JOULUISET-05

[Ultsu]

Onnea, SannaA, tyttösi kävelemään oppimisen johdosta, hieno homma!!! Siitä se lähtee, se elämän pituinen taapertelu ja vaellus. Meilläkin on sikäli edistystä tapahtunut, että vaikka meillä onkin kävelty jo useita kuukausia, vasta tänään tyttö käveli kaupassa itsekseen saappaat jalassa, siis sillä tavalla, ettei kokoajan tarvinnut pelätä, että hän lentää nenälleen. Jostain syystä siinä on meillä iso ero, tapahtuuko kävely sisällä ilman kenkiä vaiko toppavaatteissa ja saappaissa ulkona/kaupassa tms. Sisällä meillä tyttö juoksentelee, mutta ulkona kengillä kävely on tooosi varovaista askeltamista.

Muita uutisia: En ole saanut vielä lääkärin lausuntoa mun raskaustilastani, mutta tiedän alustavat verikoetulokset ja huonolta näyttää. Olen jonkin verran surffannut netissä ja luultavasti mulla on tyypillinen "missed abortion" eli keskenmeno, jossa ei ole liiemmin oireita, ei verenvuotoa, ei kipuja, ei mitään. Alkio vain jököttää sikiöpussissa kohdun sisällä - kuolleena. Mua vähän hirvittää kun luultavasti joudun kaavintaan ja pelkään sen aiheuttamaa kipua ym. mahdollisia ikäviä seuraamuksia. Plus että voi olla hamassa tulevaisuudessa kun saadaan uutta raskautta edes yrittää. Vähän on mieli maassa, mutta ei voi mitään, ei sitten yhtikäs mitään.

Epätietoisuus on kuitenkin ollut pahinta tässä kaikessa ja irvokkainta on nyt se, että toivon kokoajan, että se verenvuoto alkaisi ja kohtu tyhjenisi itsestään, mutta ei... Ikävää on myös se, etten ole juuri kenellekään kertonut, että olin raskaana ja nyt ei ole myöskään ketään, jonka kanssa voisin jakaa tämän kaiken. No, miehen kanssa tietysti ollaan kelattu tämä asia, mutta muuten on hankala tekeytyä niinkuin kaikki olisi normaalisti. Viikon päästä olen menossa yhden sukulaisen hautajaisiinkin, ehkä voin siellä samalla itkeä omaa suruani muiden joukossa.

Mutta eipä tässä muuta tällä kertaa, katsotaan, mitä alkuviikko tuo tullessaan.

Voikaa hyvin ja mukavaa, jos ehditte kirjoitella...

 

[helmi-74]

pahoittelut Ultsu. Kyllä se elämä riepottaa ja muuta ei voi kun mennä mukana.

Meillä tuo Osku on ihan mahoton. Koko ajan pitää kiivetä jonnekin ja varsinkin jos kielletään. Hihittää vaan ja juoksee karkuun. Ja ajankohdaksi valitsee aina ne hetket kun vauva on sylissä tai vaihdetaan vaippaa yms.
Ulkona mennään niin että pipo viuhuu. Aluksi meilläkin oli vain sellaista kököttelyä ja töllöttelyä, mutta kun ne kengät alkoivat tuntumaan paremmilta jalassa (eli aikaa myöden) niin nyt ei pidättele juuri mikään. Ja kadun laitaan pitää aina päästä autoja katsomaan. Selkeästi on mieltynyt erityisesti mustiin autoihin, niitä pitäisi päästä taputtelemaan. Siis oikea miesten mies. Koneet, puhelimet, säätimet, pallot ja paljon meteliä...siinä meidän oskun lempiharrasteet.

Syöminen on taas mitä sattuu. ja kyllä ottaa pattiin. pitäisi saada sitä itse syöntiäkin harjoitella, mutta kun tuo aika on jokseenkin rajallinen käsite kun on kaksi näin pientä. Hienosti osku kyllä jo ottaa lusikkaa ja jopa haarukkaa käteen ja kivasti saa suuhunsakin. Mutta se ruoan lapioiminen on hiukan hakusessa. johtunee varmaan siitä ettei poika taida itsekään tietää onko oikea- vai vasenkätinen, minä sitten vielä vähemmin. Näyttäisi ehkä enemmän vasenkätisen touhuilta. Täytynee tarkistaa josko neuvolan tädillä olisi jokin konsti erottaa.

Jaaha neiti heräilee, täytynee laittaa maitoa ja hiukan sosetta. Meillä kun nekin on aloitettu jo taas neuvolan kehoituksesta (jos mahavaivat helpottaisivat, toistaiseksi ei apua). ja se on muuten totta, että kuopus kehittyy nopsaan kun sillä on esimerkki...meidän neiti jo kääntyilee, yrittää ryömiä vaihtelevalla menestyksellä ja uusin juttu on tuo pärisyttäminen. Tuntuu että etenee ihan liian nopsaan tuo kehitys...kohta se jo lähtee liikkeelle ja sitten ollaan pulassa =)

 

[helmi-74]

no, niin. Nyt sitten kirjoitellaankin oikein urakalla. Mutta jotenkin pitää saada pidettyä itsensä hereillä...koko yö.

Meillä kävi juuri alkuillasta sitten se mitä olen kauhulla pelännyt jo jonkin aikaa. Eli osku kolhi itsensä. Mulla oli Aada sylissä syömässä ja Osku touhuili omiaan siinä olohuoneessa. Yhtäkkiä poitsu kiipesi sohvalle ja samantien kaatui taaksepäin. Vaikka kuinka yritin niin en millään kerennyt väliin ja yritin jo siinä vaiheessa kun huomasin että suunnistaa sohvaa kohden. Mutta kun käsiä on vain kaksi ja nekään ei ole mistään venyvästä materiaalista tehty. Eli osku kaatuessaan löi takaraivonsa sohvapöytään.
Itkuhan siitä seurasi, mutta yllättävän vieno. Ja sekös pisti huolettaan, varsinkin kun heti kohta suunnisti kohti sänkyään ja halusi sinne köllimään mehumukin kanssa. Sillä aikaa kun soitin päivystykseen kerkesi jopa nukahtamaankin. Mies sopivasti työmatkalla, enot ja tädit matkoilla, appivanhemmat toisten lastenlastensa luona parin sadan kilsan päässä... eli ei ketään autollista paikalla. Kunnes ihan sattumalta sattui anoppi soittamaan juuri silloin ja tiesi Oskun kummisedän olevan työreissulla paikkakunnallamme, ja vieläpä turvaistuin autossaan. Mikä onni. Muuten olisin joutunut soittamaan ambulanssin ja lähtemään sillä molempien kanssa sairaalalle.

Tässä se nähtiin taas, että jos tapahtuu niin varmasti juuri silloin kun ei saisi sattua (tai niin kun nyt yleensä ikinä mitään tälläistä haluaisi tapahtuvan). siellä kävivät sitten Osku ja kummisetänsä lääkärillä näytillä. Mitään erikoista ei löytynyt, onneksi. Sen verran huolissaan lääkäri oli kuitenkin siitä nukkumaan menosta, että nyt sitten pitää tunnin välein herätellä Oskua koko yön ajan. Voi apua!
Miten ihmeessä sitä pysyy hereillä? Tai kyllähän tää yö menee, mutta entäs huomenna päivällä? Mies pääsee takaisin vasta keskiviikkona eli sitten vasta pääsen nukkumaan varmaankin pitemmän pätkän. ja aivan varmasti meidän neiti ei nuku päivällä nyt kun haluaisin (on nyt tämänkin päivän vaan päristellyt kun sen kerran oppi).
Ettei nyt sitten itse koheltaisi väsyneenä huomenna. Jotenkin tuntuu ettei muille ikinä käy mitään tällaista. Vai tuntuuko se vain siltä. Olihan tuo naapurin poikakin (oskun ikäinen) tullut portaat alas voltilla kerien. Ja hän sentään osaa jo kulkea rapuissa. Meidän oskusta osaa oikein aina jotain tällaista odottaakin, on sen verran sählä ja koheltaja jos kädet ympäriltä irroitan. Kun vaan sen voisi laittaa sellaiseen pehmustettuun kuplaan sisälle. no joo, ehkä siitä tulee vielä ihan kelvollinen nuori mies vaikka sitten kantapään kautta oppien.
Kummisetä oli oikein tyytyväinen sairaalareissusta, lääkäri oli kuulemma oikein sievä ja Osku on kova poika hurmailemaan naisia. Mitenkähän päin se on

No täytynee mennä vähän syömään jotain. Harmi kun en juo kahvia, tai ehkä nyt olisi korkea aika opetella...

 

[Ultsu]

Voi, Helmi, ikävä tapaus teillä. Toivottavasti kaikki on kuitenkin ok. Meilläkin oli olohuoneessa ennen lasinen sohvapöytä sohvan edessä, mutta siirsin sen muualle siinä vaiheessa kun tyttö lähti liikkeelle kun huomattiin, että se oli enemmän este kuin apu hänelle. Mutta eihän sitä voi koko kämppäänsä loputtomasti sisustaa uusiksi...

Kiipeämisestä puheenollen meilläkin tyttö jo sujuvasti kiipeää sohvalle itsekseen ja seisoo siinä mielellään ja piehtaroi tyynyjen keskellä. Yritän aina olla siinä lähistöllä kun hän siinä myllää, mutta kyllä varmaankin meilläkin jonain päivänä sieltä tullaan alas rytinällä, mutta toivottavasti suhtpehmeästi matolle.

Onhan se tällaista näitten touhutaaperoiden kanssa, että silmät saisi olla selässä ja silti kaikkea sattuu. Meilläkin tyttö on sellaiseen vaiheeseen tullut, että selvästi tietää, mitä ei saa tehdä, mihin ei saa koskea, mutta aina silloin tällöin kun äidin valvova silmä välttää, ollaan viherkasvien tai muun kielletyn kimpussa. Alkaa oma tahto ja pikku uhmis nostaa päätään...

Muita kuulumisia: Sain eilen vihdoin lääkärin langan päähän ja hän on nyt sitten laittanut lähetteen musta sairaalaan, johon saan lähipäivinä kutsun lääkintää/kaavintaa varten. Tottakai ne siellä vielä tarkistavat tilanteen, mutta huonolta näyttää. No, pääasia, että asia hoidetaan päiväjärjestyksestä. Haluaisin mahdollisimman pian palata ns. normaaliin elämään.

Mutta eipä tällä kertaa muuta, päivänjatkoa kakille...

 

[SannaA]

Voi vitsi helmi, valvoitko tosiaan koko yön? Tai mitä sitä ei tekisi lastensa eteen... Miten olet jaksanut?

Meillä ei ole isompia haavereita sattunut...pari haavaa on tullut. VIELÄ ei ole pudonnut mistään... Portaita kovasti tykkäisi kiivetä ja niiden edessä on nykyään yksi perintökukkapylväs poikittain Ylhäältä alaspäin ei toistaiseksi ole osoittanut mitään kiinnostusta. Ja tuon korkeampiin paikkoihin ei vielä pääse kiipeämään. Jollain lailla tyttö tuntuu sen verran varovaiselta, toivottavasti ei vain itse tuudittaudu siihen!

Itse syömistä meillä kokeiltiin, mutta se rupesi niin tökkimään, että nyt mä olen vain syöttänyt. Ainoa ruoka minkä itse syö on sellainen mitä sormin saa tungettua suuhunsa...lusikka ei mene suuta kohti omatoimisesti ollenkaan vaan sillä vain hakataan ruokaa. Nyt meillä on sitten sekä-että syömistä, eli lounaaksi kun oli pastaa ja kalkkunakastiketta, niin tyttö söi itse pastat lautaselta ja mä lusikoin kastikkeet perään. Ehkä se siitä sitten vielä oppii...

Muuten meilläkin on kiinnostuksen kohteena autot yms. (lukee paljon mielummin Harrikka-lehteä kuin Anttilan mainosta ), kaukosäätimet, lieden nappulat, puhelimet ja pesukone/kuivausrumpu -on ihan onnessaan kun saa laittaa pesukoneen päälle Kiellettyihin asioihin mennään yleensä silloin jos äiti yrittää keskittyä liikaa johonkin muuhun toimintaan. Mutta sitä mä olen miettinyt, että millä perusteella lapsi valitsee, että missä paikassa tongitaan kaikkea ja missä ei? Vai riippuuko se vain päivästä? Esim. meillä kun käydään mummolassa, niin ei koske mihinkään vaikka kaikki tavarat kirjoista stereoihin olisi juuri ipanan korkeudella ja sitten toisessa kyläpaikassa olisi halunnut koskea joka maljakkoon ja hakata vitriinin lasiovia yms. (on muuten tooooooosi rentouttavaa käydä kylässä tällaisissa paikoissa missä riiviökohtaus tulee

Oletteko muuten miettineet, että kuinka tiukasti lapsenne kasvatetaan sukupuoliroolin mukaisesti, vai suositteko kenties sukupuoletonta kasvatusta? Mä suosin sukupuoletonta...mutta en nyt ihan niin överiksi kuin viimesimmässä Kaksplussassa haastateltu perhe jossa lapsi saa itse päättää sitten isompana kutsuuko itseään tytöksi vai pojaksi(!) (ja tietenkin lehmää voi sanoa koiraksi ja taloa autoksi jos niin haluaa...). Ja tuohon haastateltuun perheeseen eroaa myös se, että kyllä mä meidän muksua puen tyttöjen vaatteisiin -kyllä mun mielestä saa tietää olevansa tyttö, mutta muissa asioissa sitten pyrin välttämään roolijakoa. (perustuu varmaan pitkälti siihen, että minut on kasvatettu ilman tiukkoja rooleja ja ihan hetero minustakin tuli

Siinä oli sitten tämän päivän mietteet!

Jaksamista teille kummallekkin mammalle ja Ultsu onko ne hautajaiset jo olleet? Musta ainakin tuntuu, että hautajaisissa tulee paljoltikin itkettyä myös niitä omia suruja. Toivottavasti se itkeminen vähän lohduttaa sua...*'virtuaalihali*

 

[Ultsu]

Kiitos, SannaA, virtuaalihalista, heti lämmitti mieltä. Tässä ehdin vielä pikkaisen kirjoittaa lisää ennenkuin tyttö herää päikkäreiltä.

Kiipeämisestä: Meillä tyttö kiipeää rappusia ylös ja alas. Ylöspäin oppi kiipeämisen ehkä kuukausi sitten ja alaspäin noin pari viikkoa sitten. Alaspäin rappusissa kuten sohvalta ym. alastulossa muistutan häntä aina "pylly edellä"-fraasilla. Ja välillä ei tarvitse sanoa mitään, koska homma on selvästi jo jäänyt motoriseen muistiin. Rappusissa olen aina hänen takanaan kaiken varalta, jos sattuisi jalka lipsumaan tms. Ennen hän kiipesi rappusia ylös kontaten polvin, mutta nykyään hän monesti jo astuu suoraan jalan päälle, polvi koukussa eli ponnistaa ihan oikein itsensä ylös. Kyllä se siitä. Meillä on ollut jo alusta alkaen turvaportit rapussa ja vaikka häntä kiinnostaa sekin mekanismi, miten portti aukeaa, se on onneksi sen verran monimutkainen, ettei hän itse saa sitä auki.

Huvittavaa on myös se, miten hirveän paljon hän jo ymmärtää puhetta. Kun sanon, että lähdetään alas, hän välittömästi säntää portin luo ja on jo valmiina peruuttamaan rappusia alaspäin. Muutenkin hän tuntuu ymmärtävän kaiken olennaisen, esim. "mennään syömään" yms, hän säntää edelläni keittiöön ja ottaa syöttötuolin jalasta jo kiinni. Itse hän osaa jo sanoa monia sanoja "äiti, kakka, kukka, kukko, auto, ammu (tarkoittaa lehmää) ja monia vajaita sanoja kuten ku-ku (tarkoittaa kurre-oravaa), häm (hämähäkki, aukko (aurinko) jne. Kyllä hänestä vielä puhuja tulee, heh heh...

Syömisestä sen verran, että kyllä meilläkin vaihtelee mieliala, suostuuko tyttö syömään itse vai joudunko vielä syöttämään. Alussa aina annan hänen aloittaa, mutta jossain vaiheessa, jos näyttää siltä, että homma menee leikiksi ja pelkäksi sotkemiseksi eli lusikalla huidotaan ruokaa ja hiuksia ym, otan lusikan pois häneltä ja jatkan itse syöttämistä. Periaatteessa hän välillä jo onnistuu monta lusikallista saamaan suuhunsa, varsinkin liisteriruokia kuten puuro, perunamuussi ym. Ainoa haaste yleensä on se, että lusikka pysyisi vaakasuora-asennossa, että kuorma pääsee suuhun asti. Ja tietysti välillä hän unohtaa "sukeltaa" lusikan kanssa ruokaan eli ei saa mitään kyytiin. Mutta kyllä me jatketaan tällä linjalla. Itse en tosin vieläkään usein syö hänen kanssaan yhtäaikaa, mutta mielestäni nyt on tärkeintä opettaa tyttö syömään itse. Pöytätavat ja small talkit ruoan ääressä ehditään vielä myöhemminkin oppia.

Oletteko muuten kokeilleet jotain piirtämistä/maalaamista tms. luovaa taaperoittenne kanssa? Meillä on nyt vesivärit ja väriliidut hankittu, lapsiturvallisina ja myrkyttöminä versioina. Samalla hommattiin tytölle askarteluessu, jonka voi pestä. Kyllähän sitä kaikkea voi kokeilla, ehkä sormivärejäkin voisi kokeilla. Kyllä hän jotain jo sutaisi paperiin ja heti laitoin "taideteoksen" jääkaapin oveen. On siinä vähän vaihtelua päivään kaiken kirjanluvun ja lelujen kanssa leikkimisen välissä.

Odotan kyllä kevättä kuin kuuta nousevaa. En ole pätkääkään talvi-ihminen ja nyt kun on tällaisia harmaita ja varmasti pian liukkaita kelejä, toivon, että lumet sulaisivat nopeasti ja kevät tulisi. Rakastan kevään vihreää yli kaiken.

Siitä tulikin mieleen Sannan kysymys sukupuolirooleista. Meillä ollaan menty toistaiseksi vaistonvaraisesti. Kyllähän tytön huone on pastellinhempeä sävyiltään, mutta esim. verhot ovat auto- ja eläinaiheiset. Meilläkin tyttö rakastaa autoja ja tekniikkaa yli kaiken. En itse kannata mitään vaaleanpunaista tyttökasvatusta, mutta aion kyllä tukea meidän tyttöä omassa tyttöydessään. Mutta hyväksyn senkin, jos hänestä tulisi "poikatyttö". Samat säännöt koskisivat poikaakin, jos meillä sellainen olisi. Lasta saa altistaa mielestäni monille vaikutteille ja sitten kun hän on tarpeeksi iso, hän saa itse toimia niinkuin hänestä tuntuu hyvältä.

Huh, meniköhän paasauksen puolelle, ei ollut tarkoitus

Ne hautajaiset ovat ensi lauantaina. Toivon vain, että kohdun tyhjennys ei alkaisi just sitä ennen kun pelkään, missä verilammikossa sitä saa sitten kylpeä, huh. No, sairaalabyrokratia on hidasta eli voi olla, että koko touhu siirtyy ensi viikkoon...

Mutta nyt pitää mennä....

 

[Minni!]

Heipparallaa ja terkut Atlantin keskeltä! Reissu meni hyvin ja tyttö sai paljon uusia kavereita... kaikki kyselivät miten menee jne...

Ja Ultsu, voi! Olen todella pahoillani. Ja voin sanoa että tiedän miltä susta tuntuu. Mullahan oli myös keskeytynyt keskenmeno eli ei oireita, vuotoa tms. ja kaavinnassa jouduin käymään. Vauvahaaveiden puolella on palsta KERMIT, jossa kirjoittelee saman tilanteen kokeneet henkilöt, joten kurkkaapa sinne. Siellä kyllä on kova uudelleen raskautumisen buumi menossa mutta joka viikko tulee myös uusia keskenmenon kokeneita...
Nyt pitää rynnätä pelastamaan paperit tytön kynsistä...

 

[UP!]

uppppp

 

[AnniinaA]

Moi vaan! Olen pahoillani Ultsun puolesta. Mutta kevättä kohti mennään ja varmasti jonkin ajan kuluttua on taas hyviä uutisia! Ajattele, että esikoinen ehtii kasvaa muutaman kuukauden isommaksi ja on siis helppohoitoisempi, kun kakkonen aikanaan tulee maailmaan.

Taitavat kaikki taaperomme olla onnettomuusalttiissa iässä. Meilläkin Minnillä on poskipäässä mustelma, kun hän kaatui mummun luona sohvapöydän nurkkaan, onneksi ei ihan silmään osunut. Ihmettelen, miten hienosti jotkut jo osaavat kulkea portaissa, mutta harjoituksestahan se tietenkin riippuu. Meillä ei ole missään portaita, joten Minni ei tiedä niistä vielä mitään...

Vesivärejä en aio antaa Minnille vielä pitkään aikaan, mutta värikynillä hän tykkää kovasti piirtää... erityisesti sellaisille papereille, joissa on valmiiksi jo muurahaisten jälkiä eli siis äidin ja isin tärkeille papereille. Kynäote on Minnillä hämmästyttävän hyvä siihen nähden, miten lusikalla syöminen on haparoivaa. Jotenkin ihmeesti hän saa useinkin lusikan käännettyä juurikin kuppiosa alaspäin suun edessä ja saan kaivaa ruokalapun taskusta kaiken ruoan uudelleen lautaselle...

Suomen-matkamme onnistui vain osittain. 11-vuotiaalla alkoi nimittäin vesirokko juuri ennen matkaa enkä ottanut sitten 9-vuotiastakaan mukaan, kun en tiennyt, milloin hän on saanut tartunnan. Minnin kanssa sen sijaan lähdimme pienellä riskillä, koska todennäköisyys puhui sen puolesta, että hän sairastuu vasta kun olemme jo palanneet taas kotiin. Tämä pitikin paikkansa, Minni on edelleen terve. Ristiäisiin en kuitenkaan uskaltanut häntä ottaa, vaan äitini hoiti häntä sen päivän. Samalla siis ratkesi ongelmani sylikummina olosta, kun ei Minni ollutkaan mustasukkaisena paikalla.

Minni ei puhu vielä muuta kuin "mamma" (=maito), "nam-nam" (=jollakulla on nälkä tai kirjassa on ruoasta kuva), "tää" ja "too". Siskot ovat kyllä puhuneet huomattavasti aikaisemmin, mutta kaipa saksankielinen aupair vähän hidastaa omaa puhumista. Huomasin kyllä hänen ymmärtävän jo vähän saksaakin ja suomea tietysti aivan hämmästyttävän paljon, joten varmaan voimme rauhassa odotella. Galluppina voisin kuitenkin vähän kysellä, minkä verran teillä puhutaan. Ultsu jo kertoikin hienosta sanavarastosta, mutta entä muilla?

 

[helmi-74]

heips vaan!

Kerronpa heti alkuun tämän suuren uutispommin. Eli kohta on muutto edessä pääkaupunkiseudulle...siis vain minä ja lapset. Kyllä vaan, meille tulee ero. Pää on vieläkin sekaisin, olis niin paljon kaikkea mietittävää ja järjesteltävää. Täys yllätyshän tämä ei ollut varmaan kellekään. Asiat vaan pääsi siihen pisteeseen ettei niistä ole enää paluuta.
Eniten itseä tietysti nyt mietityttää tuo rahallinen puoli. Mä luovuin aikoinaan todella hyvästä (ja ylennysmahdollisesta) työstä jotta mies pääsi toteuttamaan itseään tänne itärajalle. Ja kaiken kukkuraksi työpaikkani täällä lopetettiin ollessani äippälomalla eli edessä on työttömyys, asunnottomuus yms. muut herkut. Mies sanoi tukevansa sen minkä pystyy, mutta en halua jäädä kiitollisuudenvelkaa.
Aluksi ainakin muutan vanhempien luokse jotta saadaan tämä asunto myyntiin. Harmi ettei tästä juuri voittoa tule kun ei keretty asua tässä kuin pari vuotta. Kovasti kaikki toivoivat että oltaisiin jääty lasten kanssa tänne (siis miehen sukulaiset jotka asuvat täällä), mutta minusta se ei ole kauhean hyvä idea. En halua jäädä katselemaan kun mies rupeaa etsimään itselleen uutta siivoojaa/pyykkääjää/kokkia. On meinaan sen sortin mies ettei itse näitä hommia osaa juurikaan.
Kovasti tuo itkeskeli että miten hän saa nähtyä lapsia (ja olisi siksi halunnut meidän jäävän tänne), mutta eiköhän se nyt sitten ole hänen omasta aktiivisuudestaan kiinni. Toivottavasti ei tee samoja virheitä kuin oma isänsä. Mies nimittäin on eroperheestä ja aina haukkuu omaa isäänsä ja sitä miten huonosti hän hoisi yhteydenpidon lapsiinsa.
Minä taasen nousen kyllä tästä suosta vielä. pitää vain aloittaa kaikki uudestaan alusta. Miestä en toista ota ikinä ja tuskin tuollaista löytyisikään, eiköhän ne ole jo tähän ikään mennessä varattu...tai sitten niissä on jotain vialla

Mutta sitten iloisempia uutisia. tai ovatko nuokaan iloisia. osku joutuu nyt taas ihotautilääkärille tuon ihottumansa takia. siitä maanantaisesta kolhusta ei onneksi tullut mitään. Mitään ei kyllä oppinutkaan, yhä yrittää kiivetä sohvalle. Tai eihän se jää yritykseksi sen verran näppärä kaveri. Lusikka treenit jatkuu yhä ja nyt uutena osoittelee esineitä ja tavaroita...eli sanaharjoitukset on lähteneet hyvin käyntiin.

Mutta alkaa kuulumaan ähinää, neidillä taitaa olla kakkoset housussa. Eli pesuhommiin vaan.

 

[SannaA]

Voi vitsi Helmi! Kyllähän sä välillä teidän ongelmista (tai sua ärsyttävistä asioista) kerroit, mutta että nyt sitten ero... *huokaa* Varmasti sulla on nyt paljon mietittävää ja järjesteltävää (mäkin olen joskus käynyt mielessäni ko. asioita läpi kun on ollut parisuhteessa vähän heikompi kohta). Jaksamista! Kun tänne tulet, niin mä olen tässä naapurikunnassa jos joskus olet seurankipeä tms...

Mutta-mutta....mä olen yhä jotenkin sanaton.
Joo, mutta täällä on JOTAIN positiivista kehitystä ollut kun ipana on ruvennut laittamaan lusikkaa lautasen kautta suuhun Vielä kun saadaan siinä ruokakin pysymään...

 

[AnniinaA]

helmi-74, ei voi olla totta! Ihan kamalaa. Olen tosi pahoillani, että asiat ovat päässeet noin pahaksi. Olen monesti miettinyt, miten te perheenä jaksatte, kun lapsilla on niin pieni ikäero, ja nyt vielä tämä. Oletko kuitenkin ihan varma, ettette tee liian hätäistä päätöstä? Teillä on tosi rankka elämänvaihe kahden pienen kanssa, silloin ei varmasti kummallakaan ole kivaa, mutta eikö kannattaisi sinnitellä ja katsoa, helpottaako tilanne lasten kasvaessa. Olen varmaan väärässä, mutta kun musta tuntuu, että huonokin mies on parempi kuin ei ketään jakamassa raskasta arkea. Siis kai hän sentään joskus oli kotona ja osallistui jotenkin? Mä olen varmaan jokin arkajalka, mutta omalla kohdallani välttäisin eroamista ihan viimeiseen asti. Mutta en tietenkään oikeasti tiedä, minkälaista teillä on ollut eli varmaan tämä ratkaisu on teille parempi.

Koeta jaksaa ja pyydä rohkeasti apua sukulaisilta ja ystäviltä. Mun mielestä mieheltä voisi kyllä ottaa paljonkin apua vastaan, onhan kyse hänen lastensa perustarpeista. Kiitollisuudenvelkaa ei kannata ajatella, kun hän on huonolla käytöksellään ajanut asiat siihen pisteeseen, että teidän on lähdettävä.

 

[helmi-74]

kiitos kannustuksesta.

Viimeksi tänä aamuna kysyin mieheltä, etä onko hän nyt aivan varma. Vastausta ei tullut joten...hiljaisuus on kai myöntymisen merkki. itse olisin vielä kaikesta huolimatta yrittänyt juuri lasten takia. Tuntuu todella pahalta ajatella että kohta heidän välillään on satoja kilometrejä.
On kyllä jo sovittu paljon asioita, mutta silti aina vartin välein tuntuu kuin juoksisi päin seinää. Minä oikeasti kuvittelin että olemme yhdessä ikuisesti. Kiukuttaa, harmittaa, surettaa välillä niin että happi loppuu. me on yhdessä jouduttu kokemaan niin paljon, luulin ettei meitä mikään erota. Taisinpa olla väärässä ja pahasti.

Kannustusta on tullut paljonkin kavereilta ja yksi työpaikkakin on jo luvattu, tiedä sitten haluanko sitä. Pitänee varmaan kovasti vain etsiä ja sitten valita se mistä saa parasta palkkaa. Ei taida olla vaihtoehtoja näin yksin kun arkea lasten kanssa pyörittää. Ja loppujen lopuksi onko sillä niin suurta väliä, työ on vain työtä ja lapset toivottavasti ikuisia.

Mutta nyt taas näyttäisi isoveikka taputtelevan siskoaan vähän liian kovaotteisesti joten menenpä väliin.

 

[Ultsu]

Huh huh, onpas täällä ollut dramatiikkaa.... Kaikkien omien huolieni ja murheitteni keskellä on kyllä tosi ikävä lukea Sinun tilanteestasi, Helmi! Olen vähän samoilla linjoilla kuin AnniinaA eli miettikää nyt rauhassa vielä kuvio läpi, koska se on kuitenkin iso ja luultavasti lopullinen päätös. Mutta tsemppiä joka tapauksessa, kävi miten kävi.

Joo, olen ollut tässä muutaman päivän poissa tietsikan ääreltä kun oli kaikenlaista selvitettävää, eilen vielä hautajaiset ja jotenkin hirmu väsy olo kaikesta. Kaiken kukkuraksi tämä tilanteeni on vieläkin leväällään: Kävin torstaina päivystyksessä jo varautuneena siihen, että nyt ainakin annetaan pillerit kouraan ja se siitä raskaudesta. No, sitten yhtäkkiä siellä, kun mua tutkittiin ultralla, lääkäri löysikin sydämenlyönnin meidän pieneltä sikiönalulta. Mutta... toisaalta mitat olivat edelleen pienet ja kävin verikokeissa, jotka näyttävät, että hormonit ovat laskussa. Tämän viikonlopun ajan on tullut joka päivä pientä tihkuvuotoa, vähän, mutta kuitenkin. Alunperin mun piti mennä ensi torstaina uudestaan sairaalaan ultraan, mutta kun nuo verikoetulokset tulivat, mulle sanottiin, että aikaisemminkin voi tulla "jos pää ei kestä". Eli keskenmeno tästä on tulossa. Tuntuu vain niin pahalta, että sydänlyöntikin vielä löytyi ja kuitenkin nyt kaikki loppuu. Koska nuo hormoniarvot viittavat siihen, että huonosti käy.

Tottakai olen jo varautunut ajat sitten pahimpaan, mutta nyt tuntuu vain tämä epätietoisuus tosi hirveältä. Ja helkkari: Pitikö se sydämensykekin vielä löytyä kun keskenmeno on kuitenkin tulossa? No joo, nämä ovat niitä ikuisuuskysymyksiä. Mutta se on varma, että lähipäivinä asia ratkeaa lopullisesti.

Hautajaiset olivat eilen, tyttö ei ollut mukana vaan kotona hoidossa joten eipä siellä tarvinnut hänen tarpeitaan onneksi pähkäillä. Tänään hänellä on ollut melko känkkäränkkä päivä ja arvaan syyn: Vihdoinkin lisää hampaita on taas tulossa. Hänelle on viikko sitten puhjennut vasta viides hammas, mutta nyt hän kaivelee sormella suutaan ja kyllä siellä on muitakin pikkualkuja ikenien läpi jo paistamassa. Oli kyllä aikakin. No, onneksi on tämän kuun lopussa ensimmäinen hammashoitola-aika tytölle niin on jotain näytettävääkin

Mutta eipä muuta kuin jaksamisia teille kaikille ja Helmille erityisesti!!!!

 

[Ultsu]

Iltaa taas kaikille! Täällä toivutaan eilisestä kohduntyhjennyksestä eli lääkkeillä saatiin homma käyntiin kun verenvuoto oli jo alkanut omasta takaa. Eilinen oli kokonaisuudessaan hirmu raskas ja väsyttävä päivä kun verta tuli ihan mielettömästi ja olo oli muutenkin vähintään matalapaineinen. Mutta tänään on jo parempi olo vaikka voimat eivät vielä ole kokonaan palautuneetkaan. Kaiken kukkuraksi tyttö on ollut viime yön ja tänään päivällä kuumeessa, epäilen vahvasti hampaita kun kokoajan suutaan kaivelee. Ruoka ja juoma ovat kuitenkin maistuneet ja panadolilla kuumekin laski. Mietin vain, voisiko hänelle jo poskihampaita olla tulossa kun kokoajan haroo sormella suun perää ja kuolaa ihan kuin vauvana? Paitaa saa vaihtaa päivän mittaan kun kaikki paikat ovat märkinä. Muutenhan hänellä on nyt 5 hammasta ja kuudes tulossa ylös, mutta kun tuota poskeaan haroo, niin ajattelin, että voisiko siellä olla se kivun ja kuumeen aiheuttaja? Kuinkas teidän muiden taaperoilla: Onko poskihampaita jo?

Jotenkin muuten on sellainen olo, etä nyt mennään kohti kevättä ja vaikka raskaus loppuikin lyhyeen, nyt pitää nauttia taas vaihteeksi raskaudettomuudestakin eli homejuustot ja viinit vain kehiin

No, ei vaiskaan, onhan tämä raskas prosessi, mutta onneksi meillä on tuo tytöntyllerö, joka niin piristää äitiään joka päivä, että...

Illanjatkoa...

 

[Ultsu]

Huhuuuuuu kaikki jouluiset!!! Missäs oikein luuraatte? Tulin nostelemaan meitä enkä pitkään viivy kun kohta pitäisi lähteä äänestämään. Kaiken kukkuraksi sekä tytöllä että mulla on lievä lentsu eli nuhaa ja yskää, muttei onneksi kuumetta. Kurja juttu, mutta toisaalta olisihan pitänyt se arvata, että jossain vaiheessa jotain tulee. Olen viimeksi ollut flunssassa ennenkuin aloin odottaa meidän tytsyä eli onhan siitä jo melkein 2 vuotta! Jotenkin raskaus ja pitkä imetys ovat suojanneet mua ja tottakai sekin vaikuttaa ettei ole työelämässä.

Mutta eipä muuta kuin sunnuntaipäivää kaikille ja käykää ihmeessä äänestämässä!!!!

 

[Minni!]

Helmi: minä toivotan sinulle paljon voimia lasten ja elämänmuutoksen kanssa. Se mitä olen sua oppinut tässä netin kautta tuntemaan, uskon että selviät tilanteesta mainiosti. Olen koko ajan kadehtinut/ihaillut voimiasi ja määrätietoisuuttasi. Halit!

Ultsu: hyvä että tilanteesi ratkesi (vaikka ei tietenkään parhaalla mahdollisella tavalla). Sinun täytyy vain ajatella että oli parempi niin. Lapsella oli varmasti joku kehityshäiriö joka olisi estänyt lasta elämästä kovinkaan pitkään. Tiedän kokemuksesta ettei se kauheesti lohduta, mutta niin on vain pitänyt tapahtua. Minä itkin keskenmenon jälkeen joka päivä varmaan kahden viikon ajan, mutta nyt on helpottanut huomattavasti. Eli aika parantaa. Ja anna itkun tulla, se helpottaa. Ja puhu jos se tuntuu helpottavan. Minä puhuin kaikille (puolitutuillekin) keskenmenosta, vaikkeivat edes tienneet että olin raskaana...

Hampaista: minä huomasin meidän tytöllä tänään sekä ylhäällä että alhaalla pilkottavan poskihampaat. Siis ihan näkyvissä. Olin todella yllättynyt sillä hampaita on tällä hetkellä 7 eli alhaalta puuttuu vielä yksi "etuhammaskin".
Meillä myös ruoka menee aika mukavasti omalla lusikalla suuhun. Minä sitten avustan toisella lusikalla. Jugurtin/rahkan tms. neiti pistelee jo vauhdilla kokonaan itse. Aika mukavaa kun voi itse syödä samalla ja välillä avustaa...

Nyt iltapuuhiin!

Minni
rv 9+1

 

[helmi-74]

Täällä taas. Tuntuu ettei piina ikinä helpota. Kaiken tämän p...kan keskellä vielä Oskulle sitten kanssa pukkaa niitä poskihampaita. Huuto ja kitinä on melkoinen. Pientä lämpöäkin tuntuu olevan ja lisäksi se ihottuma yrittää nostaa päätään. sain sen jo pois viime viikonloppuna, mutta jostain kummasta se taas putkahti sunnuntai-iltana. Nyt epäilen että aiheuttaja olisi kala.

Kyllä ne lapset on kuitenkin sellainen kantava voima arkena. itseeni en ole kiinnittänyt kyllä mitään huomiota ja se näkyy jo painon putoamisena (-3 kg/vko). Ei hyvä. Mutta jotenkin menen ihan lukkoon kun kuulenkin miehestä. Nyt se oli monta päivää taas reissussa joten lasten kanssa meni ihan ok. Mutta sitten iltasella kun kerkeisi paneutumaan omiin asioihin (syömiseen, siisteyteen) niin mitään ei saa itsestään irti.

No, moni asia omalta kohdaltani on selkiytymässä kaikesta huolimatta. Mutta nyt taas käsky kuuluu...palaillaan asiaan myöhemmin.

 

[Minni!]

Helmi, ajattelin taas aamulla sinua. Olet kyllä mahdottoman reipas. Itse olen ihan kypsä mieheeni kun lähtee aamulla kasiin töihin ja illalla tulee kuuden-seitsemän maissa. Töistä se pääsee neljän kieppeillä mutta sitten pitää käydä lenkillä/salilla tms. Sitten kun tulee kotiin niin kysyy että haluanko minä lähteä lenkille. Huh. Ei paljon jaksa enää lähteä kun on kotia puunannut ja lasta hoitanut kaiken päivää. Niin ja sitten se kotona istuu tuolissa ja kattoo telkkaria tai surffaa netissä. On kyllä tytön kanssa jos pyydän mutta silloinkin mun pitää sitten oikeesti mennä johonkin tai tehdä jotain hommia...
Anteeksi valitus.
Niin mutta voimia Helmi ja yritä ottaa päivässä joitakin hetkiä itsellesi. Sä tarvitset niitä jotta jaksat taas seuraavan päivän. Tsemppiä.

 

[AnniinaA]

Meillä Minni on todella kauan pitänyt sormia kutiavissa ikenissä, siis ihan viikkokausia aina välillä, mutta mitään poskihampaita ei kuitenkaan näy... Myöskään vesirokkoa ei näy... Varmaan nyt voi jo olla varma, ettei se Minnille tullut ollenkaan, vaikka siskoilla oli. Kuulemma vasta-aineet voi kuitenkin saada, vaikkei oireita tulisikaan, toivottavasti näin kävi.
Muistakaa kaikki huolehtia itsestänne. Emme sittenkään ole olemassa vain lapsia varten, miehestä nyt puhumattakaan...

 

[Minni!]

AnniinaA on aivan oikeassa. Aikaa itselle ja omalle hyvinvoinnille ja mielenvirkeydelle on löydyttävä jostain.
Hyvä ettei sitten vesirokkoa tullut. TAI onko se nyt hyvä. Meillä päin on ollut paljon vesirokkoa liikkeellä ja monet ovat hakeneet sen tartuntaperheestä lapsilleen oikein vartavasten...

 

[Ultsu]

Iltaa kaikille. On ihanaa saada kirjoittaa tänne "terapiaketjuun", varmasti itse kullakin on sellainen fiilis ja hyvä niin. Ja kovasti jaksuja Sulle, Helmi! Ihmettelen kyllä kun sanot, että jaksat hyvin yksiksesi lasten kanssa. Itse en tällä hetkellä edes jaksaisi yhden lapsen kanssa yksin, siltä ainakin nyt tuntuu kun on lentsussa ja keskenmenon jälkivuoto vielä päällä.

Meillä on ollut miehen kanssa melko tiukkasävyistä sananvaihtoa viime päivinä. Minusta tuntuu, että hän ei ymmärrä aina, miten väsynyt olen iltaisin ja joskus niin toivoisin, että hän oma-aloitteisesti tarjoutuisi tekemään jotakin. Mutta ei. Aina saan hänelle sanoa, mitä toivoisin hänen tekevän. Ja toisaalta sitten hän sättii minua kun muka "mikro-ohjailen" liikaa. Minusta kun kyse on vain siitä, että kokemukseni arkirumban pyörittämisestä on paljon laajempi kuin hänen, eli tiedän kokemuksesta, miten tytön ruokailu, vaipanvaihto- ym. rutiinit sujuvat kivuttomasti. Mutta kun sanon jotain, hän vetää herneet nenään ja sanoo tyyliin "tee sitten ite" ja jättää kaiken mulle ja häippäsee tekemään muuta. Ja tämä kaikki nyt kun olen kipeänä ja muutenkin mieli maassa. Ei ole kivaa...

Että kyllä sitä saa itsekin kipuilla omien parisuhdeongelmien kanssa. Joskus toivoisi, että asiat voisivat olla toisin. Ehkä sitä pitäisi vain katsoa itseään enemmän peiliin kun toista ei kuitenkaan voi muuttaa.

Meillä olisi huomenna tytön hammashoitajakäynti, eka sellainen ja jännitän, mitä siitä tulee kun nykyisin ei hammaspesustakaan tule mitään. Ehkä johtuu tällä hetkellä siitä, että hampaita pukkaa. No, jospa sitä huomenna saisi hyviä neuvoja, miten lapsen voisi saada kooperatiivisemmaksi. Kuinkas teillä hampaanpesu sujuu? Meillä tyttö nykyään ei anna juuri ollenkaan harjata hampaitaan vaan haluaa itse pitää hetken harjaa suussaan ja leikkiä sillä ja se siitä. Olen yrittänyt edes kerran sutaista ylä- ja alahampaita, aina sekään ei onnistu ilman huutoa.

Kaiken keskellä tytöllä on alkanut uusi takertumiskausi, siis sellainen "äiti,äiti"-kausi. Eli mielellään hän roikkuu puntissani ja jos joskus mies hoitaa häntä, kuulen jo hänen äänensä "äiti" eli jos minua ei näy, niin heti huutelee perään. Great... No, voi kaikki nyt johtua omasta väsymyksestä eli ehkä asiat loksahtavat taas oikeaan perspektiiviin kun tästä tokenen ja voimat palautuvat.

Eli kiitos teille kun sain tulla tänne valittamaan oloani...

 

[SannaA]

Hellurei! Mulla ei ole nyt tähän hätään muuta valittamista kuin, että on hirveä duha!! Viikonloppu oli tosi kiireinen ja tytölle tuli ensimmäinen korkea kuume (40,3 astetta) ja flunssa...se onkin ollut ainoa mikä meidän välejä on kiristänyt. Mies kun saa aina hirveän paniikki kohtauksen. Huutaa mulle, että "tuo lapsi kuolee, tuo lapsi kuolee" eikä osaa tehdä mitään fiksua (esim. tässä tapauksessa ottaa lapselta vaatteet pois, viilentää ja antaa kuumetta alentavaa lääkettä). Nooh, mä tein sitten nuo toimenpiteet ja hetken päästä tyttö taas heitteli nalleaan...ja mua v****ti miehen mulle huutaminen, kun mä en välitä lapsen hyvinvoinnista jne. Että silleen... Sanoinkin sille, että tekis itse sitten jos kerran on niin fiksu! No mutta se on ohi jo ja nyt on enään räkää liikenteessä.
On muuten tosi rankaa olla ipanan kanssa kun on itse kuumeessa. Viikonlopun vaalitoimitsijahommelit meni flunssalääkkeiden voimin, mutta eilen makasin vain olohuoneen lattialla kuumeessa tenavan lelujen ympäröimänä ja odotin miestä kotiin.
Huomenna on onneksi varmasti taas jo paljon parempi olo, ehkä niin paljon parempi, että päästäisiin jonnekkin käymään. Tenava rupesi tänään jo sen verran terrorisoimaan, että se ainakin pitää saada ulos tuulettumaan...

Täällä oli ollut myös hammaskeskustelua... Meidän tytöllä on nyt 9 hammasta joista kolme viimeisintä on poskihampaita. Ensin tuli alas kaksi poskihammasta ja pari viikkoa sitten puhkesi myös ylös toinen. Hassua kun on niin suuret välit hampaissa, kun mä ihan luulin hampaiden puhkeavan järjestyksessä.

Niin ja meillä on jo jonkin aikaa ollut joku puntissa roikkumis -vaihe. Ja se on vain korostunut nyt kipeänä olon aikana. Odotan kyllä sitä, että rupeaisi taas edes pikkasen viihtymään omassa seurassaan...

Mutta nyt täytyy mennä ottamaan rennosti sohvalle.
Jaksamista ja hyviä vointeja kaikille! Kevät tulee kohisten, ja ehkä se tuo jotain hyvää meille kaikille

 

[AnniinaA]

Se on jännä, jos olen matkoilla tai mies on niin kuin nyt ja tulee ikävä, suunnittelen aina, että nyt en enää jatkuvasti mäkätä kaikista asioista. Mutta kas kummaa, taas on koko huusholli sekaisin ja Minniä hoidettu "väärin" ja ensimmäisenä alan taas valittaa, kuinka mun pitää aina kaikki ja kukaan muu ei koskaan mitään... Kun olen kotona enkä töissä, kaikki kotityöt kyllä kummasti siirtyvät muulta perheeltä mulle. Yritän kuitenkin muistaa nauttia tästä ajasta ennen töihin paluuta, sillä senkin jälkeen mulla on kuitenkin vastuu kodin arjesta ja aina ihan hirveä kiire.

Meillä on nyt ongelmana se, että mies haluaisi jäädä tänne Sveitsiin, jos ei nyt ihan pysyvästi niin ainakin moneksi vuodeksi, koska parempaa työpaikkaa ei kuulemma missään ole, ei ainakaan Suomessa. 9- ja 11-vuotiaat koululaiset taas ikävöivät yhteistä bestistään ihan kamalasti ja vaativat päästä takaisin Suomeen heti yhden kouluvuoden täällä "kärsittyään", koska alunperin oli vuodesta puhe. Mä olen vähän siltä väliltä, alun sopeutumisvaikeuksien jälkeen täällä on ihan ok, ainakin säät ovat kivemmat ja ihmiset keskimäärin ystävällisempiä ja iloisempia. Olisi hauska kokeilla vähän työntekoakin ulkomailla, vaikka toisaalta, kun Suomessa kävin vanhassa työpaikassani, mua kaivattiin sinnekin kovasti, ihanaa... Voisin jäädä vielä vuodeksi, mutta toisaalta on sitten vielä äitini, jolla ei muita mieluisia sukulaisia ole ja jolle on myös luvattu, että tulemme kesällä takaisin. Kenenkähän tahdon mukaan tässä oikein pitäisi toimia?? Päätös pitäisi vielä tehdä nyt heti, jos mielii saada Suomesta päivähoitopaikkaa syksyksi. Kuinka kauan muuten te aiotte olla kotona? Jaksamista!

 

[Ultsu]

Iltaa. Vaikea ottaa kantaa, AnniinaA, tuohon teidän tilanteeseen. Teillä kun on monta perheenjäsentä ja jokaisella omat toiveet. Eli jonkinlainen kompromissi olisi paikallaan. Onhan se niin, että loppujen lopuksi vanhemmat määräävät kaapin paikan eli ei kai sitä ihan lasten kavereiden mukaan muuteta vaikka kipeätä se tekeekin. Itse olen aikanaan asunut perheeni kanssa ulkomailla 7 vuotta ja se on lapselle rankkaa, varsinkin jos asuu useammassa maassa. Siinä käy nimittäin niin, että ennemmin tai myöhemmin ystävyssuhteet katkeavat vaikka kuinka oltaisiin aluksi yhteyksissä. Tietysti yhden vuoden työkomento on eri asia, mutta jos se pitkittyy useammaksi vuodeksi, kannattaa ottaa monet asiat huomioon. Mutta toivottavasti löydätte kompromissin, joka tyydyttää teitä kaikkia. Omasta puolestani voin sanoa, että nauti ainakin Sinä ihmeessä Sveitsistä ja ota kaikki irti. Kyllä lapsetkin sopeutuvat ihmeen hyvin kaikkeen. Onhan siellä miehesi kannalta aivan toisenlainen palkkatasokin kuin täällä, toisaalta tiedän, että elinkustannukset ovat korkeat. Mutta miettikää rauhassa...

Työstä puheenollen: Saako teiltä jouluisilta utsia, millä aloilla olette? Oletteko tyytyväisiä työpaikkoihiinne/aloihinne? Kysyn sen vuoksi, että itseäni on jo pitemmän aikaa askarruttanut ja mietityttänyt sellainen asia, että jotenkin raskauden ja lapsensaannin myötä mulle on kirkastunut sellainen ajatus, että haluaisin vaihtaa työtehtäviä, mahdollisesti koko alaa. Olen ollut ns. luovassa työssä, mutta lapsen myötä olen alkanut kaivata ns. normaalia työtä, jossa on säännölliset työajat ym. Tämä on iso asia mulle, koska todennäköisesti joutuisin kouluttamaan itseni uudestaan, jos en satu löytämään töitä, joissa koulutetaan työntekijät valmiiksi. Periaatteessa mun oli tarkoitus olla hoitovapaalla kesään asti, mutta nyt olen miettinyt, jatkaisinko vielä hoitovapaatani kunnes ajatukseni kirkastuvat ja varsinkin kun meillä on (edelleen) pikkukakkonen haaveissa. Ikääkin mulla alkaa olla sen verran, että päätöksiä on tehtävä lyhyellä aikavälillä. Vaikeita kysymyksiä...

Tänään oltiin siellä hammashoitolassa ja kaikki sujui oikein hyvin eli tytsy viihtyi siellä ja antoi tädin katsoa suuhun. Kummastuttaa vain hieman se, että seuraava kunnallinen hammashoitokäynti on vasta kolmen vuoden iässä. Huh huh... Suositellaanhan sitä aikuisillekin kerran vuodessa käyntiä, ja varsinkin meillä, kun suurin osa hampaista on vielä puhkeamatta, kahden vuoden tauko tuntuu hirmu pitkältä. No, kaupunki säästää näköjään...

Urheasti Sullakin, SannaA, meni viikonloppu, jos vielä kipeänä jaksoit vaalihommiakin painaa. Ja totta puhut: On hemmetin raskasta hoitaa kipeätä lasta kun on itse kipeänä. Mutta aika huikea kuumelukema teidän tytöllä oli! Meillä ei onneksi olla vielä noin kipeitä oltu (koputtaa puuta). Tottakai sitä huolestuu. Meillä taitaa tosin olla roolijako vähän päinvastainen kuin teillä: Se olen minä, joka saatan mennä paniikkiin, jos niikseen on. Mies on rauhallinen kuin viilipytty. Vastakohdat taitavat täydentää toisiaan, heh...

Onneksi äitini on nyt ollut meillä auttamassa lapsenhoidossa kun olen itse vieläkin puolikuntoinen. Mulla on mm. ääni lähes kokonaan poissa ja kurkku hemmetin karhea. Jos ei tässä pian kuntouduta, pitää lähteä itse lääkäriin. Tyttö sensijaan voi hyvin, nuhaa ja köhää lukuunottamatta.

Mutta eipä muuta kuin illanjatkoa...