Aivan. Oiskin pitäny laittaa tuohon että yhteiskunta määrittää tilastoja varten
. Minäkin seison jossain tilastoissa varmasti ihan eri tavalla määritettynä kun mitä oikeasti olen, minusta saa siis aivan varmasti valheellisen kuvan (niinkuin kenestä tahansa). Niinhän se menee että valhe, emävalhe, tilasto
Mutta moni ihminen kokee myös yhteiskunnan määrittävän pitkälti sitä mitä he ovat, esim. työttömyys on yksi sellainen asia. Pentti Perusihminen voi olla ihan älyttömän tyytyväinen oloonsa vaikkei hänellä ole työtä, hän nauttii elostaan ja tekee juuri sen verran hommia että on leipää pöydässä, katto pään päällä ja siistit, puhtaat vaatteet, hän ei koe olevansa työtön eikä hän määritä itseään työn kautta. Mutta sitten tulee Täti Tilasto joka kertoo Pentti Perusihmiselle järkyttävän uutisen: olet TYÖTÖN. Olet yhteiskunnan määreissä kortistossa, ilman työtä, sidottu lomakkeiden täyttämiseen, ilman täydellistä vapautta (koska sinunhan täytyy ilmoittautua säännöllisin väliajoin ja ainakin ennen oli pidemmät ulkomaanmatkatkin tarkkaan selvitettävä, en tiedä miten asia on nykyisin) josta Pentti Perusihminen aiemmin nautti. Yhtäkkiä hänet onkin määrittänyt joku muu tietynlaiseksi. Ihmiseksi josta Pentti ei tunnista itseään. Jotkut musertuvat tämän alle ja elämä menee raiteiltaan.
Näkisin että yhteiskunta on osaltaan määrittämässä yksilöyttä myös esim. lasten huostaanottotapauksissa. Silloin sinut määritetään vanhempana ja ihmisenä ja se, mitä oikeasti olet, voikin olla niin paha asia yhteiskunnan määreiden perusteella, ettet ole kykenevä vanhemmuuteen.
Nämä siis ääriesimerkkejä tietenkin. Normitilanteissahan yhteiskunta varmaan määrittää aika vähän mutta heikompien kohdalla tilanne keikahtaa helposti ympäri.
Luulen että hyvässä asemassa olevana (esim. koulutuksen ja työn kautta asemansa yhteiskunnassa vakiinnuttaneena) on helpompi olla sellainen kun on. Et nouse silmätikuksi etkä loista punaisena Täti Tilaston mielessä.
Vai olenko tyystin yksinäni näiden ajatusteni kanssa?
