Taas täällä avautumassa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nuori.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hmm, vaikka mitä. :) tekemällä oppii ja riippuu mitä on tarjolla... mutta saanko mä myös esittää oman toivomukseni sitten niiden töiden suhteen?

Ootkohan sä nyt enää edes todellinen tyyppi vai pelkkä provo?
Vähän alkaa epäilyttää.
Oulussa on todella korkea nuorisotyöttömyys ja et todellakaan esitä mitään toiveita töiden suhteen vaan otat sen mitä saat.
Ja ilman ammattia/koulutustahan et saa muutakuin lehtimyyntiä,ehkä siivousta.
Työkokeiluun voit päästä.
 
[QUOTE="rrr";28918481]1. PAIKKAKUNNAN VAIHTO EI AUTA. SUN PITÄÄ ENSIN PÄÄSTÄ PARANEMISPROSESSIN ALKUUN MENEMÄLLÄ LÄÄKÄRIIN (lääkitys, terapia, kuntouttava työtoiminta, päiväosastojakso......). PUHUN KOKEMUKSESTA.

2. 18-vuotiaana ei VOI sanoa että ei pääse koskaan kokemaan jonkinlaista elämää koska se ei tähänkään mennessä ole onnistunut. Sä olet vielä kymmenenkin vuoden päästä tosi nuori! Pääset bileisiin ja opiskelemaan ja töihin, ja saat uusia ihmissuhteita. Mutta ensin pitää aloittaa se parantuminen.[/QUOTE]

No voiks sen parantumisen alottaa siellä uudella paikkakunnallakin jos eka pääsisin sinne..?

Vai pitääks mun jäädä lusimaan tänne ja koittaa "parantua" täällä... ?

Koska se ei never tuu onnistumaan täällä.

Enkä haluu viel osastoo, kun en oo kaikkia mun vaihtoehtoja läpi käyttäny.

Osastolle menisin vasta sit, jos ne tulis uudestaan pilaa mun elämän ja oon yrittäny kaikkeni siihen mennes... enkä jaksais enään, et ois syytä luopuu vaan elämästä siinä vaiheessa.....
 
Oliskohan psyykelääkkeistä sulle apua ja terapiasta. Mua kiusattiin ala-asteella, myöhemmin aikuisena annoin anteeksi kiusaajalleni ja meistä tulikin ystäviä. En kokenut fyysistä kiusaamista vain henkistä, mutta jäin luokalleni sen vuoksi. En kuitenkaan jaksa olla loppuelämääni katkera...en halua haaskata elämääni siihen...eikä sinunkaan pitäisi.

Olen kokenut paljon negatiivisia asioita ((koulukiusaamista, isäpuolen hyväksikäyttöä, lapsena oman äidin hyljeksimistä, nyt aikuisena oma puoliso pettänyt, lapsi sairastunut jne) elämässäni mutta silti porskutan eteenpäin. Tiedän ettei se ole kaikille itsestään selvyys ja ihmiset reagoivat elämän vastoinkäymisiin eritavoin, mutta yritän tällä rohkaista sinuakin ap jatkamaan elämääsi...elämä on liian lyhyt haaskattavaksi murehtimiseen.

Muuttaisit vaikka toiselle paikkakunnalle, olet täysi-ikäinen, et tarvitse siihen vanhempiesi hyväksyntää/lupaa. Voisit hankkia sieltä vaikka opiskelupaikan, jota kautta saisit ehkä uusia ystäviä...pikkuhiljaa asiat alkaisivat sujumaan omalla painollaan. Tarvittaessa kävisit terapiassa puhumassa menneisyydestäsi, mikäli kokisit tarvitsevasi apua.

Tsemppiä ap, kyllä kaikki järjestyy kun päätät että järjestyy...äläkä anna kenenkään lannistaa.
 
No voiks sen parantumisen alottaa siellä uudella paikkakunnallakin jos eka pääsisin sinne..?

Vai pitääks mun jäädä lusimaan tänne ja koittaa "parantua" täällä... ?

Koska se ei never tuu onnistumaan täällä.

Enkä haluu viel osastoo, kun en oo kaikkia mun vaihtoehtoja läpi käyttäny.

Osastolle menisin vasta sit, jos ne tulis uudestaan pilaa mun elämän ja oon yrittäny kaikkeni siihen mennes... enkä jaksais enään, et ois syytä luopuu vaan elämästä siinä vaiheessa.....

Voi vggifgjufgdfgkmjdfkddk.
Ei,et voi aloittaa parantumista uudella paikkakunnalla koska sä et pääse sinne ilman tiettyjä ehtoja.
Ne ehdot ovat ne,että sä menet paikkakuntasi sossuun,mt-toimistoon ym. ja he voivat sitten auttaa sua sinne toiselle paikkakunnalle.
Sulla vähän realiteetit horjuu, vainoharhaisuus on ymmärrettävää tuollaisten kokemusten jälkeen.
Sä kuitenkin voit hankkia apua mt-toimistosta ja paikkakuntasi sossusta,ilman että kukaan voi sitä estää.
Tolla menolla sä JOUDUT kohta sinne osastolle pakkohoitopäätöksellä eikä ole susta kiinni enää kauanko siellä olet.
 
En lukenut läheskään kaikkea. Sinuna hakeutuisin uudelle paikkakunnalle asumaan. kertoisin tilanteeni sossussa tai mikä ikinä se paikka onkaan joka voi maksaa vaikka vuokran. Onko sun ongelmat mielenterveydellisiä? Jos on niin en usko että ne paranee kotona murehtimalla vaan tekemällä jotain mielenkiintoista, vaikka muuttamalla. Sit opiskelupaikkaa tai työpaikkaa hakemaan -> kiinni normaaliin elämään. Sen jälkeen tulee ne muut asiat, perhe, ystävät, juhlat. Nyt sä ajattelet et sä tarviit miehen ja sit tulee kaikki muu kaupan päälle. Ei tuu, onnensa eteen täytyy tehdä töitä. Ennenkuin joku sanoo niin totta, en tiedä mielenterveysongelmista mitään, mutta yritän auttaa ihan maalaisjärjellä. Onnea matkaan.
 
[QUOTE="vieras";28918541]No ei käy seuraava lähin.
Ne on realiteetit,säännöt jotka on samat kaikille, deal with it.
Mene OMAN PAIKKAKUNTASI MIELENTERVEYSTOIMISTOON JA SOSSUUN,sieltä voit saada asioita eteenpäin niin että vielä joskus pääset toisellekin paikkakunnalle.
Nöyrry.[/QUOTE]

Miks ei käy se lähin? Jos asuinkin siel?
 
[QUOTE="vieras";28918543]Koska mikään kaupunki ei hamua sosiaalitoimiston asiakkaita kaupunkilaisiksi. Mikä järki siinä olisi, että hei tulkaa, autamme teitä kaikin tavoin, kun sitten se tietää rahanmenoa. Sen sijaan, kun olet hankkinut Oulusta asunnon, niin heillä on velvollisuus ottaa sinut asiakkaaksi.

Tässä tilateessa on tietysti järkevämpää hankkia muuta appua, kun se Oulunkin kämppä menee alta, jos et siitä pysty huolehtimaan.[/QUOTE]

No jos saan apuu ja kaikkee tälleesti, uuden paremman alun elämääni ja pystyn jättää menneisyyden taa niin tuskin tulee menee...
 
Odotukset sulla on liian korkealla nyt tuossa vaiheessa kyllä.
Jotenkin musta kuulostaa, että haluat kauheasti olla "itsenäinen aikuinen" ja kuvitelmat siitä sulla on vähän pilvilinnoissa.
Yksi asia kerrallaan.
 
[QUOTE="vieras";28918558]Mutta jotakin noiden mokailujen taustalla on, kun ei masennus yleens oireile niin, että löpisee yksityisasioita ties kenelle, sotkee kämppän nopeassa ajassa ym.[/QUOTE]

No emmä tosiaan löpise niitä ties kenelle... tän "ystävän" tunsin ihan aidosti ja sit se autto mua sillon kun esimerkiks pahoinpideltiin, muttei osaa näköjään pitää salaisuuksia ja kämppä ei menny sotkuun nopeessa ajassa. 1v 6kk mulla meni ihan hyvin, mut sit rupes menee sen jätkän kans päin persettä joka oli mun ainut toivo sillon niin sit en enää jaksanu pyörittää elämää... koska muutenkin olin jo rikki, mutta usko ja toivo oli hänen kauttaan jälleen paremmassa...
 
Et sä voi sitä uskoa ja toivoa pistää johonkin toiseen ihmiseen.
Sun pitää pärjätä ihan itse,ottaa vastuu itse itsestäsi.
Sittenkun sulla on pääkoppa ja elämä kondiksessa,sulla saattaa olla parisuhteessakin jotain annettavaa.
 
Ihan sen takia, ettei mulla oo nyt kaikki ok ja elämänhallinta ei lähtis uudestaan ainakaan sen takia käsistä...

Että joku vois alussa ainakin katsoa minun perään että se homma lähtis rullaamaan oikein... En muuten pyytäis, jos mulla ei ois oman mielen kanssa ongelmia, pärjäisin varmasti...

:headwall: Niin, pointti onkin se, että jos on kerran tarpeeksi hyväkuntoinen ja aikuistunut muuttamaan omilleen, niin sitten myös huolehditaan ihan itse siitä omasta asunnosta. Ei sossu ole mikään lapsenvahti, joka kädestä pitäen huolehtii siitä, että selviät arjen normaalista asioista. Jos sä et selviä yksin asumisesta, sun pitää hoitaa se pääsi kuntoon ja aloittaa vaikkapa osastojaksolla tai muuttaa ensikotiin, jossa sitä käytännön apua on jatkuvasti paikalla. Ei meillä ole varaa alkaa holhoamaan uusavuttomia, joiden on pakko päästä asumaan yksin vaikka kyvyt eivät siihen riitä.
 
E ole helppo olla nuori...mut tuntuu, että kannat turhaa syyttelyä ja katkeruutta muita kohtaan. Ei ne aikuisetkaan ole mitään jumalia, erehtymättömä. E kukaan halua, että syytellään ja vatkataan menneitä. Ole kilttti itselles ja uille. Koita kestää, että kaikki ei ole eikä tule olemaan täydellistä. Pitää vaan sietää kaikkea. Koita vaan elää hetki kerrallaan. Ää mieti liikaa menneitä, älä tulevia. Keskity tään hetkeen. Mieti aktiivisesti, mitä positiivista ja iloista sun elämässä oln. Koita tehdä asioita, joista sulle tulee hyvä mieli, ja olla sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa slla on hyvä olla.
 
No emmä tosiaan löpise niitä ties kenelle... tän "ystävän" tunsin ihan aidosti ja sit se autto mua sillon kun esimerkiks pahoinpideltiin, muttei osaa näköjään pitää salaisuuksia ja kämppä ei menny sotkuun nopeessa ajassa. 1v 6kk mulla meni ihan hyvin, mut sit rupes menee sen jätkän kans päin persettä joka oli mun ainut toivo sillon niin sit en enää jaksanu pyörittää elämää... koska muutenkin olin jo rikki, mutta usko ja toivo oli hänen kauttaan jälleen paremmassa...
Et voi kaataa omia ongelmiasi ystäviesi tai poikakavereiden harteille. Eivät he sellaiseen pysty. Apua osaavat tuossa tilanteessa antaa vaan ammattilaiset. Mene oman paikkakunnan MTT:oon vaan siksi, että saat asiat rullaamaan oikeaan suuntaan. Sitten pääset Ouluun, kun saat vaan hyvän alun.
 
Jos se muuttaminen on sinulle niin ehdotonta (todellisuudessa se ei ratkaise mitään, pakeneminen ei auta vaan sinun on opittava kohtaamaan asiat - mitäs jos jotain ikävää tapahtuu myös uudessa paikassa, pakenetko taas? Et voi paeta loputtomasti!) niin ainoana keinona näkisin sen että haet opiskelupaikkaa muualta. Opiskelupaikan saatuasi voit hakea opiskelija-asuntoa. Töitä et todennäköisesti tule saamaan, se vaatisi suurta oma-aloitteisuutta, ja työmarkkinoiden tilanne on vaikea muutenkin joten ilman kokemusta ja koulutusta mahdollisuudet ovat olemattomat. Ilman töitä (tai opiskelupaikkaa) asunnon saaminen on yhtälailla lähes mahdotonta.

Hakea voit nyt heti syksyllä, keväällä alkavissa koulutuksissa tarjonta ei ole yhtä laaja kuin syksyllä alkavissa, mutta onko sinulla varaa alkaa ronkeliksi? Hakua vaan kaikkialle menemään.

Ennen koulua voisit intensiivisesti koittaa selvittää nuppiasi ammattilaisten avustuksella. Koulutukseen hakeminen olisi kuitenkin hyvä päämäärä jonka eteen työskennellä, sillä se on sinulle ainoa ovi paikkakunnan vaihtoon, eikö se nyt sitten olisi oiva motivaation lähde? Elämässä on useimmiten tehtävä kaikkea vähemmän kivaa saavuttaakseen sitä haluamaansa kivaa. Mielestäni on turhaa odotella että saisit ensin terveytesi kasaan ja hakisit kouluun vasta sitten - se kotona asioiden märehtiminen ei ainakaan auta sinua, sen sijaan koulussa saisit elämään rytmiä ja järkeä, uutta ajateltavaa ja uusia tuttavuuksia. Jäisi se menneessä rypeminen. Sinun pitää nyt vaan jatkaa määrätietoisesti eteenpäin, kohti niitä asioita mitä toivoit saavuttavasi.

Nyt otat elämää tiukasti henkitorvesta kiinni, aloitat päättämällä, että haluat parantua ja otat mt-toimistoon yhteyttä. Siellä sitten tukevat sinua jatkon kanssa - mutta vastuu on sinulla, kukaan tai mikään ei sinua auta jos et sinä itse. Mitään taikanappia tilanteeseesi ei ole. Sinulle voidaan ainoastaan antaa neuvoja, mutta teot jäävät sinulle itsellesi.

SYKSYN 2013 yhteishaku 25.9.—4.10.2013
http://www.koulutusnetti.fi/
 
Ei oikea elämä ole juhlaa , biletystä, juhlaa, biletystä, viinaa, huumeita, hienoja( mukamas) vaatteita.

Elämä on jotain aivan muuta. Jos tuota edellistä vain odotat niin alamäki vaan kiihtyy.
 
Luuletko tosiaan olevasi jotenkin spesiaali noiden ongelmien kanssa? Kuule ihmisillä on ollut paljon pahempiakin lapsuuksia, ja silti onnistuvat ilman sossuja ja kädestäpitämisiä elämään ihmisiksi. Tekosyitä, tekosyitä. Lopeta toi itsesääli ja ala elämään, ota vastuu itsestäsi.
 
mikset vastaa tähän useasti esitettyyn kysymykseen!!!!!miksi et hae apua mielenterveystoimistosta????heti! kaikki muu hoituu kunhan saat mielenterveytesi kuntoon ja tarvitset siihen apua. se on asia numero yksi NYT
 

Yhteistyössä