T
T
tän ketjun ap
Vieras
Kokeilen vielä tän kerran, onko tänään uusia kannanottoja/kokemuksia aiheesta. olisi mielenkiintoista lukea lisää muidenkin kokemuksia ja pohdintoja
T
tän ketjun ap
Vieras
T
totuus on
Vieras
Sä olet vanhemmillesi se helppo lapsi.
Se joka taipuu ja alistuu ja on huomaamaton. Sulle on kaikki ollut helppoa ja siaresi on joutunut tekemään kaiken eteen valtavasti työtä niin opinnoissakin kuin muuten elämässä?
Olet koko ikäsi jättäytynyt sisaresi varjoon ja vanhemmat ovat luottaneet sinuun niin paljon, että todella pärjäät ja oletkin pärjännyt.
Itse kertoisin noista tunteista vanhemmille ja vaikka tulostaisin tuon aloitustekstin tueksi?
Se joka taipuu ja alistuu ja on huomaamaton. Sulle on kaikki ollut helppoa ja siaresi on joutunut tekemään kaiken eteen valtavasti työtä niin opinnoissakin kuin muuten elämässä?
Olet koko ikäsi jättäytynyt sisaresi varjoon ja vanhemmat ovat luottaneet sinuun niin paljon, että todella pärjäät ja oletkin pärjännyt.
Itse kertoisin noista tunteista vanhemmille ja vaikka tulostaisin tuon aloitustekstin tueksi?
T
tän ketjun ap
Vieras
Mä mietin nyt vielä tuota kertomista. Olen tässä miettiny etten "puun takaa" nosta kissaa pöydälle, mutta seuraavan kerran kun alkavat vertailla lapsiani serkkuihinsa tai kehuskella siskon jutuilla/väheksyä mun jotain juttua, niin kerrankin sanon ääneen jonkun kysymyksen, enkä niele niinku viimiset... ööö... kauan!
Jos nyt lapsuuden traumoja ruvetaan oikein kaivelee, niin teini-iästä muistan, että olin kesätöissä samassa työpaikassa (isän), jossa sisko teininä oli ollut. Me molemmat oltiin faijan neuvottelemalla sopparilla, ja sisko teki "hienompia" töitä kuin mä. Ihmettelin sitä jo sillon. Kuulema mun ei "tarvinnu" päästä niihin ns parempiin töihin, koska sisko oli lähdössä opiskelemaan alaa ja mä en. Kumminkaan sisko ei kesän jälkeen alkanutkaan opiskeluita, vaan meni eri alan töihin. Se oli "hetken järkytys" vanhemmille, mutta se siitä.
Mulle nostettiin kauhee mekkala, kun aikuisena aloin opiskella toista korkeakoulututkintoa, mutta jätinkin ainakin toistaiseksi opinnot kesken, koska koin etten nyt lasten ollessa pieniä halua uhrata enempää aikaa pois kotoa kuin on pakko. Niin mulle äitiki oikein huusi, kun kolmikymppisenä jätin opinnot toistaiseksi. Siis vaikka ensin ne ihmetteli miks mä aloin opiskella kun mulla oli jo tutkinto. No, olihan se "turhaa" alkaa ja lopettaa, mutta ellen olis alkanu, en tietäisi nyt että mulle parempi ratkaisu oli siirtää opiskelut tuonnemmas, etten vie aikaa lapsiltani enempää kuin tön takia tarvitsee.
B
Beep
Vieras
Et sä kyllä sisarkateudesta kärsi. Toi on jotain muuta. Sulla on hirveät vanhemmat. Mä "nostaisin kissan pöydälle", en todellakaan hyväksyisi tota sanomatta asiasta mitään. Hyi hitto kun oikein rupes vituttamaan sun puolestasi.
V
"vieras"
Vieras
Olen pahoillani, mutta tuntuu kyllä siltä, että asian esille ottaminen ei auta mitenkään. Vanhempasi vaikuttavat juuri sellaiselta, että huonompaa tytärtä kohtaan saavat varmasti siitäkin lyömäaseen. Monesti olen saman sanonut täällä monille, että ei pidä jättäytyä lapsen asemaan, kalastelemaan huomiota ja oikeudenmukaisuutta aikuisena, jos sitä ei ole lapsena saanut. Sinun pitää olla omillasi nyt ja järjestää asiat niin, että selviät itse, jos tukea ei vanhemmiltasi tule. Monesta lapsena huonosti kohdellusta näkyy ulospäin se vielä aikuisenakin, että ei ole "kokonaan aikuinen", vaan odottaa halauksia ja päähäntaputuksia myös ulkopuolisilta. Tukeudu omaan perheeseesi ja yritä totuttautua siihen ajatuksen, että vanhempasi eivät parane mihinkään.
B
Beep
Vieras
[QUOTE="vieras";22576860]Olen pahoillani, mutta tuntuu kyllä siltä, että asian esille ottaminen ei auta mitenkään. Vanhempasi vaikuttavat juuri sellaiselta, että huonompaa tytärtä kohtaan saavat varmasti siitäkin lyömäaseen. Monesti olen saman sanonut täällä monille, että ei pidä jättäytyä lapsen asemaan, kalastelemaan huomiota ja oikeudenmukaisuutta aikuisena, jos sitä ei ole lapsena saanut. Sinun pitää olla omillasi nyt ja järjestää asiat niin, että selviät itse, jos tukea ei vanhemmiltasi tule. Monesta lapsena huonosti kohdellusta näkyy ulospäin se vielä aikuisenakin, että ei ole "kokonaan aikuinen", vaan odottaa halauksia ja päähäntaputuksia myös ulkopuolisilta. Tukeudu omaan perheeseesi ja yritä totuttautua siihen ajatuksen, että vanhempasi eivät parane mihinkään.[/QUOTE]
Mut eikö ole parempi edes yrittää?? Jos senkään jälkeen ei onnistu, sit vasta luovuttaa.
Mut eikö ole parempi edes yrittää?? Jos senkään jälkeen ei onnistu, sit vasta luovuttaa.
T
tän ketjun ap
Vieras
[QUOTE="vieras";22576860]olen saman sanonut täällä monille, että ei pidä jättäytyä lapsen asemaan, kalastelemaan huomiota ja oikeudenmukaisuutta
--- näkyy ulospäin se vielä aikuisenakin, että ei ole "kokonaan aikuinen", vaan odottaa halauksia ja päähäntaputuksia myös ulkopuolisilta.[/QUOTE]
Kovaa, mutta totuudenmukaista tekstiä :/
--- näkyy ulospäin se vielä aikuisenakin, että ei ole "kokonaan aikuinen", vaan odottaa halauksia ja päähäntaputuksia myös ulkopuolisilta.[/QUOTE]
Kovaa, mutta totuudenmukaista tekstiä :/
B
Beep
Vieras
Mä uskon tähän et ei voi päästä yli jos ei ole koskaan uskaltanut vihatakaan. Ap:lla on selkeästi piilotettua vihaa itsessään ja sitä kautta napanuora vielä kiinni. Askel itsenäisyyteen on se että puhut suusi puhtaaksi, kirjoita vaikka pitkä kirje. Ei asioita tarvitse huutaenkaan sanoa, voi vihansa kertoa vaikka kirjallisestikin, sekin jo puhdistaa, mut tietysti hyvä jos vanhempasi ovat oikeasti fiksuja ja asiallisia ja tajuaisivat miten hölmösti ovat toimineet.
V
"vieras"
Vieras
Minusta vaan tietynlaisille purkauksille on aikansa. Jos se, mitä vanhemmiltaan odottaa, on jonkinlaista selvästi aikaisempaan elämänvaiheeseen kuuluvaa, niin kannattaa miettiä kuvio uusiksi. Siis sellaista kuvitteellista syliä ja varauksetonta hyväksyntää ei ole odotettavissa. Jos liikaa tuo tunnevammaisille vanhemmille esille omaa pahaa oloaan ja hyväksynnänkaipuutaan, niin lopputulos on vain se, että siitä menee itsekunnioitus ja myös näiden epäkelpojen vanhempien vähäinenkin kunnioitus. He kuitenkin odottavat sinun olevan aikuinen, vaikka annatkin kohdella itseäsi kuin lasta. Se "syli" pitää hakea muualta ja lakata hakkaamata päätä seinään.
Pielessä on tosiaan tässä jutussa se, että välit ovat edelleen normaalit. Selkeää vihaa ei ole pakko tuntea, mutta jonkinlaista jämäköitymistä olisi silti tapahduttava.
Pielessä on tosiaan tässä jutussa se, että välit ovat edelleen normaalit. Selkeää vihaa ei ole pakko tuntea, mutta jonkinlaista jämäköitymistä olisi silti tapahduttava.
T
tän ketjun ap
Vieras
Mä olen nyt vasta tämän ketjun myötä saanut entistä selvemmin jäsennettyä tätä omaa juttuani, kun olen kirjottanu tätä tarinaa. Aiemmin asia on ollu tietty mielessä, koko ikäni kai, muttei näin selkeästi.
V
"vieras"
Vieras
Sitä kannattaa ehdottomasti jatkaa. Ja jos et ole koskaan jutellut tästä asiasta kenenkään ammattilaisen kanssa, niin sekin voisi olla hyvä juttuAlkuperäinen kirjoittaja tän ketjun ap;22576995:
Sen verran vielä, että se häiriintynyt ajatusmaailma pitää nahdä niissä vanhemmissa ja ymmärtää, että se on pysyvää (näiden esimerkkien valossa päivänselvää). Normaali asioiden sopiminen onnistuu vain silloin, kun molemmilla osapuolilla on psyykkinen elämä jotenkin kunnossa. En tässä puhu mistään mielisairauksista, vaan luonteista, joissa on nähtävissä persoonallisuushäiriön piirteitä. Ei pidä tarkoituksella asettaa itseään alttiiksi ihmisille, joilta puuttuu esim. itsekritiikki tai normaali syyllisyydentunto.
Monesti on erityisen vaikea selvitä perheessä, jossa on jollakin tapaa häiriintyneitä, mutta vahvatahtoisia aikuisia, koska siihen maailmaan vaan jää usein loppuelämäksi pyörimään. Paljon vaikeampi pistää välejä poikki tai selkeästi vähentää kanssakäymistä (vaikka tapaaminen nakertaakin jaksamista ja laskee mielialaa), kuin vaikka silloin, kun joku ryyppää tai hakkaa. Syyllisyyttä näissä suhteissa joutuu aina kantamaan, jos yhteydenpitoa jatkaa, koska vanhempien viat ja suhteen konfliktit ottaa kuitenkin väkisinkin osaksi omaksi syyksi.
.
M
"mmmm"
Vieras
En siitä kirjeestä tiedä... vanhempasi vaikuttavat tyypeiltä, jotka sitten tavaavat ja taivastelevat sitä kirjettä siskosi ja kaikkien muidenkin sukulaisten kanssa ja voivottelevat kuinka he ovat väärin ymmärrettyjä ja kuinka kiittämätön olet. Kyllä alkoi vituttamaan puolestasi. Meillä ei nyt aivan tuollaista, mutta toinen veljeni on tyyppiä käenpoika. Ovat aina, joka ikinen viikonloppu vanhempieni luona, käyvät ostoksilla vanhempieni "tilille" kaupassa, lapset hoidossa usein. Meidän lapset ja toisen veljeni lapset ovat hoidossa paljon harvemmin, mutta jos on tosiaan tarvetta niin vanhempani kyllä ottavat meidänkin lapsia hoitoon.
Asiat olivat aikaisemmin paljon huonommin, mutta yksi kaunis päivä otin puhelimen käteeni, soitin äidille ja itkien vuodatin hänelle pahan mieleni. Sen jälkeen kohtelu tasapuolistui. Edelleen veljeni tuntuu olevan heidän lempilapsensa ja varsinkin isälleni veljen poika on lapsenlapsista se ykkönen. Jos isä on jotain ottanut niin kehuu koko ajan tätä poikaa. Välillä muistaa lisätä, että "ovathan ne teidänkin lapset siis ihania..."
Meillä muuten tämä "mulle kaikki" -sisarus on keskimmäinen eli se siitä teidän teoriastanne
Asiat olivat aikaisemmin paljon huonommin, mutta yksi kaunis päivä otin puhelimen käteeni, soitin äidille ja itkien vuodatin hänelle pahan mieleni. Sen jälkeen kohtelu tasapuolistui. Edelleen veljeni tuntuu olevan heidän lempilapsensa ja varsinkin isälleni veljen poika on lapsenlapsista se ykkönen. Jos isä on jotain ottanut niin kehuu koko ajan tätä poikaa. Välillä muistaa lisätä, että "ovathan ne teidänkin lapset siis ihania..."
Meillä muuten tämä "mulle kaikki" -sisarus on keskimmäinen eli se siitä teidän teoriastanne
H
huooh...
Vieras
no aapee, miltä nyt vaikuttaa kun olet jokusen yön asiaa ehtinyt maistella?
ai kun olisi kiva tietää miten tarina jatkuu. no kiva on ehkä väärä sana silti. myötävitutus tosiaan ehkä parempi, ja kyllähän mäkin tässä jotain oivaltelen. mä olen se ainoa lapsi, joka alkuketjussa totesin että tuollaiseen kaunakierteeseen voi joutua ilman niitä sisaruksiakin, ja tosiaan munkin on ollut hiukan vaikea löytää tästä sitä sisarkateutta. Ne tapaukset kai on enemmänkin semmoisia, jotka ei halua nähdä vanhempien virheitä ja laittavat kaiken sisaruksen viaksi.
Tuo allaoleva kyllä osui kipeästi meikäläiseen. Hienoa tekstiä. Olen mähkiny asiaa pitkään, mutta sitä etäisyyttä ei tahdo löytää, että näkisi kirkkaasti. Taidan olla kanssa just semmoinen selkeästi ei-ihan-aikuinen, ja itekkin tiedän kerjääväni koko maailmalta sympatiaa. Asia on edelleen nelikymppisenä niin kipeä, etten vieläkään ymmärrä miten tuosta kerjäläisyydestä pääsee yli (ja/tai masennuksesta). Ja näin, vaikka olen suurin piirtein luopunut toivosta, että vanhemmilta voisin mitään hyvitystä tai edes asiallista anteeksipyyntöä enää saada. Eivätkä mun vanhemmat kuitenkaan edes ole sieltä hulluimmasta päästä - tietyt heikkoudet vaan jotenkin rikastuu heihin ikävänä yhdistelmänä. Muistuttivat niin paljon normaalia, että vasta kolmikymppisenä aloin ymmärtää miten paljon on pielessä.
[QUOTE="vieras";22577045]Monesti on erityisen vaikea selvitä perheessä, jossa on jollakin tapaa häiriintyneitä, mutta vahvatahtoisia aikuisia, koska siihen maailmaan vaan jää usein loppuelämäksi pyörimään. Paljon vaikeampi pistää välejä poikki tai selkeästi vähentää kanssakäymistä (vaikka tapaaminen nakertaakin jaksamista ja laskee mielialaa), kuin vaikka silloin, kun joku ryyppää tai hakkaa. Syyllisyyttä näissä suhteissa joutuu aina kantamaan, jos yhteydenpitoa jatkaa, koska vanhempien viat ja suhteen konfliktit ottaa kuitenkin väkisinkin osaksi omaksi syyksi.
.[/QUOTE]
aamen...
kun itekkin oon nyt mietiskelly tätä sun juttua muutaman päivän, niin kyllähän tämäniltaisen vieraan kommentit vaikuttaa kaikessa tiukkuudessaan järkeviltä. Ehkä olis hyvä harkita rauhassa, mitä asialle yrittää tehdä, ja vieläpä ammattilaisen juttusilla. Eli varmasti jos konfrontaatioon lähtee, saa pirusti lunta tuulikaappiin - ja onko sulla edes tuulikaappia? Mulla ei, kaikki kritiikki lentää suoraan olohuoneeseen saakka ja sen oikeutusta tulee mietittyä maailman tappiin asti ja joka puolelta.
Voimia!
ai kun olisi kiva tietää miten tarina jatkuu. no kiva on ehkä väärä sana silti. myötävitutus tosiaan ehkä parempi, ja kyllähän mäkin tässä jotain oivaltelen. mä olen se ainoa lapsi, joka alkuketjussa totesin että tuollaiseen kaunakierteeseen voi joutua ilman niitä sisaruksiakin, ja tosiaan munkin on ollut hiukan vaikea löytää tästä sitä sisarkateutta. Ne tapaukset kai on enemmänkin semmoisia, jotka ei halua nähdä vanhempien virheitä ja laittavat kaiken sisaruksen viaksi.
Tuo allaoleva kyllä osui kipeästi meikäläiseen. Hienoa tekstiä. Olen mähkiny asiaa pitkään, mutta sitä etäisyyttä ei tahdo löytää, että näkisi kirkkaasti. Taidan olla kanssa just semmoinen selkeästi ei-ihan-aikuinen, ja itekkin tiedän kerjääväni koko maailmalta sympatiaa. Asia on edelleen nelikymppisenä niin kipeä, etten vieläkään ymmärrä miten tuosta kerjäläisyydestä pääsee yli (ja/tai masennuksesta). Ja näin, vaikka olen suurin piirtein luopunut toivosta, että vanhemmilta voisin mitään hyvitystä tai edes asiallista anteeksipyyntöä enää saada. Eivätkä mun vanhemmat kuitenkaan edes ole sieltä hulluimmasta päästä - tietyt heikkoudet vaan jotenkin rikastuu heihin ikävänä yhdistelmänä. Muistuttivat niin paljon normaalia, että vasta kolmikymppisenä aloin ymmärtää miten paljon on pielessä.
[QUOTE="vieras";22577045]Monesti on erityisen vaikea selvitä perheessä, jossa on jollakin tapaa häiriintyneitä, mutta vahvatahtoisia aikuisia, koska siihen maailmaan vaan jää usein loppuelämäksi pyörimään. Paljon vaikeampi pistää välejä poikki tai selkeästi vähentää kanssakäymistä (vaikka tapaaminen nakertaakin jaksamista ja laskee mielialaa), kuin vaikka silloin, kun joku ryyppää tai hakkaa. Syyllisyyttä näissä suhteissa joutuu aina kantamaan, jos yhteydenpitoa jatkaa, koska vanhempien viat ja suhteen konfliktit ottaa kuitenkin väkisinkin osaksi omaksi syyksi.
.[/QUOTE]
aamen...
kun itekkin oon nyt mietiskelly tätä sun juttua muutaman päivän, niin kyllähän tämäniltaisen vieraan kommentit vaikuttaa kaikessa tiukkuudessaan järkeviltä. Ehkä olis hyvä harkita rauhassa, mitä asialle yrittää tehdä, ja vieläpä ammattilaisen juttusilla. Eli varmasti jos konfrontaatioon lähtee, saa pirusti lunta tuulikaappiin - ja onko sulla edes tuulikaappia? Mulla ei, kaikki kritiikki lentää suoraan olohuoneeseen saakka ja sen oikeutusta tulee mietittyä maailman tappiin asti ja joka puolelta.
Voimia!
T
tän ketjun ap
Vieras
Kiitos, ja olipa hyvin kuvailtu toi tuulikaappi... Mä olen tosi huono ottamaan kritiikkiä vastaan. Ja jos nyt edelleen kaivellaan, niin harvoin sitä rakentavaa kritiikkiä edes lapsena sai. Toisaalta kaikki piirustukset ym oli "ihan hienoja", mutta sitte mitään korjattavaa ei sanottu sillai, että miten joku vois olla vielä paremmin, vaan viat ilmoitettiin tyyliin "mitä sä nyt taas olet mennyt tekemään".
En edelleenkään tiedä mitä teen noitten vanhempien kanssa, yritän nyt tietoisesti ottaa rajaa. Sekin on hankalaa, kun jos menee monta x ettei vastaa puhelimeen, alkaa kauhea huuto että missä sä oot ollu ja sitte semmoseen loukkaantuneeseen sävyyn puhutaan että "suvaitsit sentään vastata". Sitten taas helposti se menee siihen että jos vastaan tai soitan liian usein, kysytään suunnillee pankkitilin saldosta alkaen kaikki, ja ei siinäkään mitään jos se ois aitoa kiinnostusta, mutta kun kaikki on väärin. Siis esim jos vastaan että hyvin riittää, se on "helpolla tullu" ja jos mitenkään ilmaisen että tällä hetkellä on tiukkaa, niin "miten se on mahdollista", kun meidänki äiti oli vaan kotona. Ihan kuin mä olisin meidän menoista jotenkin tilivelvollinen, ja onhan tässä muutamaan vuosikymmeneen aikakin muuttunu, kustannukset noussu jne.
Tulee muuten paha mieli siitäki, että jos mainitsen ostaneeni lapsille jotain, niin kun kyse on mun lapsista, se on sitte hemmottelua. Esimerkki: Kerroin äidille ylpeänä (olin varma että tästä äitikin innostuisi, kun se on odotellut meidän toisen lapsen puhetta kuin kuuta nousevaa), että ostin tälle lapselle pienen lahjan, ja seuraavan kerran kun mentiin samaan kauppaan, lapsi osoitti sitä hyllyä sormella ja sanoi mulle "äiti ostetaan tuolta lahja", niin äitini sanokin mulle, että "kannattaako sille joka kerta ostaa..." Vaikkei se todellakaan joka kerta mitään lahjoja saa.
Nyt pitää tältä kertaa lopetella, mutta jatkan illalla, joko tänään tai huomenna, mulla on mielessä vielä eräs tapaus jota on hiukan vaikea selittää, niin en ryhdy sitä kiireessä kirjottaa. Jatkan toiste. Kiitos viesteistänne tähän asti!
T
tän ketjun ap
Vieras
Ja taas jatkuu...
Siis juttuhan menee niin, että kaikkea mitä mä ostan, pidetään ihmeellisenä, jos tavara on semmosta mitä ilmankin tulis toimeen. Niinku nyt vaikka junarata lapsille. Mutta: Kumminkin kun sisko oli heittämässä pois laatikollista leluja, ja loota kiikutettiin mulle, äiti ihmetteli mikä on kun ei kelpaa. Ja kun ne oli siis oikeesti sellasia että oli matkalla roskiin, kun oli niin likasia tai rikkinäisiä ettei sisko niitä voinu kirpputorille viedä.
Miksi mulle pitäs niitten mielestä kelvata kaikenmaailman romut, mutta ihmetellään jos mä ostan jotain uutta?
Ja selvennyksenä mainittakoon, että en ole nirppanokka, suurin osa vaatteista lapsille on hankittu kirpputorilta, ja tavaralahjoitukset kavereilta olen ilolla vastaanottanut.
Kuulostapa pikkujutulta nyt kun tän luki kirjoitettuna, mutta yhdistettynä kaikkeen aiemmin kertomaani ymmärtänette että toikin ottaa päähän.
Siis juttuhan menee niin, että kaikkea mitä mä ostan, pidetään ihmeellisenä, jos tavara on semmosta mitä ilmankin tulis toimeen. Niinku nyt vaikka junarata lapsille. Mutta: Kumminkin kun sisko oli heittämässä pois laatikollista leluja, ja loota kiikutettiin mulle, äiti ihmetteli mikä on kun ei kelpaa. Ja kun ne oli siis oikeesti sellasia että oli matkalla roskiin, kun oli niin likasia tai rikkinäisiä ettei sisko niitä voinu kirpputorille viedä.
Miksi mulle pitäs niitten mielestä kelvata kaikenmaailman romut, mutta ihmetellään jos mä ostan jotain uutta?
Ja selvennyksenä mainittakoon, että en ole nirppanokka, suurin osa vaatteista lapsille on hankittu kirpputorilta, ja tavaralahjoitukset kavereilta olen ilolla vastaanottanut.
Kuulostapa pikkujutulta nyt kun tän luki kirjoitettuna, mutta yhdistettynä kaikkeen aiemmin kertomaani ymmärtänette että toikin ottaa päähän.
V
"vieras"
Vieras
Huomaatko, että sinulla ei ole heidän silmissään arvoa :' ( . On tosi vaikea kuvitella, että mitä sinä teidän suhteestanne saat. Itse olisin tilanteessa hyvin masentunut.
M
meillä myös
Vieras
Itse olen huomannut asioista sanomisen ihan turhaksi, koska ne käännetään aina minua vastaan. Jos kerron jotain henkilökohtaisempaa äidilleni, niin hän päivittelee sitä yhdessä veljieni tai veljeni vaimon kanssa.
Sama juttu muuten lelujen, vaatteiden tai ruuan suhteen. Tykkään ostaa lapsille uusia leluja, kirjoja ja vaatteita muulloinkin kuin synttäreille ja jouluna, eivätkä lapset välitä että ostetaanko ne kirpparilta vai kaupasta. Äiti paheksuu tätä valtavasti, koska hänen mielestään kaikki täytýy "ansaita" joko lahjaksi tai sitten kinuamalla. Muistan, miten kamalaa oli, kun lapsena piti aina "miettiä yön yli" jotain pari markkaa maksavia sukkiakin ja olla hirmu kiitollinen kaikesta.
Sekin on paha asia, kun lapsille maistuu lähes kaikki ruoka-aineet, aurajuusto, oliivit, kiinalainen ruoka... Ihan jonninjoutavaa kuulemma semmoinen, perunaa ja ruisleipää vaan pitäisi lapsille olla.
Pari päivää sitten näin äitiäni kaupassa, ja sanoin että pitää joutua kotiin kun mies on tehnyt ruokaa. Äiti siihen halveksivasti tuhahti, että sinunhan se kuuluisi tehdä, eikä tuollaista laiskaa naista kukaan mies kauaa katsele. Että voiko äiti enää enempää tytärtään halveksia. Vai kadehtia?
Sama juttu muuten lelujen, vaatteiden tai ruuan suhteen. Tykkään ostaa lapsille uusia leluja, kirjoja ja vaatteita muulloinkin kuin synttäreille ja jouluna, eivätkä lapset välitä että ostetaanko ne kirpparilta vai kaupasta. Äiti paheksuu tätä valtavasti, koska hänen mielestään kaikki täytýy "ansaita" joko lahjaksi tai sitten kinuamalla. Muistan, miten kamalaa oli, kun lapsena piti aina "miettiä yön yli" jotain pari markkaa maksavia sukkiakin ja olla hirmu kiitollinen kaikesta.
Sekin on paha asia, kun lapsille maistuu lähes kaikki ruoka-aineet, aurajuusto, oliivit, kiinalainen ruoka... Ihan jonninjoutavaa kuulemma semmoinen, perunaa ja ruisleipää vaan pitäisi lapsille olla.
Pari päivää sitten näin äitiäni kaupassa, ja sanoin että pitää joutua kotiin kun mies on tehnyt ruokaa. Äiti siihen halveksivasti tuhahti, että sinunhan se kuuluisi tehdä, eikä tuollaista laiskaa naista kukaan mies kauaa katsele. Että voiko äiti enää enempää tytärtään halveksia. Vai kadehtia?
M
mikähän se oli
Vieras
[QUOTE="vieras";22583521]Huomaatko, että sinulla ei ole heidän silmissään arvoa :' ( . On tosi vaikea kuvitella, että mitä sinä teidän suhteestanne saat. Itse olisin tilanteessa hyvin masentunut.[/QUOTE]
En minä tiedä, onko se ihan näinkään. Itse olen vähän samanlaisessa tilanteessa kuin ap. Koen, että minua arvostetaan ja osaksi siitä johtuu se kiusanteko ja pilkka. koska minut koetaan ylpeäksi.
Toisaalta se kyllä syö ihmisen sisintä, että tiedän aikuisena, että äitini ei viihdy kanssani eikä halua viettää aikaa. Rakastaa siskojani, mutta ei minua.
Myös minusta näyttää siltä, että myös mies sisarussarjan ainoana korkeakoulutettuna saa tämän takia huonompaa kohtelua. Häntä ei auteta kuten toisia, ja hänen työ, vaikka on vain normipalkattua ja henkisesti erittäin raskasta, nähdään jotenkin helpompana, kuin 2 kertaa enemmän rakennusalalla tienaavan veljensä.
En minä tiedä, onko se ihan näinkään. Itse olen vähän samanlaisessa tilanteessa kuin ap. Koen, että minua arvostetaan ja osaksi siitä johtuu se kiusanteko ja pilkka. koska minut koetaan ylpeäksi.
Toisaalta se kyllä syö ihmisen sisintä, että tiedän aikuisena, että äitini ei viihdy kanssani eikä halua viettää aikaa. Rakastaa siskojani, mutta ei minua.
Myös minusta näyttää siltä, että myös mies sisarussarjan ainoana korkeakoulutettuna saa tämän takia huonompaa kohtelua. Häntä ei auteta kuten toisia, ja hänen työ, vaikka on vain normipalkattua ja henkisesti erittäin raskasta, nähdään jotenkin helpompana, kuin 2 kertaa enemmän rakennusalalla tienaavan veljensä.
V
"vieras"
Vieras
no ethän sä oo sisarellesi kateellinen, vaan katkera vanhemmillesi. Se on eri asia.
Mä en kanssa oo mutsin suosikki, sisko on. Samoin anoppi suosii toista poikaansa.
Mutta silti mä olen tämän täydellisen siskoni kanssa erittäin hyvissä ja lämpimissä väleissä. Hän ei ole menestyksestään huolimatta vähääkään ylimielinen tms.
Eli mun neuvoni on, että jos vanhempien kanssa ei suju, niin koita saada sujumaan siskon kanssa. Entä isäsi? Onkohan hän eri mieltä kuin äitisi, mutta ei uskalla sanoa sitä? Voisitko saada isäsi käymään teillä ilman äitiäsi? Hän saattaisikin haluta touhuta pienten kanssa. Sain siis sen kuvan, että äitisi on se voimakastahtoisempi hahmo.
Mä en kanssa oo mutsin suosikki, sisko on. Samoin anoppi suosii toista poikaansa.
Mutta silti mä olen tämän täydellisen siskoni kanssa erittäin hyvissä ja lämpimissä väleissä. Hän ei ole menestyksestään huolimatta vähääkään ylimielinen tms.
Eli mun neuvoni on, että jos vanhempien kanssa ei suju, niin koita saada sujumaan siskon kanssa. Entä isäsi? Onkohan hän eri mieltä kuin äitisi, mutta ei uskalla sanoa sitä? Voisitko saada isäsi käymään teillä ilman äitiäsi? Hän saattaisikin haluta touhuta pienten kanssa. Sain siis sen kuvan, että äitisi on se voimakastahtoisempi hahmo.
T
tän ketjun ap
Vieras
[QUOTE="vieras";22583739] Entä isäsi? Onkohan hän eri mieltä kuin äitisi, mutta ei uskalla sanoa sitä? Voisitko saada isäsi käymään teillä ilman äitiäsi? Hän saattaisikin haluta touhuta pienten kanssa. Sain siis sen kuvan, että äitisi on se voimakastahtoisempi hahmo.[/QUOTE]
Olet oikeassa, lapset menee vuorotellen isän syliin kun vanhempani on meillä. Mutta silti juttu menee niin, että vain äiti "saa" käydä meillä yksin, koska "lapset on naisten juttu". Siis tuota ei ole ääneen sanottu, vaan tää on niitä kirjottamattomia sääntöjä. Siltikin vaikka tosiaan isässäni on mun lapsille lyhyiden visiittien aikana enemmän pappaa kuin äidissäni mummoa. Nyt kun otit asian puheeksi, niin toden totta, isä on leikkisämpi (vaikkakin, niinku tässä lienee paljastunutkin, hänessä on mua kohtaan myös omat juttunsa, mutta lapsille hän on leppoisa sillon kun näkee)
Olet oikeassa, lapset menee vuorotellen isän syliin kun vanhempani on meillä. Mutta silti juttu menee niin, että vain äiti "saa" käydä meillä yksin, koska "lapset on naisten juttu". Siis tuota ei ole ääneen sanottu, vaan tää on niitä kirjottamattomia sääntöjä. Siltikin vaikka tosiaan isässäni on mun lapsille lyhyiden visiittien aikana enemmän pappaa kuin äidissäni mummoa. Nyt kun otit asian puheeksi, niin toden totta, isä on leikkisämpi (vaikkakin, niinku tässä lienee paljastunutkin, hänessä on mua kohtaan myös omat juttunsa, mutta lapsille hän on leppoisa sillon kun näkee)
T
tuttua
Vieras
Myöskään appi ei saa käydä yksin meillä. Vaikka näyttää, että hän viihtyy oikeasti lasten kanssa, anoppi on vaan kun kuuluu olla, tai kun odottaa jotain takaisinpäin. Kyllä äitinä näen äidin vaisotlla, kuka nauttii lasten kanssa touhuta, kuka ei. Anopille se on työtä, leikkiä tai katsella lapsia, ei jaksaisi eikä tykkää. Appiukko selvästi nauttisi mutta ei saa tulla yksin.
T
tän ketjun ap
Vieras
Joo ja kun lapset on mummolassa, niin vaikka pappa niitä miten leikityttäisi, niin äidillä on NIIN rankkaa (siskon lapset siis, omani eivät ole omien vanhempieni luona kertaakaan ollu hoidossa), ja vaik on rankkaa niin on "pakko" vielä pyytää niitä lapsia sinne sen lisäksi mitä ne jo siskonkin "tottumuksesta" menisi
M
