärkein tekijä kaikessa ja siksi ollaan puhuttu myös tästä asiasta. Sovittu, että ei ole velvollisuuksia, mutta moleminpuolista rehellisyyttä ehdottomasti. Kaikesta puhutaan ja kaikesta kerrotaan.

Mä olen aika syvällisiä pohdintoja tehnyt pääni sisällä ja vuosien kokemuksella alan olla sitä mieltä, että onnistunut resepti parisuhteelle on; Kunnioitus, rehellisyys ja luottamus!! Vapaus mielestäni jollain tapaa sisältyy noihin kaikkiin.

Btw mulla on joku ihmeellinen taito löytää aina nää "sitoutumiskammoiset" ja itse asioiden edelle menevät tyypit, jotka stressaa siitä menenkö minä mahdollisesti asioiden edelle Mikä miehiä (tai naisia) vaivaa?

 

[Kysymys]

No oletan että tämän asian olet jo tahollasi varmistanut, mutta ensimmäinen asia mikä minun mieleeni tuli juttua lukiessa oli että miehellä on "sitoutumiskammo" koska hänellä on jo perhe Italiassa. Vierailut sinun luona laitetaan työmatkojen piikkiin. Tunnen sattuneesta syystä useitakin italialaismiehiä, enkä nyt puhu mistään pizzanpyörittäjistä, vaan ihan koulutetuista perheellisistä miehistä, ja heille rakastajattaren pitäminen on ihan jokapäiväistä.

Miksi ihmeessä yleensä haikailet suhteeseen miehen kanssa joka asuu noin kaukana. Etäsuhde harvoin onnistuu paitsi jos molemmilla on polttava halu olla toistensa kanssa eivätkä voi pysytellä erossa. Siinä tilanteessa harvoin tulee puheeksi mitkään kammot.

 

[Soda]

Hänellä ei ole perhettä Asuu kämppiksen kanssa ja mä asun siellä myös aina kun olen Italiassa. Ollaan tavattu yhteisten tuttavien kautta ja olen tavannut mm. hänen serkkunsa. Mä voin myös allekirjoittaa tuon, että harvoin tulee puheeksi mitkään kammot, jos on ihan rakastunut, mutta entä jos kaikesta huolimatta pelkää muutoksia? On naimisissa työn kanssa eikä ole koskaan elänyt parisuhteessa?

Mä luulen, että osaltaan tähän panikoimiseen vaikuttaa se, että nyt on poikkeuksellisen pitkä aika kun me ei nähdä toisiamme. Tammikuu on molemmilla kammottavan kiireistä aikaa töissä ja oli joulut ym. jotka luonnollisesti vietettiin omien sukulaistemme luona eikä matkustamiseen ole ollut vaan aikaa puolin ja toisin. 3 viikon päästä onneks menen sinne taas reiluksi viikoksi ja sittenhän sen näkee katoaako panikoiminen vai paheneeko vaan...sit ehkä tietää onko juttu tässä.

Mä olen itse nauranut tuota samaa. Siis, että miksi haikailla suhteeseen miehen kanssa joka asuu niin kaukana, mutta kun ei sitä tunteitaan valitse. Me kun tavattiin ekan kerran niin mä koin olevani kotona. Niin kornilta kuin se kuulostaakin sanoa, että joku ihminen tuntuu kodilta niin tämä tosiaan tuntui heti sillä sekunnilla kun ekan kerran hänen vieressään olin. Se on jännä tunne ja vaikka mulla on suhteita takana niin koskaan ei ole ollut näin helppo olla oma itsensä toisen seurassa alusta asti. Toisaalta mulle etäsuhde sopii oikein hyvin nyt...mä en halua esitellä ketään lapsilleni heti ja rakastan myös omaa aikaani. Lennot ei ole mahdottoman hintaisia ja yhteydenpito on helppoa. Toki sitä väkisin funtsii asioita pidemmälle, että onko mahdollisuutta muuhun koskaan...vielä en ole päätynyt tosin sinne asti pohtimaan, että miten se olisi mahdollista, mut kaikki aikanaan.

Mutta joo olen mä naureskellut itsekin sitä, että olen tosiaan sanonut, että en halua 24/7 suhdetta, että sitä saa mitä tilaa?

 

[Kysymys]

Onko mies esitellyt sinut vanhemmilleen tai mahdollisille sisaruksilleen? Tai maininnut mitään siihen suuntaan että haluaisi tai aikoisi niin tehdä.

 

[Soda]

No tää on niin alussa, että ei olla moisesta edes puhuttu. En edes haluaisi. Sisaruksia ei ole, serkun olen siis tavannut. Vanhemmat asuvat vähän kauempana. En mä itsekään häntä halua vielä esitellä lapsilleni tai äidilleni. Ystäville tietysti.

 

[ainokainen]

Minusta menet ehkä vähän asioiden edelle. Anna miehelle aikaa, mutta jos haluat "oikean" suhteen, niin siinä tapauksessa älä jää odottelemaan liian pitkäksi aikaa. Minusta max. vuosi on se aika jonka voi katsella, ja sitten jos ei mitään ala tapahtua, niin ei tule tapahtumaankaan.

Kuulosti myös pahalta tuo, kun yrität vakuutella miehelle, että suhde ei velvoita mihinkään. Tottakai suhde velvoittaa!

Suhteessa olo on juuri sitä, että on velvoitteita sitä toista kohtaan. Jos ei ole sitoutunut mihinkään velvoitteisiin, niin eihän sitten voi puhua edes suhteesta. Joten älä viestitä miehelle asioita, jotka eivät ole totta.

Jos sinulla on odotuksia, ota ne selvästi puheeksi, kun aika on kypsä. Muuten jäät ovimatoksi tuossa suhteessa. Mies varmaan jatkaa tätä etäsuhdetta maailman tappiin asti, jos et selvästi ilmaise, että olet etsimässä jotain vakavampaa. Joko hänen kanssaan, tai sitten jonkun toisen.

 

[vuodatus...]

"Kuulosti myös pahalta tuo, kun yrität vakuutella miehelle, että suhde ei velvoita mihinkään. Tottakai suhde velvoittaa!"

Elleissä vuodattaminen on ihan hyvä keino selventää ajatuksiaan.

Ap:n suhde vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta. Netin avulla etäsuhde toimii.

Olin koukussa syksyllä Klikkaa mua-sarjaan. Näköjään sarja sai tunnustusta.
Sarjan päähenkilön entinen mies asui Italiassa. Hyvin hän pystyi pitämään yhteyttä
tyttäreensä.

Älä ota ap. vakavasti ellien mielipiteitä. Meitä on täällä niin sekalaista porukkaa ympäri maapalloa.
Kaikki me kuitenkin toivotaan sinulle kaikkea hyvää elämääsi.

 

[Kysymys]

No jos tapaileminen ja suhteen rakentaminen on vasta alussa, miksi edes mietitte moisia asioita. Jos mies niitä miettii kysy häneltä miksi hän moisia pelkoja kelailee kun homma on vasta alullaan eikä kumpikaan teistä vielä tiedä mihin se johtaa. Ehkä jotenkin viestität suomalaisen naisen järjestelyinnollasi miehelle että tykkäisit järjestää hänetkin suit sait pysyvästi elämääsi vaikka oikeasti et ole edes valmis siihen. Ota itse rennosti niin mieskin rauhoittuu. Ja ainokaista kompaten, älä vain rupea mainostamaan hänelle mitään velvollisuusvapautta suhteessa, paras kun et ota koko aihetta puheeksi ollenkaan. Voit joutua vielä katkerasti katumaan kuinka mesoit miehelle aikoinaan ettei parisuhteeseen kuulu mitään velvollisuuksia. Se kun ei todellakaan ole totta.

 

[Soda]

Hei kiitos, te ootte kyllä ihan huippuja Normisti sitä saa aina vaan kuraa niskaan sanoo keskustelupalstalla mitä vaan, mutta ei täällä. Taidan tykästyä tähän palstaan kovin!

Niin no tämä on just se ongelma eli mies menee asioiden edelle kuvittelemalla, että mä menen asioiden edelle XD sekavaa. Mä olen koittanut nyt ihan rauhassa ahdistella itsekseni täällä ystäville ja palstalle, miehen ahdistelua kummemmin kommentoimatta, mutta eilen sitten laitoi viestin, jossa selitin, että olen kyllä hyvin emotionaalinen ja saatan pompata välillä pilviin sekä katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi...sellainen mä olen - tunneholisti, joka rakastaa suuria tunteita, mutta en mene silti asioiden edelle enkä unohda käyttää aivojani. Tunnen itseni oikein hyvin ja olen kyllä outo, mutta en tyhmä Että tällä hetkellä mulle riittää juuri tämä enkä suunnittele nyt tulevaa reissua pidemmälle. Sain takaisin viestin, jossa sanoi tietävänsä tämän ja se on okei Nyt tän päivää on käyttäynyt taas normaalimmin, joten kait se jotain sitten auttoi...

Oon toisaalta samaa mieltä kyllä teidän kanssa tuosta velvollisuudesta toista kohtaan...siis onhan meillä nytkin velvollisuus toista kohtaan. Me ollan sovittu, että ollaan rehellisiä ja puhutaan kaikesta, ei piilotella mitään ja toisen arvostaminen on ykkösenä aina. Sekin on kait jonkin määritelmän mukaan velvollisuus, koska "pelisäännöt" on sovittu. Jotenkin mä kuitenkin olen sitä mieltä, että ei suhteessa...ihmissuhteissa ylipäätänsä tarvitse kait muita velvollisuuksia ollakaan?? Sitä on toisen kanssa eikä petä tai loukkaa mitenkään, koska tekee sen omasta tahdostaan, se tuntuu hyvältä, oikealta ja kivalta. Jos tekee toista loukkaavia asioita se tarkoittaa mielestäni sitä, että ei sitä toista arvosta, eikä sen toisen kanssa enää ole kivaa tai suhde ei vaan tunnu enää oikealta. Velvollisuus priorisoida elämänsä niin, että se toinenkin mahtuu siihen on mun mielestä myös enemmän kiinni siitä halusta tehdä niin, eikä velvollisuudesta.

Velvollisuus on jotenkin mun mielestä kammottava sana. Ehkä se on muuttunut kirosanaksi mun päässä aikanaan huoltajuusasioissa ja siksi mä enemmän käytän aina sanaa oikeus. Oikeus olla toisen kanssa, oikeus viettää aikaa toisen kanssa. Sen oikeuden menettää, jos ei enää arvosta sitä toista ja aikaa toisen kanssa. Jos ei halua sitä oikeutta niin se on sitten vaan väärä suhde. Velvollisuus kuulostaa pakolta ja sellaista suhdetta mä en ikinä koskaan halua.

Mutta nää on tulkintakysymyksiä...jokainen kokee asiat eritavoin, mut mä luulen, että me täällä kyllä loppupeleissä puhutaan samasta asiasta