Perinnettä kunnioittaen jos teräsbetoni voittaa viisut on mun kannikat taas profiilissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pintelin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
kansiautatMH_410_ev.gif


Viikonloppuna käytävä Eurovision laulukilpailun finaali ratkaistaan jälleen puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella. Perinteisesti suomalaiset kuten muutkaan viisumaat eivät voi äänestää omaa esiintyjää.

Vai voivatko sittenkin?

Lauantai-illan missiota varten sinun täytyy mennä matkapuhelimesi kanssa alueelle, jossa kuuluu jokin ulkomaisista operaattoreista. Tällaisia paikkoja ovat ainakin Etelä-Helsinki ja Kaakkois-Suomi.

Iltalehden lukija kertoo saaneensa yhteyden virolaiseen kännykkäverkkoon pääkaupungin etelärajalta, Kaivopuiston rannasta. Myös Lauttasaaren kaupunginosassa vaihto onnistuu.

Venäläisten operaattoreiden on puolestaan kerrottu kuuluvan lähellä itärajaa, esimerkiksi Kaakkois-Suomessa.

Vaihtoa varten kännykän asetuksista on muutettava verkon haku manuaaliseksi, jonka jälkeen kapula etsii alueelta uusia verkkoja.

Valittuasi ulkomaisen operaattorin voit äänestää myös Teräsbetonia.

- Kyllä tämä on teoriassa mahdollista, vahvistaa IL:n Belgradista tavoittama euroviisujen johtoryhmän suomalaisjäsen Kjell Ekholm.

- Tällaista voi tapahtua. On silti otettava huomioon, että puhumme sellaisista äänimääristä, että tapaukset ovat aika promillemaisia - eivät millään lailla vaikuta lopputulokseen.

Ekholm muistuttaa, että vastaavanlainen tempaus on mahdollinen myös muissa Euroopan maissa.
 
Ei muuten voita Teräsbetoni. Aion nimittäin valvoa, katsoa kisat ja hävetä helevetisti, kun taas jäädään ilman pisteitä. Lordin voittaessa nukuin hyvät yöunet ja vasta seuraavana päivänä sain tietää voitosta.
 
Alkaako lupaajia jännittään jo ? Teräsbetoni aika kovana voittaja-ehdokkaana.... :D

"Finaalin alla Teräsbetonin suosio on selvässä nousussa. Ruotsalaislehti Expressenin nettiäänestyksessä Suomen edustaja oli ylivoimainen suosikki, jota kannatti neljäsosa äänestäjistä. Myös Aftonbladetin nettiäänestyksessä Teräsbetoni oli kakkosena heti Ruotsin oman Charlotte Perrellin jälkeen.
Vedonlyöntitoimistotkin havahtuivat eilen tilanteeseen ja laskivat yhtyeen kerrointa jatkuvasti. Muun muassa peliyhtiö Unibet uskoo Teräsbetonin sijoittuvan viisufinaalissa viiden parhaan joukkoon."

http://www.iltasanomat.fi/viihde/t/euroviisut/1535574
 
No mua ei kauheesti kiinnosta sun peffas, mutta voisin sanoa 99% varmuudella, että suomi EI VOITA. Tuo kaikki "erikoisuus" on jo läpikäyty Lordin voittaessa, ei sellainen voita enää uudestaan, varsinkin kun on niin mitäänsanomattomia tyyppejä ne suomen esittäjät :x
 
Kestääkö teräs vai murtuuko betoni?

Euroviisujen voittajasuosikkien asema kansainvälisissä vedonlyöntitoimistoissa on tasaantunut.

Voittajaksi veikataan Venäjän kappaletta, mutta lähes yhtä suuri suosikki on Ukraina.

Suuren brittiläisen Ladbrokesin veikkauksessa Suomen sijoitus olisi kolmas ja Ruotsin kuudes.


Suomen edustaja Teräsbetoni luottaa kappaleeseensa ja uskoo sijoittuvansa kärkikymmenikköön.

Eurovision laulukilpailujen finaali kisataan illalla Belgradissa Serbiassa. Loppukilpailussa nähdään 25 maan esitykset.

Kilpailu alkaa noin kello 22, ja viisujen voittaja on selvillä noin kello yksi yöllä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/arkistot/kulttuuri/2008/05/650021
 
Alkuperäinen kirjoittaja pintelin:
Alkuperäinen kirjoittaja samperi:
Sä nostitkin tän just sopivasti naamani eteen joten nyt se selviää miten muijien käy.. :xmas: :D Tosin mä lähden nyt täsä välissä piipahtaan paikallisessa,mut toivottavasti selviän ihmisten aikaan poiskin.. :whistle:

Passais jo olla kotosalla et ehdit vetästä kannikat esiin :whistle:
 

Yhteistyössä