Jumala on rakkaus, mutta Hän on myös pyhä.
Kopioitu netistä:
Täydellistä pyhyyttä
Ihmisinä emme voi aina ymmärtää Jumalaa ja hänen tekojaan. Sanoohan Raamattukin, etteivät hänen ajatuksensa ole meidän ajatuksiamme, eivätkä hänen tiensä meidän teitämme (Jes. 55:9). Olemme usein valmiita arvostelemaan häntä, jopa tuomitsemaan hänet hänen teoistaan. Asennoidumme ja puhumme silloin niin kuin olisimme Jumala vertaisia tai hänen yläpuolellaan. Hän on kuitenkin pyhä Jumala, joka ei tee mitään vääryyttä. Psalmin 119 kirjoittaja toteaa hänestä: "137. Sinä, Herra, olet vanhurskas, ja sinun tuomiosi ovat oikeat."
Jumala ei koskaan tee meille väärin, vaikka meistä joskus tuntuu siltä. Ihmisten vääryyttä joudumme kohtaamaan ehkä paljonkin. Silloinkin jokainen saa Jumalalta oikeuden viimeistään viimeisellä tuomiolla. Se on erityisen lohdullinen ajatus niille, joiden kohtaama vääryys ei ole tullut ilmi eikä korjatuksi tämän elämän aikana.
Jumalassa ei ole mitään väärää. Hän on valo ja sellaisena hän on täydellisen puhdas, ilman mitään syntiä. Vaikka saatamme tässä elämässä syyttää häntä milloin mistäkin, kerran kumarrumme hänen eteensä ja annamme hänelle kaiken kunnian ja ylistyksen. Nyt me näemme vajavaisesti, mutta silloin ymmärrämme täydellisesti.
Jumala ei ainoastaan ole täydellinen, vaan hänen olemuksestaan määräytyy, mikä on täydellistä, oikeaa ja puhdasta Jumala itse on ihmiskunnan moraalinen absoluutti. Toisin sanoen hänen persoonansa ja hänen tahtonsa ovat ihmiskunnan laki. Meille hänet ja hänen tahtonsa on ilmoitettu Raamatussa. Niin kuin hän on muuttumaton, niin pysyy myös hänen tahtonsa muuttumattomana sukupolvesta toiseen, ja vielä senkin jälkeen, kun taivas ja maa ovat kadonneet. Se on sama kaikille ihmisille kaikkina aikoina, sillä ihminenkään ei ole muuttunut; vain kulttuurit vaihtuvat. Jumalan tahdon rikkojat, Jumalaa vastaan kapinoivat ihmiset ? joita me kaikki olemme ? vastaavat hänen edessään hänen sanansa noudattamisesta joko tässä elämässä tai kuoleman jälkeen. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin luvussa 12: "48. Joka halveksii minua eikä ota vastaan sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, minkä olen puhunut, on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä. 49. Enhän minä ole puhunut itsestäni, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse määrännyt, mitä minun on sanottava ja mitä puhuttava."
Kuka tahansa kohtaa Jumalan pyhyyden, kauhistuu. Jumalan puhtauden edessä näkyy ihmisen sisimmän likaisuus. Siinä myös tajuaa, ettei millään voi muuttaa itseään Jumalan tahdon mukaiseksi. Oman kokemuksensa profeetta Jesaja ilmaisi näin: "5. Voi minua! Minä hukun. Minulla on saastaiset huulet ja asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet, ja silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin" (Jes. 6). Jesajalle paljastuivat hänen syntinsä ja niistä ensimmäisinä hänen puheensa. Hän koki, että hänen huulensa olivat saastaiset, eikä hän kyennyt puhdistamaan niitä. Hän käsitti hukkuvansa.
Pietarin helluntaisaarna sattui tuhansien ihmisten omaantuntoon. He tulivat tekemisiin Jumalan pyhyyden kanssa ja pelästyivät. Raamattu kertoo Apostolien tekojen luvussa kaksi: "37. Kuullessaan tämän kuulijat saivat piston sydämeensä. He sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän on tehtävä?" He kysyivät samaa kuin viisivuotias pikkupoika mummiltaan: "Kuinka sen pahan saa itsestään pois?" Sen tahtoi tietää myös filippiläinen vanginvartija, joka kysyi Paavalilta ja Silakselta: "Herrat, mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?"
Jos joku ei ole tullut tekemisiin Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytensä kanssa, ei hän vielä tunne Jumalaa. Hän luulee miellyttävänsä Jumalaa omalla hurskaudellaan tai kelpo moraalillaan. Siinä hän erehtyy. Ihminen ei voi aikaansaada mitään, mikä kelpaisi pyhälle Jumalalle, ei mitään, mikä täyttäisi Jumalan täydellisyyden vaatimuksen. Jeesus sanoo yksinkertaisesti: "48. Olkaa siis täydellisiä, niin kuin taivaallinen Isänne on täydellinen" (Mt. 5).
Ilmestyskirjan toiseksi viimeisen luvun lopussa todetaan karu tosiasia, joka tulee jokaista vastaan viimeistään taivaan portilla: "27. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valehtelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan." (KR 1933.) Karitsalla tarkoitetaan Jeesusta, joka on ollut kuin viaton uhrikaritsa, meidän puolestamme kuollut.
Huomenna puhumme niistä, joiden nimet ovat Karitsan elämänkirjassa ja millä perusteella ne sieltä löytyvät.
Perjantaina 25.08.06
Golgatan pyhyys
Tämän viikon raamattuavaimissa olen puhunut Jumalan pyhyydestä. On olemassa eräs paikka, jossa Jumalan pyhyys näkyy selvemmin kuin missään muualla. Se on Golgatan risti, jolla riippuu Jumalan ainoa, rakas Poika. Miksi hän on siellä? Miksi hän kärsii ja kuolee niin kuin rikollinen?
Jumalan olemus, hänen pyhyytensä, on kaiken synnin tuomio. Se on tosiasia, josta emme pääse mihinkään. Minkäänlaista joustovaraa ei ole. Siksi jokainen syntinen on tuomittu. Sanani saattavat loukata jotakuta, joka pitää itseään hyvänä ihmisenä tai on ainakin yrittänyt parhaansa. Jumalan edessä sekään ei riitä. Ei yhtään mikään. Sen on tullut tuntemaan jokainen, joka on ollut tekemisissä pyhän Jumalan kanssa. Tekee niin tai näin, mitään täydellistä, Jumalaa tyydyttävää ei voi saada aikaan. Profeetta Jesaja joutui toteamaan kaikkein parhaastaankin: "6. Kaikki me olimme kuin saastaisia, ja kuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Me kaikki olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli." Hän ei ollut vain syyllinen, vaan kykenemätön vastustamaan syntiä. Hän koki olevansa kuin syksyinen lehti tuulen riepottelussa.
Jos Jumala olisi vain pyhä, koko ihmiskunta olisi toivottomassa tilanteessa. Jumalan olisi jo ihmisen ensimmäisen lankeemuksen jälkeen pitänyt tuhota ihminen, mutta hän ei tehnyt niin. Mitä hän teki? Hän tuli maailmaan Jeesuksessa, joka oli samalla kertaa ihminen ja Jumala, sataprosenttisesti ihminen ja sataprosenttisesti Jumala. Jeesuksen elämäntehtävänä oli kärsiä ja kuolla ihmiskunnan sijasta. Hän otti päällensä kaikkien ihmisten kaiken synnin, ilman yhtään poikkeusta. Sitä oli niin paljon, että hän Raamatun mukaan "tuli synniksi". Ottamalla meidän syntimme hänestä tuli syyllinen kaikkeen meidän syntiimme. Ei ollut kysymys vain vertauskuvallisesta teosta tai pelkästä näytelmästä. Saamme hänen tuskastaan pienen välähdyksen hänen rukoillessaan Getsemanessa: "39. Isäni, jos on mahdollista, menköön minulta pois tämä malja. Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." (Mt. 26.) Vanha testamentti puhuu Jumalan vihan maljasta. Jeesus joi sen. Meidän syntiemme tähden häneen kohdistui Jumalan pyhä viha, pyhän Jumalan oikeudenmukainen tuomio. Hän kärsi syntiemme tähden, ei vain ruumiillisen kuoleman, vaan Jumalan vihan. Voimmeko kuulla hänen huutonsa juuri ennen hänen kuolemaansa: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Monet ajattelevat, ettei Jumala hylännyt häntä oikeasti, todellisesti. He eivät ymmärrä synnin vakavuutta. Jumala tuomitsi Jeesuksen meidän sijastamme meidän syntiemme tähden. Jumala rankaisi Jeesusta meidän asemestamme.
Jumalan pyhyys ei näy missään niin ehdottoman todellisena ja ankarana kuin Jeesuksen kuolemassa. Jos emme ymmärrä tätä, emme käsitä Jeesuksen kuoleman merkitystä, joka ulottuu iäisyyksiin asti. Ristillä saamme katsoa myös Jumalan sydämen rakkauteen, sillä Raamattu vakuuttaa, että "19. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."
Golgatan ristillä koko maailman synti on sovitettu, myös kaikkien meidän kaikki syntimme ja syntisyytemme. Vain sovituksen tähden Jumalan sydän on täynnä armoa ja rakkautta meitä kohtaan. Voitko sovittaa sen itseesi? Jumala rakastaa sinua Jeesuksen uhrissa Golgatalla, vaikka olet tehnyt paljon syntiä ja vaikka sydämesi on täynnä pahuutta. Hän rakastaa sinua Pojassaan, joka kuoli sinun sijastasi. Hän tahtoo antaa sinulle kaiken anteeksi Jeesuksen tähden. Suostutko siihen?