hei.
mä oon tässä hetken ennenkuin lähden asioille.
niin..tulin aamulla kotiin.mies istui olkkarissa ja hiljaisuus meidän välillä oli käsin kosketeltavaa.kysyi että oonko mä käynyt täällä sunnuntaina.vastasin että kävin.hiljaisuutta taas kesti ties kuinka kauan.kysyi että mitäs nyt..?sanoin että en näe enää yhteistä tulevaisuutta.mies kysyi vielä että voisiko selittää,vastasin että ei ole mitään selitettävää,se kuva mikä verkkokalvoilla vilkkuu ja mitä ajattelen aamulla kun herää ja illalla kun menen nukkumaan ei ole mitenkään selitettävissä.kyseli vielä että jos kuitenkin mietitään vielä ja yritetään selvittää.silloin,ensimmäistä kertaa koko viikon aikana räjähdin,juuri tuosta lauseesta,huusin kuin hullu taoin miestä nyrkeillä ja lopuksi lyyhistyin ja itkin.mieskin itki,käskin poistumaan..hän meni,sulki oven hiljaa perässään.istuin lattialla varmaan tunnin tyhjyydessä ennekuin nousin ja kiertelin taloa.kiertelin itsessäni miettien mitä nyt teen ja sitten puhelin soi ja lapset kysyi koska tulen hakemaan.puhuttiin siinä hetki ja lupasin hakea illalla.laitoin kahvia tulemaan ja lähden kohta käymään kaupungilla.haen paperit ja täytän ne..en tosiaan tiedä mutta kai se tästä sitten alkaa kulkea elämä eteenpäin.yksi aikakausi elämässä on päättymässä ja toivottavasti tulevaisuus on parempi.en tosiaan olisi tiennyt miten päin olla ja mitä tehdä jos ei lapset olisi soitelleet.jotenkin heidän äänesnsä kuuleminen antoi toivoa että tämäkin suru tästä helpottaa.
ajattelin kuitenkin kysyä että josko voitaisiin vielä jäädä siksi aikaa että mies saa käydä hakemassa tavaransa.
kiitos kaikille vastauksista.
