Parisuhteessa ja abortti?

[Havainto]

Mielestäni monilta tuntuu nyt menevän ohi se, että ap ei ole tyytyväinen suhteeseensa miehen kanssa. Ei ole silloin vertailukelpoista ottaa tilannetta, jossa lapsi syntyy vahingossa tai yrittämällä hyvään suhteeseen.

 

[joisdoij<]

No, mä olen kuullut usein ihmisen katuvan aborttejaan myöhemmin, mutta en ole koskaan kuullut että joku äiti olisi katunut sitä että teki lapsen. Elämällä on tapana järjestyä lopulta jotenkin kuitenkin.

Olen kuullut molempia: abortti on aiheuttanut voimakkaita tunteita ja lapsen vastentahtoisesti saaneet äidit ovat tunteneet syvää katkeruutta ja menetystä. Ei se äitiyskään ole itsestäänselvästi aina oikea valinta.

Niin, ja sitten on vielä niitä jotka ovat päätyneet aborttiin ja jatkaneet elämää "normaalisti" eli että abortilla ei ole erityisen merkittävää vaikutusta.

En halua ottaa keskusteluun kantaa sen enempää, mutta... AP kuulostat erittäin järkevältä ja ajattelevalta ihmiseltä. Ja oli päätöksesi mikä tahansa, uskon että se on sinulle juuri oikea ratkaisu. Kun olet päätöksesi tehnyt jatka elämääsi ja yritä unohtaa toinen vaihtoehto. Voimia päätöksentekoon ja onnellista elämää!

 

[dsfasgreagt]

Itseäni näissä keskusteluissa jaksaa aina ihmetyttää se, miten kaikki äidiksi jo tulleet hehkuttavat yhteen ääneen sitä, kuinka lapsen saaminen on ollut täydellistä, ei ole kaduttanut koskaan ja lapsi on aina etusijalla kaikessa. Kuitenkin Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia henkisesti pahoinvoivia lapsia, jotka kärsivät suunnattomasti heikoista kotioloistaan. Kukaan ei ole tainnut kysyä heiltä, halusivatko he syntyä vanhempiaan viihdyttmään oman onnensa kustannuksella.

Kyllä minä ainakin olen kuullut useammankin kerran äitini suusta, että olisi ollut parempi jos en olisi ikinä syntynytkään. Ja tämä vaikka minut on oikein tekemällä tehty, enkä siis ole vahinkoraskauden tuotos. Joten lienee selvää, että olen abortin kannalla ja sitä mieltä, että lapsi ansaitsee jotain paljon parempaa kuin sen myyttisen elämän lahjan, jonka loppuunviety raskaus tuottaa.

 

[Voivoivoivoi]

Ikävää, jos äitisi on käyttäytynyt noin huonosti sinua kohtaan (sinulle, jonka syntymää kadutaan). Äitisi ei luultavasti olisi lapsia kannattanut hankkiakaan, jos purkaa omia pettymyksiään ym. sinuun.
Sitä, haluaako lapsen vai ei, kannattaisi kuitenkin miettiä jo ennen kuin antaa vahingon tapahtua. Jos on jo raskaana ja asiat ovat kunnossa (ihan ok parisuhde, joten mielestäni kunnossa ovat) ja rakkautta lapselle riittää ("normaali" äidillä kyllä riittää), täytyy suunnitelmat miettiä tulevan vauvan ehdoilla. Tällöin ei enää mielestäni pidä kysellä, sopisiko lapsi kuvioihin vai ei. Aika ihmeellistä antaa vahingon tapahtua (tässä ei ymmärtääkseni ollut kyse siitä, että ehkäisy olisi pettänyt) ja vasta sitten miettiä sopisiko vauva kuvioihin. Ei syntymätön lapsi ole mikään "lelu", minkä voi ottaa tai jättää (vaikka moni niin tekeekin). Se on elävä ihminen. Voihan vauvan antaa vaikka adoptioon heti synnytyksen jälkeen, jos itse ei sitä pysty kasvattamaan. Lapsella on kuitenkin oikeus syntyä! Eikä tästä tarvi alkaa kiistelemään, tämä oli minun mielipiteeni.

 

[ronttonen]

Jos parisuhde on huono, niin laittaisin sen kyllä poikki ihan ekaksi, sillä mitä järkeä siinäkään on, että tekee kiireesti abortin, sinnittelee suhteessa ja sitten parin vuoden päästä kuitenkin päätyy saman miehen kanssa tekemään lapsia.

Olen samaa mieltä siinä edellisen kanssa, että jos äitiys kerta kaikkisesti tuntuu täysin väärältä ajatukselta, niin voit antaa vauvan adoptioon, jolloin annat vauvalle mahdollisuuden elämään ja teet jonkun lapsettoman pariskunnan ikuisiksi ajoiksi onnelliseksi. Sillä ratkaisulla myös pystyt jatkamaan elämää entiseen tapaan.

Mulla on kaksi lasta ja vaikka olen niitä halunnut, niin silti on ollut hetkiä, jolloin tuntuu, etten jaksa ja olisi tehnyt mieli öitä valvoessa heittää lapsi seinään. Ne ovat olleet äärimmäisen väsymyksen paikkoja, jolloin olen itse pyytänyt hoitoapua vanhemmiltani. Kyllä parisuhteessakin on aikoja, jolloin tunnen lähes vihaa miestäni kohtaan, vaikka häntä rakastankin. Ei elämä ikinä ole sitä, että lähimmäisiään kohtaan tuntisi vain puhdasta rakkautta, vaan niihin tuntemuksiin kuuluu ilman muuta muitakin tunteita. Ihan varmasti omat lapset ärsyttävät, hermostuttavat jne ajoittain, mutta ne ovat ohimeneviä tunteita. Jos joku äiti sanoo, että esimerkiksi uhmaikäisen kiukuttelu ei ikinä ärsytä tippaakaan, niin hän valehtelee.

Sinuna kysyisin mieheltä mielipidettä. Jos mieskin on vauvaaa vastaan, tekisin abortin. Jos mies haluaa vauvan, kysyisin, haluaako hän sitä siitä huolimatta, että harkitset eroa hänestä.

 

[hoohoijaaaa]

"Olen samaa mieltä siinä edellisen kanssa, että jos äitiys kerta kaikkisesti tuntuu täysin väärältä ajatukselta, niin voit antaa vauvan adoptioon, jolloin annat vauvalle mahdollisuuden elämään ja teet jonkun lapsettoman pariskunnan ikuisiksi ajoiksi onnelliseksi. Sillä ratkaisulla myös pystyt jatkamaan elämää entiseen tapaan."

Ahaa, siis sosiaalinen itsemurha lapsen poisantamisen muodossa, 9 kuukauden raskaus ja paikkojen repeäminen synnytyksessä tarkoittaa "elämän jatkumista entiseen tapaan" mutta se että asia hoidetaan kun lapsi on solumöykky on jokin suurikin muutos.

Jeesustele vain ihan rauhassa, mutta koeta käsittää myös realiteetit. Jos elät ympäristössä jossa lapsen hylännyt äiti ei ole syvästi paheksuttu, niin onnea vaan. Tunnen itse pari jotka eivät vain ASU lasten kanssa ja hekin ovat pahiksia sukunsa silmissä. Miltä sitten tuntuisi ensin kärsiä raskaus ja sen jälkeen olla stigmatisoitu loppuelämän ajaksi.

Mutta eihän se mitään kun lapseton pari olisi ikionnellinen. *Huoh*

Ihmettelen myös sanan "vahinko" käyttämistä ketjussa. Jos ehkäisyä ei ole edes käytetty, kyseessä ei kyllä ole vahinko vaan suunnitelmallinen raskaus. En itse voisi kuvitellakaan että hankkiutuisin raskaaksi ja ainoa syy miski voisin abortin joutua tekemään olisi se,e ttä tarkkaan huolehdittu ehkäisy pettää.

Siitä huolimatta en kehottaisi ketään vastentahtoiseen äitiyteen tai raskauteen.

 

[pit.]

Itseäni näissä keskusteluissa jaksaa aina ihmetyttää se, miten kaikki äidiksi jo tulleet hehkuttavat yhteen ääneen sitä, kuinka lapsen saaminen on ollut täydellistä, ei ole kaduttanut koskaan ja lapsi on aina etusijalla kaikessa. Kuitenkin Suomessa on tuhansia ja taas tuhansia henkisesti pahoinvoivia lapsia, jotka kärsivät suunnattomasti heikoista kotioloistaan. Kukaan ei ole tainnut kysyä heiltä, halusivatko he syntyä vanhempiaan viihdyttmään oman onnensa kustannuksella.
.

Huostaanotot ovat tosiaan lisääntyneet huolestuttavasti. Sen lisäksi on varmaan paljon pahoinvointia, joka ei ikinä päädy viranomaisasiaksi asti.

Maailmassa lapsia riittää ja ongelmana onkin lähinnä aivan liiallinen väestönkasvu. Jotenkin toivoisin, että tätä äityiden glooriaa osattaisiin käsitellä realistisesti, eikä aina niin tunteisiin vetoavasti.

Lapset ovat suurimmaksi osaksi aivan ihania, mutta todella vaativia. Tilastojen valossa on aivan selkeästi nähtävissä, että pelkkä kohtu ja munasarjat, sekä kyky hedelmöittyä, ei tee kenestäkään pätevää äitiä.

Kutren kirjoitettu, minäkin pidän henkisesti erittäin arveluttavana kantaa lasta yhdeksän kuukautta ja antaa se sen jälkeen adoptoitavaksi. Varmasti abortista toipuminen sekä henkisesti, että fyysisesti on pala kakkua tähän verrattuna.

 

[minä tein]

abortin joskus 19 vuotiaana. Yli kaksikymmentä vuotta sitten. Raskaus alkoi suhteessa joka oli viittä vaille loppu. Tein päätöksen itsekkäästi ja teetin abortin ja "miehelleni" kerroin "keskenmenon" alkaneen töissä koska sairaalassa vietin yhden yön. Suhde loppui jonkin ajan kuluttua ja hyvä niin. En ole katunut enkä edes muistanut koko asiaa, enkä ole tuntenut omantunnon tuskia. Nyt minulla on kaksi lasta. Sain 26 vuotiaana toivottuna avioliitossa.

 

[Alkuperäinen]

Mulla on ikää melkein kun sulla avioliitossa lapsen saatuasi, tuntuu ristiriitaiselta voiko 25v. vielä tehdä abortin.. en olisi teiniäiti ja olisi taloudelliset edellytykset ok kunnossa (ei nyt mitään huipputilannetta). Miltä abortti muuten tuntui? Millä viikolla teetit?

 

[Alkuperäinen]

Kävin juttelemassa asiasta neuvolapsykologin kanssa. Hän korosti, että minun tulee miettiä onko tämä suhteeni se mitä haluan ja onko se kestävä. Jos toinen ajattelee asioita rationaalisesti ja suunnittelee monelta kantilta, toinen elää vaan tätä päivää ja arvo- ja elinpiirit aivan erilaiset niin kestääkö sellainen suhde. Hän puhui tuosta moneen otteeseen, että minun tulisi nyt tosiaan pohtia sitä. Tuntuuko minusta ihanalta ajatella, että nyt on syntymässä meidän rakkautemme hedelmä. Naurahdin siihen että joopa...
Hän sanoi ettei voi ottaa kantaa aborttiin, mutta noita minun kannattaa tosissaan pohtia. Tuli tunne, ettei se abortti tosiaan olisi tyhmempi veto, vaikka itse sinänsä pystyisin lapsen hoitamaan. Mutta hänkin sanoi, että moni kyllä korostaa sitäkin että lapsen on oikeus syntyä hyvään parisuhteeseen ja selvälle pohjalle.

 

[Ei sinusta ole äidiksi]

Anna samalla sterilisoida itsesi, se on halvempi ehkäisykeino.

 

[ei onnistu]

Anna samalla sterilisoida itsesi, se on halvempi ehkäisykeino.

Sterilisaatio ei onnistu ellei nainen ole synnyttänyt kolmea lasta tai täyttänyt 30v.

 

[alkuperäiselle]

Tee ainakin se että varaat jo ajan lääkärille. Näin asia etenee. Olet mielestäni fiksu ihminen joka saa vielä paremman mahdollisuuden tulevaisuudessa.
Jos miestä ei kunnioita ei rakasta niin lastakaan.

Itse synnyin nk. vahinkona, ja vasta nyt
ymmärsin miksi äitini ei rakasta minua niin kuin sisarustani. Hän on myöntänyt nyt että ei rakastanut ja lopuksi oikeastaan sääli vain miestä. Meillä on eri isät, siskon kanssa.
Jos isi on älyttömän tyhmä niin kai sitä lapsikin nämä piirteet perii..
Huono suhde ja että vanhemmilla ei ole mitään yhteistä on kyllä aika huono yhteen muuttamisen peruste..

Minä ainakin aion olla niin viisas että perheen perustan sen ihmisen kanssa joka tuntuu oikealta ja jota voin kunnioittaa ja hän tukee minua.

Kyky suunnitella tulevaa on ominaisuus jolla hyvät miehet tunnistaa.
Tyhmä mies ei menesty eikä hänellä ole mielikuvitusta kuvitella tulevaa.
Näin se vaan ikävä kyllä on. Näin itse olen sen kokenut .

 

[Alkuperäinen]

Tämmönen tilanne meillä nyt on. Multa menee jo nyt hermot, kun itse pohdin ja pohdin ja toinen vaan sanoo että ei tiedä, ei tiedä. Miten helvetissä sitten mikään asia etenee mihinkään jos mistään ei tiedä eikä mitään osaa ajatella?! Ja lapsi pitäisi kasvattaa. Anteeksi purkautumiseni, mutta niin v-tuttaa että tätä yksinään joudun miettimään. Yhteinen asiahan tän pitäisi olla. Kyllä mies sinänsä on "henkisesti tukena" ja harmissaan tilanteista, mutta ei se paljon riitä, pitäisi osata oikeastikin tarttua asioihin ja tehdä jotain...

Silti tuntuu kyseenalaiselta tehdä abortti, kun sinänsä kykenisin lapsen yksinkin hoitamaan ja kasvattamaan. En vaan haluaisi sellaista millään. Mutta mitä jos mä kadunkin aborttia, miten tietäisi millaiset olot siitä tulee? Etten masentuisi työkyvyttömäksi.. tosin nythän se alkaa olla lähellä, kun raskaus masentaa.

 

[Samaa mieltä]

Anna samalla sterilisoida itsesi, se on halvempi ehkäisykeino.

Alan pikkuhiljaa olla täysin samaa mieltä. Parempi kun ei hanki ollenkaan lapsia, kun se tuntuu niin vaikealta. Saat elää itsekästä elämää lopun elämäsi eikä ole lapset rajoittamassa!

 

[Minun mielipide]

Kohdaltani (ja häveten) voin sanoa sen, että minua kammoksutti ajatus siitä, että lapseni kantaisi "tyhmemmän" miehen geeniperimää. Tämä silti, vaikka aivan hyvin tiedän, etteivät geenit määrää vaan kasvatus ja että perinnöllisesti moitteettomista vanhemmista voi syntyä vaikka minkälaisia lapsia.

Geenejä enemmän ahdisti ajatus, että lastani kasvattaisi etänä tai minun kanssani ihminen, joka ei kommunikoi tasollani. Mietin miten hän osaisi vastata lapsen kysymyksiin tai auttaa tätä ongelmissa, kun perusjuttelukaan ei sujunut. Arvomaailman erilaisuus (mies vain mietti polkuauton merkkiä...) ahdisti.

Jos yhtään tällaisia pohdit...

 

[Sulle "minun mielipide"]

Voisin allekirjoittaa koko ton sun kirjoituksesi. Meillä miehen ekoja mietteitä oli, että miten hän osaa kasvattaa lasta kun itse ei tajua kouluasioista mitään eikä osaa neuvoa edes ekaluokkalaista. Mä kun kysyin mielipidettä johonkin ihan perusasiaan ja hän oli taas kerran ettei tiedä, niin minä kysyin että noinko vastaat joka kerta silloinkin, kun pieni lapsi alkaa tiedustelemaan asioita ja kyselee niistä isältä. Aina vaan hälläväliä, en tiedä enkä osaa ajatella..

Olet siis tehnyt abortin? Millainen kokemus se oli jälkeenpäin? Sinänsä kun en ole mikään urakiipijä vaan hyvinkin ihmisläheinen niin mietin miten abortin kestäisin. Pidän lapsista paljon jne. mutta tämä tuntuu vaan niin väärältä.

 

[Minun mielipide]

^Olen siis se sama, jolle tuli keskenmeno.

 

[tulee mies joka ymmärtää ja vaan vie]

Kun et ole isin kanssa edes asunut yhdessä miten luulet sen onnistuvan? Nyt vaikka et tekisikään aborttia voit tilata ajan valmiiksi , senhän voi perua jos tarvitsee. Mutta tuo että isi ei asu sun kanssa ja ei ota mitään kantaa tulevaan ei ole hyvä juttu sinulle.
Voisitteko asua yhdessä vaikka nämä odotusviikot kun päätät mitä tehdä ?? Näkisi arjen millaista se on.

Entä jos jotain menee vikaan synnytyksessä lapsi saa happea liian vähän ja tulee vammainen, onko " en tiiä miehestä " silloin tosissaan tukemaan ja elämään arkea ?
Lapsia vammautuu synnytyksissäkin sekin on tosiasia..
Lapsen saaminen ja elättäminen on rankkaa - siksi siinä pitää olla kummankin mukana 110 prosenttisesti. ja sittenkin voi epäonnistua.
Saat uusia tilaisuuksia jos tämä tuntuu nyt mahdottomalta tämän isin kanssa.Kokeile jos mahdollista ettet ole "katkera elämä ohi liian nuorena"- äiti .

 

[Alkuperäinen]

Sitähän minä pelkään, että katkeroidun tästä. Otan yksin kaiken vastuun.
Asumme eri kaupungeissa ja tehtävä tosissaan radikaaleja päätöksiä mm. työn suhteen mikäli yhteen menemme, se tässä _suuri_ hidaste. Muuten oltaisiinkin jo saman katon olla. Kumman pitää joustaa?

 

[taloudellinen taakka]

Onko tällä miehellä vakituiset tulot? Vakituinen työ? Jos on sellainen ala että voisi muuttaa luoksesi eikö se olisi jo selventävä tekijä.
Jos mies ei muuta sun luo. Tuskin kannattaa omaa työpaikkaansa antaa pois.
Vauvalomaltakin kun on hankala alkaa uutta työpaikkaa etsimään.
Tiedän tämän kun vauvalomalta pitäisi saada töitä - eipä vaan saa..
Mieti rauhassa näitä kaikkia mitä sanottu. Mutta jos tosiaan tuntuu että et tunne miestä kohtaan tarpeeksi ajatellen 20v eteenpäin . Niin eikö se jo ole sitten siinä.

 

[Alkuperäinen]

Miehellä on vakituinen työ kuten on minullakin. Miestä epäilyttää muuttaa, ei tosiaan ole mikään eteenpäinpyrkivä vaan ikänsä elänyt samassa paikassa eikä oikein uskalla irrottautua. Minulle taas siellä ei ole töitä, ainakaan helpolla saatavissa. Mies jahkaa muuton kanssa, miettii jos ei viihdykään jne... Minusta tässä ei enää jahkailut auttaisi. Tulee inhottava olo, olisin toivonut häneltä jämäkkyyttä tämän asian suhteen. Hänestä tulossa isä ja saamassa perheen, eikö se riitä työpaikan vaihtoon?
Hän mietti että jos muuttaa eikä viihdykään niin ketä sitten syyttää.

Mutta onko parisuhteen kestävyys ainoa asia tässä mitä nyt miettiä, kun mietin aborttia? Jos tuntuu että se ei ole oikea niin onko se riittävä syy aborttiin? Yh:ksi en tietenkään tahdo missään nimessä, mutta mitä mieltä te muut?

 

[oma mielipide]

Teidän ennusteenne yhdessäolon ja lapsen kasvatuksen osalta ei kuulosta hyvältä, itse kallistuisin abortin kannalle.

 

[Kysymyksiä]

Onko sinusta tällä hetkellä ainoa syy pitää lapsi se, että elämäntilanteesi ei varsinaisesti estä lapsen hankkimista? Siis että taloudelliset puitteet on ok ja voisit pärjätä yh:na. Mutta että sinusta ei yhtään tunnu siltä, että vauva voisi olla loppujen lopuksi mukava asia ja toivottu?

Ymmärsin, että
- et haluaisi lasta juuri nyt
- et haluaisi lasta nykyisen miehesi kanssa (ollenkaan?)
- et ehkä haluaisi jatkaa parisuhdetta miehesi kanssa.

Jos tietäisit varmasti, että abortti olisi vain helpotus etkä katuisi sitä, niin mitä tekisit?

 

[Alkuperäinen]

Jos tietäisin varmasti että abortti olisi helpotus niin ehdottomasti tekisin sen. Esim. nyt menossa kriittinen 8.viikko (kuulemma odotusajasta kriittisin) ja mietin että tulisipa keskenmeno..

Mutta lapsi ei ole pelkästään aivan kauhistuttava ajatus, siis varmasti sitä rakastaisin jos "hyväksyisin" tämän asian ja lapsi toisi monenlaista sisältöä nyt lattealta tuntuvaan elämään. Tykkäisin touhuta sen kanssa ja osaisin kyllä kasvattaa. Olen tosi lapsirakas. Vaan eihän lasta saa tehdä oman tyhjyyden tunteen takia, vai? Minusta tuntuu että olen kyllästynyt nykyiseen elämään ja lapsi olisi tavallaan pääsy siitä.. Toisaalta tällaiset mietteet tuntuvat tosi vääriltä. Jotenkin tämä raskaus vaan tuntuu väärältä. Oikeassa tilanteessa se voisi jo nyt tämän ikäisenä olla tosi hyvä ja upea juttu, en aidosti pelkää työtilanteen tai muun sellaisen puolesta. Toisarvoisiahan ne. Sekavaa..