En mä ookkaan niin vahva..

[MarieHos]

.. Vai onko musta kuoriutumassa katkera ämmä?

Meillä on ollut reilu vuoden verran yritystä takana, tuloksetta.
Aiemmin olen suhtautunut asiaan, että näin nyt vaan käy joillekkin..
Olen osannut iloita muiden raskauksista ym, en ole tuntenut yhtään katkeruutta tai kateutta. Onhan meillä jo olemassa olevia lapsia kaksi, ei siis täysin lapsetonta tuomiota olla saatu.

Nyt kuitenkin tunnen sen viillon rinnassa, kun eräs 'ystäväni' hehkuttaa raskaudestaan.
En kyllä tiedä, onko se se raskaus vai tämä 'ystävän' tapa raskaudestaan puhua, joka eniten satuttaa.
Juttuhan meni lyhyesti kerrottuna niin, että tämä 'ystävä' sanoi, että hänen on pakko kertoa asiasta minulle(raskaus on siis salaisuus vielä), ennenkuin seuraavan kerran nähdään. Hän tietää meidän tilanteemme ja hänen on siis pakko kertoa minulle raskaudestaan koska muuten voisin vaikka arvata jotain. Raskaus on alussa, viikkoja 9. Mitään kunnon syytä en saanut, miksi hänen on juuri minulle kerrottava raskaudesta ja pyysi olemaan asiasta hiljaa, koska ei halua asiasta koko kansalle kailottaa.

Nyt tilanne on mennyt siihen, että hän kertoo kaiken, ihan kaiken raskausasiansa minulle. Kuinka on pahoinvointia, kuinka on väsymystä, mikä viikko on nyt menossa, ultrassakin kävi ja uutiset raportoi minulle. Ja ihan kysymättä siis asioista kertoo. Joka päivä. Ja nyt se alkaa ärsyttää.

En ole koskaan aiemmin tuntenut näin huonoa oloa jonkun muun raskaudesta. On myös muita ystäviä, ketkä on raskaana enkä siis koe minkäänlaista katkeruutta heitä kohtaan. Tämä yksi 'ystävä' vaan joukosta nyt tekee itselleni entistä huonomman olon. En tiedä, pakko vain purkautua.

 

["Vieras"]

Niin, ja silti jotkut eivät pysty ymmärtämään täysin lapsettomien katkeruutta. Tuollaista tuskaahan se on, ja vielä pahempaakin kun ei ole edes sitä yhtä lasta, vuosien yrittämisen ja hoitojen jälkeenkin. Rahaakin on voinut palaa kymmeniä tuhansie euroja.

Toivon MarieHos, että saat sinäkin vielä sen kolmannen vauvan!

 

[erinys]

:hug:

 

["vieras"]

Oletko kertonut ystävällesi että hänen ilonsa herättää sinussa surua?

 

[MarieHos]

[QUOTE="vieras";26459807]Oletko kertonut ystävällesi että hänen ilonsa herättää sinussa surua?[/QUOTE]

Kun hän kertoi asiasta, onnittelin tietenkin ja olin oikeasti onnellinen.
Sanoin myös, että meidän tilanteestamme huolimatta kestän muiden raskaudet jne. Niinkuin asia olikin.

Nyt vain jotenkin tuo hänen hehkutuksensa on mennyt ihan yli, en taidakkaan kestää. En ole sanonut suoraan hänelle, että en halua kuulla hänen raskausjuttujaan, kun kuitenkin alkuun suhtauduin ihan erilailla asiaan.

 

[äitiviimein]

Sano sille ystävällesi että koet surua siitä ettei teillä tärppää. Kerro hänelle ettet jaksaisi ja haluaisi olla hänen uskottunsa koska se saa oman olosi vain surkeammaksi oman tilanteesi tähden. Älä kuitenkaan katkeroidu. Ajattele, että sinulle on suotu kaksi lasta jo ja jos perheesi on siinä niin ole onnellinen siitä mitä olet saanut. Älä jää kiinni siihen mitä et ehkä saa! Elämäsi vain menee hukkaan siinä.
Itse "menetin" liki 15 vuotta elämästäni lasta odottoessani ja toivoessani. Se oli elämäni tärkein päämäärä tuon vaiheen. En koe olleeni katkera, mutta pohjattoman surullinen ja epätoivoinen. Luojan kiitos, lopulta lapsen sain ja olen pystynyt "unohtamaan" nuo kamalat vuodet. Jälkeen päin vain miettinyt, että kuinka selvisinkään niistä vuosista. Kai se oli toivo lapsesta joka kantoi. En uskalla edes ajatella missä olisin jos olisin lapsettomaksi jäänyt kaikkien niiden uhrausten jälkeen. Minä en toisesta lapsesta edes haaveile. Tulee jos on tullakseen (eli todellinen ihme jos tulee). Nyt on aika nauttia elämästä lapsen kanssa. Ja kyllä, kaikki ne "hukkaan heitetyt" vuodet olivat tämän lapsen arvoisia. Pidän vuosia siksi hukkaan menneinä, ettei minulla ollut voimavaroja mihinkään muuhun. :/

 

["jeps"]

Voi että musta tuntuu pahalle teidän ja kaikkien lapsettomien puolesta. Toivoisin, että voisin antaa tämän mun kohdussa elävän pienen ei-toivotun alkion teille kenelle tahansa. Miksi mulle suodaan, kun en sitä halua, ja teille ei. Toivon, että teillä kaikilla tärppää...

 

[Deleted member 70007]

Koita jaksella:hug:

Meillä oli lapsettomuutta n. 6 vuotta, ehkä vuosi suuntain tai toiseen, mutta kauan. Aina uusi yritys, tuloksetta.
Mä vaan jotenkin jaksoin. Toivoin omaa vauvaa ja raskautta niin paljon, että nimenomaan halusin aina mennä katsomaan kavereitten vauvoja, ottaa niitä hoitoon, kuulla raskausasiat ja neuvolakuulumiset.
Kun vihdoin se testi näytti positiivista, hetkeksi ne ystävien vauvat unohtuivat, kun tajusin että mulle tulee oma pieni. Ja sitten se jatkui ihan samaan tyyliin, eli kokoajan piti vouhottaa muitten raskauksien ja vauvojen ympärillä - toisaalta kaverit tykkäsivät siitä, koska on mukavaa kun aina löytyy vauvalle hoitopaikka ja joku jota vauvahölinät kiinnostaa
Kun sitten sain Kiitu Piitu Pikkaraisen en oikein voinut hoitaa muita vauvoja meillä pitkiä aikoja, koska käsiparit eivät välttämättä riittäneet.
4kk neidin syntymästä testi näytti taas positiivista.
Sain kuitenkin tietää, että neidillä tuskin on kaikki ihan hyvin, ja sain tietää että vartun 85% todennäköisyydellä vakavasti sairasta lasta Se oli kuin isku haarniskan alle, mutta nyt olen opetellut elämään asian kanssa. Ei se lapsi tervehdy vaikka kuinka itken. Jouduin taas pitämään vähän taukoa ja pyysinkin ettei kaikkea raskausjuttua nyt mulle kerrottaisi, ja myönnän raskaana olevia vähän vältelleeni viikon-pari. Nyt toivotaan parasta ja jatketaan elämää ihan normaalisti, mutta edelleen päässä on se ajatus, että "Miksi juuri meille ei tullut ensin toista, miksi juuri meidän kolmonen on todennäköisesti sairas?" Ja taustalla on vielä yksi kohtukuolema myöhäisillä viikoilla ennen esikon syntymää.
Elämä on kovin epäreilua.
Toivottavasti teille se kolmonen siunaantuu

 

[Criminal Mind]

Kyllä sulla on lupa sanoa että et jaksakaan. jos ystävälläsi on aivot niin osaa hän ajatella sitä sinunkin kantilta. :hug: Pyydät vaikka pientä taukoa raskausjutuista.

 

[MarieHos]

Koita jaksella:hug:

Meillä oli lapsettomuutta n. 6 vuotta, ehkä vuosi suuntain tai toiseen, mutta kauan. Aina uusi yritys, tuloksetta.
Mä vaan jotenkin jaksoin. Toivoin omaa vauvaa ja raskautta niin paljon, että nimenomaan halusin aina mennä katsomaan kavereitten vauvoja, ottaa niitä hoitoon, kuulla raskausasiat ja neuvolakuulumiset.
Kun vihdoin se testi näytti positiivista, hetkeksi ne ystävien vauvat unohtuivat, kun tajusin että mulle tulee oma pieni. Ja sitten se jatkui ihan samaan tyyliin, eli kokoajan piti vouhottaa muitten raskauksien ja vauvojen ympärillä - toisaalta kaverit tykkäsivät siitä, koska on mukavaa kun aina löytyy vauvalle hoitopaikka ja joku jota vauvahölinät kiinnostaa
Kun sitten sain Kiitu Piitu Pikkaraisen en oikein voinut hoitaa muita vauvoja meillä pitkiä aikoja, koska käsiparit eivät välttämättä riittäneet.
4kk neidin syntymästä testi näytti taas positiivista.
Sain kuitenkin tietää, että neidillä tuskin on kaikki ihan hyvin, ja sain tietää että vartun 85% todennäköisyydellä vakavasti sairasta lasta Se oli kuin isku haarniskan alle, mutta nyt olen opetellut elämään asian kanssa. Ei se lapsi tervehdy vaikka kuinka itken. Jouduin taas pitämään vähän taukoa ja pyysinkin ettei kaikkea raskausjuttua nyt mulle kerrottaisi, ja myönnän raskaana olevia vähän vältelleeni viikon-pari. Nyt toivotaan parasta ja jatketaan elämää ihan normaalisti, mutta edelleen päässä on se ajatus, että "Miksi juuri meille ei tullut ensin toista, miksi juuri meidän kolmonen on todennäköisesti sairas?" Ja taustalla on vielä yksi kohtukuolema myöhäisillä viikoilla ennen esikon syntymää.
Elämä on kovin epäreilua.
Toivottavasti teille se kolmonen siunaantuu

Paljon jaksamisia myös sinne.
Saako kysyä, mitä sairautta epäillään?

Yleisesti, nuo kaksi olemassa olevaa antaa voimaa kyllä jatkaa. On edes he, joillakin kun ei tosiaan ole yhtään. Itse raskautumisen kanssa meillä ei varsinaista ongelmaa ole, raskaudet eivät vaan kestä loppuun asti syystä tai toisesta.

 

[raivoa täynnä]

Meillä ei ole (enää) yritystäkään mut silti olen katkera. Koska menetin sen lapsen, koska sain komplikaatioita, koska voisin kuolla seuraavasta raskaudesta. Olen vihainen, enkä siedä pallomahoja tai äitejä lässyttämässä raskaudesta tai vauvastaan. Epäreilua ehkä mut niin on mun tilannekin epäreilu.
Toivottavasti sinä kuitenkin ap sen vauvan saat, eihän teidän tilanne nyt mahdoton ole.

 

[MarieHos]

Meillä ei ole (enää) yritystäkään mut silti olen katkera. Koska menetin sen lapsen, koska sain komplikaatioita, koska voisin kuolla seuraavasta raskaudesta. Olen vihainen, enkä siedä pallomahoja tai äitejä lässyttämässä raskaudesta tai vauvastaan. Epäreilua ehkä mut niin on mun tilannekin epäreilu.
Toivottavasti sinä kuitenkin ap sen vauvan saat, eihän teidän tilanne nyt mahdoton ole.

:hug:

 

[vnb]

Paljon jaksamisia myös sinne.
Saako kysyä, mitä sairautta epäillään?

Yleisesti, nuo kaksi olemassa olevaa antaa voimaa kyllä jatkaa. On edes he, joillakin kun ei tosiaan ole yhtään. Itse raskautumisen kanssa meillä ei varsinaista ongelmaa ole, raskaudet eivät vaan kestä loppuun asti syystä tai toisesta.

Kuinka monta keskenmenoa sinulla on ollut? Onko niiden syytä tutkittu.
Joskus se voi olla ihan pienestäkin kiinni...

 

[Littledeath]

Mun ystävä kärsii lapsettomuudesta. Itse tulin "vahingossa" raskaaksi ja tämä oli kova paikka ystävälle. Itse ihan kysyin ystävältä, että "saanko" puhua hänelle raskaudesta yms. Aluksi hän ei halunnut kuulla mitään, mutta ajan kanssa sopeutui ja kuunteli ihan mielellään raskausjuttuja. Mitäpä jos sinäkin puhuisit ystävälles näistä tuntemuksista? Tämä mun kys. ystävä oli suoraan myös sanonut eräälle toiselle raskaana olevalle ystävälleen ettei halua kuulla raskausjuttuja.

 

[Phoebsi]

Ehkä hän luottaa sinuun. Pitää sinua kivana ihmisenä, jolle kertoa raskaudesta.

Jos niin kovin häiritsee, sano suoraan. Ei ole reilua olla katkera selän takana ja silti antaa toisen "hehkuttaa".

 

[MarieHos]

Kuinka monta keskenmenoa sinulla on ollut? Onko niiden syytä tutkittu.
Joskus se voi olla ihan pienestäkin kiinni...

5.
Ei ole tutkittu vielä. Viimesin keskenmeno oli huhtikuussa, sen jälkeen soitin neuvolaan jotta olisin saanut lähetettä eteenpäin. Sieltä neuvottiin että pitää omalle lääkärille ottaa aika ja hän kirjoittaa sen lähetteen. No jonotusaika oli 7 viikkoa, ei ole aikaa kuulunut vielä.
Mutta jospa nyt raskaudun ja sekin menisi kesken, niin pyydän lähetteen suoraan sairaalalta..

 

[MarieHos]

Ehkä hän luottaa sinuun. Pitää sinua kivana ihmisenä, jolle kertoa raskaudesta.

Jos niin kovin häiritsee, sano suoraan. Ei ole reilua olla katkera selän takana ja silti antaa toisen "hehkuttaa".

Niin, pitäisi se suoraan sanoa.
Tuntuu vaan siltä, että olen joku takin kääntäjä tälle kaverille.. Ensiksi kun olin kuitenkin ihan innoissani jee jee ja sitten yhtäkkiä tällein.

 

["vieras"]

mitäpä jos kertoisit tämän sille `ystävällesi`? voisi helpottaa.

 

[MarieHos]

[QUOTE="vieras";26461083]mitäpä jos kertoisit tämän sille `ystävällesi`? voisi helpottaa.[/QUOTE]

Juu niin tein.
Vastaukseksi sain vain, että miksi olen niin kyyninen enkä voi iloita toisen onnesta.
Arvelinkin jotenkin näin käyvän, mutta problem resolved.