Eroperheiden lasten ongelmat

["vieras"]

Jos kaikki nuorten ongelmat tulkitaan vanhempien eron aiheuttamiksi, niin pystytäänkö niitä oikeasti hoitamaan? Vaikka olisi kyse eroperheen lapsesta, niin ei se viiltely, kleptomania, päihteet, koulupinnaus, syömishäiriöt yms. välttämättä johdu siitä erosta. Outoa, että aloittaja ei työssään (oletko oikeasti siellä, missä kirjoitit olevasi?) ole tavannut mainittuja ongelmia ydinperheiden lapsilla. Tässäkin ketjussa syitä nuorten ongelmiin on haettu erosta ja/tai perheessä olevista ongelmista. Mutta kyllä niitä ongelmia aiheuttavat myös muut tahot. Esim. ongelmat koulussa tai kaveripiirissä, yksinäisyys, huono itsetunto tai vaikka perheen muutto toiselle paikkakunnalle. Ihan muutamia mainitakseni... En nyt väitä, etteikö ero tai perheen ongelmatkin niitä aiheuttaisi, mutta jokainen nuori on yksilö ongelmineen ja taustoineen - kannattaisi syventyä vähän paremmin kuin kuitata nuoren ihmisen kaikki ongelmat vanhemmista johtuviksi!

Peesi.

 

["Eräs"]

Jos kaikki nuorten ongelmat tulkitaan vanhempien eron aiheuttamiksi, niin pystytäänkö niitä oikeasti hoitamaan? Vaikka olisi kyse eroperheen lapsesta, niin ei se viiltely, kleptomania, päihteet, koulupinnaus, syömishäiriöt yms. välttämättä johdu siitä erosta. Outoa, että aloittaja ei työssään (oletko oikeasti siellä, missä kirjoitit olevasi?) ole tavannut mainittuja ongelmia ydinperheiden lapsilla. Tässäkin ketjussa syitä nuorten ongelmiin on haettu erosta ja/tai perheessä olevista ongelmista. Mutta kyllä niitä ongelmia aiheuttavat myös muut tahot. Esim. ongelmat koulussa tai kaveripiirissä, yksinäisyys, huono itsetunto tai vaikka perheen muutto toiselle paikkakunnalle. Ihan muutamia mainitakseni... En nyt väitä, etteikö ero tai perheen ongelmatkin niitä aiheuttaisi, mutta jokainen nuori on yksilö ongelmineen ja taustoineen - kannattaisi syventyä vähän paremmin kuin kuitata nuoren ihmisen kaikki ongelmat vanhemmista johtuviksi!

Toivoisin enemmän sisälukutaitoa. Luehan aloitukseni vielä uudelleen.
En ole sanallakaan sanonut, että kaikki nuorten ongelmat johtuvat eroista. En ole myöskään sanonut ettenkö olisi tavannut tällaisia tapauksia ydinperheissä. Puhuin oppilashuoltoryhmässä käsitellyistä tapauksista, joissa suurimassa osassa taustoista löytyy myös vanhempien ero.

Olen todellakin perehtynyt lasten ja nuorten ongelmiin. Teen sitä työkseni. Myös uusperhe-elämä on minulle omakohtaista, niin kuin voit aloituksesta ymmärtää.

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="Eräs";28762779]Toivoisin enemmän sisälukutaitoa. Luehan aloitukseni vielä uudelleen.
En ole sanallakaan sanonut, että kaikki nuorten ongelmat johtuvat eroista. En ole myöskään sanonut ettenkö olisi tavannut tällaisia tapauksia ydinperheissä. Puhuin oppilashuoltoryhmässä käsitellyistä tapauksista, joissa suurimassa osassa taustoista löytyy myös vanhempien ero.

Olen todellakin perehtynyt lasten ja nuorten ongelmiin. Teen sitä työkseni. Myös uusperhe-elämä on minulle omakohtaista, niin kuin voit aloituksesta ymmärtää.[/QUOTE]


Mutta jos eroperheen lapsella on mainittuja ongelmia, johtuvatko ne automaattisesti siitä erosta?

 

["Eräs"]

Mutta jos eroperheen lapsella on mainittuja ongelmia, johtuvatko ne automaattisesti siitä erosta?

Kysyt vaikeita. Tähän jos osaisin vastata, olisin todella viisas.

 

["vieras"]

[QUOTE="Eräs";28762779]Toivoisin enemmän sisälukutaitoa. Luehan aloitukseni vielä uudelleen.
En ole sanallakaan sanonut, että kaikki nuorten ongelmat johtuvat eroista. En ole myöskään sanonut ettenkö olisi tavannut tällaisia tapauksia ydinperheissä. Puhuin oppilashuoltoryhmässä käsitellyistä tapauksista, joissa suurimassa osassa taustoista löytyy myös vanhempien ero.

Olen todellakin perehtynyt lasten ja nuorten ongelmiin. Teen sitä työkseni. Myös uusperhe-elämä on minulle omakohtaista, niin kuin voit aloituksesta ymmärtää.[/QUOTE]

Tässä ketjussa puhutaan hyvin kielteisesti avioeroista, vaikka se voi olla lapsille ja vanhemmille parhaaksi jota en voi olla ihmettelemättä?

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="Eräs";28762803]Kysyt vaikeita. Tähän jos osaisin vastata, olisin todella viisas.[/QUOTE]

Itse vaan "entisenä teininä" muistan nähneeni aika monen (ydinperheessä eläneen!) nuoren oireilevan jopa aika pahasti, ja syyt varmasti vaihtelivat ja olivat myös aika moninaisia. Nuoreen ihmiseen vaikuttaa niin moni asia, ja nuoruus itsessään on vaikeaa aikaa.

 

["Eräs"]

[QUOTE="vieras";28762806]Tässä ketjussa puhutaan hyvin kielteisesti avioeroista, vaikka se voi olla lapsille ja vanhemmille parhaaksi jota en voi olla ihmettelemättä?[/QUOTE]

Niin. Aihe on arka. Itse olen yrittänyt tuoda lasten näkökulmaa esille. Ketjuun on linkitetty hyvä artikkeli tutkimuksesta, jossa seurattiin eroperheiden lasten elämää. Se kannattaa lukea. Tutkimuksen tulokset tukevat kokemuksiani työelämässä.

 

["vieras"]

Jos oisin ap keskittäisin energiani johonkin järkevämpään keskusteluun ja aiheeseen mikä oikeasti auttaa lapsiperheitä. Erolle kun ei voi mitään, toisin on kasvatukselliset asiat joissa kaikilla on oppimisen ja parantamisen varaa.

Ja nuoruus on vanhemmista irtaantumisen ja itsenäistymisen, oman identiteetin löytämis aikaa. On normaalia että nuori puhuu vanhemmistaa pahasti ja on ongelmissa heidän kanssaan. Se ei sinänsä tarkoita mitään pahaa eikä varsinkaan lapsen vanhemipien väliseen suhteeseen liity

 

["vieras"]

[QUOTE="Eräs";28762842]Niin. Aihe on arka. Itse olen yrittänyt tuoda lasten näkökulmaa esille. Ketjuun on linkitetty hyvä artikkeli tutkimuksesta, jossa seurattiin eroperheiden lasten elämää. Se kannattaa lukea. Tutkimuksen tulokset tukevat kokemuksiani työelämässä.[/QUOTE]

Se on ihan oikein että tuot lapsen näkökulmaa ja kokemusta esille. Lapsen etu on tärkein.

On eri asia jos vanhemmat eroavat lapsen ollessa pieni, kun että tämä on teini-ikäinen tai koulu-ikäinen. Mielestäni nuoren (yli 12v.) tulee aika hyvin ymmärtää, ettei elämä mene aina kuin elokuvissa ja vanhemmilla on oma ihmissuhteensa.. Jos se ei toimi, se ei ole lapsen vika. Tämän lapselle voi hyvin selittää ikätasoon ja kehitystasoon nähden eikä lapsi kärsi siitä.

 

["Eräs"]

[QUOTE="vieras";28762856]Jos oisin ap keskittäisin energiani johonkin järkevämpään keskusteluun ja aiheeseen mikä oikeasti auttaa lapsiperheitä. Erolle kun ei voi mitään, toisin on kasvatukselliset asiat joissa kaikilla on oppimisen ja parantamisen varaa.

Ja nuoruus on vanhemmista irtaantumisen ja itsenäistymisen, oman identiteetin löytämis aikaa. On normaalia että nuori puhuu vanhemmistaa pahasti ja on ongelmissa heidän kanssaan. Se ei sinänsä tarkoita mitään pahaa eikä varsinkaan lapsen vanhemipien väliseen suhteeseen liity[/QUOTE]

Kiitos neuvostasi. Jostain syystä ketjussa yritetään sovittaa päälleni tuomitsijan viittaa, vaikka aloituksessa selvästi sanon, että olen elänyt uusperheessä itsekin. Joten en ole " pekkaa parempi" Olen kertonut faktoja ja todennut, että lasten kannalta erota ei pitäisi.
Opetuksesi nuorten identiteetin kehittymisestä hieman hymyilyttää minua, mutta otan painavat sanasi nöyrästi vastaan. Tällaisen asian olen 17 työvuoteni aikana jo itsekin oppinut.

 

["vieras"]

[QUOTE="Eräs";28761314]Juuri näin!
Minulle ei ollut yllätys, että täällä ovat eniten äänessä ne, jotka näkevät eron myönteisenä asiana tai pienempänä pahana. Kyse on suurelta osin itsekkyydestä. Monet vanhemmat kuvittelevat voitavansa eron hyvin. Todellisuus voi olla lapsen kannalta ihan jotain muuta. Liian harvat vanhemmat kykenevät näkemään kuinka suunnattoman suuresta ja elämää mullistavasta asiasta lapsen kannalta on kyse.

Lasten hyvinvoinnin takia vanhempien pitäisi tehdä todellakin kaikkensa parisuhteen eteen! Muuten me esim. oppilashuollossa joudumme hoitamaan oiretta ( oireileva lapsi ) kun todellisuudessa taudinaiheuttaja on ihan jossain muualla.[/QUOTE]

Vanhemmat ovat velvollisia tekemään kaikkensa lapsen hyvinvoinnin eteen. Voin kuvitella sinun tavanneen työssäsi ongelmanuoria joilla on taustalla monen näköisiä vaikeuksia ja haasteita,joista ero ei ole mitään. Eron jälkeen elämä jatkuu erilaisena, mutta hyvin usein parempana ja ehjempänä. Sellainen elämä ja koti tukee lapsen kehitystä ja kasvua.

Niissä tilanteissa joissa lapsi jo oireilee yms sinun tulee ottaa yhteyttä lastensuojelun viranomaisiin. Palsta ei auta heitä.

Itse olen yh-äidin tytär vaikka hieman hassulta kuulostaa se sanoa noin..? Koen saaneeni mitä ihanimman lapsuuden ja ennen kaikkea kasvatuksen, joka oli täynnä rakkautta ja rakastavia sukulaisia sekä isoveli. Ei se perhemuoto merkitse mitään.

 

["Eräs"]

[QUOTE="vieras";28762959]Vanhemmat ovat velvollisia tekemään kaikkensa lapsen hyvinvoinnin eteen. Voin kuvitella sinun tavanneen työssäsi ongelmanuoria joilla on taustalla monen näköisiä vaikeuksia ja haasteita,joista ero ei ole mitään. Eron jälkeen elämä jatkuu erilaisena, mutta hyvin usein parempana ja ehjempänä. Sellainen elämä ja koti tukee lapsen kehitystä ja kasvua.

Niissä tilanteissa joissa lapsi jo oireilee yms sinun tulee ottaa yhteyttä lastensuojelun viranomaisiin. Palsta ei auta heitä.

Itse olen yh-äidin tytär vaikka hieman hassulta kuulostaa se sanoa noin..? Koen saaneeni mitä ihanimman lapsuuden ja ennen kaikkea kasvatuksen, joka oli täynnä rakkautta ja rakastavia sukulaisia sekä isoveli. Ei se perhemuoto merkitse mitään. [/QUOTE]

Hyvä näin
Lastensuojeluilmoituksia olen toki tehnytkin, niin kuin aloituksesta näet. Avauksen tein siksi, että viime aikoina täällä on ollut muutama aloitus aihepiiriin liittyen. Jotenkin ehkä idealistinakin ajattelen, että lasten ääni pitäisi saada enemmän kuuluviin. Mutta vaikeaa se on! Sen on tämäkin ketju osoittanut.

 

["vieras"]

[

Ap oletko tietoinen, että tutkimusten mukaan lapselle on riittävä yksikin turvallinen hoiva - ja kiintymyssuhde?

 

["Eräs"]

[QUOTE="vieras";28763056][

Ap oletko tietoinen, että tutkimusten mukaan lapselle on riittävä yksikin turvallinen hoiva - ja kiintymyssuhde?[/QUOTE]

Toki.

 

[Mietteitä]

Asiallista keskustelua.

Ap varmaan viittaa esim tuohon pitkään ketjuun, jossa nimim. Tinja kertoo miehensä pettämisestä. Siellä kun suurin osa on hyvin vahvasti sitä meiltä, että Tinjan pitäisi jättää miehensä saman tien. Oikeastaan nyt kun asiaa ajattelee, niin ihan oikeassahan ap on, että me aikuiset ihmiset täällä palstallakin kuittaamme hirveän helposti, että "jätä se sika". Että se on kerrasta poikki jne... Ja ne lapset jäävät taka-alallle. En yhtään vähättele esim. pettäjäpuolisoiden aiheuttanaa kärsimystä, tai väitä, että pettämisestä pitäisi aina toipua, varsinkin jos se on ollut toisuvaa eikä pettävä osapuoli edes yritä muuttua. Mutta kannattaisiko edes se yksi mahdollisuus antaa? Jos on edes pieni mahdollisuus, että perhe saataisiinkiin pelastettua, eikö silloin kannata edes yrittää?

Toinen n sitten nämä ketjut, joissa puhutaan, että pitäisikö erota, kun ei olla tyytyväisiä parisuhteeseen. Ei esim saadatarpeeksi seksiä tai vaikka juuri tietynlaista seksiä... Puoliso ei huomioi tarpeeksi jne. Sitten löytyy se rakastaja, joka antaa kaikkea sitä mitä oma puoliso ei. Päätetään erota, ja puolustaudutaan juuri tuolla, että vanhempien onni on lasten onni jne. Tässäkään kohden en vähättele pätkääkään oikeita ongelmia, mutta kyllä väittäisin, että erojen syynä on liaan usein se aikuisen itsekkyys. Minun elämäni, minun onneni. Ei haluta luopua omista toiveista, ei hyväksytä sitä, että puoliso ei ole täydellinen ja kaikkea ei välttämättä voi saada. Ei tyydytä arkiseen perhe-elämään ja jäädään haaveksimaan jostain, mistä koetaan jäävän paitsi. Ja kun ongelmia alkaa tulla, vikaa etsitään vain toisesta ja apua ja lohtua haetaan siitä uudesta ihanan täydellisestä ihastuksesta. Jne.

Älkää kukaan tästä loukkaantuko, nämä ovat vain omia mietteitäni, kun olen asiaa paljon pohtinut. Tuttavapiirissä on muutamia eroja, joissa väkisinkin tulee mieleen, että oma itsekkyys on mennyt lasten edelle... Tai ainakin paljon enemmän olisi voinut yrittää. Mutta ei, kun lähdetään vaan uuden kelkkaan, kun se nyt vaan on niin paljon parempi ja vanha parisuhde on päässyt kulahtamaan. Ja on sitten kaikenmaailman uusperhevirityksiä, lapset reissaavat perheiden välillä ees taas ja ovat milloin missäkin kokoonpanossa.

Ja tästä edelleenkin rajattuna täysin pois ne ns oikeat ongelmat kuten alkoholismit, perheväkivaltatapaukset, narsistipuolisot yms.

 

["vieras"]

Asiallista keskustelua.

Ap varmaan viittaa esim tuohon pitkään ketjuun, jossa nimim. Tinja kertoo miehensä pettämisestä. Siellä kun suurin osa on hyvin vahvasti sitä meiltä, että Tinjan pitäisi jättää miehensä saman tien. Oikeastaan nyt kun asiaa ajattelee, niin ihan oikeassahan ap on, että me aikuiset ihmiset täällä palstallakin kuittaamme hirveän helposti, että "jätä se sika". Että se on kerrasta poikki jne... Ja ne lapset jäävät taka-alallle. En yhtään vähättele esim. pettäjäpuolisoiden aiheuttanaa kärsimystä, tai väitä, että pettämisestä pitäisi aina toipua, varsinkin jos se on ollut toisuvaa eikä pettävä osapuoli edes yritä muuttua. Mutta kannattaisiko edes se yksi mahdollisuus antaa? Jos on edes pieni mahdollisuus, että perhe saataisiinkiin pelastettua, eikö silloin kannata edes yrittää?

Toinen n sitten nämä ketjut, joissa puhutaan, että pitäisikö erota, kun ei olla tyytyväisiä parisuhteeseen. Ei esim saadatarpeeksi seksiä tai vaikka juuri tietynlaista seksiä... Puoliso ei huomioi tarpeeksi jne. Sitten löytyy se rakastaja, joka antaa kaikkea sitä mitä oma puoliso ei. Päätetään erota, ja puolustaudutaan juuri tuolla, että vanhempien onni on lasten onni jne. Tässäkään kohden en vähättele pätkääkään oikeita ongelmia, mutta kyllä väittäisin, että erojen syynä on liaan usein se aikuisen itsekkyys. Minun elämäni, minun onneni. Ei haluta luopua omista toiveista, ei hyväksytä sitä, että puoliso ei ole täydellinen ja kaikkea ei välttämättä voi saada. Ei tyydytä arkiseen perhe-elämään ja jäädään haaveksimaan jostain, mistä koetaan jäävän paitsi. Ja kun ongelmia alkaa tulla, vikaa etsitään vain toisesta ja apua ja lohtua haetaan siitä uudesta ihanan täydellisestä ihastuksesta. Jne.

Älkää kukaan tästä loukkaantuko, nämä ovat vain omia mietteitäni, kun olen asiaa paljon pohtinut. Tuttavapiirissä on muutamia eroja, joissa väkisinkin tulee mieleen, että oma itsekkyys on mennyt lasten edelle... Tai ainakin paljon enemmän olisi voinut yrittää. Mutta ei, kun lähdetään vaan uuden kelkkaan, kun se nyt vaan on niin paljon parempi ja vanha parisuhde on päässyt kulahtamaan. Ja on sitten kaikenmaailman uusperhevirityksiä, lapset reissaavat perheiden välillä ees taas ja ovat milloin missäkin kokoonpanossa.

Ja tästä edelleenkin rajattuna täysin pois ne ns oikeat ongelmat kuten alkoholismit, perheväkivaltatapaukset, narsistipuolisot yms.

Olen huomannut saman. Jossain ketjussa keskusteltiin ihan tavallisesta asiasta ja joku kommasi ensimmäisenä ettei kestäisi ja hän jos tilanteessa eläisi nii ottaisi eron. Tähän vain yksi (!) kommentoi, että hei onkohan se ihan perheen rikkomisen arvoinen asia? Muistan vieläkin kun reaktioni oli "omg miten se kehtaa sanoa noin! Ei noin saa sanoa.." Vasta nyt tajuan että reaktioni oli merkki siitä, että tosiaan meillä suomalaisessa kulttuurissa ero on jo tosi tosi tavallinen asia ellei jopa normi jota ei saa kyseenalaistaa.

Mielestäni ero on oikea ratkaisu lapsien kannalta etenkin, jos parisuhteen riitely on päivittäistä ja se pilaa ilmapiiriä. Lapsi kuitenkin kärsii kireästä ja räjähdysherkästä ilmapiirista enemmän kuin muutoksesta, josta voi seurata paljon hyvääkin.

 

[Mörköäiti]

Ja tästä edelleenkin rajattuna täysin pois ne ns oikeat ongelmat kuten alkoholismit, perheväkivaltatapaukset, narsistipuolisot yms.

Miksi alkoholismi sitten on "hyvä" syy erota, jos esim. rakkaudettomuus tai huonosti toimiva suhde ei ole?

 

["vieras"]

Miksi alkoholismi sitten on "hyvä" syy erota, jos esim. rakkaudettomuus tai huonosti toimiva suhde ei ole?

Rakkaudettomuus ja henkinen väkivalta(riiteleminen ja taisteleminen) on ehdottomasti ainakin yhtä painavia syitä erota koska lapselle se kasvuympäristö on haitallinen ja vahingoittava.

 

["vieras"]

Todelliset ongelmat alkavat, kun eronneet perustavat tahoillaan uudet perheet ja saavat lisää lapsia. Silloin voi ensimmäisen liiton lapset tulla hylätyiksi niin perheessä, missä asuvat kuin etäperheessä. Jos ei uusia puolisoita kiinnosta kumppaninsa edellisen liiton lapset, niin ei aina kiinnosta vanhempiakaan omat lapsensa.

Varmaankin parhaiten selviävät niiden vanhempien lapset, jotka pystyvät tekemään yhteistyötä ja olemaan joustavia. Yleensä ahneus estää sen.

 

[Mietteitä]

Miksi alkoholismi sitten on "hyvä" syy erota, jos esim. rakkaudettomuus tai huonosti toimiva suhde ei ole?

No lähinnä nyt viittasin häieman ylimalkaisesti sellaiseen tilanteeseen, jossa toinen ryyppää ja resuaa vuosikausia edes yrittämättä hakea apua ongelmiinsa, tai toistuvista yrityksistä huolimatta ei pysty siitä parantua tai muuttua. Ja kaikki kärsivät tilanteesta.

Niin, rakkaudettomuus ja huonosti toimiva suhde.... En minä sano, mikä on hyvä tai huono tai edes kelvollinen syy erota. Mutta väittäisin, että nuo em. asiat on paljon suhteellisempia, ts miten määritellä rakkaudettomuus ja suhteen huonosti toimivuus? Eikö niille yleensä ole tehtävissä jotain, usein hyvin paljonkin? Minne se rakkaus on kadonnut, olisiko se mahdollista saada takaisin?

On jotenkin helppo kuitata, että meidän suhde ei vain toiminut, ja ero oli ainoa vaihtoehto. Varmasti näin voi ollakin, mutta onko aina, sitä pohdin. Onko taustalla kuitenkin liika itsekkyys, luovutetaan liian helposti, ei jakseta yrittää, kun on esim helpompi hypätä toisen matkaan. Vika nähdään vain toisessa, ei itsessä jne.

En ole asiantuntija, kunhan näitä pohdiskellut.

 

["vieras"]

No lähinnä nyt viittasin häieman ylimalkaisesti sellaiseen tilanteeseen, jossa toinen ryyppää ja resuaa vuosikausia edes yrittämättä hakea apua ongelmiinsa, tai toistuvista yrityksistä huolimatta ei pysty siitä parantua tai muuttua. Ja kaikki kärsivät tilanteesta.

Niin, rakkaudettomuus ja huonosti toimiva suhde.... En minä sano, mikä on hyvä tai huono tai edes kelvollinen syy erota. Mutta väittäisin, että nuo em. asiat on paljon suhteellisempia, ts miten määritellä rakkaudettomuus ja suhteen huonosti toimivuus? Eikö niille yleensä ole tehtävissä jotain, usein hyvin paljonkin? Minne se rakkaus on kadonnut, olisiko se mahdollista saada takaisin?

On jotenkin helppo kuitata, että meidän suhde ei vain toiminut, ja ero oli ainoa vaihtoehto. Varmasti näin voi ollakin, mutta onko aina, sitä pohdin. Onko taustalla kuitenkin liika itsekkyys, luovutetaan liian helposti, ei jakseta yrittää, kun on esim helpompi hypätä toisen matkaan. Vika nähdään vain toisessa, ei itsessä jne.

En ole asiantuntija, kunhan näitä pohdiskellut.

ne ovat näitä sydämmen asioita ja päätöksiä, ei pysty aina järjellä selittämään miksi ei toimi. Jos tulee vain tunne, että tuo ei olekaan se elämänmies,miksi jatkaa ja tuhlata molempien elämää? Minusta elämä on liian arvokas lahja hukattavaksi.

 

[Orion-]

Tunnustan, että yksi syy eroon oli itsekäs. En halunnut elää 20 vuotta "jumissa", olemattomassa suhteessa. Suhteessa, jossa ei ole isoja riitoja mutta eipä oikein mitään muutakaan. Suhteessa, jossa kumpikaan osapuoli ei oikeasti halua olla. En halunnut antaa lapsellekaan sellaista parisuhdemallia.
Nyt eron jälkeen välit on jopa paremmat, tullaan hyvin toimeen, toimitaan myös yhdessä lapsen kanssa. Tietysti lapsen paras olis ollut, että vanhemmat olis voineet olla onnellisia yhdessä.

 

[MIES!]

[QUOTE="Liisi";28761862]Hauskaa että vastaajien mielestä ihmiset eroavat pelkästään väkivallasta tai muusta isosta asiasta johtuvasta syystä. Suurin osa eroista johtuu pettämisestä tai kaukokaipuusta pois perhe-elämästä. Eli aika itsekkäistä asioista, omaan libidoon liittyvästä jutusta, ei siinä lapsia ajatella.[/QUOTE]


Niin vaimoni halusi jotain muuta. Kävi viihteellä, aina kun pystyin niin olin lastenvahtina että hän pääsisi rentoutumaan eikä tarvitsisi olla aina vaan lasten kanssa kotona. Aikansa kun tätä kesti niin vaimoni ilmeisesti keksi että sieltä löytää muutakin kuin rentoutumista tyttökavereiden kanssa. Hän löysi kylän panomiehet ja .. No arvaatte mitä hän sitten teki..

Yli puoli vuotta näin meni ennenkuin sain tietää.


Siis exvaimo nykyään tietenkin. Hän sai senkin käännettyä että se oli minun vika että hän juoksi vieraissa miehissa, nykyään hän puhuu muille (kertomatta pettämisiään tietenkään) että erosi lasten vuoksi..


Ehkä kuullosti katkeralta mutta katkeraa se minulle silloin oli. Nyt elän omaa elämääni. EN lasten vuoksi vaan koska vaimo petti silloin joskus aikoinaan.

 

[Mörköäiti]

Niin, rakkaudettomuus ja huonosti toimiva suhde.... En minä sano, mikä on hyvä tai huono tai edes kelvollinen syy erota. Mutta väittäisin, että nuo em. asiat on paljon suhteellisempia, ts miten määritellä rakkaudettomuus ja suhteen huonosti toimivuus? Eikö niille yleensä ole tehtävissä jotain, usein hyvin paljonkin? Minne se rakkaus on kadonnut, olisiko se mahdollista saada takaisin?

Riippuu, mitä rakkaudella tarkoitetaan. Yleensä kai ihmiset eivät rakastu tai rakasta niin, että vain päättävät asian - muutenhan sitä voisi rakastua ja rakastaa ketä tahansa. Rakkaus on paljon abstraktimpi asia kuin alkoholismi, jota ei toki sitäkään ole helppo parantaa, mutta ainakin siinä on jokin konkreettinen ongelma, johon tarttua.

Jokainen itse voi määritellä rakkautensa/rakkaudettomuuden ja suhteen toimivuuden, ja siinä mielessä niihin perustuvat ratkaisut tietysti ovat "itsekkäitä". Mutta onhan sekin itsekästä, jos eroaa alkoholismin takia. Alkoholismi ei aina tarkoita sitä, että toinen laittaa kodin lastuiksi riehuessaan, vaan esim. sitä, että toinen vaan käyttää paljon rahaa alkoholiin, joi sitten kotona tai muualla.

On jotenkin helppo kuitata, että meidän suhde ei vain toiminut, ja ero oli ainoa vaihtoehto. Varmasti näin voi ollakin, mutta onko aina, sitä pohdin. Onko taustalla kuitenkin liika itsekkyys, luovutetaan liian helposti, ei jakseta yrittää, kun on esim helpompi hypätä toisen matkaan. Vika nähdään vain toisessa, ei itsessä jne.

En ole asiantuntija, kunhan näitä pohdiskellut.

Ihan yhtä lailla voisi alkaa pohdiskella, olisiko pitänyt kuitenkin vielä yrittää saada se alkoholiti parantumaan jne. Mutta asia on niinkin, ettei loputtomiin voi "yrittää" ja roikkua suhteessa, jossa ei halua olla vain siksi, että eroaminen on "paha juttu". Loputtomiin ei voi etsiä vikoja itsestään, kun aina mitään "vikaa" ei oikeastaan edes ole. Jos suhde ei toimi tai rakkaus loppuu, ei vika ole aina niissä ihmisissä - joskus ihminen vaan muuttuu ajan kanssa, suhde muuttuu, jne. Se ei ole kenenkään vika, jos muuttuu, se on aika inhimillistä.

 

["vieras"]

No itse olen eronnut, ja lasten kaveripiiristä hyvin moni on eronnut. On ns. hyviä perheitä ja huonoja perheitä. Ja näissä huonoissa perheissä lapset ovat ongelmissa, vaikka vanhemmat olisivatkin yhdessä, jos vanhemmat eroavat, ovat yhtäläisesti ongelmissa...ehkä pahemmissa, sinä ap voi olla oikeassa.

Sen sijaan ns. kunnolliset perheet, joissa päädytään eroon, ja vanhemmat kykenevät sivistyneeseen kommunikointiin, eivät aiheuta ongelmia lapsille. Meillä lapset vuoroviikoin ja esim. vanhemmalla lapsella keskiarvo kymppi ja edustaa kouluaan urheilu, kansainvälisyys -ym. tapahtumissa.