Pystyisikö joku jättämään lapsena uppoavaan laivaan,palavaan taloon jos vain sinä voisit pelastua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja örri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aikanaan eräs suomalainen äiti matkusti Titanicilla 4 poikansa kanssa. Kaksi oli jo teini-ikäistä ja 2 pientä. Äiti olisi päässyt pienten poikiensa kanssa pelastusveneeseen mutta olisi joutunut jättämään isot poikansa hukkumaan. Äidillä ei ollut sydäntä jättää rakkaimpiaan yksin kuomeaan ja niinpä he jäivät kaikki uppoavaan laivaan. Amerikassa perhettään odottanut isä alkoholistui ja menetti elämänhalunsa.
 
Titanic

Aikanaan eräs suomalainen äiti matkusti Titanicilla 4 poikansa kanssa. Kaksi oli jo teini-ikäistä ja 2 pientä. Äiti olisi päässyt pienten poikiensa kanssa pelastusveneeseen mutta olisi joutunut jättämään isot poikansa hukkumaan. Äidillä ei ollut sydäntä jättää rakkaimpiaan yksin kuomeaan ja niinpä he jäivät kaikki uppoavaan laivaan. Amerikassa perhettään odottanut isä alkoholistui ja menetti elämänhalunsa.
 
[QUOTE="Hini";25954140]Titanic

Aikanaan eräs suomalainen äiti matkusti Titanicilla 4 poikansa kanssa. Kaksi oli jo teini-ikäistä ja 2 pientä. Äiti olisi päässyt pienten poikiensa kanssa pelastusveneeseen mutta olisi joutunut jättämään isot poikansa hukkumaan. Äidillä ei ollut sydäntä jättää rakkaimpiaan yksin kuomeaan ja niinpä he jäivät kaikki uppoavaan laivaan. Amerikassa perhettään odottanut isä alkoholistui ja menetti elämänhalunsa.[/QUOTE]

Äiti tuskin siinä viheessa tiesi että uppoamaton titanic uppoaisi.
 
Luin tuosta Paunulan perheestä missä äiti ja 5 lasta kuolivat Titanicilla.Perheen isä oli lähtenyt amerikkaan jo aikaisemmin ja muun perheen piti seurata perässä.Äidille tarjottiin paikkaa pelastusveneessä mutta hän olisi saanut ottaa vain nuorimmaisen eli 1.v pojan mukaan.Muut lapset sanoivat hädissään että "kuollaan äiti yhdessä".
Paunulan perheen tytär Emma oli kuollut hukkumalla joitakin vuosia aiemmin ja ennen kuin tytön ruumis oli löydetty,li äiti nähnyt hänestä unta jossa lapsi oli sanonut "Äiti,ei veteen ole paha kuolla,ja veteen sinunkin tulee kuolla."
 
Äiti tuskin siinä viheessa tiesi että uppoamaton titanic uppoaisi.

Kyllä tiesi.Silminnäkijöiden mukaan oli kantanut kahta pienempää ja hädissään sanonut tuttavalleen "Yksi lapsistani on jo hukkunut Suomessa.Pitääkö meidän kaikkien nyt hukkua täällä??"

Tämä lause kosketti jotenkin.
"Niimpä pikkuinen Eino lepää edelleen äitinsä ja neljän veljensä kanssa jossain meren syvyydessä.Perheellä on yhteinen leposija- ja ehkä yhteisen kuoleman valinnut Maria olisi niin toivonutkin.
 
Miksiköhän estoniasta ei pelastunut yhtään lasta...?

Sinänsä ei liitä asiaan mutta muistan sen kertomuksen, kun Estoniasta pelastuneiden lukumäärä nousi yhdellä. Nainen oli siis ollut raskaana (huippu-urheilija, muistaakseni suunnistaja) ja hän kertoi, miltä tuntui kuin mieletön adrenaliini valtasi, että hänen on pelastettava itsensä ja lapsensa. Etää ei ymmärrä vieläkään, miten on pystynyt saamaan itsensä ulos niillä voimilla ja pysymään pinnalla vielä jouduttuaan aallokon lisäksi johonkin peräpyörteisiin ja sieltä vielä pelastuslauttaan.
Tuli vaan tästä mieleen... Ihmisen tahdonvoima on merkillisen mieletön asia.
 
Luin tuosta Paunulan perheestä missä äiti ja 5 lasta kuolivat Titanicilla.Perheen isä oli lähtenyt amerikkaan jo aikaisemmin ja muun perheen piti seurata perässä.Äidille tarjottiin paikkaa pelastusveneessä mutta hän olisi saanut ottaa vain nuorimmaisen eli 1.v pojan mukaan.Muut lapset sanoivat hädissään että "kuollaan äiti yhdessä".
Paunulan perheen tytär Emma oli kuollut hukkumalla joitakin vuosia aiemmin ja ennen kuin tytön ruumis oli löydetty,li äiti nähnyt hänestä unta jossa lapsi oli sanonut "Äiti,ei veteen ole paha kuolla,ja veteen sinunkin tulee kuolla."

Eli äiti itse tappoi nuorimman lapsensa kieltäytymällä pelastusvenepaikasta. Vau mitä uhrautumista. Tulee mieleen ne mielisairaat lapsensurmaajat, se yksikin joka tukehdutti muksunsa johonkin arkkuun. Koska mutsi ei jaksa elää, niin eihän heillä nyt voi olla hyvä elämä ilman äitiään, parempi kuolla kaikki yhdessä.

Miksi ei voinut antaa pienimmälle elämän mahdollisuutta?
 
  • Tykkää
Reactions: Katylina
mietin, et jos yöllä vaikka syttyis tulipalo. kun lähtis pelastaan lapsia, niin makuuhuone olis jo palanut, eikä sinen siis pääsis mitenkään sisään. niin kyllä varmaan pyrkis itse ulos, selviämisvietti on kuitenkin niin vahva.
 
Eli äiti itse tappoi nuorimman lapsensa kieltäytymällä pelastusvenepaikasta. Vau mitä uhrautumista. Tulee mieleen ne mielisairaat lapsensurmaajat, se yksikin joka tukehdutti muksunsa johonkin arkkuun. Koska mutsi ei jaksa elää, niin eihän heillä nyt voi olla hyvä elämä ilman äitiään, parempi kuolla kaikki yhdessä.

Miksi ei voinut antaa pienimmälle elämän mahdollisuutta?

Niinpä. Rupesi ihan vituttamaan, kun ajatteli. Siinä äiti kuvitteli itsensä niin tärkeäksi, että luuli tietävänsä mikä on lapselle parasta. 'Eihän lapsi voi olla onnellinen ilman minua, tapetaan siis lapsikin'. Minusta tuo on murha, ei mitään uhrautumista. Mitähän hienoa siitäkin lapsesta olisi voinut tulla, jos olisi annettu mahdollisuus :( Ja jos lapsi itse olisi voinut päättää, olen aivan varma, että olisi tahtonut elää.
 
  • Tykkää
Reactions: Katylina
Miksei voinut nostaa lasta veneeseen mistä paikkaa tarjottiin? Mä en ymmärrä tuotakaan kun sanotaan, että pelastaisin itseni että lopuilla lapsilla olisi äiti. Mä yrittäisin viimeiseen asti pelastaa lapseni tai kuolisin hänen mukanaan. Kyllä ne muut lapset tulisivat pärjäämään ilman äitiäkin. En voisi koskaan jättää lasta yksin kuolemaan!!!
 
En tiedä, luultavasti jäisin lapseni luo vaikka toisaalta voisi olla järkevää pelastautua toisten lasten vuoksi. Jos lapsi huutaisi apua, en pystyisi vain jättämään ja kuuntelemaan...
Viime kesänä meidän juuri 2 täyttänyt esikoinen onnistuisi juoksemaan autotielle ( ja turha moralisoida, valitettavasti en ole täydellinen ja näin pääsi käymään), kyllä mä mitään ajattelematta juoksin lapsen perään, kun näin auton tulevan. Ja luojan kiitos onnistuin lapsen nappaamaan, juuri ennen autoa ( joka kyllä myös, onneksi, oli tarkkana ja olisi ehkä juuri saanut jarrutettua). Siinä tilanteessa en vain jäänyt ajttelemaan, sitä että mitä jos itselle käy jotain.

Hassua muuten, että vaikka kaikki tapahtui sekuneissa, ehdin silti mm. laittamaan jarrut vaunuihin päälle, kun vauva niissä nukkui.
 
Niinpä. Rupesi ihan vituttamaan, kun ajatteli. Siinä äiti kuvitteli itsensä niin tärkeäksi, että luuli tietävänsä mikä on lapselle parasta. 'Eihän lapsi voi olla onnellinen ilman minua, tapetaan siis lapsikin'. Minusta tuo on murha, ei mitään uhrautumista. Mitähän hienoa siitäkin lapsesta olisi voinut tulla, jos olisi annettu mahdollisuus :( Ja jos lapsi itse olisi voinut päättää, olen aivan varma, että olisi tahtonut elää.

Ja lapsella olisi ollut isä odottamassa. Eli äiti omalla itsekkäällä toiminnallaan tappoi lapsen ja pilasi lapsen isän loppuelämän. On siinä meillä sankari jota pitää oikein kehua!
 
Kyllä mä luulen et äidillä primitiivireaktio ois yrittää pelastaa lapsensa kaikin keinoin. Jos taas näkisin et mitään ei todellakaan ole enää tehtävissä, lapsi jo kuollut, niin kyllä sitten todennäköisesti yrittäisin pelastautua vielä itse. Jos mahdollista yrittäisin ottaa kuolleen lapsen mukaani. Muussa tapauksessa kuolisin lapsen kanssa, siis jos lapsi olisi elossa. En kyllä halua edes ajatella.

Timppa: Tiedätkö olivatko ne keskitysleirin valintajonossa olevat lapselliset äidit varmasti tietoisia siitä, että niiden lapset tapetaan? Kun sittenhän on ollut tapauksia, joissa on vakuuteltu että lapsista pidetään huolta.
 
Kukaan ei voi tietää etukäteen, miten käyttäytyy paniikissa tai yleensäkin tosi paikan tullen.

Me oltiin tyttären ollessa n. 1½-vuotias meidän makkarissa ja tytär seisoi sängyn päädyssä pitäen kiinni siitä päädystä. Minä ja mies oltiin ihan siinä vieressä ja juteltiin jostain. Tyttö aivan yhtäkkiä hyppäsi ja "sukelsi" sen päädyn yli pää edellä. Mun mieheni vain seisoi ja katsoi, eikä ehtinyt edes tajuta, mitä tapahtuu. Mä laitoin jotenkin käteni sinne tyttären alle ja käänsin hänet ilmassa ja sain jotenkin pehmeästi hänet ikäänkuin laskettua lattialle.

Mun mies on vieläkin (8 vuotta tuon jälkeen) aivan ihmeissään ja sanoo, että ei ole ikinä nähnyt kenenkään reagoivan ja liikkuvan niin nopeasti. Siinä olisi voinut käydä todella pahasti, mutta jotenkin mä reagoin ja toimin juuri oikein ihan sekunnin murto-osissa - tiedostamatta lainkaan, mitä tapahtui ja mitä mä tein. Mä olin jälkeenpäin ihan rättiväsynyt, vapisin ja se paniikki iski. Mies vaan hoki "mitä sä teit, miten sä sen teit" - ja mä en oikeesti tiedä.

Mä luulen, että tuollainen onnettomuuskäyttäytyminen on jotain samanlaista. Osa jähmettyy ja osa toimii - ja osa toimii ja tekee ihmeitä. Mä toivon, että mä olisin se sankari, joka toimii ja tekee ihmeitä - ja pelastaisin kaikkia todennäköisyyksiä vastaan sekä itseni että lapseni. Mutta sitä ei voi tietää, ennen kuin tilanne on edessä.
 
Henkilökohtaisesti toivoisin, että jäisin lapseni luokse. Se, mitä todellisuudessa tapahtuisi, voisi olla eriasia. Toivoisin, että edes yrittäisin pelastaa lapseni. Jälkikäteen en välttämättä kykenisi elämään asian kanssa, joten se oman elämän pelastaminen menisi todennäköisesti hukkaan, jos lapseni olisin antanut kuolla yksin.
 
[QUOTE="vieras";25955330]Mä luulen, että tuollainen onnettomuuskäyttäytyminen on jotain samanlaista. Osa jähmettyy ja osa toimii - ja osa toimii ja tekee ihmeitä. Mä toivon, että mä olisin se sankari, joka toimii ja tekee ihmeitä - ja pelastaisin kaikkia todennäköisyyksiä vastaan sekä itseni että lapseni. Mutta sitä ei voi tietää, ennen kuin tilanne on edessä.[/QUOTE]

Tästä tuli mieleen, että pelastin itse kuopuksen Heimlichin otteella, kun meinasi tukehtua lego-auton kumiin, enkä edelleenkään tiedä kuinka uskalsin sen tehdä. Pojalla naama vaihtoi jo väriä, eikä henki kulkenut ollenkaan, enkä muista muuta kuin sen, kun lopulta se ote tepsi ja rengas molskahti wc -pönttöön. En edes muista kuinka olin kantanut lapsen vessaan, enkä muista jouduinko tekemään sen heimlich-liikkeen useammin kuin kerran, en oikeastaan muista juuri mitään.

Kun tilanne tulee eteen nopeasti, sitä osaa toimia, mutta eri asia silloin, kun tilanne ehtii pelottaa. Esimerkiksi laivan upotessa ehtii tajuta, että nyt ollaan kuolemanvaarassa, samoin tulipalossa. Mitä pidempi ajanjakso kuoleman hetkeä edeltää, sitä suurempi vaara on, ettei toimikaan niin sankarillisesti kuin toivoisi. Pelko ottaa yliotteen.

Yksinhuoltajana elämisen negatiivisia puolia on se, ettei voi turvata hätätilanteessa muihin kuin itseensä.
 
mulla ei olisi elämänhalua jos menettäisin yhdenkin lapseni, helpompi miehen ja ja muiden lasten olisi käsitellä surua, kun menisi kerralla sekä äiti, että sisarus, lohduttavana ajatuksena olisi heille se, että kumpikaan meistä ei kuollut yksin.
koen kamalaa ahdistusta ajatuksesta, että lapseni joutuisi kuolemaan ypöyksin, kauhuissaan,kivuissa ja ilman äitiä. mä voin väittää ihan tosissani, että menisin sinne liekkeihin kuolemaan lapseni kanssa. en voisi ikinä antaa itselleni anteeksi, että lapseni on kokenut yksin kivuliaan kuoleman ja äitiä ei ole rinnalla. tämä on vain siis minun ajatusmaailmanio, en syyllistä ketään toisinvalitsevia. tiedän itsestäni vain sen, että lapsen menetys olisi mun elämäni loppu.
 
mulla ei olisi elämänhalua jos menettäisin yhdenkin lapseni, helpompi miehen ja ja muiden lasten olisi käsitellä surua, kun menisi kerralla sekä äiti, että sisarus, lohduttavana ajatuksena olisi heille se, että kumpikaan meistä ei kuollut yksin.
koen kamalaa ahdistusta ajatuksesta, että lapseni joutuisi kuolemaan ypöyksin, kauhuissaan,kivuissa ja ilman äitiä. mä voin väittää ihan tosissani, että menisin sinne liekkeihin kuolemaan lapseni kanssa. en voisi ikinä antaa itselleni anteeksi, että lapseni on kokenut yksin kivuliaan kuoleman ja äitiä ei ole rinnalla. tämä on vain siis minun ajatusmaailmanio, en syyllistä ketään toisinvalitsevia. tiedän itsestäni vain sen, että lapsen menetys olisi mun elämäni loppu.

Perin itsekästä, en muuta sano.
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä