Viikonloppuna käytävä Eurovision laulukilpailun finaali ratkaistaan jälleen puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella. Perinteisesti suomalaiset kuten muutkaan viisumaat eivät voi äänestää omaa esiintyjää.
Vai voivatko sittenkin?
Lauantai-illan missiota varten sinun täytyy mennä matkapuhelimesi kanssa alueelle, jossa kuuluu jokin ulkomaisista operaattoreista. Tällaisia paikkoja ovat ainakin Etelä-Helsinki ja Kaakkois-Suomi.
Iltalehden lukija kertoo saaneensa yhteyden virolaiseen kännykkäverkkoon pääkaupungin etelärajalta, Kaivopuiston rannasta. Myös Lauttasaaren kaupunginosassa vaihto onnistuu.
Venäläisten operaattoreiden on puolestaan kerrottu kuuluvan lähellä itärajaa, esimerkiksi Kaakkois-Suomessa.
Vaihtoa varten kännykän asetuksista on muutettava verkon haku manuaaliseksi, jonka jälkeen kapula etsii alueelta uusia verkkoja.
Valittuasi ulkomaisen operaattorin voit äänestää myös Teräsbetonia.
- Kyllä tämä on teoriassa mahdollista, vahvistaa IL:n Belgradista tavoittama euroviisujen johtoryhmän suomalaisjäsen Kjell Ekholm.
- Tällaista voi tapahtua. On silti otettava huomioon, että puhumme sellaisista äänimääristä, että tapaukset ovat aika promillemaisia - eivät millään lailla vaikuta lopputulokseen.
Ekholm muistuttaa, että vastaavanlainen tempaus on mahdollinen myös muissa Euroopan maissa.