Tyhjä olo. En jotenkin osaa olla maailmassa niin, että olisin tasapainossa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Hiu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"Hiu"

Vieras
Miksi? En vain löydä sellaista tapaa elää ja olla, että voisin hyvin. Tuntuu, että en tunne itseäni. En tiedä kuka olen ja miä haluan. Koen, etten voi olla oma itseni.

Mikä tämä on? Kolmen kympin kriisi? Koko elämän kestävä kriisi? Olen aina ollut jotenkin joukkoon kuulmaton jollakin tavalla.
 
Pinta valtaava olotila tämä on hyvin pitkälti, ei ohi menevä pieni kiristely.
On sellainen olo, että minun pitäisi muuttaa elämääni radikaalisti, jotta voisin olla onnellinen, minä. Esim. en ymmärrä, miten on mahdollista, että niin moni kykenee tekemään 40 tuntista työviikkoa murtumatta. Olenko minä heikko, kun en tunnu jaksavan? Vai ajattelevatko muutkin näin, mutta eivät vaan puhu ääneen ja sinnittelevät vuosi toisensa jälkeen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22080672:
Käy kirjastossa lainaamassa tai kirjakaupassa ostamassa jotain aiheeseen liittyviä kirjoja.

Jos jollakin vinkki heittää, otan hyvillä mielin vastaan :) Huomaan googlettavani hakusanoilla: pois oravanpyörästä / vaihtoehtovaativalle elämälle.

En ole vielä löytänyt mistää porukoista minunlaisiani ihmisiä, ja koen olevani siksi tavallaan yksinäinen, vaikka olen sosiaalinen ja tulen hyvin toimeen (päällisin puolin) muiden kanssa. En kuitenkaan sopeudu joukkoon niin luontevasti kuin moni muu. Tähän yksi syy on se, että en ole kovin nauravainen ihminen, tai siis olen kyllä, mutta en mikään vitsikäs ja hauska siinä mielessä. En jaksa jauhaa pikkujutuista hauskaa ja kikatella turhia. Tosikko olen...mutta minkäs sille voi.
 
[QUOTE="hiu";22080693]Jos jollakin vinkki heittää, otan hyvillä mielin vastaan :) Huomaan googlettavani hakusanoilla: pois oravanpyörästä / vaihtoehtovaativalle elämälle.

En ole vielä löytänyt mistää porukoista minunlaisiani ihmisiä, ja koen olevani siksi tavallaan yksinäinen, vaikka olen sosiaalinen ja tulen hyvin toimeen (päällisin puolin) muiden kanssa. En kuitenkaan sopeudu joukkoon niin luontevasti kuin moni muu. Tähän yksi syy on se, että en ole kovin nauravainen ihminen, tai siis olen kyllä, mutta en mikään vitsikäs ja hauska siinä mielessä. En jaksa jauhaa pikkujutuista hauskaa ja kikatella turhia. Tosikko olen...mutta minkäs sille voi.[/QUOTE]

Jos asut pääkaupunkiseudulla, niin 9.-10.10 on Suomalaisella yhteiskoululla Hengen ja tiedon messut. Siellä on valtavat määrät hyvinvointiin, elämänhallintaan, elämänmuutokseen ja kaikkeen sellaiseen liittyvää kirjallisuutta myytävänä ja pääset vapaasti plaraamaan niitä kirjoja ja katsomaan, jos joku niistä kiinnostaisi.
 
Hei, nyt vasta hakua kokeilin, eilen oli ihan mun ajatuksia liipaava keskustelu!

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1844873-aion-hypata-pois-oravanpyorasta-heti-kun-tilaisuus-tulee-tuleeko-kukaan-mukaan/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22080715:
Jos asut pääkaupunkiseudulla, niin 9.-10.10 on Suomalaisella yhteiskoululla Hengen ja tiedon messut. Siellä on valtavat määrät hyvinvointiin, elämänhallintaan, elämänmuutokseen ja kaikkeen sellaiseen liittyvää kirjallisuutta myytävänä ja pääset vapaasti plaraamaan niitä kirjoja ja katsomaan, jos joku niistä kiinnostaisi.

En asu (enää) Helsingin seudulla. Pitänee lähteä kirjastoa penkomaan.
 
Ei kai suomalaiset nauraa tirsku, suomalaisen kuuluu olla vakava ja varsinkin naisn niin otetaan vakavasti. täällähän on helvetin synti nauraa. jo lapset oppivat, että ei saa nauraa. heti on joku kysymässä, mitäs naurat.

joten varmasti sopeudut joukkoon hyvin jos et naura ja jos et sopeudu, niin sitten syy on joku toinen. pidät itseäsi jotenkin erikoisena?

työssäkäynti on raskasta, mutta niin on raskasta myös pienillä rahoilla sinnittely, mitä se oravan pyörästä pois hyppääminen tarkoittaa, paitsi niille, jotka ensin jollain yrityskaupoilla tai osta halvalla kehitysmaista (työtä , tavaraa, mitä vaan) ja myy kalliilla täällä- keinottelulla tai perinnöillä hankkivat miljoonia. ja sitte muutetaan muka maalle ja ollaan niin vaatimatonta elämäntyyliä, kun oikeasti eletään ihan samalla tavalla leveästi kuin ennenkin.
 
[QUOTE="juu";22080873]

joten varmasti sopeudut joukkoon hyvin jos et naura ja jos et sopeudu, niin sitten syy on joku toinen. pidät itseäsi jotenkin erikoisena?

[/QUOTE]

"pidät itseäsi jotenkin erikoisena?" sisältää piilomerkityksen. Merkitys esiin tuotuna se tarkoittaa siis "pidät itseäsi jotenkin erikoisen hyvänä, parempana kuin muut? Etkö tajua, että et ole mitenkään erikoisen hyvä ja viisaampi kuin muut, olet vaan omahyväinen ja itsekäs, jopa tyhmä"

Pidän itseäni erikoisena, jos tarkoitetaan sitä, että en koe itseäni luontevana osana muuta joukkoa _useimmissa porukoissa_. En pidä itseäni mitenkään erikoisen hyänä tai parempana kuin muut. Vain erilaisena. Meistä jokainenhan on tietysti erilainen ihminen, mutta jotkut mulahtavat joukkoon helpommin kuin toiset.
 
Itsekään en pidä itseäni mitenkään luontevana osana mitään joukkoa paitsi omaa perhettä. Edes lapsuudenperheeseeni en koe kuuluvani mitenkään luontevasti. Oikeastaan kammoan kaikkia porukoita. Tosin haaveilen joskus, että saisi porukan kasaan, jonka kanssa vaikka pelata lentopalloa tai urheilla. Naisten porukat ovat sellaisia, joissa juorutaan tai ei tehdä mitään. Tai minusta se näyttää sille, että siellä ei tehdä mitään. Inhoan juoruilua ja mustamaaalaamista. Siksi en ole viihtynyt missään porukassa.

Mutta jos olisi porukka, jossa tehtäisiin jotain järkevää. Lukupiiri, keskustelua kirjallisuudesta? joku peliporukka. mitä jos se olisi kivaa. mitä jos viihtyisin toisten kanssa (yleensä viihdyn yksin)

Silti koen olevani täysin tasapainossa itseni kanssa ja tiedän kuka olen ja mistä pidän ja mitä haluan ja mikä on oikein ja mikä väärin, mielestäni. Vaikka en ole vielä tähän saakka tuntenut oloani hyväksi misään muussa porukassa kuin oman perheeni kanssa.
 
Ei kai se itse löydy muuta kuin aktiivisesti etsimällä, jos se sattuu olemaan hukassa. Osa meistä on sellaisia, ettei elämä ole ihan niin selkeillä viivoilla piirrettyä. Se onneksi löytyy, kai, itsestä, eikä tarvitsekaan tuntea kuuluvansa johonkin tiettyyn joukkooon.

Ulkopuolisuudella on etunsakin, varsinkin jos on luova ihminen, silloin siitä voi olla etuakin että on tavallaan ulkopuolinen havainnoija, tarkkailija.
 
[QUOTE="juu";22081039]Itsekään en pidä itseäni mitenkään luontevana osana mitään joukkoa paitsi omaa perhettä. Edes lapsuudenperheeseeni en koe kuuluvani mitenkään luontevasti. Oikeastaan kammoan kaikkia porukoita. Tosin haaveilen joskus, että saisi porukan kasaan, jonka kanssa vaikka pelata lentopalloa tai urheilla. Naisten porukat ovat sellaisia, joissa juorutaan tai ei tehdä mitään. Tai minusta se näyttää sille, että siellä ei tehdä mitään. Inhoan juoruilua ja mustamaaalaamista. Siksi en ole viihtynyt missään porukassa.

Mutta jos olisi porukka, jossa tehtäisiin jotain järkevää. Lukupiiri, keskustelua kirjallisuudesta? joku peliporukka. mitä jos se olisi kivaa. mitä jos viihtyisin toisten kanssa (yleensä viihdyn yksin)

Silti koen olevani täysin tasapainossa itseni kanssa ja tiedän kuka olen ja mistä pidän ja mitä haluan ja mikä on oikein ja mikä väärin, mielestäni. Vaikka en ole vielä tähän saakka tuntenut oloani hyväksi misään muussa porukassa kuin oman perheeni kanssa.[/QUOTE]

Kuin minun ajatuksiani, mutta sillä erotuksella, että en tada tietää rajoja. Mikä on hyväksyttävää, mikä ei. En tiedä mitä haluan, mihin olen tyytyvinen ja mihin en. En siis tunne itseäni.

Minäkin kaipaisin toisenlaista yhdessäoloa muiden kanssa (vaikka enimmäkseen viihdyn yksin tai miehen ja lasten kanssa), juuri tuollaista tekemismeininkistä oloa. Lautapelejä, käsitöitä, lukupiiriä, geokätköilyä, pingistä, jotain muuta kuin perseellään iatumista ja pahan puhumista toisista/tyhjän kikatusta.

Työyhteisöissäkin tämä minun tosikkomaisuus(erilaisuus) tökkää vastaan. Ihan oikeasti, sillä alalla jossa olen töissä, pitäisi jaksaa kikattaa ja käkättää koko ajan jostakin. Kuulemma huumori auttaa jaksamaan tässä työssä. Jaa-a. Liika on liikaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;22081068:
Ei kai se itse löydy muuta kuin aktiivisesti etsimällä, jos se sattuu olemaan hukassa. Osa meistä on sellaisia, ettei elämä ole ihan niin selkeillä viivoilla piirrettyä. Se onneksi löytyy, kai, itsestä, eikä tarvitsekaan tuntea kuuluvansa johonkin tiettyyn joukkooon.

Ulkopuolisuudella on etunsakin, varsinkin jos on luova ihminen, silloin siitä voi olla etuakin että on tavallaan ulkopuolinen havainnoija, tarkkailija.

Viisaita sanoja! Minulla n vielä pitkästi etsimisen ja oppimisen tietä jäljellä itseni, elämän, maailman ja toisten ihmisten kanssa.
 
[QUOTE="hiu";22081133]Viisaita sanoja! Minulla n vielä pitkästi etsimisen ja oppimisen tietä jäljellä itseni, elämän, maailman ja toisten ihmisten kanssa.[/QUOTE]

Niin on minullakin. Mutta kai se etsiminen edistyykin, pikku hiljaa.
 
Minä melon ja lähden yksin metsään vaeltamaan kerran vuodessa. Mulle tuli 28v ikäisenä sellainen kauhea tyhjä olo ja jotenkin löysin itteni taas luonnon rauhassa - vaikka aikaisemmin en todellakaan ollut mikään luontoihminen. Yllättävät (ja uudet!) asiat voi siis auttaa!
 
Hassua, mutta minusta ehkä lapset ovat eniten auttaneet minua tuntemaan itseni. Kun katson heidän kasvua, tajuan asioita itsestäni. Olen löytänyt vahvuuteni näin vanhempana. Ikä ja aikaa pohtia asioita hoitovapaalla (jolloin toki oli kädet täynän työtä, mutta ajatukset usein muissa kuin lapsissa - hih).
Kun huomaan missä lapseni ovat luontaisesti lahjakkaita, tajuan, että itse dissasin itsessäni joitakin puolia. Se ei ollut naisellista olla hyvä joissakin asioissa.
 

Yhteistyössä