A
ap
Vieras
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä melkein kymmenen vuotta, ja koko sen ajan olen ollut mustasukkainen. On kausia, että en juurikaan ja toisinaan se riepoo suhdettamme usein pienen ajan sisällä.
Epäilen hänen sanojaan, mielikuvitukseni laukkaa ja teen omista ajatuksistani tosia. Ei mitään järkeä. Ennen olin väkivaltainen, revin esim. hiuksista. Se on vähentynyt, mutta viime riidan aikaan tönin häntä. Olemme päättäneet mennä yhdessä pariterapiaan, ja välillä käyn yksinkin. Haluan eroon tästä ja olen valmis saamaan kaiken avun että itsetuntoni kohenee ja pystyn luottamaan, ja heittäytymään täysillä suhteeseemme. Nyt olen koko ajan varpaillani, pelkään että mitä jos..
Näen kaikki muut naiset kauniimpina ja mielenkiintoisempina kuin minä itse, teen heistä uhkia päässäni. Ikinä ei mieheni ole antanut aihetta mihinkään epäilyihin, on jaksanut olla tässä meidän -ei niin helpossa-liitossa.
Lapsuuteni oli rikkinäinen, kaikki hajosi ympäriltä enkä saanut rakkautta ja hyväksyntää kuten kuuluu. Muuttoja paikasta toiseen, vanhempien uusia ja taas uusia puolisoita, eroja, alkoholia. Mieheni ymmärtää tämän, ja ollaan puhuttu paljon näistä asioista. Hän tietää, että en halua olla tällainen, rakastan häntä hirveän paljon ja samoin hänkin minua. Turhauttaa ja ahdistaa, kun kaikki mitä haluan on ihan vieressäni, mutta en uskalla tarttua siihen ja antaa elämän viedän. Pelko siitä, että minua satutetaan, petetään tms. on niin suuri.
Voinko ikinä saada itseluottamukseni siihen kuntoon, että pystyn elämään normaalisti ja löytää luottamuksen mieheeni? Tiedän syvällä sisimmässäni, ettei hän ikinä mulle tekisi mitään pahaa, mutta sitten jostain kumpuaa ne ajatukset ja pelot joka sitten johtaa syyttelyyn ja epäilyyn. Toivon niin paljon, että terapia auttaa meitä löytämään yhteisen, luottavaisen elämän.
Epäilen hänen sanojaan, mielikuvitukseni laukkaa ja teen omista ajatuksistani tosia. Ei mitään järkeä. Ennen olin väkivaltainen, revin esim. hiuksista. Se on vähentynyt, mutta viime riidan aikaan tönin häntä. Olemme päättäneet mennä yhdessä pariterapiaan, ja välillä käyn yksinkin. Haluan eroon tästä ja olen valmis saamaan kaiken avun että itsetuntoni kohenee ja pystyn luottamaan, ja heittäytymään täysillä suhteeseemme. Nyt olen koko ajan varpaillani, pelkään että mitä jos..
Näen kaikki muut naiset kauniimpina ja mielenkiintoisempina kuin minä itse, teen heistä uhkia päässäni. Ikinä ei mieheni ole antanut aihetta mihinkään epäilyihin, on jaksanut olla tässä meidän -ei niin helpossa-liitossa.
Lapsuuteni oli rikkinäinen, kaikki hajosi ympäriltä enkä saanut rakkautta ja hyväksyntää kuten kuuluu. Muuttoja paikasta toiseen, vanhempien uusia ja taas uusia puolisoita, eroja, alkoholia. Mieheni ymmärtää tämän, ja ollaan puhuttu paljon näistä asioista. Hän tietää, että en halua olla tällainen, rakastan häntä hirveän paljon ja samoin hänkin minua. Turhauttaa ja ahdistaa, kun kaikki mitä haluan on ihan vieressäni, mutta en uskalla tarttua siihen ja antaa elämän viedän. Pelko siitä, että minua satutetaan, petetään tms. on niin suuri.
Voinko ikinä saada itseluottamukseni siihen kuntoon, että pystyn elämään normaalisti ja löytää luottamuksen mieheeni? Tiedän syvällä sisimmässäni, ettei hän ikinä mulle tekisi mitään pahaa, mutta sitten jostain kumpuaa ne ajatukset ja pelot joka sitten johtaa syyttelyyn ja epäilyyn. Toivon niin paljon, että terapia auttaa meitä löytämään yhteisen, luottavaisen elämän.
