M
miettii
Vieras
Yleissääntöhän on, että lasten on saatava itse muodostaa mielipiteensä ihmisistä ja asioista. Eli tarkoitan, että en ole koskaan sanonut lapsilleni, että joku ihminen "sieltä syvältä", tai muutenkaan kovin vahvasti määrännyt mitään. Muutenkin varonut haukkumasta lasten kuullen miehellekään ketään.
Meillä siis lapsetkaan eivät puhu negatiivisesti kenestäkään. Vaan kaikki ihmiset ok.
Mutta se kysymys: jos lapsella on täysin pas.kat isovanhemmat. Ei ole sellaisia kirjojen isovanhempia, jotka omistautuisivat lapsenlapsilleen, vaan siis esim. oma isäni on narsisti. Häntä kiinnostaa hän itse ja siinäpä se. Ei ole koskaan muistanut edes kortein tai puhelinsoitoin omien lastensa tai lastenlastensa syntymäpäiviä (naurettava ajatuskin, mahdoton ajatus, heh), jos muistaisi ei voisi ostaa korttia kun se maksaa rahaa, (itse syö erittäin hyvin ja elää oikein leveästi, huolehtien omasta ruokavaliosta ja liikunnasta, näin elänyt koko elämänsä, itselleen, vältellyt työntekoa jotta ei tarvitse maksaa elatusmaksuja lapsistaan).
Siis kun en ole lukenut kirjallisuutta lapsuudesta, ja olen niin vanha, että en muista omaakaan lapsuutta, niin ihmettelevätkö nuo meidän lapset hiljaa mielessään miksi heidän isovanhemmat eivät ole kiinnostuneita heistä kuten kirjoissa ja kuten naapurien lapsista ollaan, ja pitäisikö heille sanoa jotain, että heissä ei ole mitään vikaa, vaikka eivät kysykään mitän tai ihmettele ääneen ainakaan mitään.
(ei kukaan tajunnut ihan varmasti)