Täälläkin yksi touhutaapero. Tänään ollut varsin kiukkuinen sellainen: on räkinyt lattialle, kiukunnut vähän väliä jostain ja ainakin jokaisesta äidin käskystä (vaipanvaihto, syöminen, pukeminen). On kiivetty pöydille, väännetty hellaa päälle, yritetty paistaa mikrossa leluja, räjitty lattialle,matolle, tuolille ja äidin housuille, juostu kaupassa sinne tänne ja varsinkin tiskin taakse, juostu pihalla takaisin tielle, lapettu ruokaa lasiin, tyhjätty keitiön laatikoita ja kaappeja, laitettu tiskikonetta ja pyykkikonetta päälle...
Joka päivä ei ole näin vaikea, juuri viime viikolla hehkuttiin miehen kanssa miten ihana tuo on. Ja nyt kaikki tuntuu ottavan takapakkia. Jaksan sillä, että nukun itsekin päiväunet. Mies rakentaa kotia aina iltaisin, joten ehtii kovin vähän olla pojan kanssa. silti touhuaa kyllä mielellään tuon kanssa aina kun ehtii - noin tunnin päivässä.
Koti ei pysy tiptop-kunnossa. Teen kaikki kotityötkin pojan kanssa. ne sujuvat hitaammin ja huonommin kuin yksin, mutta me selviydytään niistä - yleensä ihan hyvin. varjopuolena on tuo, että poika osaa "käyttää" kaikkia kodin laitteita ja onkin niistä aivan suunnattoman kiinnostunut. Parin huoneen ovessa on ylhäällä haka ja ihan kaikkia ovia taapero ei osaa vielä avata. Keittiön laatikoston saa tarvittaessa lukittua. Mutta keittiö on kaikkein vaikein paikka. ruuanlaiton ohessa joutuu kieltämään ja sulkemaan milloin mitäkin.
Rytmi on meilläkin helpottanut kummasti elämää. Aamulla reippaasti ylös ja aamutouhut kodin siistimisine sisällä. Sitten ulos ja mahdollisesti kävellen kauppaan, sisälle ruuanlaittoon josta ruuan jälkeen joskus suoraan päiväunille tai jos ei näytä kovin väsyneeltä niin sitten touhutaan taas sisällä. Parin tunnin päikkärit, vähän ruokaa, taas ulos tai jotain muuta ohjelmaa ja sitten ulos/uimaan/rakennukselle/leikkimistä/käynti jossakin kylässä/ naapurin kanssa. ja sitten alkaakin jo iltarauhoittuminen, puurot ja pesut, ehkä vähän lueskelua iskän kanssa tai kainalossa nököttämistä. Ja sitten nukkumaan.
Pinna kestää yllättävän hyvin. Jos oikein väsyn, niin sitten saa esikoinen (13 v) tai isäntä auttaa. Kun en turhista marise, niin uskovat kyllä milloin apua todella tarvitaan. Oman kodin rakentaminenkaan ei lopulta mene perheen edelle. Mutta mulle on kyllä oikeasti itselleni aika tärkeää pärjätä ja jaksaa kodin ja lasten kanssa, jotta mies saa rakentaa rauhassa. Kun se oma koti olisi niin kiva saada valmiiksikin joskus :heart: