EX-KERMIT 2

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uusi ketju
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Väsähtäneet maanantaihuomenet myös täältä suunnalta!

Kiitokset kaikille tsemppauksesta! Teidän rohkaisemana laitoinkin torstai-iltana viestiä pomolle ja pyysin vapautusta perjantaisesta koulutusmatkasta. Hän oli onneksi myötämielinen ja antoi luvan jäädä kotiin lepäämään. Nukuinkin pitkään ja kävin vähän shoppailemassa. Sillä seurauksella että perjantai-ilta meni ihan samanlaisessa koomassa vaikken hirvittävästi rehkinytkään... Onneksi tänään on vähän viileämpi päivä.

Oman jaksamiseni vuoksi olenkin kallistunut sille kannalle, että meinaan ensi lääkärikäynnillä 21.6. pyytää saikkua, joko hetkeksi tai sitten toivon mukaan äippäloman alkuun asti. Täällä töissä tahti on sellainen, etten millään jaksa ajatellakaan täällä nököttämistä viimeisilläni raskaana. Että lomaa odotellessa ja jäitä poltellessa taitaa nämä pari viikkoa mennä.

Voimia Tehikselle perhepiiriä kohdanneiden murheiden käsittelemiseen!
Käy ihmeessa tarkistamassa ne parvorokon vasta-aineet, niin vältyt turhalta murehtimiselta. Se voi yht'äkkiä alkaa vaivaamaan enemmänkin.

Toivotaan myös ettei Ompulla ole vesirokkoa! Pikaiset paranemiset pojallesi!

Höh, piti tässä välissä kipaista apteekkiin kun mulle ilmestyi taas herpes ylähuuleen... grh. Se on varmaan 10. herpes tämä raskauden aikana, mulla on niitä harva se viikko. Rasittava vaiva.

Mitenkäs Pikku2:n risteily sujui? Ihanalta kuulosti ja sää on suosinut reissua.
Meillä on muuten myös yhdet häät heinäkuun lopulla ja mulla on kauhea stressi siitä mitä laitan päälleni. Löysin ja mustat siistit caprihousut, mutta mitä yläosaksi? Muoti suosii kyllä odottajaa, mutta kun on jo valmiiksi iso niin kaikki väljät vaatteet näyttävät teltoilta mun päällä. Huoh. No, onhan tässä vielä aikaa etsiä ja ihmetellä.

Hienoa, Kapriksen pikkuneiti on tervehtynyt ja olette päässeet nauttimaan ulkoilusta.

Hihityttää Tuulin nimipohdinnat. Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen nimestä jos poika on tuloillansa. Meinaatteko muuten ottaa etukäteen selvää vauvelin sukupuolesta? Meillä on tuo 4d-ultra huomenna ja siellä toivon mukaan selviää kumpi masussa asustaa. Sitten voidaan ruveta pähkimään nimeä, ja se tuleekin varmaan olemaan vaikea tehtävä.

Miltäs muuten Kirpun ja Tehiksen pihat nyt näyttävät istutuspuuhien jälkeen? Tehiksellä tosin taitaa vielä olla projekti kesken pikkuapulaisen vuoksi. =)

Mutta nyt olen jo viettänyt aivan liian pitkään täällä, joten eiku hommiin. Aurinkoista ja ihanaista päivää teille kaikille halauksien kera!

Jazz ja masukki rv 23
 
Maanantaita kaikille! Oli kyllä upeat kelit viikonloppuna ja kyllä niistä tulikin nautittua :) Tosin tämä pahaolo ja aurinko ei ole kovinkaan mukava yhdistelmä, joten vähän enemmän varjon puolella on tullut istuskeltua. Minulle ei oikein näiden helteiden ja pahanolon takia ole maistunut mikään kunnon ruoka, enimmäkseen on tullut syötyä hedelmiä, jogurttia, mehukeittoa ja jäätelöä. Vähän huolettaa kyllä, kun ei tuo nyt ihan optimaalinen ruokavalio ole, mutta minkäs teet...varsinkin mansikkajäätelöä voisin syödä ihan koko ajan, samoin mansikkamehukeittoa, mansikkajogurttia ja päälle vielä tuoreita mansikoita :) Olen minä aina tykännyt mansikoista, mutta nyt ehkä vähän liiankin kanssa.

Mites muiden viikonloput sujuivat? Tehis ainakin on ollut hurjan ahkerana!

Mikä on Ompun näppytilanne? Toivottavasti oli vaan itikan puraisuja!

Ja Jazz oli saanut vapautuksen koulutusmatkasta; tosi hyvä juttu, vaikket sitten ihan koko päivää malttanutkaan lepäillä :) Itse asiassa muuten kysyin yhtenä päivänä mieheltä, että haluaako hän tietää sukupuolen etukäteen. Ei kuulemma halua. Mutta minä ollen niin utelias, että haluan :) Täytyy nyt katsoa, voipa olla, että se sukupuoli tässä matkan varrella selviää, sillä aion kyllä mennä ultraan vielä rakenneultrankin jälkeenkin. Mutta nyt ensin tässä on np -ultra jännättävänä. Vielä kaksi viikkoa siihen...

Kaipa se on jatkettava hommia. Mukavaa viikkoa kaikille!

Tuuli rv 9+3
 
Heips ja kivaa viikonalkua ketjuun! Tehis on tehnyt siis puutarhahommia, kuten minäkin. Ihanaa kun on oma piha, en voi muuta sanoa. Nyt kun on pitkä loma, niin on aikaa nauttia pihasta, terassikahveista jnejne. Me käytiin kattomassa yhtä erillistaloa (5-6 h +k+kh+s, 170 m2) , ihana piha ja haksahdettiin ihan täysin. Pankin kanssa aloitettiin lainaneuvottelut heti ja nyt katsotaan. Ainoa vaan, että kun on tämä oma paritalon puolikas myymättä. Ihana tämäkin on, mutta tässä on puolet vähemmän neliöitä (85m2).. Täällä pk-seudulla ja varsinkin Espoossa vaan nämä hinnat on ihan järjettömät. Tämän kohteen hinta alkoi 3:lla, joten vähän saa duunia painaa ennenkuin saa omaksi. Toisaalta, jos saadaan omasta se mitä välittäjä arvioi, uutta lainaa ei jouduttaisi ottamaan "kuin" 50 000 euroa (heh, melkein mun kahden vuoden palkka)
Ihan hirveetä tää asuntokuume, mä oon jotenkin sellanen, että olen ihan täysillä mukana, tai en lainkaan ja nyt olen tosi tohkeissani=) Tyhmä kysymys, mutta millä muut, jotka asutte pk- seudulla, rahoitatte asumisen..eli siis onko teillä pitkät laina-ajat vai miten? Tuntuu, ettei nämä hinnat ole tavallisia ihmisiä varten...

Omppu! Mites sun näppylät? Toivotaan, ettei vaan ole vesirokkoa. Ja Jazz voikin jäädä sitten juhannuksesta sairauslomalle, turha olla töissä, jos tuntuu ettei jaksa. Tuulin päivän syömiset kuulostavat varsin herkulliselta. Mä en tiedä miten muilla on, mutta mulle ei tällasilla helteillä maistu kunnon sapuska. Tulee syötyä jäätelöä, hedelmiä, salaattia jne. Muistakaa muuten juoda paljon, niin olo pysyy siedettävänä.

Vauva-asiaa; Poika potkii ja on ollut rt:ssa jo muutaman viikon. Kääntyileeköhän yleensä vauva vielä näillä viikoilla (31+ jotain). Hikka vauvalla on ihan joka päivä, jännän tuntuista. Mulla on muuten sama "ongelma" kuin Tuulilla, miehen ehdottamat nimet on suoraan sanottuna täysin p....stä ja meillä ei ole minkäänlaista yhteistä säveltä. Toinen nimi, joka on aika hirveä sekin, tulee miehen sukurasitteena, siihen olen taipunut. Tosiaan tytölle meille olisi ollut heti muutama yhteinen hyvä nimi valmiina. Uusi ä-pakkaus tuli ja vaatteet on aivan ihanan suloisia.

Jazz; Sä olit ainakin Helsingistä, oletko käynyt 4D ultrassa tai aiotko mennä? Haluatko tietää sukupuolen? Olin Cassiorella (kirjoitetaanko se noin?) Femedassa ja oli kyllä mahtava kokemus ja mielellään maksoi sen 150 €. Sori jos kyselen asioita, joita on jo kirjoitettu, mulla on pari viikkoa mennyt ihan ohi, vaikka olen lukenut säännöllisesti teidän kuulumisia.

Aurinkoista päivää; BM
 
Heipsis jälleen.

Bellamariialle tulin vastailemaan.

Huomenna ollaan menossa Brunolle(Cacciatore taitaa olla hänen sukunimensä) Femedaan. Esikostakin käytiin ja oli kyllä niin mahtavan upea kokemus että haluttiin ehdottomasti tämän toisenkin kohdalla käydä. Mies on alkanut empimään, että haluaako tietää sukupuolen, mutta minä olen kyllä niin utelias että ehdottomasti haluan saada sen selville. Verrattiin ultrakuvia ja toka näyttää TISMALLEEN samalta kuin tytteli. Tulee joko siskonsa näköinen tyttö tai sitten todella nätti tyttömäinen poika. Saa nähdä onko tuo mies sekatyömies. ;)
Asumisesta: pitkä laina ja paljon lainaa... siitä syystä ei olla sen vakavammin katsottu uutta asuntoa vaikka seinät nykyisessä alkavat kaatumaan niskaan. Meillä on tällä hetkellä aivan ihana unelmakämppä 70,5m2 kolmio, mutta se ei ole oikein perheelle sovelias tilojensa suhteen. Kaivataan kunnon kodinhoitotiloja ja ainakin kahta huonetta lisää. Mutta näillä hinnoilla ei ole mitään toivoa haaveilla isommasta, täältä pääkaupunkiseudulta ainakaan. Tai haaveilla saa, mutta realistisia mahdollisuuksia ei ole toteuttaa näitä haaveita ilman ikuista velkavankeutta ja kaurapuurodiettiä.
Toivottavasti saatte BM sovittua pankin kanssa ja myytyä vanhan asuntonne niin että pääsette muuttamaan unelmienne taloon! Aivan ihanalta ja tilavalta se kuulostikin.

Voi vitsit miten Tuulin ruokavalio kuulosti virkistävältä ja ihanalta. Mulla on samat sävelet ruokailun suhteen, grilliruoka on ainoa joka maistuu raikkaan salaatin kera. Jätskiä olen syönyt AIVAN liikaa, mutta minkäs teet. Kuuluu kesään yhtä lailla kuin kärpäsetkin. =)

Syömisestä puheen ollen on kait pakko suunnata syömään, sen verran tuntuu jo oksettavan kun aamiaisestakin on jo monta tuntia.

Mukavaa päivän jatkoa!
 
Hyvä, että muillekin jäätelö maistuu :) Minulla on ollut hieman huono omatunto siitä, mutta kun en yksinkertaisesti saa syötyä perunoita ja kastiketta. Salaattia söin äsken lounaalla, mutta sitäkään en kovin paljoa saanut alas, kun heti tulee oksettava olo. Tosin ennen lounasta söin jo mansikkajogurttia, omenan, persikan ja mandariinin...eli koko päivän eväsvarastoni. En tajua, miten selviän taas iltapäivästä.

Joo meillä on suunnilleen samankokoinen kolmio kuin Jazzin perheellä. Ja lainaa...Me ei nyt tosin haaveillakaan tällä hetkellä isommasta; eikä varmaan pari/omakotitaloon näillä kulmilla olisi realistisia mahdollisuuksiakaan. Täytyy katsoa, kun nyytti nyt ensiksi edes syntyisi ja vähän kasvaisi, että mitä sitä sitten haluaa.

Tuuli
 
Pikaisesti pyörähtämässä. Niin hyviä puheenaiheita, että pakko osallistua :-)

Ruokavaliosta; sama ruokavalio on aikaslailla täällä käytössä! Väkisin yrittää jonkun pienen lämpimän aterian päivässä syödä. Hedelmiä, kasviksia ja jätskiä muuten! Jätskiä menee kyllä päivittäin... Pakko saada. Kasvatetaan sitten kunnon jätskipallo. Lapsillekin aina vitsailen, että kesän tavoite on saada jätskipallo aikaiseksi, joka sitten sulaa syksyn tullessa pois.

Ja asumisesta. Kauhistuttaa kyllä nuo pääkaupunkiseudun hinnat! Kauhistuttaa kyllä tällä hetkellä asuntojen hinnat kaikkialla. Meillä siis Turun lähellä pikkukaupungissa itse rakennettu&rakennutettu talo vm 2004 (muuttovuosi, ei valmis vieläkään..) Neliöitä n. 180 + autotalli&-katosrakennus. Jos tämän myisi, alkaisi hinta ehkä justiinsa kolmosella. Lainaa meilläkin on ihan riittämiin, vähän alle puolet talon arvosta. Vähitellen se oma pääoma on kasvanut, kun ensin omistettiin rivarikolmio ja sen jälkeen rakennettiin yksi talo. Ei noilla asuntokaupoilla rikastumaan ole päässyt, mutta vähitellen on sitä omarahoitusosuutta kertynyt. Kyllä se lainan määrä välillä hirvittää. Meillä pitkät maksuajat. Tarkoitus tiivistää tahtia jossain vaiheessa, jos rahaa irtoaa reilummin, eikä sitä kulu edelleenkin RAKENTAMISEEN :-/ Me ei kyllä missään nimessä voitaisi asua kovinkaan paljon pienemmässä asunnossa, että eipä ole vaihtoehtoja... Enkä minä tätä unelmataloa ihan heti haluaisi myydäkään, vaikka välillä sitäkin puhuttu.
Mutta se unelmapiha todellakin on vielä kesken, joten enpä vielä anna tarkkoja kuvauksia meidän pihasta :-D Omenapuut ym. isommat istutukset on kyllä tehty jo edelliskesänä, mutta hienosäätöä on paljon vielä. Ja koko ajan ideat kehittyy. Alunperin tehdystä pihasuunnitelmasta ei paljoakaan ole jäljellä :-)

Tehis
 
Hei jälleen... =)

Kateellisena lueskelen teidän isoista asunnoistanne ja unelmapihoistanne. Minäkin haluaisin.... ehkä...

Tuulilta piti kysymäni, että onko sulla ennen vai jälkeen juhannuksen se np-ultra? Onneksi näin kesällä aika tuntuu menevän nopsaan, vaikkakin odottavan aika on pitkä.

Back to business, eli aurinkoista päivän jatkoa taas hetkeksi.
 
No moi taas :) täällä minäkin roikun jälleen. Jostain syystä tänään ei työnteosta meinaa tulla mitään...Ultra on vasta juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Hei kellohan lähenee jo kolmea! Kohta pääsee kaupan kautta kotiin. Taidanpa ostaa mansikkajäätelöä :)

Tuuli
 
Niinkus näkyy niin minäkin olen nyt niiden kotitöiden parissa :-D
Tulin käväsemään pankkiasioilla, joten tämän kautta...

Jazz, ei muuta kun muuttoauton nokka kohti syrjäisempiä seutuja :-)

Jazzille unohdin tuossa aiemmin toivotella hyviä ultranäkymiä huomiselle!
Meillä vielä vähän funtsailtu tuota 3D-ultraa. Täällä se maksaisi 120e. Tavallinen ultra 50-60e. Ehkä mennään vaan tuohon tavalliseen jossain rv 30 paikkeilla koko perhe, niin viimeksikin. Laitetaan ne rahat, jotka säästyy, vaikka niihin puskiin :-)
Oikeastas tuossa 3D:ssä pelkään sen sukupuolen paljastuvan. Ja sitä ei siis missään nimessä haluta tietää!

Täällä muuten nimipohdinnat alkaa olla jo ihan valmiit :-) Parin viikon päästä ne pitääkin olla niissä esitiedoissa täytettynä. Meillä aina ollut jo se oikea nimi niissä papruissa. Suhteellisen helppoa oli tällä kertaa. Rajottavia tekijöitä oli niin hyvin. Meillä (tai siis oikeastas mulla) sellainen periaate, että lasten nimissä ei ole MITÄÄN LOGIIKKAA. Eivät ala samalla, mutta eivät myöskään erillä. Nyt alkukirjaimet S, E ja H, joten seuraavan pitää alkaa jollakin noista. Koska ei lasketa nyt viidennen varaan mitään... :-D Sekä pojan että tytön nimivaihdoehdot alkavat tällä kertaa H:lla ;-)
Eipä paljasteta enempää!

Nyt ihan oikeasti pankkiin ja kotitöihin...

Tehis
 
Pikaisesti tulin moikkaamaan ja toivottamaan mukavaa mahankasvatusaikaa! :) Mulla nyt luget käytössä ja elo-syyskuussa clomit tms. Masentaisi muuten mutta tää kesä on niin ihanaa aikaa ettei jaksa murjottaa! :)

Voikaa hyvin!
 
Heipparallaa!
Hengissä ollaan, ei ole näppyjä ilmaantunut lisää, että ehkä se oli kuin olikin jotain ökkiksen aikaansaamaa. Poikakin alkaa olemaan parempaan päin. Oikein neuvolasta soittivat (=taas eri sijainen soitti, kun "oma" kuulemma jäänyt lomalle..), että mikä tilanne. Olin positiivisesti yllättynyt kyllä siitä yhteydenotosta. Laittavat huomenna varuilta reseptin valmiiksi, että jos tulokset on ei toivotut, niin saan heti hakea sit sen.

Jäätelöä on mennyt normaalia enempi täälläkin, yleensä en hirveesti sitä käytä. Ja salaattiosasto rules! Mut ei taida oikeestaan mikään olla jäänyt pois... siis normaalista ruokavaliosta. Suolaisia menee kyllä huolestuttavat määrät, miten siitä pääsis eroon?? Viikonloppuna käytiin leffassa ja ai että oli herkullisia ne popparit! Niillä voisin elää..

Me asutaan itserakennetussa paritalossa, 114 m ihan perustalo yhdessä kerroksessa. Appivanhemmat asuu toista puolta.. hyvät ja huonot puolensa -enempi niitä hyviä kuitenkin! Lainaa on vielä jonkin verran jäljellä, siis reilu kymmenen vuotta kuitenkin. Mutta eiköhän siitä selviä.. Sillon rakennusaikaan 03-04 oli "pikkusen" edullisempaa kaikki, nyt on tonttien hinnatkin tuplaantuneet. Kovasti kyllä tekis mieli jossain vaiheessa tehdä uusi talo, vaikka se rakentaminen rankkaa olikin..no, ainakin jotain remonttia tapetinvaihtoineen on pakko jossain vaiheessa saada :) Joskus vuosikausia sitten sinkkuna ja sittemmin ennen lasta meikäläinen harrasti tota kalusteiden siirtämistä paikasta toiseen. Isäntä oli sit aina ihmeissään, kun löysi töistä tullessaan sängyn eri paikasta :).

Nimiäkin on kyllä tullut mietittyä. On molemmille jonkinlaiset hahmotelmat, siis sekä tytölle että pojalle (vaikka se poika onkin, hih...) ja luulen, että mies ei paljookaan kantaa ota. Sillä oli viimeksikin ihan hulluja nimiehdotuksia, tyyliin Uuno.. ja mitään "perinnenimiä" kuten jotain Juhania tms en halua missään tapauksessa siis toiseksi tai kolmanneksikaan nimeksi. Esikoinen sai isänsä suht koht siedettävän toisen nimen kolmannekseen, siinä oli myönnytyksen paikka. Ehkä jos tytön saisimme, toinen nimi olisi äitini etunimi.. no joo, näitä kerkii vielä miettimään! Suurempi pulma tulee olemaan kummit! Pojalle valittiin 6 kummia, kun kaikki ovat tärkeitä ihmisiä meille ja sillon aateltiin, että yks lapsi riittää meille. Joten nyt tuntuu, että ketä enää jäi jäljelle..

Omppu ja Toivo 13+5 (aika tuntuu taas pysähtyneen...)
Ei vaan, kaipa tästä kohta vois sulkea putiikin ja lähteä kotiin..



 
Maanantai-iltamat tännekin.
Minä oon tänään muka ollu reipas. Oon heti aamusta käyttänyt pojan uimakoulussa, sitte meninki kaverille laasaamaan, kunnes havahduin puhelimen soittoon... Avo soitti et millonka meinasin kotiin tulla ku hällä pitäs töihin päästä (oma autosa rikki) eipä siinä kuin kotiin ja pyykkäämään. Oon pessy niin isojen kuin vauvankin vaatteita.
otin päikkärit ja kävin tanssimassa. Alkoi tanssiminen jo hieman tuntumaan alamahassa niin että oli parempi suuremmat ketkutukset ja lantion pyöritykset jättää väliin.. niin ja siivoilin vähä vaatekaappia, eli siis parit omat housut ja paidat kierrätykseen ja melkeen kaikki T-paidat pesuun (pitämättömät ovat alkaneet haisemaan pahalle, sit ne on aina vaan nakannu takasi hyllyyn...)
just vein harsot ulos kuivamaan, saa sitte laskostella äippälaatikkoon valmiiksi. Mekun tuskin sitä otamme nukkumis käyttöön, kun meillä on tuo kehto.

Nimiä olen minäkin alkanut pohtia, ja jopa avolle ehdotellut.. sittenpä sieltä alkaakin tulemaan vastakaikuna niitä nimiä mitä en kenellekään soisi (ei pahalla) Urmasta ja muuta vastaavaa.
Isäni toivoisi Mattia.. Hänen itsensä nimessään on Matti ei kutsuma nimenä ja isänsä nimessä ja ja ja... et sen puolesta se on "aika vahvoilla" yhdeksi nimeksi, mutta tuskin kutsumanimeksi. Eräs P:llä alkava on alkanut täällä kuulostamaan aika mukavalta, ja sitä onkin tullut iltaisin mutusteltua, mutta haluisin vielä jonku nimen kolmanneksi... pitää alkaa trimmailemaan.
Jos tyttö tulisi niin toinen nimi varmaankin olisi Anitta, äitini on Anitta toiselta nimeltään, samoin kuin minä. Ensimmäisestä nimestä ei olisi tietoa (mutta onneksi sitä ei tarvitse edes miettiä ku on vehkeet jalakovälissä =) )
Avon suvussa on mennyt niin että vanhimman pojan ensimmäinen poika saa toiseksi nimekseen Oskari, ja heilläpä tuo onkin jo täyttynyt, eli ei tule Oskaria meijjän Pojasta! =)

Mut nyt teen jotain mieltä rentouttavaa (eli varmaan meen makaamaan sängylle tai sohvalle) ja annan ajan kulua..

Mervi 32+2
 
Uusi yritys... eilen nimittäin kirjoitin illalla ja ei lähtenyt viesti millään matkaan. Sekös harmitti.

Taloasiasta. Meillä 120 neliötä (3 makuuhuonetta, joista 2 kpl jaettavissa helposti kun on 2 ikkunaa ja 18/20 neliötä) kahdessa kerroksessa. Pihaa on juuri sopivasti meille eli 1000 neliötä. Pienempää en ottaisi ja isompaa ei taitasi jaksaa hoitaa. Ostettiin talo pari vuotta sitten ja se on rakennettu -99. Eli kaikki oli valmista, joka sopii meille, nimittäin vieläkin tauluja ja peilejä asentamatta. Kukkapenkin laitoin nyt uusiksi kun viime kesänä en sitä juuri hoitanut ja siitä ei sitten ottanutkaan enää mitään tolkkua. Vielä näyttää aika orvolta, ennenkuin kukat leviää ym. Saa nähdä, en ole mikään viherpeukalo-tyyppi.
Lainaa on kyllä lähes eläkeikään asti. Onneksi talon arvo on tällä hetkellä noin 40-50 tonnia enemmän kuin lainaa, joten sinänsä ei huolta. Ja autot (2 kpl) on omia....

Neuvolassa ei eilen mitään uutta. Hemppa oli vähän noussut takaisinpäin ja verenpaine oli 61/118 eli ok. Ihan käsikädessä kulkee kaikki arvot esikoiseen verrattuna ja ihan samanlainen raskaus muutenkin. eräs ystäväni kertoi (hänellä 2 poikaa ja 1 tyttö) että tyttöä odottaessa oli raskaus ihan erilainen kuin poikaa odottaessa. Liekö siis tyttö meille tulossa??? Miten teillä muilla? tehiksellä ainakin on kokemusta molemmista...
Mulla on ollut viime viikolla paljon supistelua (siis kivutonta) mutta neuvolantäti sanoi että pitäisi levätä enemmän. Viime viikko olikin työntäyteinen ja fillaroin (yht. 36km) töihinkin 3 kertaa. Ehkä johtui siitä, nimittäin nyt on ollut taas vähemmän supistelua. En ole tehnytkään mitään hikilenkkiä.

Nyt lähden leipomaan kaakkua illan juhliin (kavereiden kanssa nyyttärimeininki)...

Kirppu 21+5
 
Siis työmatka on 18 km yhteensuuntaan eli 36km/päivä... En tiedä ymmärsikö tosta niin. Mutta mullahan työt satunnaisia ja nyt ei taida juuri töitä olla ennen äippälomaa. Siis olen hoitovapaalla mutta teen välillä tunteja...
 
Hellurei!!

Ihania asuntoja kaikilla!!!!
Ja hauska huomata, että melkein kaikilla on omistusasunnot (pankin kanssa =D )
Meidän kaveripiiristä vain tosi harvalla on omat asunnot...
Me ostettiin oma -04 ja tässäkin on hinta noussut ihan kivasti. Rivari kolmio 78neliöö ja tosi ihana piha rivitaloksi. On tosi iso ja täysin suojaisa.
Tämäkin alue oli vielä muutama vuosi sitten suht edullista (27km Kamppiin) mut nyt hinnat nousseet ihan älyttömästi...
Tässä asutaan vielä hetki.
Pidän paikasta ja asunnosta hirmuisesti, vaikka kyllä käyn noita isompia asuntoja/taloja katselemassa aika ajoin...
Viimestään sitten haluan muuttaa isompaan kun tyttö menee kouluun.

Hyvä Omppu, että rakkulat ovat häviämässä! Ja poikasi on parempi.

Kylläpä on jäätelöpitoista ruokavaliota täällä monella :)
No, itsekin olen 2pvän aikana tuhonnut 6 puikkoa, että eipä parane "arvostella".. heh!!

Meillä nimiä mietitty myös ja on pari hyvää sekä tytölle että pojalle.
On mennyt aika hyvin yhteen noi nimi-asiat. Suurimmilta riidoilta vältytty.
Meille ei mitään ihan perus suomalaisia nimiä tule, kun kaksikielisiä ollaan, mutta ei nyt mitään ihan super speciaalejakaan.

Oli paljon juttua, muttei nyt jaksakaan kirjottaa enempää :)

Jazzille näin hiukka myöhässä lähetän ultra-tsempit.
Tulehan kertomaan kuulumisia sitten heti kun ehdit.

son moro!
Kapris 19+5
 
Heipsis!

Pikaiset heipat ennen ultraan ryntäämistä. Piti vain tulla Kaprikselta utelemaan, että onko teistä jompi kumpi ruotsinkielinen? Me nimittäin ollaan myös kaksikielinen perhe, ruotsi on mun äidinkieleni, ja nimien pohdinta aiheuttaa haasteita. Pitää olla kumpaankin kieleen sopiva nimi ja sointua hyvin täysin suomenkieliseen sukunimeen.

Mutta paremmalla ajalla viimeistään huomenna. Saapi nähdä mitä meille tänään kerrotaan, ryhdytäänkö miettimään tarkemmin tytön vai pojan nimiä.

Aurinkoista päivän jatkoa pilvisestä kelistä huolimatta!

-Jazz rv 23+1
 
Täällä on mies suomenruotsalainen. En minä (eikä siis molemmat, kuten tosta mun edellisestä viestistä ymmärtää...)
Meillä helpompi laitella "ei-niin-suomalaisia-nimiä" kun sukunimi on ruotsalainen.
ja haluan myös sellaisen nimen, että on ulkomaillakin suhteellisen helppo sillä toimia. Itsellä on meinaan sellainen nimi, että ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen PÄÄTIN että en yhtä "hankalaa" nimeä lapsilleni anna. Sai olla jatkuvasti tavaamassa yms.
on monessa maassa miehen nimi.... :)) jee...

Meinaatko Jazz kertoa meille kumpaa teille veikataan? *palaa halusta tietää*



 
No niin, nyt on tytteli nukkumassa ja on taas hetken sitä kuuluisaa omaa aikaa, jonka vietänkin oikein mielelläni teidän seurassanne.

Antzille myös vilkutukset ja kiitokset toivotuksista! Kiva kun piipahdit, toivottavasti saamme sinusta, kuten myös muista kermit&wab-haaveilijoista, pysyvämpiä kirjoittelijoita tälle puolelle. Peukutukset että lugeista olisi apua!

Toivotaan että Ompun näpyt olivatkin hyttysen tai muun öttiäisen puremia! Hienoa palvelua sait neuvolasta.
En voi muuten muuta kuin nostaa hattua, että asustat noinkin lähellä appivanhempiasi! Minulta se ei luonnistuisi millään.

Mervi on ollut ahkerana ja laulattanut pyykkikonetta. Hauska muuten tuo käyttämäsi sana, laasaamaan. Tarkoittanee hengailua, jos ymmärsin oikein. =)

Kirpulla oli hyvät ultrakuulumiset. Hienoa! Jännä onkin nähdä, että mitä raskausoireista tms. voi lukea, meinaan tuon sukupuolen veikkauksen suhteen. Mulla on nimittäin ollut myös tismalleen samanlainen raskaus kuin edellinenkin, mutta vielä ei voida sanoa kumpi sieltä on tulossa.

Tästä päästiinkin hyvin tämän päivän ultra-asiaan. Kiitokset kaikille tsemppauksesta ja onnentoivotuksista! Hyvät oli näkymät ja vauvalla kaikki on ok. Painoarvio oli jo 660g! Huimaa mielestäni näillä viikoilla. Oli edelleen vajaan viikon edellä mitä hedelmöityksen mukaan, eli tämän ultrauksen perusteella LA olisi 3.10. Tyyppi majaili masussa aivan kippurassa jalat ja kädet kasvojen edessä ja sen lisäksi hän piiloutui istukan taakse, joka mulla on siis etuseinässä. Sukupuolta ei saatu varmuudella selville, villi arvaus oli että masussa asustaisi pieni poika. Koska Bruno ei kuitenkaan kunnolla nähnyt pippeliä niin ei hän uskaltanut valalle mennä asiasta... höh. Kaiken kukkuraksi dvd-tallennin ei syystä taikka toisesta toiminut, joten nauhalle ei saatu mitään. Eiku uusiksi ultrausoperaatiot, mutta siinä välissä olikin tyyppi mennyt entistä enemmän istukan taakse piiloon eikä enää saatu kunnon kasvokuvia. Koska nämä asiat ovat Brunolle kunnia-asia ja kyseessä ei ole mikään halpa hupi, sain uuden ajan ensi perjantaille. Samaan hintaan, onneksi! Silloin yritetään uudestaan ja toivottavasti masukas on edes hieman yhteistyökykyisempi sillä kertaa. =) Elämme siis jännityksessä vielä muutaman päivän. Olen kuitenkin jo henkisesti ruvennut valmistautumaan pojan saamiseen, joka minulle tuli täysin yllätyksenä. Tähän mennessä minulla on ollut täysin tyttöolo.

Kaprikselle kiitokset uteluihin vastaamisesta. Vielä en valitettavasti päässyt sammuttamaan sun palavaa tiedonhaluasi. =)
Tiedä vaikka tuntisimme/tietäisimme toisemme miehesi kanssa. Ettekös tekin olleet alunperin Helsingistä? Suomenruotsalaiset piirit ovat suhteellisen pienet, että yhteisiä tuttuja varmasti löytyisi jos lähtisimme tarkemmin tonkimaan. =)

Hui kauhistus, sain tässä välissä kuulla että kavereidemme pieni poikavauva oli syntynyt sunnuntaina raskausviikolla 29. Mittaa pienellä miehellä oli jo reippaat 1,3kg ja 42cm. Äidille oli kehittynyt paha raskausmyrkytys ja synnytys oli pitänyt ilmeisesti käynnistää. Voi että minä säikähdin, mutta onneksi vauvalla ja äidillä on ilmeisesti kaikki olosuhteisiin nähden hyvin.

Nyt en osaa enää mitään kirjoitellakaan, joten käyn sohvalle sulattelemaan uutista.

Toivotaan että meidän pikkuisemme pysyisivät kyydissä hieman pidempään.

Jazz ja masukas rv 23+1
 
Laasaamaan =) Lähinnä tarkoitin sillä kuhan jonniinjoutavaa rupattelua ja ajan kulua. Eli siis juttelua "ei mistään"
Kuuhata on sitten käyttämäni sana sille et kuhan menee jonnekin tappamaan aikaa..

Eipä tässä tällä kertaa tämän kummempia selvityksiä. Jatkan toisella kertaa =)

Mervi
 
Ehtoita tiimiin :-)
Täällä olenkin ihan poikien kanssa kolmestaan, kun tytskä siellä leirillä ja "isoin poika" reissussa.

Vai rupesi se Jazzin pikkuruinen leikkimään piiloleikkiä heti pienestä pitäen :-D
Minä muuten olen mielessäni yrittänyt jotakin povailla ja poikaa olisin teille veikkaillut. Enpä tiedä miksi, mutta katsotaan nyt pitääkö sitten paikkaansa ;-)

Mulla raskaudet olleet kaikki samanlaisia, vaikka on yksi tyttöraskauskin poikaraskauksien lisäksi. Tämä raskaus eroaa nyt oikeastaan vaan noiden finnien osalta. Koskaan ei ole ollut näin paljon finnejä kuin nyt. Siis oikeastaan ei ole koskaan ollut edes finnejä. Paitsi että en nyt muista miten oli ekaa ja tokaa odottaessa. Kolmannesta ainakin iho hehkui! Muuten siis mennään saman kaavan mukaan ja vatsakin ollut aina aikas samanmallinen.

Kylläpäs oli Jazzin kaveri yllättänyt. Hieno juttu, että voivat kuitenkin hyvin!
Mun serkku on syntynyt 27-viikkoisena. Hänellä valitettavasti oli aivoverenvuoto heti syntymän jälkeen, josta jäi cp-vamma. Mutta aivan mielettömän ihana reilu parikymppinen nuorimies nykyisin. Voi sanoa, että hän on ihan suosikkisukulaisia :-)
Toivotaan todella, että meillä nämä asukkaat pysyvät yksiössään nyt vielä pitkääään. Ainakin siis osalla ;-) Parilla vauvalilla taitaa olla parin kuukauden vuokrasopimus jäljellä...

Tuohon nimiasiaan vielä palaan... Meillä taas lapsilla on oikein todella perinteiset, vanhat nimet. (Sukunimikin on perisuomalainen kaksiosainen nimi.) Me satutaan muutenkin olemaan vähän perinneihmisiä :-) Meillä on paljon talonpoikaishuonekaluja, talokin on ns. perinnetalo, vaalitaan monia perinteisiä&vanhoja arvoja. Ja pisteenä i:n päällä omalla kohdalla: myös mies on jonkin verran vanhempi :-D
Ainakin toiset ja kolmannet nimet lapsilla tulevat suvusta. Osalla myös etunimi jostain vähän kauempaa...
Onneksi makuja on monia, ettei kaikki ole Veetejä tai Jessejä jne.!
Janit, Jeret, Jonit ym. saa mut voimaan pahoin :-D Jostain syystä tyttöjen nimiä ei ole ihan niin pahoja. Mutta loppujen lopuksi tytön nimi on ollut tällä kertaa vaikeampi valita.

Bellamariialle piti jo eilen tuohon vauvan kääntyilemisasiaan kommentoida, mutta unohdin. Erityisesti uudelleensynnyttäjällä sitä tilaa kääntyilemiseen on. Meillä tuo kolmonen käväisi peffatarjonnassa rv 32-33. Th oli sitä mieltä, ettei enää pääse takaisin kääntymään, koska vatsa oli niin pinkeä. Kylläpä vain kääntyi ja käväisi vielä viistotilassa rv 37. Eipä noista siis koskaan tiedä, mutta toivotaan, että teillä poitsu pysyy nyt nätisti pää alaspäin :-) Ei meilläkään muut ole olleet tuollaisia pyörijöitä kuin tuo kolmonen.

Jaahas, pitäisikös sitä mennä nukkumaan, jos vihdoin saisi väännettyä itsensä sängystä ylös seiskalta. Se on ollut tavoite nyt 1,5h vkoa, mutta kun tuo poitsukin on nukkunut pidempään, niin eipä vain ole ylös päässyt.

Tehis rv 22+2
 
Täällä sämpy ja poitsu ilmoittautuu...
Vieraita on käynyt niin ja tohinaa riittänyt muutenkin, että nettiin ei juurikaan pääse. Tosiaan 1 kk synttäreitä täällä on vietetty urakalla. Sain sen äitiyspakkauksenkin vihdoin ja viimein :-) Oli tämän vuoden malli, mutta niin sieti ollakin näin pitkän odotuksen jälkeen. Kelan kanssa tuli säädettyä erinäisiä kertoja ja juttu on niin pitkä, etten jaksa sitä tänne edes kirjoittaa, mutta pääasia että pakkaus löysi tiensä oikeaan osoitteeseen.

Ompulla oli ollut vesirokkoepäilyä, vaikka lapsena oli rokon sairastanutkin. Tuo on täysin mahdollista. Oma äitini on sairastanut vesirokon kahteen kertaan. Sen sijaan mun vesirokkotartunnasta ei ole mitään todisteita ja jouduin raskausaikana olemaan tosi varuillani sen suhteen.

Onnea Jazzille hienoista ultrakuulumisista. Kaikille muillekin onnellista odotusta. Palaan taas paremmalla ajalla.
 
Jazz: Voi että...vai poika mahdollisesti olisi tulossa. Mulla oli kanssa niiiiiiin tyttöolo kun vaan voi olla ja olin ultran jälkeen ihan huuli pyöreänä, kysyin Brunolta että häh? oletko sä ihan varma. Otti "lähikuvaa" pippelistä ja sanoi että tästä ei saa tyttöä tekemälläkään. Ja mies myhäili tyytyväisenä. Esikoinen meilläkin on tytär, kuten teilläkin. No, mutta perjantaina sitten selviää, reilua että saatte uuden ultran. Ja muuten, Tehis se veikkaili meillekin poikaa, aika selvännäkijä on.
Miksi ihmeessä Tehiksellä on tuollainen "seiskalta ylös"- tavoite? Eikö olisi ihanaa nukkua niin pitkään kuin se pienin antaa?? Aika tehokasta toimintaa sulla=)
Antsille moikkaukset takaisin. Pian me saadaan susta vakkari kaveri tänne ketjuun! Sanoin muuten Tuulille samoin tossa 2 kuukautta sitten ja kuinkas kävikään=)

Nyt vähän vuodatusta...seksistä. Me ollaan aina oltu melko aktiivisia tuolla sängyn puolella. Nyt on kuitenkin niin, että mun miestä ei haluta! Eli meillä on vähentynyt siten, että seksiä harrastetaan ehkä kerran viikossa tai jopa kerran kahdessa viikossa. Mä olen kysellyt, että mikä on. Olen kuitenkin säilynyt omana itsenäni, kiloja on tullut tasan neljä nyt rv 32 mennessä. (Ja nyt on kenenkään taustailijan turha huutaa, että toisille tulee enemmän ja olen pinnallinen jne) Eli tarkoitus on vain valottaa, että mitään radikaalia ei ole ulkomuodossa tapahtunut, lähinnä tuo vatsa on pyöreä (tottakai=) kun yleensä olen litteävatsainen. Huomaan että hän ahdistuu koko aiheesta, joten en viitsi jankuttaa. Mutta on se vaan niin raivostuttavaa. Muutenkin terassisiiderit ja kaikki "kiva" (kaukomatkustelu, rankka liikunta, ihanat viinit) on pannassa niin yksi harvoista kivoista jutuista mitä voisi mielin määrin näillä viikoilla harrastaa on kiven alla kun toinen on tuollainen haluton moukka. GRRRRR! Jossain vaiheessa puoliso totesi, että hänestä tuntuu, että meitä on tässä rakastelemassa kolme(??) Ja että jos se vauva on siellä pää alaspäin, että jos hän satuttaa sitä vauvaa(??) Totesin vähän sarkastisesti ja ilkeästi, että ei se sun varustus nyt NIIN iso ole...Onneksi puolisoni vain räjähti nauramaan ja veti kainaloon. Muuten siis hellyyttä, haleja, pusuja ja kainalossa makoilemista riittää.

Huh, tulipa vuodatus. Mutta olisin kiitollinen, jos joku voisi kertoa, etten ole maailman ainoa nainen, jota oma mies ei halua...

No, tällaista, hauskaa päivää; BM
 
Bm: Seksi.. mitä se on? Eli hiljaiseloa täälläkin. Alkuraskaudessa mua ei haluttanut yhdyntä ollenkaan, koska se sattui. Sit kun maha rupes kasvamaan ja varsinkin rakenneultran jälkeen, mieheltä ei ole tullut juuri mitään aloitetta. Muunlaista läheisyyttä meilläkin riittää, onneksi. Ollaan asiasta juteltu ja tultu siihen johtopäätökseen, ettei tehdä siitä ongelmaa. Uskon, että tilanne kyllä ratkeaa ajan kanssa. Miehestäni (ja myös minusta!) nyt vaan tuntuu oudolta. Muutenkin esikoista kun odotellaan, niin vähän kaikki asiaan liittyvät seikat ja tuntemukset on ihan uusia.

Olen asiasta lukenut ja ei ole ilmeisesti mitenkään harvinaista että miehille tulee sellanen "neitsyt-maria" -fiilis naista kohtaan. Ehkä se tulisikin ottaa kunnianosoituksena, että mies huomioi naisensa "tilan" niinkin voimakkaasti. Rakkauden vähenemisestä ei siis ole kysymys vaan ehkä juuri päinvastoin!

Hoppu 26+risat
 
Pikaisesti ennen imuriin tarttumista...

No en minä tänäänkään seiskalta ylös päässyt :-D Unohdin laittaa kellon soimaan, joten porskuteltiin yhdeksään. Vai aiheuttaa ihmetystä tuollainen tavoite, BM? ;-)
Siis mun mielestä olis ihanaa, jos voisi nukkua talvella varastoon, jottei kesällä tarvis nukkua ollenkaan! Haluan nauttia sekä kesäaamuista että -illoista&öistä. Tuo nukkuminen haittaa pahasti! Kesällä on niin paljon kivaa puuhaa ja mikäs sen ihanampaa kuin sännätä aamulla lintujen liverrykseen lenkille. Eli tästä pitäisi nyt tosissaan ryhdistäytyä, kun VIELÄ ON KESÄÄ JÄLJELLÄ :-)

Niin, seksistä... Täällä näitä juttuja tosiaan BM voi ihan hyvin vuodatella!
Olen kuullut, että on hyvinkin tavallista tuo miehen "haluttomuus" raskausaikana. Kai se miehestä tuntuu oudolta, kun on se kolmaskin läsnä. Nainen ehkä sopeutuu siihen paremmin, kun kulkee muutenkin koko ajan mukana. Ja toisaalta voi olla tosiaan tuota pelkoa vauvan satuttamisesta.
Meillä seksielämä on ollut aina suht normaalia odotusaikoina. Ainoastaan tässä raskaudessa mulla ei alussa haluttanut yhtään, koska syksyllä se keskenmeno alkoi sekstailun jälkeen. Jonkinlainen pelkotila siitä jäi... Mies ymmärsi tietenkin tämän ihan hyvin. Kun tuosta päästiin, niin tuntuu, että haluja olisi paljon enemmän kuin jaksaa/ehtii harrastaa :-P Mutta kyllä meilläkin mies aina joskus on kysynyt, että oletko varma, ettei hän mitenkään ole vauvaa runnonut :-D Eli kait se tuntuu vähän hurjalta sen kepakon kanssa heilua, kun vauva on välissä...

Nyt täytyy tosiaan tarttua siihen imuriin, moiks!

Tehis rv 22+3
 
Tervehdys.

Seksistä: Ekaa ja tokaa kun odotin, ei alkuraskaudessa juur harrasteltu mutta keskivaiheen tienoilla ja jälkeen olin täys nymfomaani! Mä halusin AINA seksiä, en saanu ikinä tarpeeks. Olisin voinu alottaa het perään kun toimitus loppui =) Mutta tuleva iskä pelkäs satuttavansa vauvaa tai aiheuttavansa ennenaikaisen synnytyksen tai jotain. Eli ilmeisen yleistä...
Nyt km jälkeen mäkin olen ollu enemmän peloissani ja edelleen seksin jälkeen kiiruhdan vessan tarkastamaan ettei vuotoa vaan tule.. Lohduttaudun ajatuksella että varmasti tilanne normalisoituu jossain vaiheessa.

Ihanalta kuullostaa unelmakämppä-vertailu (huoh...) me asutaan 77 neliön kt kolmio osaketta tällä hetkellä... vielä me mahdutaan vähän aikaa, ehkä vuosi. Taloa kovasti kattellaan mutta on ne täällä kanta-Hämeessäkin melkosesti hinnoissaan.

Jazz: Vai oli vaavi kippuralla eikä näyttänyt kumpaa sukupuolta on =) Haluu pitää äiskän ja iskän jännityksessä =) Saas nähä näyttääkö ens kerralla!

Koskas OMPPU saat vastauksen? Toivotaan että on ökkömömmiäisen aikaansaannos kyseessä!

Kirpulla ollu kans hyvät ultra-uutiset! =)

Tänään oli nlalääkäri ja kaikki oli ihan ok. Selkä ja jalat on vaan ihan tajuttoman poikki. Kirjotti se lekuritäti mulle nyt 2 vkoa sairaslomaa vaikka kerroin etten ole niitä hänen määräämiään nappeja ottanu yhtäkään =) Kräyterblutsaftista huolimatta hb on laskenu, oli vaan 100. Kai se on ruvettava rautanauloja kiskoon aamupalaks.

Tänään tuli äitiyspakkaus JEEEEEEEE, hypistelty on ihanaisia vaavinvaatteita noiden tulevien isosiukkujen kanssa =D

vaavi on ihanan vilkas, aina kun pysähdyn tuntuu jotain mujuttelua masussa =)

hmm... nyt tais loppua mun keskittymiskyky tähän paikkaan... palajan paremmalla aikaa taasen

Vilkutukset kaikille tasapuolisesti! ÄssÄ +tyyppi rv25+6
 

Similar threads

U
Viestiä
166
Luettu
4K
M
N
Viestiä
123
Luettu
3K
S
N
Viestiä
146
Luettu
2K
N
U
Viestiä
194
Luettu
3K
T
U
Viestiä
290
Luettu
5K
T

Yhteistyössä