S
Susanna7
Vieras
Minä olen nii-iin surullinen.
Suhteemme oli tosi pitkään aivan ihana: vaikka olemme ihmisinä erilaiset, intohimoa ja läheisyyttä riitti aivan valtavasti. Silloin ajattelin, että erilaisuus ruokki sitä, piti yllä kiinnostusta ja jännitystä, mutta sitten jotenkin kaikki muuttui. Mies sai uuden, paremman työpaikan joka nielaisi hänet kokonaan. Tottakai olen iloinen siitä että hän on vastuullisessa tehtävässä jossa voi käyttää kaikkia kykyjään täyspainoisesti, mutta siitä en ole iloinen, että työ on hänelle nykyään koko maailma. Minulla on enää vähäpätöisen statistin osa, jos sitäkään.
Olemme jo kypsemmässä iässä ja avoliittomme on molemmille no.2, joten lapset on kummallakin tehty tahoillamme, ja yhteisiä ei ole ajateltukaan tehdä.
Nyt alkaa tuntua siltä, että hänen tärkeimmät ihmissuhteensakin löytyvät työympyröistä. Hän on töissä iltaisin kuuteen tai seitsemään, joskus kahdeksaan, eikä kuitenkaan vastaa kännykkään läheskään aina jos soitan noina iltatunteina. Viime aikoina seksi on vähentynyt dramaattisesti, nyt on jo viimeisestä kerrasta kulunut jokunen viikko kun vielä viime syksynä rakasteltiin pari kertaa viikossa ja joskus useamminkin. Olen ollut aikaisemmin mustasukkainen ilman varsinaista syytä, nytkin asia käy usein mielessäni mutta ei nosta oikeastaan mitään muita tunteita kuin pienen kyynisen hymähdyksen. Ei sekään ole hyvä. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Riitaa meillä ei ole, hän on aina iloinen ja positiivinen eikä kai huomaa ollenkaan, miten tässä on käymässä.
Olen puhunut asiasta, mutta hän jotenkin pahoittaa vain mielensä eikä aloita aiheesta kunnollista keskustelua ikinä. Olen ehdottanut yhteisiä tekemisiä, uimahallia, elokuvia, kävelylle lähtemistä, ja joskus hän suostuu mutta usein sanoo että ei ihan just nyt, ja sitten asia unohtuu enkä enää viitsi hätyytellä. Pitäisikö tässä pukeutua korsettiin ja verkkosukkiin ja mennä sängyn päälle odottamaan? Olisko teillä, rakkaat Ellit, mitään neuvoja tilanteen kohentamiseksi?
Suhteemme oli tosi pitkään aivan ihana: vaikka olemme ihmisinä erilaiset, intohimoa ja läheisyyttä riitti aivan valtavasti. Silloin ajattelin, että erilaisuus ruokki sitä, piti yllä kiinnostusta ja jännitystä, mutta sitten jotenkin kaikki muuttui. Mies sai uuden, paremman työpaikan joka nielaisi hänet kokonaan. Tottakai olen iloinen siitä että hän on vastuullisessa tehtävässä jossa voi käyttää kaikkia kykyjään täyspainoisesti, mutta siitä en ole iloinen, että työ on hänelle nykyään koko maailma. Minulla on enää vähäpätöisen statistin osa, jos sitäkään.
Olemme jo kypsemmässä iässä ja avoliittomme on molemmille no.2, joten lapset on kummallakin tehty tahoillamme, ja yhteisiä ei ole ajateltukaan tehdä.
Nyt alkaa tuntua siltä, että hänen tärkeimmät ihmissuhteensakin löytyvät työympyröistä. Hän on töissä iltaisin kuuteen tai seitsemään, joskus kahdeksaan, eikä kuitenkaan vastaa kännykkään läheskään aina jos soitan noina iltatunteina. Viime aikoina seksi on vähentynyt dramaattisesti, nyt on jo viimeisestä kerrasta kulunut jokunen viikko kun vielä viime syksynä rakasteltiin pari kertaa viikossa ja joskus useamminkin. Olen ollut aikaisemmin mustasukkainen ilman varsinaista syytä, nytkin asia käy usein mielessäni mutta ei nosta oikeastaan mitään muita tunteita kuin pienen kyynisen hymähdyksen. Ei sekään ole hyvä. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Riitaa meillä ei ole, hän on aina iloinen ja positiivinen eikä kai huomaa ollenkaan, miten tässä on käymässä.
Olen puhunut asiasta, mutta hän jotenkin pahoittaa vain mielensä eikä aloita aiheesta kunnollista keskustelua ikinä. Olen ehdottanut yhteisiä tekemisiä, uimahallia, elokuvia, kävelylle lähtemistä, ja joskus hän suostuu mutta usein sanoo että ei ihan just nyt, ja sitten asia unohtuu enkä enää viitsi hätyytellä. Pitäisikö tässä pukeutua korsettiin ja verkkosukkiin ja mennä sängyn päälle odottamaan? Olisko teillä, rakkaat Ellit, mitään neuvoja tilanteen kohentamiseksi?