Arvatkaa haluaisinko elää tällaisen vankina???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hermokimppu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hermokimppu

Vieras
Olen ollut masentunut jo niin kauan, etten kohta enää paremmasta tiedä.
En muista hetkeä, jolloin olisin ollut täysin onnellinen ilman inhottavaa takomista takaraivolla.
Ilmeisesti olen ollut masennustaipuvainen jo ihan pikkulapsena.
Miten tästä muka enää ikinä korjaantuisi tilanne?
Se on vaan ympäristön yritettävä aina sopeutua minuun, minä en itse kykene parantumaan tästä koskaan. :'(

Tahtoisin vaan olla normaali ihminen.
 
Mä uskon, että kaikki voivat olla onnellisia. Joidenkin kohdalla se vaatii rankempia toimenpiteitä. Jotkut löytävät onnen ja sielunrauhan ashramista Intiasta ja toiset lääkkeiden avulla saavat tuntuman parempaan arkeen.
 
Onko sinulla joku iso huoli jota et ole saanut ratkaistua, sekö siellä takaraivolla takoo ? Vai onko vaan epämääräinen tunne että surettaa.
En tiedä olenko normaali ihminen mutta minulla on aina joku kestohuoli pyöriteltävänä päässäni. Olen kuitenkin iän myötä oppinut asettamaan sen oikeisiin mittasuhteisiin enkä pyörittele sellaisia asioita kiusanani joille en sillä hetkellä voi mitään tehdä. Sitten jos on jotain hoidettavaa asiaa niin sen olen oppinut pistämään kuntoon, muuten huolet rassaa turhaan päivästä toiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bishkek Drama Theater:
Onko sinulla joku iso huoli jota et ole saanut ratkaistua, sekö siellä takaraivolla takoo ? Vai onko vaan epämääräinen tunne että surettaa.
En tiedä olenko normaali ihminen mutta minulla on aina joku kestohuoli pyöriteltävänä päässäni. Olen kuitenkin iän myötä oppinut asettamaan sen oikeisiin mittasuhteisiin enkä pyörittele sellaisia asioita kiusanani joille en sillä hetkellä voi mitään tehdä. Sitten jos on jotain hoidettavaa asiaa niin sen olen oppinut pistämään kuntoon, muuten huolet rassaa turhaan päivästä toiseen.

Mulla on aina joku huoli, jota murehtia, joskus useampia kerrallaan.
Jännitänkin itseäni niin, että hampaatkin ovat jauhautuneet kohta ihan piloille. Nytkin on niska-hartiaseutu ihan järjettömän jökissä.

Niin ja väsytän itseni herkästi. Esimerkkinä tämänpäiväinen automatka. Kävin n. 70 km:n autolenkin, jonka aikana kävin kaupassa ja nyt olen kuin raato.
Väsyttää sekä henkisesti, että fyysisesti.

Ihmettelen vaan, miten mieheni jaksaa minun kanssani. Mies ja lapset ovatkin elämässä minulle tosi tärkeitä, vaikka en aina ilmeisesti edes sitä osaa näyttää. Plääh. :'(
Nyt pitäisi lähteä lasten kanssa ulkoilemaan, esikoinen on ihan pistoksissa jo, mutta kun en vaan jaksa, väsyttää liikaa liikahtaakseni täältä ulos. Aurinkokin paistaa liian kuumasti....
 
täytyy vaan valita yksinäinen elämä, jos muka kaikkien muiden täytyisi johonkin ruttunokkaan sopeutua. En minä ainakaan uhraisi omaa elämääni tuollaisen takia, lapsetkin kärsii kun äiti on hermorauniona lamaantunut.
 

Similar threads

Yhteistyössä