Rehellisyydestä

[Miehille+naisille]

Kertokaapa miehet, miksi teille on niin vaikea olla rehellinen.

Nyt oletan saavani myös kurinpalautusta siinä mielessä, että kuinkahan paljon tässä on vika minussa itsessäni.

Sanotaan, että hyvässä parisuhteessa on kyettävä jakamaan toisen kanssa oma elämänsä, olla rehellinen ja luottaa toinen toiseen.

Ongelma: Minkähän takia joskus tulee vaikutelma, että miehet eivät kestä sitä, että nainen kertoo esimerkiksi koko totuuden aiemmista seksikumppaneistaan. Sanon ""Miehet"", koska näin on ollut aikaisemmissakin suhteissa.

En ole itse niinkään tuputtanut graafisia yksityiskohtia tällaisista asioista, ihan jo siksi että minusta on väärin kuvailla toisten ihmisten munankokoja heille täysin vieraalle ihmiselle, jolle se ei kuulu.

Ainoa ohjenuorani on ollut, että kysyttäessä olen vastannut mahdollisimman rehellisesti. Silti on joka kerta ollut havaittavissa se, että mies ei hyväksy kuulemaansa, ja ilmapiiri menee jotenkin nihkeäksi.

Esim. ""Oletko koskaan ollut anaaliseksissä?"" Vastaus kyllä tai ei. Helppoa on silloin ainoastaan, jos vastaus todella on EI, en ole koskaan tehnyt niin.

Mies itse kertoo hyvinkin avoimesti, hän on jotenkin vapaa. Rehellisyyshän vapauttaa ihmisen..kun ei ole valehdellut, ei tarvitse olla huono omatunto, ja pallo on kumppanilla. Kumppani joko kestää sen että miehellä on menneisyys (jopa nykyisyys) tai sitten ei.
Minulla taas on eräänlainen ""sensuuri"" päällä kokoajan.
Eli en kerro miehelle sitä, kuinka paljon itseasiassa tulen kertoneeksi meidän parisuhteestamme tyttöystäville..
enkä sitä, että olen muutaman kerran ollut kolmantena pyöränä, enkä koko totuutta siitä kuinka, no, en viitsi kaikkea käydä läpi, tajuatte varmaan pointin.

Onko miehillä vastaavanlaisia kokemuksia, onko joitain asioita, joissa te koette joutuvanne sensuroimaan itseänne?
Olenko elänyt pumpulissa, eli voiko olla että mieheni sensuroi vastaavalla tavalla minulta asioita? Jos hän esim. väittää, että hänellä ei ole ollut naimasuhdetta johonkin naispuoliseen kaveriinsa, voinko uskoa? Vai valehteleeko jotta en kokisi itseäni uhatuksi.

Kertooko tämmöinen ongelma teidän mielestänne siitä, että suhteessa on jotain pielessä?
Haluaisin että minua rakastettaisiin sellaisena kuin olen. Haluan jakaa elämäni toisen kanssa, ilman että minun täytyy leikkiä pyhää neitsyt mariaa.
Tällaiset asiat nimittäin tulevat varmaan jossain vaiheessa vastaan. se, että kykenen avautumaan toiselle on minulle erittäin tärkeää. Sehän vahvistaa meitä, sillä silloin ei ole ketään joka voi ulkopuolelta tulla kertomaan miehelleni mitään mitä hän ei jo tiedä.
Silti pidättelen itseäni jostain syystä.
Ja joka ikinen kerta, kun olen ollut rohkea ja sanonut mitä olen mieltä ja miten asiat on, on palkkiona ollut pari viikkoa ilman seksiä, jännittynyt ilmapiiri, ja miehen pakeneminen.

Hirveintä on, kun mies menee jonkin sanomani jälkeen vain hiljaiseksi, ja vasta monen päivän kärvistelyn jälkeen selviää mistä kenkä puristaa.
Tätä ei siis tapahdu usein, sillä olen lakannut avautumasta miehelleni. Aina ei ole edes kyse seksistä, vaan ihan vain jostain esim, jos olen epävarma tai tunteellinen. Se pitää salata, koska tunnen että arvostus vain ropisee pois kun kerron esim. että minulla on korkeanpaikan kammo, tai jotain ns. järjettömiä inhimillisiä asioita.

Tai esim. jos olen joskus kännännyt itseni oksennuskuntoon ja ns. nolannut itseni totaalisesti. Ihan kuin mies ei koskaan tekisi niin. Tai miksi en koe voivani esim. nauttia hurtista huumorista tyttöjen kanssa, niin että miestä ei tarvitse ajaa ensin pois kotoa?
MIes ja hänen kaverinsa nauravat röhönaurua ja kertovat sikamaisia juttuja. Ei heitä tunnu haittaavan se että minä ""paheksun"", päin vastoin, he vain yltyvät, ja minusta tulee ""Justiina"" pekasta ja pätkästä, joka yrittää pilata pokien ilon.

MInä taas koen, että jos nauran heidän kanssaan esim. seksistisille vitseille, muutun heti huoraksi.
Jos nauran naisten kanssa, olen kana ja räpättäjä.

Pitääkö minun odottaa, että olen lihava ja keski-ikäinen nainen,ennenkuin minut hyväksytään ihmisenä, ilman että esim. härskit vitsit ovat kiellettyjä koska ne eivät sovi nuorelle naiselle. Voiko miehen kanssa ylipäätään olla hauskaa parisuhteessa?

Olen reilusti alle 30 v. vielä.

 

[kuva]

Mies haluaa olla kuvittelemansa naisen kanssa, ei sinun kanssasi! Tämä on mielestäni hyvin yleistä, miehet ei kestä sitä, että nainen on ihminen eikä mikään Madonna-hahmo!

 

[ap]

Nyt kun pääsin oikein ajattelemaan asiaa..alan ola sillä kannalla, että ihminen joka ei halua, tarvitse, eikä yritäkään nähdä vaivaa avoimen ilmapiirin luomiseksi, ei voi olla avoin itse. Joku vaisto minuakin estää olemasta avoin. Ei se tule tyhjästä. Hän voi sanoa vaikka kuinka monta kertaa, että haluaa minun olevan avoin, jos ei se välity tunnetasolla niin sitä avoimuutta ei ole.
Eli saman verran kuin minä valehtelen miehelleni, valehtelee hän myös minulle.
Olipa asia seksi tai mikä hyvänsä.
Se on kotoa opittu malli. Enkä usko että asiaa ratkaisee se, että alan tahallani yltiörehelliseksi, paukauttelen asioita päin naamaa, jos toinen ei kerran halua kuulla.

Vaikea tosiaan kuvitella, että hän rakastaisi minua. En minäkään rakasta häntä yhtään sen enempää.
Tarvitseminen ja tottumus ovat eri asia kuin rakkaus.

 

[pohtiva mies]

Olin tunnistavinani kirjoittamastasi jotain tuttua.

Minusta meiilä tilanne on kuitenkin jollain tavalla toinen. Minä ainakin toivoisin että avovaimoni olisi avoimempi. Hänellä tuntuu olevan juuri tuollainen vahva sensuuri päällä. Hän tuntuu antavan vain sellaisia vastauksia, mitä ajattelee minun haluavan kuulla.

Se ei vaan toimi oikein käytännössä. Joku asia minkä olen luullut ollevan kunnossa, onkin osoittautunut myöhemmin kommentoidessa joksikin aivan muuksi. Tai näin minä tulkitsen saamani viestit. Luulen että totuus on jossakin näiden kahden tulkinnan välillä.

No kuitenkin tämän seurauksena minä en luota hänen sanomisiin enää juurikaan. Meillä on tällä hetkellä varsin pinnallinen suhde.

Minä ainakin haluan kuulla sen todellisen mielipiteen asioihin.

 

[Daphnia]

Avomieheni ei tiedä, montako seksipartneria minulla on ollut. Hän ei ole koskaan kysynyt. Hän ei myöskään ole suostunut kertomaan montako hänellä on ollut. Olen joskus yrittänyt viritellä keskustelua aiheesta mutta kun se ei onnistu niin olen antanut olla. Hän ei halua tietää, ok.

Useimmat miehet tuntuvat haluavan kuvitella, ettei hedän naisensa elämässä ole koskaan ollut muita miehiä. Heidän on parasta saada pitää kuvitelmansa, miksi turhaan särkeä illuusio.

Säästän menkka- ja hiustenhoitojutut naisseuraan mutta muuten en sensuroi itseäni. Nauran härskille vitsille jo se naurattaa ja nauran myös kännimokilleni jälkeenpäin. Myönnän pelkääväni suljettuja paikkoja ja saavani joskus paniikkioireita. Juon kossua saunassa miesseurassa. Juttelen ääneen koiralle lenkillä. Kikatan estoitta. Tanssin pöydällä jos on tilaisuus. Saatan yhtä hyvin pukeutua reisitaskuhousuihin tai pitsiin ja hörhelöihin. Kotona kuljen alasti, röyhtäilen ja piereskelen.

Steroetyyppinen naisellisuus (ja mieheys) on hirveän ahdas rooli, johon en ole koskaan tuntenut sopivani. Eikä siihen varmaan oikeasti sovi kukaan. Kuitenkin monilla miehillä (ja naisilla) on päähänpinttymiä siitä millainen naisen (tai miehen) ei sovi olla. Heille saatan aiheuttaa närästystä, mistä olen TODELLA pahoillani ;-)

Lopeta se typerä itsesensuuri. Jos äijä ei kestä niin se on sen ongelma. Kyllä niitäkin äijiä löytyy, jotka kestää. Minä en kestäisi leikkiä jotain pyhimystä.

 

[50-kymppinen]

voin 50-kymppisenä naisena sanoa,että vieläkään en voi olla oma itseni.Tai siis voin,mutta jonkinlainen itsesuojeluvaisto toimii koko ajan,töissä ja parisuhteessa.
Ihmiset vain olettavat,että naisen kuuluu olla tuollainen.
Minä esim. katselen mielelläni joskus porno elokuvia ja siitä on vedetty vaikka minkälaista herjaa,jos olen sen sanonut ääneen.eihän pornoa naiselle,eihän..
Olen ottanut joskus persekännit ja siitä on kuultu kymmeniä vuosia,kun käyttäydyin niin kauheasti silloin,joka sukukokous sitä puidaan.Ja paljon muuta.Olen onneksi elänyt..pitäähän sitä
Mitä miehiin tulee,kerran oli kaveri,joka kohteli minua juuri sellaisena kuin olen.Hän vain valitettavasti oli liian paljon viinaa ottava eli ero tuli.
tämän hetkiselle ""poikaystävälle"" en ole kertonut juuri mitään eli vaistoan,että hän laittaisi lapun luukulle,jos tietäisi kaikki sekoiluni.ajattelen,että kun hän oppii tuntemaan minut ja luottamaan minuun,niin silloin voi jo kertoa.toisaalta,mitä noita vanhoja muistelemaan:minua esim.tällä hetkellä painaa sellainen asia,jonka hän sanoi seurustelun alkuvaiheessa,että on avioliittonsa aikana känyt vieraissa kertaa kaksi.
Minä en itse hyväksy pettämistä,siis että itse pettäisin,en ole koskaan pettänyt miestä missään asiassa.

 

[ap]

Niin meillakin mies SANOO haluavansa että olen avoin. alussa varsinkin puhuttiin, että elämä ei ole ruusuista ja ihanaa, ja hänkin haluaa seurustella ihmisen eikä kuvan kanssa. Alussa minusta tuntui, että hän on jopa ensimmäinen mies, joka hyväksyy minut rakastaen , ja kaikesta voidaan puhua.

Mutta käytäntö on silti se, että joka kerta kun olen ollut liian rehellinen, se on kostautunut jotenkin. Mies ei ehkä ääneen paheksu, mutta kyllä se kylmä viima puhaltaa asunnossa niin että vallitsevaa tunnelmaa voisi leikata veitsellä.

Olenkohan ehkä jotenkin muuttunut suhteen aikana itse.
Ehkä olen salaa itse niin mustasukkainen ja suvaitsematon häntä ja itseäni kohtaan, että huomaamattani alan olettaa että hänkään ei hyväksy minua.

Ehkä hänkin ajattelee, että minun pitäisi olla avoimempi. En vain osaa, kun tuntuu että mieskään ei ole vastaanottavainen.

Kuvittele, että laulaisit konsertissa laulua tulkiten sydämesi syövereitä paatoksella, ja sitten yleisö ei taputakaan, eikä pyydä jatkamaan. Kaikki olisivat vain hiljaa.
Ei se ainakaan avoimuutta ruoki, enkä usko että minun ns. itsetuntoni tulee ikinä riittämään siihen että avoimistelen ja olen rehellinen jollekin joka ei sitä arvosta.

Silti aina jaksaa hämmentää se, että avoimuutta hän minulta sanoo kaipaavansa. Hinta vain on se jäätävä hiljaisuus, puheenaiheen vaihtaminen tai se että hän ei koske minuuun kahteen viikkoon.

 

[ap]

Kenellepä se stereotyyppinen rooli koskaan sopisi?

Minulla se on niin, että sopi tai ei, niin siihen se lopulta menee.

Riippuu tosin siitä kuin kauan on yhteistä taivalta takana.
Olin minäkin vielä vuosi sitten sitä mieltä, että olen oma itseni ja stereotyypit ei päde minuun.
Mitä tapahtui?

 

[......]

Joo, tunnistan tunteen ja olotilan. Mistäpä löytyisi fiksu mies, joka kestää sen, että kaivan nenääni, pieraisen jopa (minulla on laktoosiogelma), olen kokeillut kimpaseksiä sekä miesten että naisten kanssa, minusta on olemassa alastonkuvia, masturboin säännöllisesti, äitini on alkoholisti, serkkuni pefofiili (ollut mm. linnassa)...... tykkään rivoista vitseistä (en kaikista; mutta jotkut on todlela hyviä)....
... ja minä olen jumalattoman fiksu akateeminen nainen. En juo, en polttele, en omista TV:tä. Mutta sensuuri pelaa ja kukaan ei tunne minua.

Naiselle on niin kovat roolit. Kunnon naiset ja kunnollisesta kodista olevat naiset eivät tee sitä ja tätä (mitään yllämainituista). Miehille monet asiat ovat paljon sallitumpia. No ehkä pehmeys ja hellyys ovat sitten heiltä kiellettyä aluetta.

 

[pohtiva mies]

Edelleenkin kuulostaa tutulta...

Ei nämä mitään helppoja juttuja ole. Jos olisi, niin olisi minulla viikonloppuisin muutakin tekemistä kuin miettiä missä mennään.

Minä en tällä hetkellä saa juuri koskaan puolisoltani negatiivista palautetta, hän on ylivarovainen. Silloin kun saan negatiivista palutetta, tunnen saavani sen ""riidan"" aikana ryöppynä. Ja silloin ei ole väliä mitä ne asiat ovat, tärkeintä tuntuu olevan että loka lentää.

Me ei olla koskaan osattu riidellä sillä tavalla ilmapiiriä puhdistavasti. Joten me ei olla pitkään aikaan varsinaisesti riidelleet.

Toivoisin saavani palautteen sillä hetkellä kun toiminnassani on jotain poskellaan. Silloin se voisi myös tehota, kun kuulee mikä on se asia mikä todellisuudessa mättää. Tällä hetkellä se jää suhteessani liikaa arvailujen varaan.

Minäkin vetäydyn hiljaisuuteen aika helposti. Silloin varsinkin kun koen että minua on yritetty kusettaa tai munua kohtaan ollaan oltu epäreiluja. Tätä koen varsinkin riitojen aikana kun minua vastaan käytetään argumentteja jotka eivät todellisuudessa pidä paikkaansa. Sellainen kohtuuttomuus ja epäreiluus ovat sellaisia asioita, että niillä ei ainakaan minun suhteeni saa positiivisia muutoksia.

Olen varmasti monella tavalla herkkänahkainen.

Se mitä minusta tällä hetkellä tuntuu, niin me ei kumpikaan uskalleta oikein ottaa riskejä, olla juuri sellaisia kuin oikeasti ollemme. Meillä ei ole tulevaisuutta jos meistä ei ole muuttamaan tätä kuviota. Hyväksymään toista kaikkine ominaisuuksineen ja mielipiteineen.

 

[......]

Niinpä.

Joku viisas sanoi, että ""Luulin jättäneeni sinut, mutta hukkasin sinut."". Miten totta. Ja ... joskus jälkeenpäin sitten huomaa, että ei edes oikeasti todella kohdattu. Surullista.

Ja silti toivoo .. tai se olisi se unelmakumppani, jonka oikeasti voisi kohdata. Ja että molemmat voisivat olla sellaisia kuin ovat ja tulisivat hyväksytyiksi.

 

[ap]

Sanot;""riitojen aikana kun minua vastaan käytetään argumentteja jotka eivät todellisuudessa pidä paikkaansa. Sellainen kohtuuttomuus ja epäreiluus ovat sellaisia asioita, että niillä ei ainakaan minun suhteeni saa positiivisia muutoksia. ""

TUO on juuri se, mitä haluaisin miehessäni muuttaa, eli:
esim:
Sanon miehelleni , että ""Et välitä minusta enää""

Toivon; että mieheni sanoo ""Oi, tottakai välitän, olet minulle tärkeä""
ELI: se argumentti on tavallaan keskustelun avaus, jonka toivoisin johtavan siihen, että mies sanoo mitä ajattelee oikeasti.
Taustalla epävarmuus ja hylätty olo, johon ei halua PYYTÄÄ rohkaisua, vaan sen sijaan tulee testattua miestä: eli esitän väitteen:

jos hän ei kumoa sitä rakastavasti, olen oikeassa, jos hän kumoaa sen vihaten ja suuttuen, tulkitsen että hän esim. haluaa minusta eroon ja pitää minua typeränä.
sen sijaan, mitä haluisin kuulla , eli sen, että hän rakastaa minua, hän usein pulttaa, että ""MITÄ VITTUA SÄ INTÄT TÄTÄ SAMAA ASIAA! TOTTAKAI VÄLITÄN, JA MITÄ VITTUA SITTE VAIKKA EN VÄLITTÄIS, PITÄÄKÖ SIITÄ SYYTTÄÄ MINUA""

 

[pohtiva mies]

Ai jännä... Omassa suhteessani heitän aika usein omia mielipiteitäni keskustelunavauksina, josta toivoisin lähtevän keskustelun käyntiin. Vaikkapa lomanviettosuunnitelmista. Valitettavan usein ne tulkitaan kuitenkin minun tekeminä päätöksinä. Sellaisina absoluuttisina totuuksina. Kun puolisolla on tarve miellyttää, niin hänen todellinen mielipide ei tule ainakaan siinä tilanteessa kuuluville.

Keskustelun avauksena ""Et välitä minusta enää"" ei näin miehenä olekaan kovin helppo käsitellä. Mitä nainen sillä oikein hakee? Kun itse kuulen tuon kysymyksen alan käymään mielessäni läpi:
- mehän asutaan yhdessä
- en ole muistaakseni vittuillut viime aikoina tavallista enempää
- muistin syntymäpäivätkin
- olen muistanut ilmoitella menemisistänikin
- viime viikonloppuna käytiin anopinkin luona
- ------

Ja siihen johtopäätöksenä: välitänhän minä. Miten taas sen ilmaisen riippuu mielentilasta.

""No välitän?"" ihmettelevästi mistä nyt tuulee

""No vittu välitän!"" mikä ihme sitä nyt vaivaa, mistä nyt oikeasti tuulee?

Tiedän että huomattavasti helpommalla pääsisin jos kertoisin ""Totta kai välitän, mitä nyt höpsit. Minähän rakastan sinua."" Mutta tuossahan ei näin miehenä ole oikein järkeä. Olla automaatti joka tuottaa sellaista puhetta mitä nainen haluaa kuulla, asioista jotka ovat miehelle lähinnä itsestään selvyyksiä tai niillä ei ole juurikaan merkitystä.

Mutta nämä on näitä perinteisiä mienten ja naisten välisiä eroja, jotka tulevat esille rakkauden laannuttua. Sitä alkaa toimimaan kumppani kohtaan sillä tavalla kuin haluaisi kumppanin toimivan itseä kohtaan. Välttämättä siis näin miehenä en tarvitse kuulla ihan joka päivä:

""Sä oot mulle niin tärkeä.""
""Tuo paita näyttää tosi hyvältä.""
""Mitä tuoksua toi on? Se sopii sinulle.""

Nainen puolestaan tuntuu tarvitsevan noita kauniita sanoja. Pitäisi ilmeisesti saada jaettua nämä laimentuneen parisuhteen vuorosanat uudelleen

 

[yksin]

Minä olen jotenkin jo tottunut siihen, että ihminen on todellisuudessa TÄYSIN YKSIN. Enää en edes hae sitä että saisin täydellistä ymmärrystä ja hyväksyntää keneltäkään. Ainakaan yhdeltä ihmiseltä ja joka asiassa. Valitettavasti tämä yksin selviäminen on välillä aika rankkaa. enkä tajua pyydellä apua silloinkaan kun sitä luultavasti varsin helposti saisi. Lähden jokaisessa asiassa, niin arjen töissä kuin henkisen puolen jutuissa siitä, että yksin on selvittävä.

Miehistä ja seksistä: Joskus olen yrittänyt aukoa elämäni solmuja kertomalla kuinka olen tehnyt itselleni paljon pahaa ymmärtämättömyyttäni, hyväksynyt kaikenlaista kohtelua. Lopputuloksena mies tiuskaisee että mitäs annoit tämän tapahtua, oma vika. Se avautuminen loppui todellakin siihen. Meinasinkin jo unohtaa itsesyytösten jalot taidot, kiva että muistutettiin.

Mies kuulee selityksistä ainoastaan sen, että et olekaan neitsyt, kaikki loput menee näköjään kuuroille korville. Kaipa raiskauksestakin lopulta saisi vihat itse päälleen, mitäs olit tyrkyllä, niin.

Joten, minua ei tunne kukaan, ei ainakaan se, jonka parhaiten pitäisi. Enkä minä tunne ketään. Lopultakin, joskus sitä onnistuu itsekin yllättämään itsensä. Että jos opettelisi tuntemaan edes itsensä, onkohan sekään mahdollista...

 

[ap]

>>>Tiedän että huomattavasti helpommalla pääsisin jos kertoisin ""Totta kai välitän, mitä nyt höpsit. Minähän rakastan sinua."" Mutta tuossahan ei näin miehenä ole oikein järkeä. Olla automaatti joka tuottaa sellaista puhetta mitä nainen haluaa kuulla, asioista jotka ovat miehelle lähinnä itsestään selvyyksiä tai niillä ei ole juurikaan merkitystä.>>>

Ah! Ihan kuin oma ukko siellä kirjoittelisi minulle takaisin! )

Tuota mieltä hänkin on.
Otan hyvin raskaasti sen, että hän pitää sen kiltin puheen tuottamista turhana ja typeränä.
MInä taas pääsen siitä johtopäätökseen, että hän pitää myös minua typeränä. Enkä pidä siitä, että noin herkissä asioissa minut leimataan typeräksi. Luuletteko te miehet, että me huviksemme intetään. Mehän yritetään välttää sitä viimeiseen asti. Siinä vaiheessa kun se ""valitus"" alkaa, niin kamelin selkä on jo hyvää vauhtia katkeamassa.

Monesti hän ilmoittelee menoistaan ja tekemisistään sellaiseen äänensävyyn, että ei todellakaan tee mieli puuttua siihen. HÄn taas väittää haluavansa että kommentoin hänen luentonsa lomaan jotakin.
NO, siitä päästään siihen avoimuuteen, ei mulla myöskään tee mieli uskoutua ihmiselle joka ei katso minua edes silmiin kun puhun, koska hän ei halua olla mikään naisen miellyttämisautomaatti. ( Siis ajatelkaa, voiko olla olemassa nöyryyttävämpää ja turhempaa virkaa kuin oman naisen miellyttäminen? Hyi yök. )

""Sä oot mulle niin tärkeä.""
""Tuo paita näyttää tosi hyvältä.""
""Mitä tuoksua toi on? Se sopii sinulle.""

Nämä ovat juuri niitä, mitä alan viljellä miehelleni niinä aikoina, kun olen onneton ja kaipaan erityistä huomiota.
Ihan kuin käskystä: tee toiselle mitä haluat itsellesi tehtävän.
Sen sijaan mies antaa itsestään entistä vähemmän..

Haluaisin että mies joskus näkisi sen vaivan, että sanoisi ja huomioisi minut, vaikka ei ihan itsestä tuntuisi sille.

Tiedätkö, se , että nyt kirjoitan täällä tästä, on oikeastaan jo hyvä merkki.
Uskoudun mieluummin keskustelupalstalle kuin omalle miehelle.
Aion erota. Sitä minä tässä pyörittelen, ja olen myös alkanut katsoa miehiä sillä silmällä. Kukaan ei voita omaa kultaa, mutta varaudun sinkkuelämää varten.

Olen ollut ennenkin pitkässä suhteessa, ja se meni tähän samaan.
Olin sen jälkeen aivan rikki, kaikki ne riidat ja se loputon nöyryytys ja yksinäisyys.
En jaksa käydä sitä enää toista kertaa läpi.
Kun kerran ukkoni mielestä on turhanpäiväistä puhua asioista, ""miellyttää"" minua, enkä voi edes puhua hänelle totta, on kyllä aika lähteä eri suuntiin.

Se tulee nyt hyvään saumaan, kun hän sai työpaikan hieman kauempaa.
Kaipaan niitä yhteisiä aikoja, mutta parempi lopettaa nyt kun on vielä edes jonkinlainen sopu ja rauha , voi sentään halata hyvästiksi sen sijaan. että särkeä kaapillinen posliinia toisen kuuppaan.

 

[ap]

Eroaminen on entistä vaikeampaa nyt, kun tietää että nuo samat ongelmat tulee melkein jokaisessa suhteessa vastaan.

Mies on tähän mennessä antanut mulle
-Parasta seksiä maailmassa.
Sekin on tosiaan minun puoleltani ruvennut laimenemaan, en ole saanut pariin viimekertaan, koska painoi hampaankolossa se miten mies kohteli minua erään asian tiimoilta.
Jos sanotaan, että miehet juoksevat pillun perässä, voin kertoa että minä juoksen nyt myös munan perässä. Tunnepuoli saa jäädä.
Ehkä teen niin, että en eroa ennenkuin löydän jonkun toisen, johon ihastun. Muuten nöyryytän vain itseäni anelemalla miestä takaisin. Kun on joku toinen jo, niin ei tule mieleen että pitää kerjätä ukkoa takaisin.
Siihen asti jatkan kuten ennenkin. Se ei edes huomaa minua, joten ei se tajuu mitään. Se luulee että kaikki on hyvin, ja jos nyt menisin sille tästä sanomaan, niin se taas vain loukkais mua sanomalla että ""Mitä vittua, mehän ollaan jankattu tämä jo.Mikä vittu sulla taas vaivaa""
Parempi kun en hakkaa päätäni seinää.
MInä tarvin hellyyttä ja mies ei. OK.
Kyllä minä otan tässä maailmassa sen mitä minä tarvitsen.

Säästyy mieheltäkin vaivaa kun otan rakastajan näitä tyhmiä tarpeitani varten. Luulisi että hän ilahtuu, koska ei tarvitse enää jankata minun kanssani.

Jos en ihan pettämään rupeais, (en tiedä vielä onko minusta siihen vielä)kuitenkin huolehdin siitä että JOKU mulle nämä asiat antaa, jaksan sitten itsekin antaa miehelle enemmän mitä hän kaipaa, eli sitä että jätän hänet rauhaan. Rauhaan jättäminen on helppoa, kun on muuta tekemistä. Kyllä järjestyy.

 

[Todella...]

hyvä kirjoitus. Minäkään en aio koskaan lokeroitua minkäänlaiseen naisen rooliin mitä ulkopuolelta tuputetaan. Enkä hissuttele miehelleni omia kokemuksiani seksistä tai kaunistele nykyisiä fantasioitani.

Olen todella seksikäs nainen joka pieraisee silloin kun pierettää (kotona) ja nauraa hohottaa silloin kun naurattaa.
Olen todella naisellinen nainen ja siltikin rehotan usein sohvalla kädet haaroissa (vain kaljapullo puuttuu kädestä) ja lökäverkkarit jalassa.
Liikuntaakin harrastan veren maku suussa ja olen aina valmis kokeilemaan vaikka mitä extreme -juttuja. Tämä pätee myös yleensä elämässä.

Jos mies vielä tänä päivänä odottaa naisen olevan joku neitsyt maria niin toivottavasti jättää lisääntymisen muille. Tähän maailmaan ei tarvita enää yhtäkään ahdasmielistä ja suvaitsematonta sovinistia.

Ihanaa olla estoton oma itsensä! Voin suositella kaikille.

 

[ap]

Mikähän siinä omana itsenä olemisessa on se kumma taika, että aina lähdetään siitä piereskelystä liikkeelle.

Minä, omana itsenäni, olen ujo ja herkkä. Eihän omana itsenä olo aina tarkoita sitä että pitää olla extrovertti ja extreme-urheilija. Myös hillitympi olemus voi olla sitä ominta itseä.

Haluaisin vain saada olla rehellinen ja avoin, mutta koska en kestä sitä että mies ei sen jälkeen puhu minulle, on se mikä minua estää.

En kyllä näe mitään syytä piereskellä miehelleni, koska pierut haisevat pahalle, siis miksi rapoa ja paskantaa siihen yhteiseen hengitysilmaan? MIeheni ei myöskään piere minulle, eikä se häntä estä olemasta oma itsensä.

 

[Taas tätä...]

Juu, mä kerroin juuri siitä omasta ITSENÄ olemisestani! Sanoinko kertaakaan niin että piereskelkää nyt kaikki, vain siten ootte oma itsenne??!

Minäkin olen herkkä ihminen, extreme lajit eivät sulje sitä puolta pois mitenkään. Kirjoitan runoja ja maalaan vesiväritauluja.

Voi herran jestas, eri ihmisille omana itsenä oleminen tarkoittaa eri asioita. Minä kerroin oman kokemukseni ja suosittelin kaikille sitä että olkaa oma itsenne, jokainen juuri sillä omalla tyylillään!

 

[:))]

En tiedä, kuulostaa vaan niin hauskalta kun ihmiset luonnehtii itseään,
Olen todella seksikäs nainen,joka pieree ja paskoo kun siltä tuntuu.

sama kun sanoisi, olen todella seksikäs ja pantava nainen, enkä pese koskaan hampaitani jos ei siltä tunnu. yök

No, miehiäkin on erilaisia, joku varmasti haluaa panna naista joka pieree menemään.

Niitähän on sellaisiakin äijiä jotka tykkäävät kun tyttö syö paskaa. Googlesta löytyy.

 

[Sinähän..]

et varmaan pasko ollenkaan

 

[ap]

MInä en koskaan pasko. Minun aineenvaihduntani toimii siten, että kaikki vain haihtuu ja aiheuttaa ruusun tuoksua ympärilleni.
Alhaisia ihmiset jotka paskovat.
Ja kun nukun, minulla on sata patjaa. Jos siellä alimmaisen patjan alla on herne, niin en nuku lainkaan.
Prinssin pitää minut pelastaa.
Asun korkeassa tornissa isäni ja äitini vankina, ja kasvatan hiuksia jotta uljas ja rohkea prinssi pääsisi kiipeämään torniin pelastaakseen minut.

 

[Noh..]

minä pieren oikein varren kanssa. Ja paska mulla haisee todella pahalle. Kun oikein syvään nuuhkaiset niin voit tuntea lemun siellä asti.

 

[pohtiva mies]

Jotenkin on huojentavaa, että on muitakin samanlaisessa tilanteessa, samojen asioiden kanssa painimassa. Mutta tosiaan ikävää, että samat ongelmat todennäköisesti odottavat myös mahdollisissa tulevissa suhteissa.

Aina silloin tällöin tulee mietittyä, että onko minusta ollenkaan elämään parisuhteessa. Olenko kasvanut liian itsenäiseksi ja jääräpäiseksi. Tällä hetkellä vahvasti tuntuu siltä, että meidän suhde alkaa olla lopussa.

Minä en pystyisi kyllä pettämään tai alkaa etsimään uutta suhdetta ennen kuin edellinen on ohi. Taitaa olla tarpeeksi ihan vaan yhden naissuhteen kiemurat, kun en pysty pitämään tuota tunnepuolta taka-alalla.

 

[ap]

IIK!