[QUOTE="juu";22081039]Itsekään en pidä itseäni mitenkään luontevana osana mitään joukkoa paitsi omaa perhettä. Edes lapsuudenperheeseeni en koe kuuluvani mitenkään luontevasti. Oikeastaan kammoan kaikkia porukoita. Tosin haaveilen joskus, että saisi porukan kasaan, jonka kanssa vaikka pelata lentopalloa tai urheilla. Naisten porukat ovat sellaisia, joissa juorutaan tai ei tehdä mitään. Tai minusta se näyttää sille, että siellä ei tehdä mitään. Inhoan juoruilua ja mustamaaalaamista. Siksi en ole viihtynyt missään porukassa.
Mutta jos olisi porukka, jossa tehtäisiin jotain järkevää. Lukupiiri, keskustelua kirjallisuudesta? joku peliporukka. mitä jos se olisi kivaa. mitä jos viihtyisin toisten kanssa (yleensä viihdyn yksin)
Silti koen olevani täysin tasapainossa itseni kanssa ja tiedän kuka olen ja mistä pidän ja mitä haluan ja mikä on oikein ja mikä väärin, mielestäni. Vaikka en ole vielä tähän saakka tuntenut oloani hyväksi misään muussa porukassa kuin oman perheeni kanssa.[/QUOTE]
Kuin minun ajatuksiani, mutta sillä erotuksella, että en tada tietää rajoja. Mikä on hyväksyttävää, mikä ei. En tiedä mitä haluan, mihin olen tyytyvinen ja mihin en. En siis tunne itseäni.
Minäkin kaipaisin toisenlaista yhdessäoloa muiden kanssa (vaikka enimmäkseen viihdyn yksin tai miehen ja lasten kanssa), juuri tuollaista tekemismeininkistä oloa. Lautapelejä, käsitöitä, lukupiiriä, geokätköilyä, pingistä, jotain muuta kuin perseellään iatumista ja pahan puhumista toisista/tyhjän kikatusta.
Työyhteisöissäkin tämä minun tosikkomaisuus(erilaisuus) tökkää vastaan. Ihan oikeasti, sillä alalla jossa olen töissä, pitäisi jaksaa kikattaa ja käkättää koko ajan jostakin. Kuulemma huumori auttaa jaksamaan tässä työssä. Jaa-a. Liika on liikaa.
Huomaan googlettavani hakusanoilla: pois oravanpyörästä / vaihtoehtovaativalle elämälle.
