Tuntuu se pahalta vaikka toisaalta helpottaisi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yksin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
onko käyty pariterapiassa? Ei kannata erota vaan siksi, ettei ymmärretä toisiaan! Luultavasti tuntuu itsestäkin pahemmalta vielä paljon, jos ero tulee.

Mun mielestä se keskinäinen ahdistavuus ei vielä ole riittävä peruste itsessään häipyä. Tulee maksamaan niin paljon, ja saattaisi olla korjattavissa vielä.

Mutta tää nyt on tämmöinen heitto, kun ethän sä kerro tuossa syistä mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ahma:
onko käyty pariterapiassa? Ei kannata erota vaan siksi, ettei ymmärretä toisiaan! Luultavasti tuntuu itsestäkin pahemmalta vielä paljon, jos ero tulee.

Mun mielestä se keskinäinen ahdistavuus ei vielä ole riittävä peruste itsessään häipyä. Tulee maksamaan niin paljon, ja saattaisi olla korjattavissa vielä.

Mutta tää nyt on tämmöinen heitto, kun ethän sä kerro tuossa syistä mitään.

En tiedä ap:sta mut meillä ei oo käyty terapiassa, koska mies ei suostu lähtemään. Mieluummin sit vaikka eroaa.
 
miehet pelkää terapiaa, kun ne luulee että siellä vaan muija saa liittolaisen ja sitten tulee aiemmat valitukset stereona. eivät ymmärrä, että auttaisivat siellä itseäänkin vaikka olisivat jo päättäneet lähteä. ei ne siellä ketään väkisin naimisissa pidä. oppiipahan vastaisen varalle välttämään aiempia virheitä.

ilman terapiaa tahtoo miehen näkemys virheestä olla, että väärä akka tuli otettua. Sitte ihmetellään vanhana, miten hemmetissä niin monta väärää akkaa löytyikin...
 
Lapset sopeutuu juu. Ite sopeuduin 10 veenä oikeen mielellänikin, halusin itekkin irti hankalasta isästä. Nyt 30v myöhemmin harmittaa, että minä ja isä ollaan edelleen sen ikäiset keskenämme. Kun perhe-elämä vaihtui tuttavuussuhteeksi, kummankin kasvu toistensa suhteen pysähtyi siihen.

Eli ihmiset, jos on pakko niin erotkaa toki. Mutta älkää tehkö sitä kevyesti, eikä siksi että haluttais lähteä. Kyllä sen täytyy olla läpikotaisin mietitty päätös.
 
Sanna sanoi: "mitään en ole niin paljon katunut, kun en lähtenyt 10v sitten...

nyt liian vanha lähteen ja tuli lapsenlapset"

No mutta... otetaanhan niitä eroja vanhanakin?!? Ja lapsenlapset ei ole enää eron este sillä lailla ollenkaan, ellei ne teillä kokonaan asu!?! Sua taitaa vaan pelottaa? Voihan siihen olla hyviäkin syitä, mutta noi vaikuttaa äkkiseltään... tekosyiltä? :ashamed: Anteeksi tämä sorkkiminen, silti. :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ahma:
Lapset sopeutuu juu. Ite sopeuduin 10 veenä oikeen mielellänikin, halusin itekkin irti hankalasta isästä. Nyt 30v myöhemmin harmittaa, että minä ja isä ollaan edelleen sen ikäiset keskenämme. Kun perhe-elämä vaihtui tuttavuussuhteeksi, kummankin kasvu toistensa suhteen pysähtyi siihen.

Eli ihmiset, jos on pakko niin erotkaa toki. Mutta älkää tehkö sitä kevyesti, eikä siksi että haluttais lähteä. Kyllä sen täytyy olla läpikotaisin mietitty päätös.

Ja minun lapseni ovat kärsineet erosta niin paljon, että tekisin mitä vain voidakseni toimia toisin. (tuli uusi äitipuoli ja alkoi vuosiem rääkki, joka jatkuu vain ;( ). Mutta toki onneksi harvinaista näin kamala tilanne.
 
Juuri radiossa puhui joku asiantuntija ja samaa mieltä olen hänen kanssaan. Nykyään oikeasti erotaan liian helposti. Siis että ei ole sellaisia ongelmia jotka nyt heti olisi syitä eroon. Se varmasti monia joskus houkuttelee se että sais vaan olla ja toista ei jaksa katsella. Sitten vaan istutaan pöydän viereen ja metitään mitä kannattaisi tehdä. Niitä alamäkiä on joka liitossa.
 
Mun vakaa mielipide on, että vain lasten takia ei kannata pysyä yhdessä. Jo löytyy niitä muitakin syitä, niin silloin liiton puolesta kannattaa taistella.
Aina rakkauskaan ei riitä. Erosimme noin vuosi sitten, rakastan exääni vieläkin. Mutta juuri siksi ero oli oikea ratkaisu. Parisuhteemme olisi tukahduttanut jomman kumman. Exäni tekee vuorotöitä, rakastamassaan ammatissa. Ja siitä syystä en olisi voinut koskaan toteuttaa itseäni. Apua ei tarjottu, ymmärrystä ei herunut, koska olihan minulla mies. Nyt, kolmen lapsen yh:na, asiat ovat minulle helpompia ja tiedän että pystyn toteuttamaan unelmani. Lapsilla kuitenkin on edelleen erittäin rakastava ja tärkeä isä, ja olemme exän kanssa yhteydessä lähes päivittäin.
Tässä en toki kaikkia eroon johtaneita seikkoja ala kertomaan, mutta heppoisin perustein ei eroa tehty. Kävimme myös parisuhdeneuvonnassa, joskaan siitä ei meille apua ollut.
Lapset oivat hyvin, kun kodin ilmapiiri on hyvä. Ja isi on iso osa meidän elämäämme vieläkin, lapset voivat soittaa isille jos on tärkeää asiaa tai iso ikävä.

Mikä sopi meille ei ehkä sovi muille. Mutta sen vielä sanon että olen tyytyväinen että vanhempani erosivat kun olin pieni. En olisi jaksanut elää siinä kireässä ilmapiirissä, mikä vallitsi ennen eroa. Heillä on ollut eri ulko-ovet jo 20 vuotta, ja ovat hyvissä väleissä. Tämä on ollut perheellemme oikea ratkaisu.
 
Minä olen tässä miettinyt, että kuinka paljon pitää jaksaa ja koska taas pitäisi osata luovuttaa. Meillä on miehen kanssa muutamista asioista niin ääripään näkemykset, että tulee riitoja mutta toisaalta olen sillä mielellä, että avioliitto on ensi sijaisesti ymmärtämistä ja yhdessä kasvamista. Siis sitä, että jaksetaan nähdä myös ne alamäet ja pohjakosketukset, joiden jälkeen yritetään taas nousta yhdessä. Mutta silti, joskus on vain niin mahdottoman takkuista saada edes normaalia keskusteluyhteyttä pysymään vireillä. Nämä on niin vaikeita asioita, etenkin kun mukana on kolme alle kouluikäistä lasta.
 

Yhteistyössä