Vammainen sikiö, abortti vai ei - kaduttiko?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja hiiren harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
(eihän sitä koskaan tiedä terveestäkään lapsesta)

Se on kyllä ihan totta. Onhan näitä peräkammarin poikia, jotka asuvat kotonaan ja elävät eläkeläisäitinsä kustannuksella, ja ilman mitään diagnoosia...

Mutta, onko vammaisen lapsen kanssa elämä todella niin ihanaa kuin lehtijutuissa hehkutetaan, vai sanotaanko niin vain siksi, että niin "täytyy" sanoa?

Vähän sama kuin odottajan täytyy "hehkua onnea" ja äitien "nauttia äitiydestä täysillä" - näinhän ne naistenlehtien jutut aina menee...


Mä myös haluaisin tietää tämän? Onko paikalla ketään, joka voisi ihan rehellisesti vastata? Toki tiedän sen, että erityislasta rakastaa yhtälailla (tai ehkäpä jopa enemmän, jos se on mahdollista...) kuin terveitä lapsia. Mutta onko se elämä todellisuudessa niinkuin lehtien palstoilta saa lukea? Lehtien palstoilla ei koskaan puhuta niistä huonoista hetkistä tai negatiivisista tunteista. Onko erityislapsesta kokoajan enemmän huolissaan? Hänen pärjäämisestään, siitä ettei hän joudu kärsimään vammastaan aikuisena tms. Vaikea saada tähän lyhyttä selvää kysymystä, mutta toivottavasti joku ymmärtää mitä tässä kyselen...


Asuin pari vuotta perheessä, jossa oli down -syndroomainen poika. Se muutti kyllä monia käsityksiäni. Poika oli tunteellinen, iloinen, nauravainen ja muuten täysin terve (ei siis sydänvikaa tai muutakaan downille tyypillistä sairautta). Vanhemmat rakastivat poikaa, hän oli heidän ainoa lapsensa. Elämä ainakaan tämä downin kanssa ei erottunut terveen lapsen kanssa elämisestä, lukuunottamatta nuorena saatuja silmälaseja ja puheterapiaa. Tiedän, että hän oli varmastikin 'lievä' down -tapaus, mutta koska etukäteen ei voida tietää lapsesta millainen down hän tulee olemaan, olisi minun nykyään hyvin vaikeaa tehdä päätöstä abortista. Vanhemmat olivat tietysti olleet surullisia kuullessaan diagnoosin pian synnytyksen jälkeen, mutta he olivat tietenkin jo vuosien aikana soputuneet hyvin. He olivat sitä mieltä, että ajallaan aikuisena hän muuttaa sitten kotoa tuettuun asumismuotoon.




 
Alkuperäinen kirjoittaja lyhyesti:
ja ytimekkäästi,en voisi koskaan abortoida omaa pientäni pelkän kehitysvammaepäilyn takia!!

Eri asia jos todettaisiin että saattaisi kuolla ekoina elintunteina tai jo raskauden aikana vatsaan että olisi mahdottomuus elää,mutta pelkän kehitysvamman takia en koskaan voisi!

No mie olen itse ajatellut vähän samanlailla, että silloin kyllä abortoisin, jos vauva kuolisi jo vatsaan tai eläisi muutaman tunnin korkeintaan. Jos siis oisi aivan varmaa että näin käy.

Siihen miten muut toimivat en edelleenkään aijo ottaa kantaa.
 
en itse jaksa nyt lukea kaikkea kirjoittamianne tekstejä, mutta tuon oman näkökantani esiin..

Hoidan työkseni laitoksessa vaikeasti vammaisia, enkä koe, että heillä on yhtään sen huonompi osa tässä elämässä kuin muillakaan.
Monet vanhemmat tosin eivät voi käydä lastaan katsomassa laitoksessa, koska ajatukseen vammaisuudesta ei vain ole tottunut tai sitä ole voinut hyväksyä.
Itse pidän hoitajana siitä, että vammaisilla on tunteet, vaikkei älyllistä toimintaa juuri olekaan. Silti heistä huokuu elämänhalu ja kyllä heistä huomaa kun on se hyvä päivä.

Jos itse joskus sairastun, niin olen toivonut, että minut laitetaan laitokseen, koska omaisen hoitaminen kotona on liian raskas.
 
Olen sitä mieltä,että teet kuin parhaaksi tuntuu! Oli mulla raskauden aikana epäily kehitysvammasta! Kaikki testit osoittivat toisin ja oma filiis oli, että vauva on kunnossa! Kävin mielessäni tilannetta, että jos vauva on kehitysvammainen, en aio jatkaa raskautta! Kehitysvammaisen elämä voi toki olla rikas ja hyvä, mutta kaikki se ihmisten syrjintä ja pilkka ei olisi täyttä elämää!
 
täysi elämä jää täällä niin usein muutenkin haaveeksi.kaikilla on murheita jos minkälaisia.itse olen koulukiusattu.ei se täyttä elämää ole sekään,ihan ilman vammaa.
 
No....kun odotin nuorimmaistani ns. rakenne ultrassa todettiin epäsuhtainen kasvun hidastuma ja siitä alkoikin juoksu perinnöllisyyslääkärillä ja ties missä. Kromosomit olivat kuitenkin normaalit, ja vaikka eivät olisi olleet, en olisi edes yhtä minuuttia harkinnut keskeytystä, halusin avin tietää mitä oli odotettavissa. Raskaus oli vaikea, neiti tuli maailmaan 3kk etuajassa, mitoin 570 gr ja 27 cm...ei siis ihme että tytön kehitys oli hidasta alusta pitäen, jo keskosuudesta johtuen. Viime syksynä varmistui että tyttö on kehitysvammainen...mitään erityistä syytä ei ole löytynyt. En kadu päätöstäni, mutta sehän ei tarkoita etten olisi joskus väsynyt ja ettei joskus miettisi miten paljon helpompaa kaikki olisi, jos tyttö olisi ns. normaali...ja totta kai tytön tulevaisuus huolettaa usein. Mutta typy on selvästi onnellinen pieni neiti, jonka hymy (lainaan neurologin sanoja) valaisee koko huoneen.... pahimmankin väsymyksen aikana tuo hymy auttaa jaksamaan. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja merianna:
No....kun odotin nuorimmaistani ns. rakenne ultrassa todettiin epäsuhtainen kasvun hidastuma ja siitä alkoikin juoksu perinnöllisyyslääkärillä ja ties missä. Kromosomit olivat kuitenkin normaalit, ja vaikka eivät olisi olleet, en olisi edes yhtä minuuttia harkinnut keskeytystä, halusin avin tietää mitä oli odotettavissa. Raskaus oli vaikea, neiti tuli maailmaan 3kk etuajassa, mitoin 570 gr ja 27 cm...ei siis ihme että tytön kehitys oli hidasta alusta pitäen, jo keskosuudesta johtuen. Viime syksynä varmistui että tyttö on kehitysvammainen...mitään erityistä syytä ei ole löytynyt. En kadu päätöstäni, mutta sehän ei tarkoita etten olisi joskus väsynyt ja ettei joskus miettisi miten paljon helpompaa kaikki olisi, jos tyttö olisi ns. normaali...ja totta kai tytön tulevaisuus huolettaa usein. Mutta typy on selvästi onnellinen pieni neiti, jonka hymy (lainaan neurologin sanoja) valaisee koko huoneen.... pahimmankin väsymyksen aikana tuo hymy auttaa jaksamaan. =)
ihana kuulla tässä kylmässä ja kovassa maailmassa,joka tuntuu olevan vain terveiden,rikkaiden ja menestyvien.väsyä saa kaikki,mutta varsinkin erityislapsen vanhemmat.ihailen asennettasi ja rohkeuttasi.toivottavasti ei ole katoava luonnonvara.

 

Yhteistyössä