Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Melkein viisi vuotta onkin jo vierähtänyt. Aluksi kyllä tykkäsin, mutta nyttemmin huomaan, että en todellakaan odota niitä viikonloppuja, kun lapsipuoli meillä on... Ei hän minusta mitää kuitenkaan huomaa, itselle se vaan on raskasta..
Tässä on kumma juttu, tässä äitipuoli - lapsipuoli -jutussa. KAIKKI odottavat, että se nainen tekee kovasti töitä jotta systeemi lähtisi toiminaan puolison edellisen liiton lasten kanssa. Siis se, joka käärii hihat ja tekee kaikkensa, se on äitipuoli.
Entäs isä?
Ja ennenkaikkea: entäs lasten biologinen äiti, jonka luona lapset asuvat arkensa? MIkä on tämän ihmisen osuus siihen, toimiiko asiat isän luona isän ja äitipuolen kanssa?
Ja lopuksi, vaan ei vähäisimmäksi: mikä on tämän lapsen oma vastuu tai osuus asioissa?
Jos biolog. äiti haukkuu kaiken aikaa paitsi isää, myös isän vaimoa, mitä muuta lapsilta voi odottaakaan kuin huonoa käytöstä äitpuolta kohtaa viikonlopputapaamisilla? Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen ja erotapauksissa lähivanhemmalleen.
Aina sanotaan, että kun aikaa kuluu, tilanteet helpottuvat. Meillä kävi toisin päin. Alku meni hyvin. Lapset olivat kivoja. Sitten alkoi tulla ongelmia ja laste käytös muuttui ikävämmäksi minua ja meidän yhteistä kohtaan.
Nyt on selvinnyt, että syyllinen tähän on ollut koko ajan lasten äiti, se miehen exä.
JA EI: en rikkonut heidän liittoaan. JA EI: en tiennyt mihin ryhdyn, mitä on edessä kun tämän miehen kanssa aloin olemaan. TIESIN, että hänellä on lapsia edell. liitosta, tapaamiset jne mutta en todellakaan tajunnut, millaiseksi ne viikonloput lähtisivät menemään. Omalla toiminnalla ei ollu mitään vaikutusta. Vaikka miten kiva olisin ollut.
Nyt olemme tilanteessa, että välit miehen lapsiin on todella etäiset ja huonot. Eii, en pidä heistä enää. Olen yrittänyt ja tehnyt kovasti töitä ja ymmärtänyt jne, mutta lasten - nuoria teinejä jo - oma käytös minua ja meidän yhteisiä kohtaan muuttui aina vaan pahemmaksi. Minäkin olen ihminen eikä minun tarvite mitä tahansa sietää omassa kodissani, omia lapsiani kohtaan.
Minun ymmärrykseni loppui. Olen sitä mieltä, että Vastuu tästä on näillä lapsilla itseillään myös ja ennenkaikkea heillä itsellään. Asiasta puhuttiin moneen kertaan ja tilanteisiin puututtiinkin, mutta aina oli sama edessä.
Nyt se loppui.
Ei, en rakasta mieheni lapsia.
Miksi minun pitäisi rakastaa toisten lapsia?Rakastan omiani. Rakastan miestäni.
Mieheni lapsilla on myös äiti ja isi ja ko lapset saavat rakkauden omilta vanhemmiltaan.
Rakastatko sinä naapurin tenavia, vaikka he tulevat joka syksy ja syövät teidän marjapensaanne tyhjiksi? Rakastatko sinä naapurin kultamussukoita, jotka tulevat lupaa kysymättä teidän pihallenne leikkimään teidän leluiluillanne vaikka ette ole edes kotona itse?
Tottakai pitää rakastaa, hehän ovat vain lapsia, syyttömiä ja viattomia kaikkeen.
Exä inhosi minun tytärtä, avoimesti. Joten jos tilanteet etenee tohon suuntaan, ei kannata jatkaa yhdessä....
.
Mitäs sitte jos mies kuolee?
