Vain yksi lapsi

[Oih ja voih]

Tilanne on siis tämä, että meillä on poikaystävän kanssa 1-vuotias poika, olemme 26-vuotiaita ja minä opiskelen. Lapsi ei ollut mitenkään erityisen suunniteltu, mutta homma toimii ja olemme onnellisia. Ennen raskauttani puhuimme näistä lapsiasioista ja tein selväksi kantani, että en halua kuin korkeintaan yhden lapsen ja se oli poikaystävälleni ok. Varmistin asian vielä moneen kertaan ja sama vastaus. Nyt hän on kuitenkin alkanut ehdottelemaan "leikkikaveria" pojalle ja minua taas ei voisi vähempää kiinnostaa.

Hänestä huomaa selkeästi, että haluaisi toisen lapsen, vaikka silloin muuta väittikin. Itseni kohdalla taas kantani vain on vahvistunut, että en ehdottomasti halua toista, yksi riittää mainiosti. Olen yrittänyt perustella kantaani, mutta tuntuu, että hän ei ota perustelujani ihan tosissaan.

Tärkeimpänä syynä se, että en vain jaksaisi kahden kanssa kaiken muun tekemisen ohella ja toisaalta taas en halua luopua muusta tekemisestä, koska en usko, että olisin onnellinen "pelkkänä" äitinä. Aloittelen gradun teon kohtapuoliin ja siihen tulee menemään aikaa kaikkine kenttähommineen. Sen jälkeen alan todennäköisesti väikkärihommiin ja siihenkin menee muutamia vuosia.

Nämä ovat minulle tärkeitä ja toisaalta aikaavieviä juttuja, joten olisi hullua lähteä tahallaan vaikeuttamaan tilannetta toisella lapsella. Hän ei kuitenkaan usko sitä, vaan jotenkin olettaa, että kun panostaisin vähän enemmän, niin selviäisimme kahden kanssa.Noh, mutta kun en koe tarvitsevani kahta. Ei ole tippaakaan ikävä vauvavuotta tai raskaanaoloa ja synnytystä. Haluaisin nyt vain nauttia miehestäni, pojastani ja elämästä juuri näin. On ihana seurata miten poika kasvaa ja kehittyy, enkä jaksaisi alkaa enää kaikkea samaa alusta. Ei vain riitä kiinnostus, aika ja jaksaminen. Toki poikaystäväni hoitaa lasta yhtälailla ja hoitaisi varmaan toistakin, olemme jakaneet vastuuta hyvinkin tasapuolisesti, mutta kun ei vain nappaa.

Tunnen itseni jotenkin petetyksi nyt, kun olimme sopineet, että ei enää lapsia ja minä vielä uskoin. Toisaalta harmittaa poikaystävän puolesta, jos hän kovasti toisen haluaisi, mutta en minä voi vasten tahtoani lähteä sellaista uhrausta tekemään, en sitten millään. Hankala tilanne.

Kaipaisinkin nyt kokemuksia, jos siis löytyy muita samanlaisessa tilanteessa olevia. Miten ratkaistte tilanteen? Syntyikö katkeruutta? Jne.

 

[sama juttu kun meillä]

Mutta minä ilmoitin miehelle että sitten vaihtoehtona on joko adoptio tai se että mies odottaa,synnyttää ja on lapsien kanssaa kotona joka ei tietty ole nykyään mahdollista. Miehen on helppo vauvakuumeilla kun se lopullinen vastuu ja seuraamukset kaatuu naisen niskoille. Itse en aijo antaa miehelle periksi sillä en halua lisää lapsia. Tämä yksi riittää meille varsin hyvin.

 

[meillä näin]

että mies ehdotti kerran kolmatta lasta.
jotta voisin olla rakennusajan kotona.
sanoin vaan, että en nyt ymmärrä, kun laskujen mukaan yksi lapsi tulee maksamaan vanhemmilleen sen 100 000 euroa.

että eikö se ole halvempaa olla kotona vaikka vuosi pari ilman rahaa ja menettää se kotihoidontuki/äitiysraha muutama tuhat euroa/vuosi ja säästää elättämästä sitä kolmatta lasta.

ja siitä ei sitten sen jälkeen puhuttu.

Nyt on mies iloinen, kaksi on jo työtä... Ei se työ lopu vaikka kasvavat, suomessa vain perinteisesti tyrkätään isommat lapset kavereiden pariin vaikka muualla hoidetaan lapset kyllä ihan aikuiseksi asti.

 

[leena]

Meidän tilanteessa oli päinvastoin. Mies halusi kahta lasta ja se sopi minulle alunperin ennen lapsia. Mutta kun lapset syntyivät, jäi kaipuu useampaan. Mies oli alusta asti mukana hoitamassa lapsia ja kotityöt ja kaikki saatiin sovittua tasan. Minulla se kolmas alkoi polttelemaan mielessä. Mies ei halunnut. Puoli vuotta keskustelin asiasta asiallisesti ja esitin toiveita. Viimein mieheni totesi, että kyllä se sopii, kun kerran noin paljon haluat sitä. Ja jälkeenpäin olemme molemmat, myös mieheni sitä mieltä, että päätös oli oikea.
Meillä ei tokikaan kumpikaan opiskellut, pelkkää duunarin työtä molemmilla, jotta saattoi se päätös meillä olla siksikin helpompaa. Mutta edelleen työn ja perhe-elämän ja harrastusteb välillä saa tasapainotella. Myönnän, että elämä varmasti olisi helpomappa vain niiden kahden kanssa. Kuten sinun tapauksessa vain yhden kanssa. Minusta teidän tulee ottaa rauhallisesti ja keskustella yhä uudelleen. Älkää tehkö hätiköityjä päätöksiä, niistä ne katkeruudet saattaa tulla. Älä siis kiellä äläkä lupaa miehellesi, vaan lupaa pohtia asiaa rauhassa. Ja todella keskustelkaa asiallisesti, painostamatta kumpikaan puolin ja toisin. Onnea päätökseen, oli se kumpi tahansa !!

 

[jep]

Sulla on poikaystävän kanssa lapsi? voi ku sööttiä toi teidän seukkaus.

 

[säbä]

Mitä tuossa poikaystävä-ilmauksessa oli nyt väärin? Meillä vähän sama tilanne, paitsi että kyse on kolmannesta, jota en haluaisi. Vielä ei ole yhteisymmärrykseen päästy. Katsellaan.

 

[Hanimani]

Minä en myöskään ole halunnut kuin yhden lapsen. Mies tietää sen vallan hyvin. Silloin tällöin hän ehdottaa, että eikö sittenkin. Toisaalta kyllä ymmärtää mua. Synnytyksen jälkeinen masennus, hedelmöityshoidot ja kaikki. Ei ole helppoa ollut tämän yhdenkään kanssa. Jos toinen tulisi, olisinkin jo valmis hullujen huoneelle.....

 

[miksipäei]

Miksi se ajatus toisesta olisi NIIN mahdoton? Varsinkin,jos miehesi osallistuu aktiivisesti hoitoon. Tietysti raskausaika ja synnytys ovat väistämättömiä juttuja, mutta ne nyt ovat aika pieni osa ihmisen elämästä. Loppujen lopuksi. Ja mitä opiskeluun ja muuhun tulee, niin niitä voi kyllä suorittaa melko joustavasti, ja onko se sitten oikeasti se elämän sisältö? Nyt olisi mm iän puolesta hyvä aika tehdä toinen. Opiskella ehtii myöhemminkin. Uskoisin, että selviäisitte, kunhan vain uskaltaisit heittäytyä Ja tulevaisuutta ajatellen, sisaruksista on paljon iloa.

Pohdi asiaa vielä uudemman kerran ja avoimin mielin, jonkin verran raskaampaa saattaa olla, mutta moniverroin palkitsevampaa myös.