Sairaalloinen mustasukkaisuus.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kauanko teillä ollut tuollaista?
Onko lapsia?

Oletko koko suhteen aikana luottanut? Edes alussa?

Mistä luulet et nää on saanut alkunsa? Siis ihan muustakin kuin noista kaikista asioista mistä kerroit.

Olettaisin että teillä joskus ollut luottamusta koska teidän suhde kuitenkin edennyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sama Nainen:
Kauanko teillä ollut tuollaista?
Onko lapsia?

Oletko koko suhteen aikana luottanut? Edes alussa?

Mistä luulet et nää on saanut alkunsa? Siis ihan muustakin kuin noista kaikista asioista mistä kerroit.

Olettaisin että teillä joskus ollut luottamusta koska teidän suhde kuitenkin edennyt.

Tätä on ollut alusta asti, lapsia on kolme. Kyllä mä luotan sydämessäni, tiedän että mies ei ikinä tekisi mitään mikä mua loukkaa. Mä en voi tietää mistä johtuu, ainoastaan tuon lapsuuden/nuoruuden olen osannut tähän yhdistää. Myös sen, että olen ollut alusta asti lasten kanssa kotona, miehellä elämä on tavallaan "jatkunut", toisin kuin minulla. Mun alan työtä ei ole tarjolla juurikaan, mies löytää töitä mistä vaan. Näin ollen minä oon sitten ollut se, joka lapsia on jäänyt kotiin hoitamaan.

Edennyt meidän suhde on, mutta yksin en pysty tätä loppuun asti viemään, tarvitsen siihen ulkopuolista apua. Ennen mun "kohtaukset" oli paljon pahempia ja niitä oli paljon useammin. Ikää on tullut myöskin lisää, ehkä sekin on vaikuttanut.
 
Mä luulen, että saisitte jo sillä asioita eteenpäin, että aloittaisit työt jossakin.
Se saa sut huomaamaan, että sä pärjäät muuallakin kuin kotona lasten kanssa ja piristää kun näet muita ihmisiä. Vaikka ala ei olisi omakaan, se antaa kummasti lisää potkua.
Mulla ainakin oli itsetunto matalalla, kun kituutti päivät kotona lasten kanssa ja kaikki päivät oli samanlaisia. Mene töihin, laita lapset hoitoon - ja sä näet että sua tarvitaan tosiaan muuallakin kuin kotona. Minkä ikäisiä teidän lapset on?

Miten vietätte vapaa-aikaa? Käyttekö missään, yhdessä tai erikseen?
Tehkää retkiä, lomailkaa, perheen kanssa, kahdestaan ja on tosi tärkeää että teillä on myös omia menoja, erikseen. Onko sulla kavereita?

Vaikutat kuitenkin terveeltä ja tutkiskelevalta ihmiseltä. Kirjoituksesi perusteella. Toivon, että saatte asiat kuntoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Mä luulen, että saisitte jo sillä asioita eteenpäin, että aloittaisit työt jossakin.
Se saa sut huomaamaan, että sä pärjäät muuallakin kuin kotona lasten kanssa ja piristää kun näet muita ihmisiä. Vaikka ala ei olisi omakaan, se antaa kummasti lisää potkua.
Mulla ainakin oli itsetunto matalalla, kun kituutti päivät kotona lasten kanssa ja kaikki päivät oli samanlaisia. Mene töihin, laita lapset hoitoon - ja sä näet että sua tarvitaan tosiaan muuallakin kuin kotona. Minkä ikäisiä teidän lapset on?

Miten vietätte vapaa-aikaa? Käyttekö missään, yhdessä tai erikseen?
Tehkää retkiä, lomailkaa, perheen kanssa, kahdestaan ja on tosi tärkeää että teillä on myös omia menoja, erikseen. Onko sulla kavereita?

Vaikutat kuitenkin terveeltä ja tutkiskelevalta ihmiseltä. Kirjoituksesi perusteella. Toivon, että saatte asiat kuntoon.

Meillä on nuorin vasta 1-vuotias, en halua vielä hoitoon viedä. Mutta yritän etsiä töitä, ja mies jäisi näin ollen kotiin sitten lasten kanssa.

Tehdään retkiä ja reissuja paljon perheen kanssa, ja myös kahdestaan miehen kanssa. Kavereita on muutamia, heille en ole kuitenkaan puhunut tästä. Omia menoja on jonkin verran, lähinnä vaan lenkillä käymistä tms.
Kiitos paljon kirjoituksestasi, toivottavasti asiat järjestyisi.
 
Minusta tuntuu että olen sairaalloisen mustasukkanen. En ennen ajatellut ollenkaan että olisin mutta äskeisen riidan aikana mieheni sanoi minulle että laita minuun jäljitin tai anna kartta että piirrän reitin missä olen kävellyt ja paperille kirjoitan kenen kannsa puhuin (oli ystävänsä tupareissa toisessa kaupungissa) En saanut unta, niinkun en yleensäkkään näiden mustiskohtausten jälkeen.
Minulla on pakottava tarve tutkia tietokoneen sivuhistoriat kun hän on käynyt koneella, hänen puhelimen tutkin aina välillä, haluan tietää yksityiskohtasesti yleensä missä hän on ollut ja kenen kanssa( en kuitenkaan niin kovasti että jäljittimen hommaisin) jne. Olemme vasta nuoria mutta tämä rassaa elämääni aivan älyttömästi ja meillä on pieni lapsi joten en halua että suhteemme kaatuu tämmöiseen. muuta "Järkevää" selitystä en tälle mustasukkasuudelle keksi kuin sen että nuorempana minua on käytetty hyväksi, paras ystävä vei minun ensi rakkauden (ei minulla sen jälkeen ole ollut pitkiä suhteita ennenkuin nyt), minua aina kiusattiin koulussa ja tämän suhteen alussa mieheni puhui entisestä(ensimmäinen kunnon suhde) tyttöystävästään kuinka hän oli kuin malli, peto sängyssä, lähes tulkoon tiedän kaiken heidän suhteestaan. Eikä sekään asiaa helpota että tämän entisen sisarus oli yksi niistä kiusaajista. Mutta oikeasti me rakastetaan toisiamme ja meillä menee välillä hyvinkin.
Kun vastaatte minulle älkää olko ilkeitä, koska olen erittäin huono ottamaan kritiikkiä vastaan.
 
Ap:llä on kyllä edellytykset "parantua", koska on tunnistanut ongelman hyvin ja myöntää kyseessä olevan itsestä johtuva ongelma. Hyvä terapeutti olisi nyt suureksi avuksi. Hänen avullaan itsetuntosi voisi lähteä kasvuun ja sitä kautta ja asiantuntevalla keskusteluavulla liiallinen mustasukkaisuuskin vähenisi.

Parisuhteeseen pitäisi pystyä suhtautumaan siten, että se voi kestää viikon tai 50 vuotta, mutta kukaan ei pysty takaamaan sen jatkumista. Parisuhteen päättyminen ei ole myöskään ole maailmanloppu, vaikka se aluksi siltä usein tuntuukin.

Miksi parisuhteeseen siis silti kannattaa panostaa ja heittäytyä tunteisiin, vaikka tulevaisuus on epävarma? Siksi, että onni syntyy pienistä hyvistä hetkistä ja elämä on nyt!
 
Kuules sinä nuori äiti joka väittää itsestään sairaaloisen mustasukkainen niin tekstisi perusteella en kyllä ole syyttä mustasukkainen. Itse seurustelun miehen kanassa ja hän on minua aika paljon vanhempi (33 vuotta ja hän 51 vuotta) niin hänellä on oikeasti mustasukkaisuus ongelma jonka kanssa painin ja olen yrittänyt tehdä vaikka mitä mutta mikään ei kelpaa. Onneksi meillä ei ole vielä yhteisiä lapsia (Miehellä omia lapsia 3 kpl melkein kaikki jo aikuisia edellisestä avioliitosta) No palatakseni sinuun niin en kyllä ymmärrä että poikaystäväsi menen kaverin tupareihin ottamatta sinua mukaan ( en tiedä olitteko sitten jotenkin sopineet jostakin hoitovuoroista että hän menee tupareihin kun sinä hoidat lasta mutta jos näin on niin toivon että te vuorottelette noissa lapsen hoitokerroissa) Jos poikaystävä puhuu tuolla tavalla entisestä tyttöystävästään tavallaan kehuu häntä kuin prinsessaa niin ei ole ihme että sinusta tuntuu pahalta. Poikaystäväsi pitäisi nyt osoittaa kiintymystä sinuun eikä jauhaa vanhasta edesmenneestä suhteestaan, olisi itsekkin loukkaantunut tuollaisesta. Ehdotan että ottaisin tämä asia esille hänen kanssaan sanomalla mitä koet ja tunnet mutta asiallisesti ja rauhallisesti.
 

Yhteistyössä