Tällaista sortimenttia ja kuviota on kyllä huomattavissa. Sille löytyy myös järkiperusteita, täsmällisiä loogisia syitä sekä niitä selkeästi tukevaa tieteellistä näyttöä.
Jos jotakin suuntaa arvioi omilleen muuttamisesta, niin menee vuosia
Sitä on suunniteltava, järjestettävä, siihen on sopeuduttava, totuttava ja siitä tuleekin elämäntapa, josta on vaikea luopua, kuten mistä tahansa muustakin tavasta, hyvästä tai pahasta.
Alkaa ihminen tietenkin hyväksyä itseään paremmin, tulee tyytyväiseksi elämäänsä ja itseensä.
Tieteellisesti sen seuraus on vakio. Silloin menettää kykynsä rakastua, poikkeuksetta.
Sitten on omillaan ja sinkku, joka ei suhteeseen enää suostu.
Jos sitä ihananinta elämää suurempaa rakastumisen tunnetta kaivataan, niin suhdetta toivotaan kiihkeästi (tuntuu että sen paras tilausaika on vihdoin tullut). Haeskellaan lakkaamatta 'sitä ainoaa oikeaa'. Etsitään lepäämättä, kovalla stressillä aina uuvuksiin asti.
Keneenkään ei kuitenkaan voi rakastua, ei onnistu millään, ei vain pysty kykenemään. Ehkä ihmetellään miksi tapaa joka paikassa pelkästään tolloja takiaisia. Hurmurit kaikki kadonneet koko maapallolta???
Seuraavaksi kasvatellaan katkeruutta ja puretaan sitä toisiin vaikka keskustelupalstoilla.
Kun ei itse rakastu keneenkään, ei kukaan sitten kelpaakaan. Ajatellaan että on keskityttävä paremmin vaikutuksen tekeviin kunnon-tyyppeihin, eli kai 'tasokkaampiin', tod.näk. menestyneempiin, värikkäämpiin, sinut itsensä kanssa oleviin joilla elämä kaikin puolin kunnossa.
Saatetaan turhautuneina sättiä ja kyykyttää sosiaaliluokkaa: 'onnettomat-luuserit'!
Siis juuri sitä ihmisryhmää jolla suunnilleen ainoana on kyky rakastua!! Ah-tositarkoituksella!!!