Ei intohimoa

[IntoHimoilija]

Olen ollut puolitoista vuotta mieheni kanssa ja siitä vuoden verran kihloissakin hänen kanssaan. Ongelma on se, että en tunne häntä kohtaan intohimoa. Hän kyllä sanoo haluavansa mua ja siltä todella näyttää ja tuntuu, kun ollaan lähekkäin. Mutta en tunne intohimoa, vaikka seksiä haluankin. Usein se onkin enemmän pakkopullaa, kuin nautintoa.

Rahahuolet on kiristänyt mun pinnan äärimmilleen, samoin hieman epävarma tulevaisuus töissä. Stressi koulusta valmistumisesta työn ohessa on todella suuri, mutta onneksi olen viittä vaille valmis ja voin jo hieman hengähtää.

Tulevaisuudesta ollaan puhuttu sen verran, että jos en pääse nyt keväällä opiskelemaan yritämme hissuksiin vauvaa alulle. Mutta nyt tämä intohimon puuttuminen on pelästyttänyt mut. Jos en enää tunne intohimoa mun ja mieheni välillä (en muista varmaksi onko sitä koskaan liiemmin ollutkaan), miten sitä voisi olla lapsen jälkeenkään?

Siispä kysymykseni on, miten puhua tästä intohimosta mieheni kanssa loukkaamatta? Olemme kuitenkin vasta vähän yli parikymppisiä ja mä ainakin haluan toimivan seksielämän vielä pitkäksi aikaa. Tai onhan se toimiva, jos ei oteta huomioon mun tarvetta intohimoon. Tämän koko hässäkän aloitti uni, jonka näin mieheni parhaasta kaverista. Uni oli täynnä intohimoa ja aamulla tajusin, että mun elämässä ei sitä ole ollenkaan. Tahdon sitä? Vaikkakaan en välttämättä ihan siinä määrin, kuin unessa.

Kaikki kommentit ovat tervetulleita, varsinkin omakohtaiset kokemukset!

Kiitos!

 

[Iiro Intohimo]

Huono homma, jos intohimoa ei ole edes noin nuorena ja tuoreessa suhteessa. Jos sitä ei ole nyt, niin en usko sitä saman kumppanin kanssa löytyvän myöhemminkään. Eikä aika tai lapsi taatusti paranna tilannetta.

Minusta sinun täytyy miettiä, voitko elää tuon asian kanssa vai pitäisikö pistää lusikat jakoon ja lähteä etsimään kumppania, jonka kanssa kemiat kohtaavat paremmin. Tosin jos suhteen perustaa intohimolle ja sen kestolle, tulee pettymään loputtomasti. Se kun taatusti vähenee vuosien ja vuosikymmenten saatossa, vaikkei rakkaus ja seksi loppuisikaan.

 

[Samaa ajattelin]

Huono homma, jos intohimoa ei ole edes noin nuorena ja tuoreessa suhteessa. Jos sitä ei ole nyt, niin en usko sitä saman kumppanin kanssa löytyvän myöhemminkään. Eikä aika tai lapsi taatusti paranna tilannetta.

Minusta sinun täytyy miettiä, voitko elää tuon asian kanssa vai pitäisikö pistää lusikat jakoon ja lähteä etsimään kumppania, jonka kanssa kemiat kohtaavat paremmin. Tosin jos suhteen perustaa intohimolle ja sen kestolle, tulee pettymään loputtomasti. Se kun taatusti vähenee vuosien ja vuosikymmenten saatossa, vaikkei rakkaus ja seksi loppuisikaan.

Aivan samoin ajattelin kuin IIkin. Huonossa, lähes platoonisessa suhteessa ei kannata aikaansa tuhlata. Se, että ollaan oltu tässä jo jonkin aikaa yhdessä ja eikös tästä nyt sitten seuraavaksi naimisiin ja pitäähän niitä lapsiakin tehdä, niin ehdottomasti EI. Kyseessä ei mielestäni ole oikea parisuhde vaan ainoastaan tapa olla yhdessä. Kadut taatusti viimeistään keski-ikäisenä jos nyt häkität itsesi ihmiseen, jota kohtaan et tunne aidosti kaikilla toimivan parisuhteen tasoilla. Olen ollut naimisissa ihmisen kanssa, jota kohtaan tunsin samoin kuin sinä nyt tunnet -> olemme eronneet. Nyt naimisissa toista kertaa vuodesta 98 lähtien ja intohimo on edelleen tallessa. Parisuhteeseen kannattaa panostaa ja siksi kannattaa vaikka hieman odottaa sitä sinulle juuri oikeaa/sopivaa ihmissuhdetta.

 

[Himokas aina vaan]

Totanoin, meneekös tää nyt sillätavalla, että vaihdetaan aina partneria, jos rupeaa itseään puuduttamaan ja that's it. Sadannen parterin jälkeen tulee sitte 101. jne.
Voisko ajatella, että tilannetta vähän analysoitaisiin ja eriteltäisiin, mikä mättää ja mitkä odotusarvot ei natsaa. Vai onko sekin tylsää. Vai onko riskinä, että analyysin tuloksena löytyykin jälkipuberteettinen bitch, joka vaan ei tiedä mitä haluaa.

 

[sammoo mieltä]

yhdyn kyllä edelliseen.. Nykyisin erotaan liian helposti. En itsekään ole vanha, mutta olemme avomieheni kanssa olleet jo vajaa 10 vuotta. Ja lapsikin on. Kyllä niihin vuosiin mahtuu muutakin kuin ruusuilla tanssimista. Olette olleet 1,5 vuotta yhdessä, alkaisiko arki koittaa? Se on ihastumista seuraava vaihe, joka muuttaa ihastumisen rakkaudeksi.

Jos jakaa elämänsä toisen kanssa nii tottahan siihen mahtuu koko elämän kirjo; väsymystä,rahahuolia,uudelleen kumppaniin ihastumista ja joskus ihastumista muihinkin (tärkeää onkin että suhtautuu siihen oikein eli ei anna asian edetä pidemmälle). Ei elämän realiteetteja voi välttää.

Olen sitä mieltä, että länsimaissa juostaan liian paljon intohimon perässä. Ei sitä voi vaan aina olla. Tietenkään se ei saa puuttua kokonaan, mutta sinuna en antaisi noin äkkiä periksi, enkä varsinkaan pistäisi unelle yhtään painoarvoa. Ymmärrän kyllä tilanteesi sillä minulla on samantapaisia huolia ja stressiä elämässäni ja se vaikuttaa myös parisuhteeseeni. Harmaata on ehkä nyt mutta huomenna paremmin

 

[Aikuinen]

yhdyn kyllä edelliseen.. Nykyisin erotaan liian helposti. En itsekään ole vanha, mutta olemme avomieheni kanssa olleet jo vajaa 10 vuotta. Ja lapsikin on. Kyllä niihin vuosiin mahtuu muutakin kuin ruusuilla tanssimista. Olette olleet 1,5 vuotta yhdessä, alkaisiko arki koittaa? Se on ihastumista seuraava vaihe, joka muuttaa ihastumisen rakkaudeksi.

Ihastuminen muuttuu rakkaudeksi? Tuskinpa vaan . Jos parikymppisenä ei tunne miestä kohtaan mitään ei ole aika sitoutua vaan katsella maailmaa. Ihminen kuitenkin aika kakara tuon ikäisenä, jos siihen vielä laitetaan lapsi päälle ja se aikuinen tekee myöhemmin sen jälkeen päätöksen lähteä, niin siinä on silloin kärsijänä se lapsi. Joten ap mieti tarkkaan mitä elämältäsi haluat, älä tee ainakaan lasta jos et ole varma ihmisestä rinnallasi.

 

[joo]

Ihastuminen muuttuu rakkaudeksi? Tuskinpa vaan . Jos parikymppisenä ei tunne miestä kohtaan mitään ei ole aika sitoutua vaan katsella maailmaa. Ihminen kuitenkin aika kakara tuon ikäisenä, jos siihen vielä laitetaan lapsi päälle ja se aikuinen tekee myöhemmin sen jälkeen päätöksen lähteä, niin siinä on silloin kärsijänä se lapsi. Joten ap mieti tarkkaan mitä elämältäsi haluat, älä tee ainakaan lasta jos et ole varma ihmisestä rinnallasi.

Eihän heillä ollut lasta. "Tuskinpa vaan?" hyvät perustelut sulla...

 

[mtäh]

Eihän heillä ollut lasta. "Tuskinpa vaan?" hyvät perustelut sulla...

Konditionaali. Lastahan siellä ollaan heti seuraavaksi vääntämässä, jos ei opinnot tärppää.

 

[akka]

Minullakin on sama tilanne mieheni kanssa. Olemme olleet n. 1,5 vuotta yhdessä ja intohimoa ei ole ollenkaan. Seksi on todella tylsää. En enää edes halua sitä eikä varmaan miehenikään. Ei se ole koskaan ollutkaan tyydyttävää ja olen kerran pettänytkin mieheni kaverin kanssa,ei sekään ollut tyydyttävää mutta jännittävää kylläkin. Meillä on myös rahahuolia ja mies on masentunut. Muuten sovimme hyvin yhteen.
Olen miettinyt että lopettaisin tämän suhteen mutta välitän miehestäni paljon.
Ehkä pitäisi hankkia erikseen seksisuhde mutta en taida pystyä sellaiseen,en halua enää pettää.

 

[30v]

Olen samaa mieltä siitä, että nykyään luovutetaan liian helposti. Mutta toisaalta välttämättä 1,5 vuoden suhde ei ole taistelemisen arvoinen. Ap ei ole naimisissa, ei lasta, ei muutenkaan pitkää menneisyyttä yhdessä. Mielestäni sitä pitkäjänteisyyttä ja parisuhteen hengissä pitämistä voisi harrastaa siinä vaiheessa, jos takana on pidempi suhde, joka on alussa ollut kaikin puolin hyvä ja toimiva, mutta esim. lapsen saannin jälkeen vanhemmat ovat vieraantuneet ja seksielämä ehkä laantunut. Tai ihan vaan pitkässä suhteessa (ilmankin sitä lasta) tulee se vaihe, että toinen on niin tuttu ja turvallinen, tylsäkin, että intohimo häviää. Siinä vaiheessa sitä voi alkaa herättelemään uudelleen tai etsimään mistä ongelma johtuu.

Itselläni on tuo viimeksi mainittu tilanne, olen ollut itselleni täydellisen miehen kanssa yhdessä yli viisi vuotta, ja nyt ongelmaksi on tullut minun haluttomuuteni. Mieheni ei kuitenkaan ole pakannut laukkujaan ja lähtenyt tai pettänyt minua, vaan yhdessä on sovittu että selvitetään mistä tämä johtuu (pillerit, muu hormonitoiminnan häiriintyminen, liika stressi jne), tarkoitus on käydä sekä lääkärissä että mahdollisesti seksuaaliterapeutin puheilla. Olen kuullut sanottavan, että jos seksielämä on joskus ollut hyvää se on mahdollista elvyttää hyväksi, jos sitä ei koskaan ole ollutkaan (tai se on ollut koko ajan huonoa), ei sitä voi mistään taikoa esiin.

 

[Ikäloppu]

Olen samaa mieltä siitä, että nykyään luovutetaan liian helposti. Mutta toisaalta välttämättä 1,5 vuoden suhde ei ole taistelemisen arvoinen. Ap ei ole naimisissa, ei lasta, ei muutenkaan pitkää menneisyyttä yhdessä. Mielestäni sitä pitkäjänteisyyttä ja parisuhteen hengissä pitämistä voisi harrastaa siinä vaiheessa, jos takana on pidempi suhde, joka on alussa ollut kaikin puolin hyvä ja toimiva, mutta esim. lapsen saannin jälkeen vanhemmat ovat vieraantuneet ja seksielämä ehkä laantunut. Tai ihan vaan pitkässä suhteessa (ilmankin sitä lasta) tulee se vaihe, että toinen on niin tuttu ja turvallinen, tylsäkin, että intohimo häviää. Siinä vaiheessa sitä voi alkaa herättelemään uudelleen tai etsimään mistä ongelma johtuu.

Itselläni on tuo viimeksi mainittu tilanne, olen ollut itselleni täydellisen miehen kanssa yhdessä yli viisi vuotta, ja nyt ongelmaksi on tullut minun haluttomuuteni. Mieheni ei kuitenkaan ole pakannut laukkujaan ja lähtenyt tai pettänyt minua, vaan yhdessä on sovittu että selvitetään mistä tämä johtuu (pillerit, muu hormonitoiminnan häiriintyminen, liika stressi jne), tarkoitus on käydä sekä lääkärissä että mahdollisesti seksuaaliterapeutin puheilla. Olen kuullut sanottavan, että jos seksielämä on joskus ollut hyvää se on mahdollista elvyttää hyväksi, jos sitä ei koskaan ole ollutkaan (tai se on ollut koko ajan huonoa), ei sitä voi mistään taikoa esiin.

Olen iloinen puolestanne, että haluatte yhteistuumin saada ongelmanne ratkaistua. Tosin minusta viisi vuotta ei ole pitkä aika vaan olette vielä suhteenne alkumetreillä. Ja nuoriakin vielä olette.

 

[peruskaura]

Siispä kysymykseni on, miten puhua tästä intohimosta mieheni kanssa loukkaamatta?

Esimerkiksi seuraavaan tapaan:

Intohimo (yhtye)
Vain vuoden kuluttua perustamisesta Intohimo oli jo äänittänyt kaksi demoa: "In the deepest of mind" ja "PastPresentAndNeverAgain". Ensimmäinen albumi: "Failures, Failures, Failures and Hope". Yhtye voitti parhaan palkinnon kansallisilla Indiemusiikki-festivaaleilla. Intohimo on toiminut mm. lämppärinä.

Himo (yhtye)
Rockin SM-kisoissa Himo sijoittui toiseksi.

Into (albumi)
Inton ensimmäinen single nousi suureksi radiohitiksi ja palkittiin patsaalla.

Ongelma on se, että en tunne häntä kohtaan intohimoa.

Hyvä nimimerkki "IntoHimoilija". Ajattelen että kyseessä on näennäinen ongelma jota ei voi ratkaista, koska siihen ei ole olemassa ratkaisua, ja siksi se ei voi olla todellinen ongelma vaan se on todellisuudessa tapahtuva ilmiö, jonka syntymistä ei kukaan voi tahdonvoimallaan tai teoillaan aikaansaada.

Into voi tarkoittaa halua ja aktiivista kiinnostusta jotain tiettyä asiaa (esimerkiksi harrastusta) kohtaan. Himo voi harrastukseen liittyen merkitä halun, kiinnostuksen ja aktiivisuuden lisääntymistä sekä voimakkuutta, siinämäärin että saatetaan puhua riippuvuudesta.

Intohimo tarkoittaa yl. rakastumista (synonyymi), ja se merkitsee vahvaa tunneriippuvuutta, ennenkaikkea rakastuneen mielentilan riippuvuutta rakastumisen kohteen toimista ja tämän ajatusmaailmasta.

Käytännössä voi rakastua yhteen ihmiseen kerralla ja rakastumisen prosessissa syntyy intohimon tunteita keskimäärin n. 18 kk:n ajan. Tämän jälkeen samaan kohteeseen uudelleen rakastuminen on äärimmäisen harvinaista ja käytännöllisesti katsoen mahdollisuutena lähes olematon .

Kysymys on elämäntavan valinnasta: Mitä rakkauden muotoja omaan elämäänsä haluaa ja tahtoo valita. Rakastuminen on niistä yksi, eikä ole suinkaan aina mahdollinen eikä valittavissa, muutoin kuin ainoastaan silloin: jos (sikälimikäli) rakastuminen on jo tahdosta riippumattomasti alkanut.

 

[Samassa veneessä]

Hei!

Minulla on samanalainen tilanne aloittajan kanssa. Olen ollut mieheni kanssa nyt kaksi vuotta yhdessä, joista toisen naimisissa ja olemme parikymppisiä. Mieltäni on jo vähän aikaa painanut se, etten halua miestäni. Riitelemme myös aika paljon, mutta muuten kaikki on hyvin. Meillä on samanlaiset kiinnostuksen kohteet, arvomaailmamme kohtaavat ja haluamme samoja asioita. Pidän miestäni hyvännäköisenä ja ihanana ihmisenä ja hän suorastaan palvoo minua. Olen aivan sekaisin tunteideni kanssa, koska mietin onko tämä vain normaalia ihastumisen loppumista ja pitäisikö tämän tilanteen riittää minulle vai pitäisikö suhteessa näin alussa olla vielä intohimoa? En myöskään muista oliko sitä alussakaan.. Alussa kuitenkin harrastimme enemmän seksiä. Olemme myös miettineet lapsen yrittämistä, mutta en ole siihen valmis ennen kuin olen päättänyt miten teen. Olen puhunut miehelleni pariin otteeseen tunteistani ja hän on ottanut tilanteen tosi raskaasti. En halua satuttaa häntä ja olen sanonut, että haluan olla hänen kanssaa kaikesta huolimatta, vaikka en oikeasti olekkaan varma. Olen ajatellut, että mietin noin vuoden verran ja päätän vasta sitten mitä teen. En halua katua päätöstäni.

 

[yksinäinenvaimo]

Samaa vaivaa minulla, katso ketju"himoitsen vieraita miehiä enemmän kuin omaani".

Älkää missään nimessä hommatko lasta tuohon tilanteeseen! Kannattaisi selvittää ensin tuo tilanne.