Voi luoja että minä haluaisin lapsen...matkassa vaan taitaa olla liikaa mutkia. :(

[virvatuli]

Hautasimme, tai paremminkin sanottuna minä hautasin meidän lapsihaaveet viime syksynä, yhden tuulimunaraskauden jälkeen. Silloin tapahtui asioita, jotka veivät luottamukseni mieheeni, sekä samassa syssyssä päätin, että jo pelkkä tiukka rahatilanne on järkisyy siihen ettei minusta ikinä tule äitiä. On tässä ollut syksyn ja loppuvuoden aikana jos jonkinlaista riitaa ja kädenvääntöä miehen kanssa, mutta lopputulos kuitenkin on se, että toisiamme rakastamme aivan valtavasti, enkä minä millään meinaa pystyä nyt kuitenkaan ihan lopullisesti luopumaan lapsihaaveesta. Ikää on mittarissa niin paljon, että alkaa olla viime hetket käsillä raskautta ajatellen. Noin joka toinen päivä haaveilen lapsesta, ja joka toinen päivä luovun haaveestani. Minä todellakin haluaisin oman lapsen, yhteisen lapsen mieheni kanssa, haluaisin irrottautua kaikista järkisyistä ja antautua vain sille ajatukselle, että kyllä elämä kantaa ja kyllä me selviämme. Nyt on matkaan vain tullut yksi iso lisämutka ja järkisyy, kun tätä lapsihaavetta miettii. Miehen lasten äiti nimittäin on sairastunut vakavasti, eikä välttämättä vuodesta pidemmälle pötki, jos huonosti käy, mikä on hyvin todennäköistä. Haluaisin tässä omavauva-asiassa ajatella vain itseäni, mutta pakkohan se on ajatella myös miehen lapsia. Se olisi varmaankin lapsille liikaa, jos samaan aikaan joutuisi menettämään äitinsä ja muuttamaan viikonloppuisän luo, jos kuvioissa vieläpä kaiken lisäksi olisi isän uusi vauva. Mutta miten ihmeessä minä pystyisin luopumaan siitä ajatuksesta, ettei minusta ikinä tule äitiä...

 

[astrolabe]

Mistä miehesi luopuu? Tai siis, tarkoitan, että jos pariskunnan toinen osapuoli uhraa kaiken, unohtaa itsensä ja suurimmat haaveensa niin mikä mieli elämässä?

 

[6xäiti]

Ikävää tietysti on miehesi lasten kannalta, jos oma äiti on huonossa kunnossa, mutta en kuitenkaan näe tuota syyksi luopua lapsihaaveista. Elämähän jatkuu kuitenkin.
Mitä mielltä miehesi on yhteisestä lapsesta Entä minkä ikäisiä on miehesi lapset?
Jos kovasti lasta haluat, suosittelen antamaan sille ainakin mahdollisuuden. Voihan olla, ettet edes lopuksi saisi lasta, mistä sitäkään tietää, mutta olet ainakin yrittänyt.
Ei sitä jo olemassa olevaa lasta kadu, mutta sitä voi katua, jos ei koskaan ole edes yrittänyt antaa raskaudelle/lapselle mahdollisuutta.

 

[6xäiti]

Niin ja sen verran vielä, että jos uhraat vauvahaaveesi miehesi lasten takia, niin oletko varma, ettet myöhemmin katkeroidu siitä heille tai miehellesi?

 

["noh"]

En suosittele lapsen tekoa kun miehelläsi peli ja muita ongelmia.

 

[virvatuli]

Ikävää tietysti on miehesi lasten kannalta, jos oma äiti on huonossa kunnossa, mutta en kuitenkaan näe tuota syyksi luopua lapsihaaveista. Elämähän jatkuu kuitenkin.
Mitä mielltä miehesi on yhteisestä lapsesta Entä minkä ikäisiä on miehesi lapset?
Jos kovasti lasta haluat, suosittelen antamaan sille ainakin mahdollisuuden. Voihan olla, ettet edes lopuksi saisi lasta, mistä sitäkään tietää, mutta olet ainakin yrittänyt.
Ei sitä jo olemassa olevaa lasta kadu, mutta sitä voi katua, jos ei koskaan ole edes yrittänyt antaa raskaudelle/lapselle mahdollisuutta.

Mieheni todellakin haluaisi yhteisen lapsen, eikä toiveissaan keskity ajattelemaan mitään järkisyitä päinvastaiseen, kuten minulla on tapana tehdä. Mieheni lapset ovat alakouluikäisiä.

 

[virvatuli]

Niin ja sen verran vielä, että jos uhraat vauvahaaveesi miehesi lasten takia, niin oletko varma, ettet myöhemmin katkeroidu siitä heille tai miehellesi?

Tätä minäkin pelkään...

 

["Jenis"]

Omasta puolestani voin sanoa, että tarve saada oma lapsi (meilläkin uusperhe) oli niin kova, että se meni kaiken muun edelle. En usko että olisin voinut luopua ajatuksesta katkeroitumatta täysin.

 

[vierasa]

Mä saan vähän sellaisen kuvan, että sä ajattelet tätä asiaa liikaa. Toki kun olen aikaisempia viestejäsi lukenut niin en pidä teidän tilannetta mitenkään ideaalina lapselle, mutta jos sä ihan oikeasti haluat lasta sydämesi pohjasta niin ei sitä asiaa päätetä järjellä vaan tunteella.

 

[virvatuli]

Mä saan vähän sellaisen kuvan, että sä ajattelet tätä asiaa liikaa. Toki kun olen aikaisempia viestejäsi lukenut niin en pidä teidän tilannetta mitenkään ideaalina lapselle, mutta jos sä ihan oikeasti haluat lasta sydämesi pohjasta niin ei sitä asiaa päätetä järjellä vaan tunteella.

Olet kyllä ihan oikeassa, että todellakin ajattelen asiaa ihan liikaa järjelläni, ja tuolla järjen äänellä yritän sitten tukahduttaa tunteiden äänen, mutta kieltämättä aika tuloksetta se onnistuu. Siinäkin olet oikeassa, että meidän tilanne ei välttämättä mikään kaikkein ihanteellisin lapsenhankintaa ajatellen olisi. Miehellä on oma ongelmansa, joka on hoidon alla, itselläni on sairautta, rahatilanne ei ole paras mahdollinen sekään, ikääkin minulla on jo 40 v. Järkisyitä riittää, mutta niin riittää niitäkin tunteita, jotka oman lapsen perään itkevät.

 

["nih"]

Sehän voi olla jo myöhäistä se lapsen saanti kun olet jo 40v.

 

["vieras."]

Tuossa iässä noilla ajatuksilla olisi minusta helppo antaa tulla mitä on tullakseen. Ei ole ollenkaan sanottua, että raskaaksi enää 4-kymppisenä tulee saati että raskaus päätyy lapsen syntymään. Antaisin siis kohtalon päättää puolestani. Tuskin lasta kuitenkaan kadut, kävi avioliitollesi loppujen lopuksi mitä tahansa. Ja jos ei onnistu, niin ainakin olet yrittänyt, etkä voi vahingossakaan ketään muuta syyttää lapsettomuudesta.

 

[---]

Sun tilanteessa antaisin mennä, eihän se ole varmaa edes että saisit lapsen. Lapsen saaminen on kumminkin niin iso osa elämää, varsinkin jos vanhemmaksi tuloa toivoo, että en jättäisi tekemättä noiden mainitsemiesi syiden vuoksi. Itse olen aina uskonut mummoltani saamani neuvoon, että elämä kantaa ja niin se on aina tähän asti tehnytkin, vaikka isoja ja surullisia käänteitä elämässä on vastaan tullutkin. Älä ajattele tilannetta liikaa, toisten reaktiot ja elämänkiemurat eivät ole kumminkaan hallinnassasi.

 

[virvatuli]

Sun tilanteessa antaisin mennä, eihän se ole varmaa edes että saisit lapsen. Lapsen saaminen on kumminkin niin iso osa elämää, varsinkin jos vanhemmaksi tuloa toivoo, että en jättäisi tekemättä noiden mainitsemiesi syiden vuoksi. Itse olen aina uskonut mummoltani saamani neuvoon, että elämä kantaa ja niin se on aina tähän asti tehnytkin, vaikka isoja ja surullisia käänteitä elämässä on vastaan tullutkin. Älä ajattele tilannetta liikaa, toisten reaktiot ja elämänkiemurat eivät ole kumminkaan hallinnassasi.

Tämä ja edellinen kommentti...Viisaita ohjeita ovat, sen tiedän ja tunnen sisälläni, ja noiden mukaan minä sisimmässäni tahtoisinkin mennä. Joskus ihan harmittaa olla näin järki-ihminen. Aion tänään ottaa asian esille mieheni kanssa...

 

[virvatuli]

Eilen nyt sitten avauduin miehelleni aatoksistani, ja kyllä täytyy sanoa, että vierelläni istui melkoisen onnellinen mies kun minua kuunteli. En tiedä, ehkä tuolla korvieni välissä tapahtui eilen joku lopullinen klikki, juuri se sellainen klikki, joka pistää järkisyyt taustalle, luottaa tunteiden ääneen ja siihen että elämä kyllä kantaa, mitä sitten ikinä onkaan tapahtuakseen. Eihän sitä todellakaan ikinä tiedä, varsinkin kun tämän ikäisenä raskautta yrittää, että päästäänkö ikinä sinne vauvan syntymään saakka, mutta nyt on ainakin päätetty se, että annetaan tapahtua se mikä on tarkoitettu. Nyt kun tämän päätöksen on tehnyt, niin on kyllä jotenkin todella herkistynyt ja onnellisempi olo kuin pitkään aikaan... :heart:

 

["vieras."]

Eilen nyt sitten avauduin miehelleni aatoksistani, ja kyllä täytyy sanoa, että vierelläni istui melkoisen onnellinen mies kun minua kuunteli. En tiedä, ehkä tuolla korvieni välissä tapahtui eilen joku lopullinen klikki, juuri se sellainen klikki, joka pistää järkisyyt taustalle, luottaa tunteiden ääneen ja siihen että elämä kyllä kantaa, mitä sitten ikinä onkaan tapahtuakseen. Eihän sitä todellakaan ikinä tiedä, varsinkin kun tämän ikäisenä raskautta yrittää, että päästäänkö ikinä sinne vauvan syntymään saakka, mutta nyt on ainakin päätetty se, että annetaan tapahtua se mikä on tarkoitettu. Nyt kun tämän päätöksen on tehnyt, niin on kyllä jotenkin todella herkistynyt ja onnellisempi olo kuin pitkään aikaan... :heart:

Ihanaa, että olette päättäneet yhdessä yrittää lasta, mutta ois varmaan ollut syytä keskustella myös, mitä keinoja käytätte. Ikää on sen verta paljon sulla, että jos haluaa hoitoja, niin on parempi melko pikaiseen hakeutua hoitoihin....

 

[virvatuli]

[QUOTE="vieras.";29531160]Ihanaa, että olette päättäneet yhdessä yrittää lasta, mutta ois varmaan ollut syytä keskustella myös, mitä keinoja käytätte. Ikää on sen verta paljon sulla, että jos haluaa hoitoja, niin on parempi melko pikaiseen hakeutua hoitoihin....[/QUOTE]

Kyllä me ihan luomuna aiotaan yrittää. Viime vuoden puolella tärppi kävi heti toisesta kierrosta, mutta tuulimunaraskaus se sitten kuitenkin oli. Ehkä se sitten on niin, että jos ei tässä ilman hoitoja onnistuta, niin ehkä sitten on tarkoitettu niin. Tai sitten käy niin, että muutaman kierron jälkeen malttamattomuus iskee ja hakeudun hoitoihin.

 

[karua]

Siis mikä oli se ongelma? Sä rakastat sun miestä, mies rakastaa sinua ja te haluaisitte molemmat lapsen. Juu elämässä tulee aina surua ja heittoja sinne ja tänne ja kaikkea ei tiedä edeltä miten tulee lopulta sujumaan, mutta miksi sä et nyt sitten sitä lasta ala yrittämään? Etkö sä katus sitä myöhemmin ettet elänyt nytten kun se on mahdollista vielä yrittää kokea?

 

[virvatuli]

Siis mikä oli se ongelma? Sä rakastat sun miestä, mies rakastaa sinua ja te haluaisitte molemmat lapsen. Juu elämässä tulee aina surua ja heittoja sinne ja tänne ja kaikkea ei tiedä edeltä miten tulee lopulta sujumaan, mutta miksi sä et nyt sitten sitä lasta ala yrittämään? Etkö sä katus sitä myöhemmin ettet elänyt nytten kun se on mahdollista vielä yrittää kokea?

Minähän tuossa juuri kirjoitin, että päätös on tehty, että siis yritetään.

 

[karua]

Minähän tuossa juuri kirjoitin, että päätös on tehty, että siis yritetään.

Eikun onnea matkaan sitten vaan. En huomannut sitä kohtaa jossa päätös oli tehty. sori.