Kuinka yhdistää parisuhde äitinä olemiseen?

[endie2]

Naiseuden etsiminen.. en ole tykännyt meikata ikinä enkä nytkään sitä tee. Olen myös poikatyttö joka ei tykkää "ämmien jutuista" ( ) ja silti ihan fiksun näköinen olen vaikka en työelämässä olekaan.

Niistä kerhoista vielä, että en tyssännyt siellä käymistä heti yhteen tai kahteen kertaan vaan todellakin siellä puhuttiin vain ympäripyöreitä. Ei löytynyt muita kaveriksi.

Miehen kanssa ollaan hierottu toisiamme ja se hieronta on vain hierontaa, ei siihen seksiä ole ikinä liittynyt.Kun uskoisitte nyt että meillä seksi ei ole ikinä ollut pääasiassa tässä suhteessa ja se sopii meille. Nyt ei paljon kiinnostakaan aloitetta tehdä, kun en saa enää nautintoa seksistä. Se ei vain yksinkertaisesti tunnu enää miltään. Huokailen vaan nautinnollisen oloisesti ja esitän saavani jotta mies antaa olla. Karulta kuulostaa, mutta mies ansaitsee saamisensa silloin kun haluttaa kun minua ei vaan kiinnosta.
Uusia harrastuksia on vaikea etsiä nyt ainakin kun en ole kiinnostunut oikein mistään. Kotiasiat vain ovat niin päällimmäisenä etten edes mieti päivän aikana mikä voisi kiinnostaa.Koskaan en ole ollut mikään suuri harrastusihminen, edes lapsena.

Enkä tällä kirjoituksella teidän vinkkejä lyttää, tässä on vain faktaa. Olen kai sitten niin helvetin tyhmä kotiäiti jonka elämä pyörii lasten ja vaippojen ympärillä.

Niin että oikeastaanhan sun kaikki asiat onkin paremmin kuin hyvin , joten kakkaaks tässä

 

["vieras"]

Hyvä jos sinä sait apua. Minä en kumminkaan ole masentunut enkä aio julkisen puolen paikkoja viedä sen vuoksi ettei ole kavereita ja koen olevani vain äiti.

Ei ollut tarkoitus loukata Täällä on aika laaja skaala ollut ehdotuksia ja vinkkejä joista mikään ei kuitenkaan tunnu olevan hyvä. Minkälaista apua hait takaa tällä aloituksella? Ihan käytännön neuvoja asian parantamiseksi vai samassa tilanteessa olevien sympatiaa? Ois helpompi pohtia näitä juttuja kun tietäisi että mitä sä itse haluat ja mikä sulle kelpaa

 

[Rytkäätys]

AP, anteeks mutta en kyllä tiedä mitä apua tai keinoja tässä enää kukaan voi keksiä? Ettei sulla nyt ois joku asenneongelma tässä? Vai onko sulla mitään ulospääsyä tästä tilanteesta itelläs mielessä, eikö se miehen kanssa uudelleen jutteleminen auttas? Älä nyt ainakaan jää rypemään mihinkään itsesääliin.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23155401]Ei ollut tarkoitus loukata Täällä on aika laaja skaala ollut ehdotuksia ja vinkkejä joista mikään ei kuitenkaan tunnu olevan hyvä. Minkälaista apua hait takaa tällä aloituksella? Ihan käytännön neuvoja asian parantamiseksi vai samassa tilanteessa olevien sympatiaa? Ois helpompi pohtia näitä juttuja kun tietäisi että mitä sä itse haluat ja mikä sulle kelpaa [/QUOTE]

Niin ja lisään vielä että en mäkään ollut masentunut,lähinnä vain umpikujassa josta en itse löytänyt pois

 

["mie"]

Ymmärrän tavallaan ap sua todella hyvin, MUTTA silti musta tuntuu, että sä olet jo ns. heittänyt hanskat tiskiin, etkä edes tosissasi yritä tai halua muutosta elämääsi. Odotatko että täällä joku tokaisisi sen kuuluisan "ota ero miehestäsi" kortin, jotta saisit oikeutuksen rypeä tylsyydessäsi, yksinäisyydessäsi yksinhuoltajana?

Kuten moni on täällä jo välillä ehdotellut, niin jokin täysin OMA harrastus voisi tehdä sulle hyvää. Mielellään jokin liikunnallinen, fyysinen harrastus, jossa tulisi esille oman kehon hyvinvointi, naisellisuus, se miten voisit taas rakastaa ITSEÄSI naisena. Zumba, vatsatanssi ihan mikä vaan, mikä tuntuisi omalta jutulta. Ennen kuin osaat taas rakastaa itseäsi ja arvostaa itseäsi naisena, et varmaankaan onnistu pääsemään siitä äiti-roolistakaan ulos.

 

[aloittajaap]

[QUOTE="vieras";23155401]Ei ollut tarkoitus loukata Täällä on aika laaja skaala ollut ehdotuksia ja vinkkejä joista mikään ei kuitenkaan tunnu olevan hyvä. Minkälaista apua hait takaa tällä aloituksella? Ihan käytännön neuvoja asian parantamiseksi vai samassa tilanteessa olevien sympatiaa? Ois helpompi pohtia näitä juttuja kun tietäisi että mitä sä itse haluat ja
mikä sulle kelpaa [/QUOTE]

Enpä tiedä itsekään, varmaan kohtalotoverien ajatuksia. Tätä kun ei ymmärrä jos ei itse ole ollut samassa tilanteessa. Seksikin vedettiin taas mukaan vaikkei siitä ollut alunperinkään kyse. Jos kaikki on itsellä hyvin parisuhteessa ja kokee olevansa nainen ja vaimo, niin ei siinä voi antaa neuvojakaan jollekin joka tuntee olevansa vain pullantuoksuinen äiti. Siis jos ei kokemuksia asiasta ole. Ottaa päähän oma tilanne, mutta minkäs teet. Olen ehkä tosiaan sitten se aivoton ameeba jolla ei pitäisi olla miestä alunperinkään elämässä, kun tälläinen ilmeisesti ainakin palstan mielestä tuhoaa miehenkin kokonaan. Ja tuossa aiemmin jo kirjoitin kuinka mies ei halua minua tässä asiassa edes mitenkään auttaa. Varmaan nikkini pitäisi olla "Ero vireille jotta pelastan mieheni itseltäni"

 

[aoittajaap]

[QUOTE="mie";23155422]Ymmärrän tavallaan ap sua todella hyvin, MUTTA silti musta tuntuu, että sä olet jo ns. heittänyt hanskat tiskiin, etkä edes tosissasi yritä tai halua muutosta elämääsi. Odotatko että täällä joku tokaisisi sen kuuluisan "ota ero miehestäsi" kortin, jotta saisit oikeutuksen rypeä tylsyydessäsi, yksinäisyydessäsi yksinhuoltajana?

Kuten moni on täällä jo välillä ehdotellut, niin jokin täysin OMA harrastus voisi tehdä sulle hyvää. Mielellään jokin liikunnallinen, fyysinen harrastus, jossa tulisi esille oman kehon hyvinvointi, naisellisuus, se miten voisit taas rakastaa ITSEÄSI naisena. Zumba, vatsatanssi ihan mikä vaan, mikä tuntuisi omalta jutulta. Ennen kuin osaat taas rakastaa itseäsi ja arvostaa itseäsi naisena, et varmaankaan onnistu pääsemään siitä äiti-roolistakaan ulos.[/QUOTE]

Kerro sitten mitä voisin harrastaa kun mikään ei kiinnosta?Tanssia en osaa, kun en pysy rytmissä ja sama ongelma on tullut ilmi ryhmäliikunnassa. Kyllä kuule pistää mielen matalaksi kun yksin menet ihan eri tahdissa kuin muut ja muut mulkoilevat vihaisesti. Anteeksi teille kaikille kun itkin tänne pahaa oloani. Ei vaan just nyt ollut muutakaan.

 

["vieras"]

Enpä tiedä itsekään, varmaan kohtalotoverien ajatuksia. Tätä kun ei ymmärrä jos ei itse ole ollut samassa tilanteessa. Seksikin vedettiin taas mukaan vaikkei siitä ollut alunperinkään kyse. Jos kaikki on itsellä hyvin parisuhteessa ja kokee olevansa nainen ja vaimo, niin ei siinä voi antaa neuvojakaan jollekin joka tuntee olevansa vain pullantuoksuinen äiti. Siis jos ei kokemuksia asiasta ole. Ottaa päähän oma tilanne, mutta minkäs teet. Olen ehkä tosiaan sitten se aivoton ameeba jolla ei pitäisi olla miestä alunperinkään elämässä, kun tälläinen ilmeisesti ainakin palstan mielestä tuhoaa miehenkin kokonaan. Ja tuossa aiemmin jo kirjoitin kuinka mies ei halua minua tässä asiassa edes mitenkään auttaa. Varmaan nikkini pitäisi olla "Ero vireille jotta pelastan mieheni itseltäni"

No ei toi perusteeton itsesyyttely varmaan ainakaan auta asiaa. Mitä järkeä ruoskia itseään omista tunteistaan? Eiks siitä tuu vaan pahempi olo,kun märehdit tuota kurjuutta,sen sijaan että tekisit jotain konkreettista? Se on helppoo torjua kaikki suoralta kädeltä,kun mikään ei kiinnosta,mutta miten voi sanoo että ei toimi,jos ei kokeile?

Ootko nyt ihan sataprosenttisen varma,että jos sanot miehelle suoraan ja kiertelemättä,että oot tyytymätön tilanteeseen,mutta et pysty parantamaan sitä pelkästään ominvoimin,niin torjuisiko hän sinut? Sanoisi että ei voisi vähempää kiinnostaa ja hommaa ite kuntoon omat asias? Onko tässä sit loppupeleissä kyse siitä että sä et osaa,vai että mies on suoraansanottuna täys urpo?

 

[...]

Ja moni nainen tuntuu päättävän tämän miehensä puolesta, että nyt on suhde tauolla kunnes lapset taas kasvaa. Ja sitten ihmetellään ja ollaan marttyyreja, kun mies on jo etäytynyt ja poissa.

Näissä keskusteluissa häiritsee se, ettei miehen mielipiteestä sanota mitään. Joko sillä ei ole väliä, tai sitä ei edes tiedetä. Että miltä miehestä tuntuu, kun nainen on vain äiti.

Meillä kyllä meni niinkin päin, että kun mies oli lasten kanssa kotona, niin miehestä kyllä kuoriutui aika pitkälti pelkkä isä... ja mielestäni tämä oli ihan ymmärrettävää. Kun on kotona pienten lasten kanssa koko päivän, pitää talon pystyssä ja siistinä ja lapset kunnossa, niin sitä on varsin väsynyt päivän päätteeksi. Ja aika pian lasten jälkeen mieskin aina kömpi nukkumaan, sen sijaan että olisi mitään suurta rakastajaa ryhtynyt vielä illan päätteeksi esittämään.
Enkä kokenut tätä mitenkään kauheana rikoksena itseäni kohtaan, tai kokenut sitä uhkana suhteellemme, vaikka normityöpäivän jälkeen itseäni ei vielä väsyttänyt ja olisin jaksanut vielä vaikka mitä. Sellaista se elämä pikkulapsiperheessä nyt vain on.

 

[juuhs]

Minusta pitäisi miettiä myös sitä, miten määrittelee sen parisuhteen.... kelpaako sellaiseksi enää se arkinen elämä miehenä ja vaimona, vai onko se pääasiassa vain niitä vkl matkoja, lapsettomia öitä, lahjoja ja romantiikkaa?

Mun mielestä parisuhdekin muuttuu lasten myötä ja ajan kanssa, sellaiseksi kuin arjessa on sillä hetkellä tilaa. Meillä se on sitä, että 3 lasta neljästä menee nukkumaan tosi ajoissa illalla ja vain vauva jää meidän kanssa pällistelemään. Sitten istutaan kainalokkain katsomassa jotain lemppariohjelmaa ja vkl iltaisin tehdään yhdessä jotain hyvää iltapalaa, esim lmpimiä leipiä. Se on sitä, että ottaa kädestä kiinni minuutiksi kun ollaan koko jengi prismassa tai sipaisee toisen niskaa, kun se keittää iltapuuroa muksuille. Joskus sitä vallan villiinnytään ja halitaan ja pusitaan oikein kunnolla, kesken pöydän kattamisen tai tiskauksen. Yleensä sillä tuloksella että haliin yhtyy myös 3 lasta ja koira.

Parisuhdetta on myös se, että iloiset ja surullisetkin asiat haluaa kertoa just sille omalle puolisolle ekana, vaikka sitten sen että lapselta irtosi hammas. Eikö teillä tosiaankaan ole mitään tuollaista? Sitten kun arki muuttuu toiseksi, lapset kasvaa niin sitten kuviot suurenee parisuhteessakin. Ainakin toivottavasti!

Just noin meilläkin menee, perheeseemme kuuluvat minun ja mieheni lisäksi kolme lasta ja koiranpentu.

Jos kahdestaan oleminen tarkoittaisi sitä, että lapset ovat hoidossa ja me viettämässä iltaa ihan täysin kaksin, niin sellaista herkkua meillä on kerran vuodessa. Kyllä useimpien se parisuhteen hoitaminen pikkulapsiaikana täytyy tehdä muulla tavoin ja takkuisella ameeballa onkin viestissään hyviä vinkkejä siihen. Me olemme mieheni kanssa olleet yhdessä vähän yli 14 vuotta ja kyllä arjessa näkyvä rakkaus on ollut juuri se kantava voima. Ainakin meillä.

 

["vieras"]

Kerro sitten mitä voisin harrastaa kun mikään ei kiinnosta?Tanssia en osaa, kun en pysy rytmissä ja sama ongelma on tullut ilmi ryhmäliikunnassa. Kyllä kuule pistää mielen matalaksi kun yksin menet ihan eri tahdissa kuin muut ja muut mulkoilevat vihaisesti. Anteeksi teille kaikille kun itkin tänne pahaa oloani. Ei vaan just nyt ollut muutakaan.

Tee se neuvolan masennustesti. Ei sekään nyt ihan normaalia oo että missään asiassa ei nää mitään hyvää. Mitä sitten jos et pysy rytmissä. Ei ne muutkaan siellä mitään ammattilaisia ole. Ja toi että mulkoilee..no ei tasan mulkoile! Herranjumala siellä on normaaleja ihmisiä kuntosali täys! Ja varmaan joku muukin joskus menny sinne sen ensimmäisen kerran. Mut eipä sille oikeesti voi sit mitään jos on jo päättänyt että on tuomittu elämän loppuun asti.

 

[takkuinen ameeba]

Mä olen kai jotenkin poikkeava, kun minä kaipaan ja haluan huomiota ja hellyyttä (ja seksiä) myös hieltä ja pulautukselta haisevana, vaikka takana olisi illalla 4 tuntia imetysmaratonia ja vaikkei niin kiinnostaisi, niin HALUAN että mua kiinnostaa ja tsemppaan itseäni siihen, aina huomaten että se oli sen arvoista... Mies rukka on saanut luvan valehdella päin naamaa, kun kysyn tosiaan tukka sekaisin, kainalot haisten, pulautukset puserolla ja maitoläntit tissien päällä että "vieläkö mä olen susta ihana"

 

["vieras"]

Meillä kyllä meni niinkin päin, että kun mies oli lasten kanssa kotona, niin miehestä kyllä kuoriutui aika pitkälti pelkkä isä... ja mielestäni tämä oli ihan ymmärrettävää. Kun on kotona pienten lasten kanssa koko päivän, pitää talon pystyssä ja siistinä ja lapset kunnossa, niin sitä on varsin väsynyt päivän päätteeksi. Ja aika pian lasten jälkeen mieskin aina kömpi nukkumaan, sen sijaan että olisi mitään suurta rakastajaa ryhtynyt vielä illan päätteeksi esittämään.
Enkä kokenut tätä mitenkään kauheana rikoksena itseäni kohtaan, tai kokenut sitä uhkana suhteellemme, vaikka normityöpäivän jälkeen itseäni ei vielä väsyttänyt ja olisin jaksanut vielä vaikka mitä. Sellaista se elämä pikkulapsiperheessä nyt vain on.

Teillä. Ei kaikilla.

 

[takkuinen ameeba]

[QUOTE="vieras";23155534]Tee se neuvolan masennustesti. Ei sekään nyt ihan normaalia oo että missään asiassa ei nää mitään hyvää. Mitä sitten jos et pysy rytmissä. Ei ne muutkaan siellä mitään ammattilaisia ole. Ja toi että mulkoilee..no ei tasan mulkoile! Herranjumala siellä on normaaleja ihmisiä kuntosali täys! Ja varmaan joku muukin joskus menny sinne sen ensimmäisen kerran. Mut eipä sille oikeesti voi sit mitään jos on jo päättänyt että on tuomittu elämän loppuun asti.[/QUOTE]

Mä sain roimasti iloa ja itsetuntoa kun aloitin uuden kielen opiskelun äitiyslomalla kun kakkonen syntyi! Minäkin vihaan ryhmäliikuntaa tai ylipäätään mitään sellaista, mutta rakastan aivojumppaa. Aloitin sitten venäjän opinnot 1,5h viikossa ja jo se piristi niin roimasti että jatkoin 3 vuotta! Mitenkäs joku sellainen, vaikka espanja tai italia, sitten aloitat säästämään rahaa että pääset vielä paikanpäälle reissuun kokeilemaan kieltä

 

["mie"]

Kerro sitten mitä voisin harrastaa kun mikään ei kiinnosta?Tanssia en osaa, kun en pysy rytmissä ja sama ongelma on tullut ilmi ryhmäliikunnassa. Kyllä kuule pistää mielen matalaksi kun yksin menet ihan eri tahdissa kuin muut ja muut mulkoilevat vihaisesti. Anteeksi teille kaikille kun itkin tänne pahaa oloani. Ei vaan just nyt ollut muutakaan.

Tottakai tänne saa itkeä pahaa oloa, mutta paha se on meidänkään auttaa, jos MIKÄÄN ei kiinnosta. Ja tuosta mulkoilusta joku sanoikin, että taatusti ei kukaan mulkoile. Ainakin toi Zumba on oikeesti sellainen harrastus, jossa käy kaikenikäistä, -kokoista, -näköistä ja -taitoista porukkaa, ettei siellä kukaan erotu joukosta. Tietty jos menet johonkin trendikuntoklubin tunneille, niin meininki voi olla eri kuin vaikka naisvoimistelijoiden (tms. ) tunneilla.

 

["vieras"]

Mä sain roimasti iloa ja itsetuntoa kun aloitin uuden kielen opiskelun äitiyslomalla kun kakkonen syntyi! Minäkin vihaan ryhmäliikuntaa tai ylipäätään mitään sellaista, mutta rakastan aivojumppaa. Aloitin sitten venäjän opinnot 1,5h viikossa ja jo se piristi niin roimasti että jatkoin 3 vuotta! Mitenkäs joku sellainen, vaikka espanja tai italia, sitten aloitat säästämään rahaa että pääset vielä paikanpäälle reissuun kokeilemaan kieltä

Pääasia että tekee jotain itselle mieluista Semmosta missä saa olla hetken ihan vaan minä ite,ei äiti eikä vaimo eikä työntekijä. Mä tykkään maalata. Saa ajatukset pois kaikesta tai sit nimenomaan purettua ne johonkin näkyvään.

 

[endie2]

mä ainakin esikoisen aikaan koin tuonsuuntaisia tunteita kuin ap. ja mulla se tasan auttoi että lähdin kotoa ULOS. alkuun tein sen väkisin.vaikka ei kiinnostanut.ensin yksin ja sitten löytyi ajan myötä kavereitakin.
ne leikkikenttä-äidit on mulle ainakin kotiäiti aikana kultaakin kalliimpia.jutellaan joo lapsista, mutta myös muustakin. saa asioihin vähän muutakin perspektiiviä kuin vain oman tai miehen.

kun mä yksin olin käynyt vaikka ulkona pirtsakalla kävelylenkillä ja kiertänyt vaikka läheisen kirpparin tarjonnan itsekseni, oli kotiin paljon kivempi palata ja jopa nähdä puolisoakin. olla hetki erossa siitä kaikesta äitirumbasta -se toimi minulle.

 

[alottajaap]

[QUOTE="vieras";23155503]No ei toi perusteeton itsesyyttely varmaan ainakaan auta asiaa. Mitä järkeä ruoskia itseään omista tunteistaan? Eiks siitä tuu vaan pahempi olo,kun märehdit tuota kurjuutta,sen sijaan että tekisit jotain konkreettista? Se on helppoo torjua kaikki suoralta kädeltä,kun mikään ei kiinnosta,mutta miten voi sanoo että ei toimi,jos ei kokeile?

Ootko nyt ihan sataprosenttisen varma,että jos sanot miehelle suoraan ja kiertelemättä,että oot tyytymätön tilanteeseen,mutta et pysty parantamaan sitä pelkästään ominvoimin,niin torjuisiko hän sinut? Sanoisi että ei voisi vähempää kiinnostaa ja hommaa ite kuntoon omat asias? Onko tässä sit loppupeleissä kyse siitä että sä et osaa,vai että mies on suoraansanottuna täys urpo?[/QUOTE]

Olen kyllä sanonut. Kun en pysty parisuhdetta yksin parantamaan eikä mies auta. Ei ihminen ole automaattisesti masentunut jos on tälläisessä tilanteessa niin kuin minä!Kyllä masennus on nykyajan villitys kakilta tahoilta. Tsarkoitan tällä sitä, että sillä yritetään liiankin helposti selittää kaikki.

 

[...]

[QUOTE="vieras";23155549]Teillä. Ei kaikilla.[/QUOTE]

Ööö, onkohan sinulla nyt vain joku asenneongelma kirjoituksiani vastaan, vai oliko tuossa töksäytyksessäsi olevinaan jotain pointtiakin?

 

["vieras"]

Ööö, onkohan sinulla nyt vain joku asenneongelma kirjoituksiani vastaan, vai oliko tuossa töksäytyksessäsi olevinaan jotain pointtiakin?

Se oli vastaus siihen sun viimeiseen lauseeseen. Että semmoista se nyt vaan on lapsiperheISSÄ. Mut varmaan itsekin ymmärsit että et voi puhua monikossa ja yleistäen,ainoastaan omasta perheestäsi.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";23155630]Se oli vastaus siihen sun viimeiseen lauseeseen. Että semmoista se nyt vaan on lapsiperheISSÄ. Mut varmaan itsekin ymmärsit että et voi puhua monikossa ja yleistäen,ainoastaan omasta perheestäsi.[/QUOTE]

PerheESSÄ. Anteeksi Mut eli siis teidän perheessä,eiks niin?

 

[...]

Olen kyllä sanonut. Kun en pysty parisuhdetta yksin parantamaan eikä mies auta. Ei ihminen ole automaattisesti masentunut jos on tälläisessä tilanteessa niin kuin minä!Kyllä masennus on nykyajan villitys kakilta tahoilta. Tsarkoitan tällä sitä, että sillä yritetään liiankin helposti selittää kaikki.

Masennuksella pyritään kyllä nykyään selittämään kaikki. Jos joku on vaikka ihan syystä surullinen ja väsynyt, niin pakko aina saada lätkäistyä siihen se "masennus"-leima, ihan kun ei joskus voisi olla ihan vain syystäkin esim. surullinen.

Mutta mitä tulee tilanteeseesi, niin vaikuttaa kyllä tekstisi perusteella siltä, että miehelläsi olisi melko lailla petraamisen varaa tuossa vastuunottamisessa. Kirjoitit että hän kyllä itse käy ulkona viihteellä, mutta sinä et. Tilanteessasi selittäisin vielä kerran oikein juurta jaksain miehelle, miten kyllästynyt olet tilanteeseen ja miten hänenkin on alettava ottaa enemmän vastuuta lasten hoidosta.
Itse en tuolla mielialalla kyllä jäisi kolmeksi vuodeksi kotiin lasten kanssa, mielestäni siitä ei olisi hyötyä kenellekään. Sen sijaan yrittäisin etsiä jotain uutta mielenkiintoisempaa työtä, jos vanha ei ollut sitä mitä haluaisin.

 

["vieras"]

Olen kyllä sanonut. Kun en pysty parisuhdetta yksin parantamaan eikä mies auta. Ei ihminen ole automaattisesti masentunut jos on tälläisessä tilanteessa niin kuin minä!Kyllä masennus on nykyajan villitys kakilta tahoilta. Tsarkoitan tällä sitä, että sillä yritetään liiankin helposti selittää kaikki.

Totta,ei olekaan. Mutta jos tekisit sen testin kuitenkin? Sittenhän sekin on poissuljettu jos tulos on hyvä. Miksi se mies ei auta? Millä se perustelee sen kieltäytymisensä tai sen että se ois yksin sun homma?

 

[...]

[QUOTE="vieras";23155630]Se oli vastaus siihen sun viimeiseen lauseeseen. Että semmoista se nyt vaan on lapsiperheISSÄ. Mut varmaan itsekin ymmärsit että et voi puhua monikossa ja yleistäen,ainoastaan omasta perheestäsi.[/QUOTE]

No heh heh. Itse en kuule tunne yhtäkään lapsiperhettä, jossa ei olisi väsymystä ilmassa, eli en nyt usko, että tuo meidän kokemus aivan poikkeuksellinen on. Tai sitten tuttavapiirini on jotenkin outo, tai sitten täällä ilmeisesti on jotain ihmeäitejä ja -isiä, joiden lapset nukkuvat heti synnytyksen jälkeen 10 tunnin yöunet putkeen.

 

[aloittajaap]

Masennuksella pyritään kyllä nykyään selittämään kaikki. Jos joku on vaikka ihan syystä surullinen ja väsynyt, niin pakko aina saada lätkäistyä siihen se "masennus"-leima, ihan kun ei joskus voisi olla ihan vain syystäkin esim. surullinen.

Mutta mitä tulee tilanteeseesi, niin vaikuttaa kyllä tekstisi perusteella siltä, että miehelläsi olisi melko lailla petraamisen varaa tuossa vastuunottamisessa. Kirjoitit että hän kyllä itse käy ulkona viihteellä, mutta sinä et. Tilanteessasi selittäisin vielä kerran oikein juurta jaksain miehelle, miten kyllästynyt olet tilanteeseen ja miten hänenkin on alettava ottaa enemmän vastuuta lasten hoidosta.
Itse en tuolla mielialalla kyllä jäisi kolmeksi vuodeksi kotiin lasten kanssa, mielestäni siitä ei olisi hyötyä kenellekään. Sen sijaan yrittäisin etsiä jotain uutta mielenkiintoisempaa työtä, jos vanha ei ollut sitä mitä haluaisin.

Vanha työni on juuri niin hyvää kuin voin saada. En vain tykkää jaaritella omasta elämästäni työkavereiden kanssa, vaikka he niin tekevätkin. Utelevat sitten minulta kun en kerro. Teen työni hyvin mutta en halua paljastaa itsestäni. Haluan pitää työt ja yksityiselämän erillään, minun hommassani se sopii paremmin.
Lasten kanssa 3v kotona oleminen ei vaikuta millään lailla mielenterveyteeni. Samanlaista se sitten olisi. Onkin nyt kyse omasta roolistani äitinä josta en pääse eroon. En pääse eroon vaikka töihin menisin takaisin ja iskisin pennut muiden hoidettaviksi tarhaan.