Tuo kohta 6v täyttävä esikoinen on ollut todella hankala viimeisen kuukauden, kiukuttelua ihan koko ajan. Välillä tuntuu että päiviin on vaikea saada mitään positiivista tekemistä yhdessä, kun joka asia pitää vääntää vaikeamman kautta (syömiset, pukemiset, jopa käsienpesut). Tiedän että 6-vuotiaan elämä voi olla vaikeaa kun pitäisi yhtäaikaa olla sekä iso että pieni, mutta tytön kanssa on ihan hirveää!
Tänäkin aamuna tytön ensimmäinen lause oli valitusta pikkusiskosta ja kiukutteli jotain muutakin. Sitten kun kerroin että tänään jään kotiin koska olen kipeänä, kuuntelin esikoisen yskimistä ja sanoin että hänkin saa jäädä kotiin, niin asenne muuttui täysin! Nyt kotona on iloinen tyttö joka höpöttää hyväntuulisena jatkuvalla syötöllä, sen sijaan että murjottaisi hiljaisena ja suuttuisi jos yritän puhua hänelle.
En tiedä mikä siellä eskarissa varsinaisesti mättää, tyttö on temperamentiltaan kyllä hitaastilämpiävä, joten sopeutuminen saattaa senkin takia kestää kauan. Eskariopelle kyllä annoin jo palautetta että alun olisi voinut toteuttaa pehmeämminkin. Nyt minulla ei ollut oikein mitään tietoa esim. päivän kulusta, niin että olisin lapselle voinut kertoa mitä siellä tapahtuu ja missä järjestyksessä.
Olen aika epätoivoinen koska tunnelma kotona on niin synkkä, koko ajan joudun komentamaan lasta kun mikään ei enää onnistu nätisti sanomalla. Torstaina on 6v-neuvola ja aion puhua asiasta terkan kanssa, mutta en tiedä mitä hänkään voi tehdä. Kasvatusneuvola tms. loisi luultavasti vain paineita tytölle, koska hän ei nytkään halua puhua tunteistaan tai edes kertoa päivän tapahtumista (yritän kyllä päivittäin kysellä, mutta se saa lapsen suuttumaan).
Tuntuu että sitä haastavammaksi vanhemmuus käy, mitä vanhemmaksi lapsi tulee. Mutta niinhän sen kai kuuluu ollakin.
Tänäkin aamuna tytön ensimmäinen lause oli valitusta pikkusiskosta ja kiukutteli jotain muutakin. Sitten kun kerroin että tänään jään kotiin koska olen kipeänä, kuuntelin esikoisen yskimistä ja sanoin että hänkin saa jäädä kotiin, niin asenne muuttui täysin! Nyt kotona on iloinen tyttö joka höpöttää hyväntuulisena jatkuvalla syötöllä, sen sijaan että murjottaisi hiljaisena ja suuttuisi jos yritän puhua hänelle.
En tiedä mikä siellä eskarissa varsinaisesti mättää, tyttö on temperamentiltaan kyllä hitaastilämpiävä, joten sopeutuminen saattaa senkin takia kestää kauan. Eskariopelle kyllä annoin jo palautetta että alun olisi voinut toteuttaa pehmeämminkin. Nyt minulla ei ollut oikein mitään tietoa esim. päivän kulusta, niin että olisin lapselle voinut kertoa mitä siellä tapahtuu ja missä järjestyksessä.
Olen aika epätoivoinen koska tunnelma kotona on niin synkkä, koko ajan joudun komentamaan lasta kun mikään ei enää onnistu nätisti sanomalla. Torstaina on 6v-neuvola ja aion puhua asiasta terkan kanssa, mutta en tiedä mitä hänkään voi tehdä. Kasvatusneuvola tms. loisi luultavasti vain paineita tytölle, koska hän ei nytkään halua puhua tunteistaan tai edes kertoa päivän tapahtumista (yritän kyllä päivittäin kysellä, mutta se saa lapsen suuttumaan).
Tuntuu että sitä haastavammaksi vanhemmuus käy, mitä vanhemmaksi lapsi tulee. Mutta niinhän sen kai kuuluu ollakin.
