Kuka rakastaa lapsipuoliaan??

[itkettää oikein lapsen puolesta]

Itse katkaisin yhteyden ensimmäisestä avioliitosta syntyneeseen poikaani koska se oli miehelleni niin kovin vaikeata.

Kamala ihminen. Miten voit elää itsesi kanssa? Toivottavasti et saanut lisää lapsia. On surullista, että on olemassa noin itsekkäitä ja huonoja äitejä.

 

[kotiäiti]

Koska pojalla nyt adoptiovanhemmat six parempi näin.

 

[kohtalotoveri]

Rakastin miehen poikaa niinku omani ja eron jälkeen rakkaus poikaan on säilyny.

Kade olen.. Joskus vaan tuntuu, että lapsipuolen jutut (Joita äiti hänelle syytää minusta) on niin raskasta sulattaa. Ymmärrän toki, ettei ole lapsen vika jos äiti minua mustamaalaa, mutta jotenkin nousen heti takajaloilleni, ja räpätän lapselle vastauksia, joita tulisi sano ennemminkin lapsen äidille. Valheita ja väheksyntää.. minusta, miehestäni ja meidän pienestä vauvasta, millä ihmeen oikeudella? Sillä, että hänen elämänsä ei mennytkään niin hyvin kuin exänsä? Huomasi tehneensä suuren virheen kun erosi miehestäni.. Tekis mieli savustaa miehen exä ja tämän samanalainen tyttärensä huitsin sinne...

Eli et itsekkään ole sen parempi kun lapsen äiti,vaan vajoat yhtä alas Ota oikeasti aikuisena yhteys äitiin ja puhu sille

Melkein kuin minun tekstiäni. MIeheni exä oli samanlainen.
Muuten; minä yritin ottaa yhteyttä miehen exään. Ei onnistunut. Hän ei halunnut keskustella minun kanssani.

Tuonkaltaisten ihmisten kanssa kun oikeasti ei voi keskustella.

Ja ihminen se on se äitikn / äitipuoli / aikuinen. Kenenkään ei tarvitse sietää omassa kodissaan itseensä kohdistuvaa jatkuvaa vähättelevää kohtelua.

Ainoa keino on se, että mies ottaa myös vastuun tilanteesta ja ne jutut, mitä lapsi kertoo "äiti sanoo.." jutut, ne lapsi kertoo vain isälleen. Ei äitipuolelle. Eli ÄP ottaa tämän suhteen etäisyyttä lapsipuoleen ja siirtää vastuun kokonaan lapsen isälle.

 

[tomaattisalsa]

Koska pojalla nyt adoptiovanhemmat six parempi näin.

Uskomatonta että jollain menee vieras mies omien lasten edelle, mutta tääki on elämää näköjään

 

[mamma]

Rakastatko sinä naapurin tenavia, vaikka he tulevat joka syksy ja syövät teidän marjapensaanne tyhjiksi? Rakastatko sinä naapurin kultamussukoita, jotka tulevat lupaa kysymättä teidän pihallenne leikkimään teidän leluiluillanne vaikka ette ole edes kotona itse?
Tottakai pitää rakastaa, hehän ovat vain lapsia, syyttömiä ja viattomia kaikkeen.

Paskat, monikin vieras lapsi on ärsyttävä. Aika paljon toki on kiinni siitä miten vanhemmat on opettaneet lapsilleen tapoja. En voi sietää muita kiusaavia, kiittämättömiä ja huonosti käyttäytyviä lapsia. Minun lasteni ei tarvitse roskasakin kanssa viettää aikaa!

 

[vieras]

Kannattaa antaa itselleen aikaa, rakkaus kasvaa hiljalleen. Näe vaivaa tutustuaksesi heihin. Tee kahdenkeskisiä juttuja kunkin lapsen kanssa, keksi joku teidän yhteinen juttu. Ja, ennen kaikkea, yritä aina nähdä heidän hyvät ja rakastettavat puolensa ja ajattele heistä positiivisesti! Se on tärkeää..

Eli taas se vastuu suhteesta laitetaan äitipuolen harteille.
Miksi minä viettäisin vähäisen vapaa-aikani jonkun toisen lapsen kanssa, enkä omani kanssa? Että jos arki päiväkodin ja koulun ja työn jälkeen omien kanssa jää aika niukalle, olisi viikonloput vapaata, ja joka toinen vkl ensin minä siirtyisin miehen lasten kanssa kahden harrastamaan ja sitten mies siirtyisi heidän kanssaan kahden harrastamaan.. entäs omat lapset?

Mutta kaikken oleellisin asia tässä edelleen on se, että vastuu suhteesta on myös lapsilla itseillään mutta myös lasten biolgisella lähivahemmalla!! UNohdatte sen aina.

Toinen oleellinen asia on se, etteivätne lapset tule tapaamaan äitipuolta, eivät he tule tapaamaan isän uutta perhettä. He tulevat tapaamaan isäänsä. He ovat kiinnostuneita vain isistä ja muut ovat esteenä, liikaa, haittona, heistä ei myöskään tarvitse välittää ja heitä voi kohdella miten tahansa.
Näin oli meidän uuseperheessämme. Monta vuotta jaksoin, ja juuri tuota, että olin paljon näiden lasten kanssa yms yms, mutta aina tuli kylmää vettä niskaan ihan näiden lasten itsensä taholta, heidän omalla toiminnallaan.. Sitten totesin että nyt riittää.

Yhä vaankin, kaikki lapsipuolien kanssa toimiminen tietenkin edellyttää sitä, että kaikki aikuiset osaavat käyttäytyä kuin aikuiset. Biovanhemmilla on aina tietenkin suurin vastuu siitä, että elämä sujuu kivuttomasti, mutta mä annoinkin tuossa vain vinkkejä äitipuolella, en biovanhemmille. Oletin, että tilanne ei ole biovanhempien puolelta tulehtunut. Biovanhemmilla on aina suurin vastuu siis.

Totta on että jos lapset käyvät vain lyhyitä pätkiä, he haluavat olla eniten isän kanssa. Mutta jos on vaikka huoltajuus on 50-50 tai lapset tulevat vaikka viikoiksi kerrallaan, on siinä jo aikaa äitipuolenkin tutustua lapseen.

En oikeasti usko että aijankäyttö olisi suuri ongelma, jos oikeasti kokisi lasten kanssa touhuamisen arvokkaaksi. Aikaa siis kyllä järjestää jos nin haluaa.. Mun miehen lapset eivät ole joitakin ulkopuolisia ja ventovieraita lapsia vaan kuuluvat omalta osaltaan meidän perheeseen ja siksi olen valmis näkemään vaivaa.

Vielä kerran, sun tilanne on äärimmäinen.

 

[paha äitipuoli]

En rakasta.Välitän kyllä mutta en voi sanoa rakastavani.
En kuten omia lapsiani.
taidan olla jotenkin rikki.
En vaan pysty.

 

[voi ei]

Itse katkaisin yhteyden ensimmäisestä avioliitosta syntyneeseen poikaani koska se oli miehelleni niin kovin vaikeata.

Kamala ihminen. Miten voit elää itsesi kanssa? Toivottavasti et saanut lisää lapsia. On surullista, että on olemassa noin itsekkäitä ja huonoja äitejä.

Oletko lukenut tuon henkilön vastauksia.? Lapsi on ADOPTOITU. Eikös se adoptio teidän kaikkien mielestä aina ole hurjan hyvä asia??? Lapsi pääsee rakastavaan kotiin silloi, kun biologinen vanhempi ei jostain syystä kykene huolehtimaan lapsestaan täysipainoisesti.

 

[Mamahemuli]

No adoptiovanhemmat haluavat olla lapsen kanssa keskenään eivät oikeastaan halua että yhteyttä pidetään

Kyllä jos olet lapsesi antanut adoptioon, olet oman äitisuhteesi lapseesi ryssinyt sillä tavalla, että ymmärrän noiden lapsen oikeiden vanhempien asenteen. En minäkään haluaisi oman poikani kohdalla jotain vastuutonta leikkimään äitiä aina kun välillä sattuu siltä tuntumaan. Lapsella on yhdet vanhemmat ja that's it.

Mitä tähän aiheeseen tulee, niin ei puolison lapsia tietenkään tarvitse rakastaa, mutta jokaisella vanhemmalla pitäisi olla sisäsyntyinen velvollisuus huolehtia siitä, että yksikään elävä - vaikka tämä sitten sattuisi olemaan uusi puoliso - ei omien lasten yli kävele.

 

[älä tee enää lapsia]

Koska pojalla nyt adoptiovanhemmat six parempi näin.

Siis annoit pojan adoptoitavksi, koska uudella miehelläsi on ongelmia itsetuntonsa kanssa. Järkyttävää!

 

[kotiäiti]

Poika annettu adoptioon yhdessä hänen biologisen isänsä kanssa aikanaan päätimme tämän jo kauan ennen nykyistä miestäni.Lapsen biologinen isä kuollut ja hänellä nyt adoptiovanhemmat.

 

[vieras]

Itse katkaisin yhteyden ensimmäisestä avioliitosta syntyneeseen poikaani koska se oli miehelleni niin kovin vaikeata.

Kamala ihminen. Miten voit elää itsesi kanssa? Toivottavasti et saanut lisää lapsia. On surullista, että on olemassa noin itsekkäitä ja huonoja äitejä.

Oletko lukenut tuon henkilön vastauksia.? Lapsi on ADOPTOITU. Eikös se adoptio teidän kaikkien mielestä aina ole hurjan hyvä asia??? Lapsi pääsee rakastavaan kotiin silloi, kun biologinen vanhempi ei jostain syystä kykene huolehtimaan lapsestaan täysipainoisesti.

Totta kai parempi olla rakastavien vanhempien luona kuin tuollaisen äidin kanssa joka rakastaa vain itseään.

Mutta mistä lköytyi noin munaton kaveri vielä kumppaniksi. Kuka mies haluaa naisen joka on antanut lapsensa pois??? HUH!

 

[vieras]

Tässä ketjussa ongelmana ovat exät ja aikuisten huonot välit eivätkä itse asiassa ne lapsipuolet.

 

[tuomitsen]

Poika annettu adoptioon yhdessä hänen biologisen isänsä kanssa aikanaan päätimme tämän jo kauan ennen nykyistä miestäni.Lapsen biologinen isä kuollut ja hänellä nyt adoptiovanhemmat.

Kirjoitit, että katkaisit lapsen välit, kun oli niin vaikeaa miehelle?

On silti hyvin erikoista, että annoit lapsen pois. Toivottavasti et tee koskaan lisää lapsia.

 

[kotiäiti]

Ainakin sain hyvän uuden miehen,jonka kanssa olen onnellinen.

 

[Pomppasi]

Vastuu tilanteista ja tilanteesta on lapsilla itselläänkin ja ennenkaikkea heidän äidillään joka on lähivanhempi.

Siis täh?? Eihän se vastuu tuosta(kaan) tilanteesta millään voi olla LAPSILLA? Sairasta, totta kai aikuiset kantaa vastuun! Jos ja kun olet noin katkeroitunut ja tilanne noin tulehtunut teidän perheessänne, vastuu on ennenkaikkea miehelläsi. Hänen lapsiaanhan he ovat, yhtä lailla kuin se sun ja hänen oma pikku kultamussukkanne.

 

[kotiäiti]

Adoptiovanhempien kanssa sovittiin että emme pidä yhteyttä kaikki asiat on sovittu.

 

[Ei kokemusta uusioista, mutta ihmettelen]

Koska pojalla nyt adoptiovanhemmat six parempi näin.

Uskomatonta että jollain menee vieras mies omien lasten edelle, mutta tääki on elämää näköjään

Miks niillä teidän miehillä, joiden lapsia osa siis inhoaa, eikä ainakaan pysty rakastamaan, kuten joka toinen on vakuutellut, pitäisi nainen eli te sitten mennä lasten edelle? Samalla logiikalla miesten pitäis sitten haistattaa teille pitkät, jos ette kerran hänen lastensa kanssa toimeen tule...

 

[Maniokki]

En rakasta. Luulin varmaan joskus alussa että ehkä se sellaiseksi muuttuu, mutta meilläkin menee oikeastaan vain vaikemammaksi, syynä kait mm. kahden vanhimman teini-ikä ja nuorimmaisen äärimmäinen ikävä äitiin melkein aina kun on meillä. Olen todennut nyt itselleni, että ei minun tarvitsekaan niitä rakastaa, riittää kun yritän edes sietää huonoina hetkinä. Tämän kun saisi vielä nätisti taottua miehen kalloon, kuten myös sen, että hänen lapsensa eivät tosiaan välitä minusta sen kummemmin kuin että olen heidän isänsä nykyinen vaimo. Mies kuvittelee vaaleanpunaisten lasiensa läpi jotain ihan muuta.

 

[just joo]

on se kumma et pitää tehdä jokaisen vastaan tulevan äijän kanssa yhteisiä lapsia ja sit on näitä loputtomia kaunoja ja vihoja kun kaikki äiti- isä -lapsipuoli suhteet kaatuvat niskaan perhekuvioissa. nää on järkyttävän sekavia virityksiä. mä en ikinä koskaan kelpuuttaisi itselleni perheellistä miestä mieheksi!!!

 

[kohtalotoveri voi ei]

Kannattaa antaa itselleen aikaa, rakkaus kasvaa hiljalleen. Näe vaivaa tutustuaksesi heihin. Tee kahdenkeskisiä juttuja kunkin lapsen kanssa, keksi joku teidän yhteinen juttu. Ja, ennen kaikkea, yritä aina nähdä heidän hyvät ja rakastettavat puolensa ja ajattele heistä positiivisesti! Se on tärkeää..

Eli taas se vastuu suhteesta laitetaan äitipuolen harteille.
Miksi minä viettäisin vähäisen vapaa-aikani jonkun toisen lapsen kanssa, enkä omani kanssa? Että jos arki päiväkodin ja koulun ja työn jälkeen omien kanssa jää aika niukalle, olisi viikonloput vapaata, ja joka toinen vkl ensin minä siirtyisin miehen lasten kanssa kahden harrastamaan ja sitten mies siirtyisi heidän kanssaan kahden harrastamaan.. entäs omat lapset?

Mutta kaikken oleellisin asia tässä edelleen on se, että vastuu suhteesta on myös lapsilla itseillään mutta myös lasten biolgisella lähivahemmalla!! UNohdatte sen aina.

Toinen oleellinen asia on se, etteivätne lapset tule tapaamaan äitipuolta, eivät he tule tapaamaan isän uutta perhettä. He tulevat tapaamaan isäänsä. He ovat kiinnostuneita vain isistä ja muut ovat esteenä, liikaa, haittona, heistä ei myöskään tarvitse välittää ja heitä voi kohdella miten tahansa.
Näin oli meidän uuseperheessämme. Monta vuotta jaksoin, ja juuri tuota, että olin paljon näiden lasten kanssa yms yms, mutta aina tuli kylmää vettä niskaan ihan näiden lasten itsensä taholta, heidän omalla toiminnallaan.. Sitten totesin että nyt riittää.

Yhä vaankin, kaikki lapsipuolien kanssa toimiminen tietenkin edellyttää sitä, että kaikki aikuiset osaavat käyttäytyä kuin aikuiset. Biovanhemmilla on aina tietenkin suurin vastuu siitä, että elämä sujuu kivuttomasti, mutta mä annoinkin tuossa vain vinkkejä äitipuolella, en biovanhemmille. Oletin, että tilanne ei ole biovanhempien puolelta tulehtunut. Biovanhemmilla on aina suurin vastuu siis.

Totta on että jos lapset käyvät vain lyhyitä pätkiä, he haluavat olla eniten isän kanssa. Mutta jos on vaikka huoltajuus on 50-50 tai lapset tulevat vaikka viikoiksi kerrallaan, on siinä jo aikaa äitipuolenkin tutustua lapseen.

En oikeasti usko että aijankäyttö olisi suuri ongelma, jos oikeasti kokisi lasten kanssa touhuamisen arvokkaaksi. Aikaa siis kyllä järjestää jos nin haluaa.. Mun miehen lapset eivät ole joitakin ulkopuolisia ja ventovieraita lapsia vaan kuuluvat omalta osaltaan meidän perheeseen ja siksi olen valmis näkemään vaivaa.

Vielä kerran, sun tilanne on äärimmäinen.

Vietin aikaa näiden lasten kanssa tosi paljon. Tehtiin yhdessä vaikka mitä. Askarreltiin, pelattiin jne. Minä puuhasin, puuhasteltiin yhdessä "uusperheenä". Käytiin siellä sun täällä, tehtiin lomamatkaa. Omat edell. liiton lapseni olivat jo isoja eikä heitä kiinnostanut pikkulapsipuuhastelu ja he tykkäsivät kyllä miehen lapsista. Ottivat ja otimme koko paketin puolin ja toisin.

Nyt tiedän, mitä tapahtui ja miksi. Tuolloin vain ihmettelin. Kun jotekin se kaikki valui kuin hiekka käsien välistä. Lapset muuttuivat tapaamiskäyntikerta toisensa jälkeen. Hankalammiksi. Olivat todella inhottavia. Mies ei tajunnut eikä huomannut. Lasten käytös oli toisenlaista kun sukua oli paikalla. Kun olivat kahden minun kanssa olivat aivan jotain aivan muuta. Kun mies tuli paikalle, käytös muuttui. Ei niin maireaksi kuin suvun läsnäollessa, mutta erilaiseksi kuitenkin.

Milläs sen todistaa kun mies näkee vain sen minkä näkee.

Miedän yhteistä pientä itkettivät. Ja kyllä!! He osasivat olla todella kauniisti pikkuserkkujen ja muiden pikkusukulaisten kanssa, mutta meidän yhteistä kohtaan olivat aika tympeitä. Omamme kuitenkin kovasti tykkäsi miehen lapsista, kaipasi heitä, hakeutui aina heidän seuraansa, vaikka joka tapaaminen oli itkua ja parkua.

Noin 5 vuotta jaksoin ja sitten tuli ensimmäinen stoppi tilanteelle. Siitä jatkui vielä 2 vuotta, ja laitoin toisen ison rajauksen jotta kotona pystyisi normaalisti elämään, pelkäämättä että lapselle tapahtuu jotain, eli kaikkiaan tätä kuviota on ollut tuo noin 7 vuotta.

Sekin, kun toinen lapsista varasteli.. mitä hän ottikaan?? OMIA tavaroitaan! Siis meille MINUN hankkimia omia tavaroitaan, varasteli mukaansa. Olisi aivan kaikki saanut ottaa, jos olisi kysynyt, että saanko kotiin??!!!

Taustalla kaikkein pahimpana oli lasten lähivanhempi, joka valjasti lapsensa tapaamiselle sellaisilla saatesanoilla, että lapset sitten kuuliaisesti olivat minulle ilkeitä ja kohtelivat meidän yhteistä huonosti. Ja kaikkea muuta mukavaa se äiti lapsilleen jutteli..
aa
Ilmeisesti tahti kiihtyi vuosien edetessä, kun tajusi, ettei se ulos nakattu mies oiekasti aio tulla oven taakse itkemään, ei jätä minua, ei palaa takaisin jne. Itse hän eron halusi, ja mies oli vapaalla jalalla kun hänet tapasin, mutta naiselle oli silti iso juttu kun mies ei takaisin palannut itkemään, ei päätynyt alkoholistiksi sillan alle, vaan jatkoi elämäänsä.

 

[kohtalotoveri]

Vastuu tilanteista ja tilanteesta on lapsilla itselläänkin ja ennenkaikkea heidän äidillään joka on lähivanhempi.

Siis täh?? Eihän se vastuu tuosta(kaan) tilanteesta millään voi olla LAPSILLA? Sairasta, totta kai aikuiset kantaa vastuun! Jos ja kun olet noin katkeroitunut ja tilanne noin tulehtunut teidän perheessänne, vastuu on ennenkaikkea miehelläsi. Hänen lapsiaanhan he ovat, yhtä lailla kuin se sun ja hänen oma pikku kultamussukkanne.

a

En puhu mistään 3 vuotiaasta, vaan teini-ikäisestä.
a
En yhdestä tai kahdesta tapahtumasta, vaan useammasta usean vuoden ajalta, joista sitten lyhyen ajan sisällä tuli liian monta..

Olen kohdellut lasta "kuin omaani" ja hyvin, mutta Jos minä olen lapselle ilmaa, tai minulle nauretaan päin naamaa, tai valehdellaan ja aivan kirkkain silmin semmoista, mistä hölmömpikin kuulee että täyttä valhetta tai jos minun (näille miehen lapsille ) hankkimat tavarat ja tuotteet hävitetään, rikotaan ... jos lapsi kohtelee huonosti meidän yhteisiä, jotka ovat todella pieniä, ja tilanteet ovat aika vaarallisia jo.. älyttömiä.

ei,en luota tällaiseen lapseen, vaikka sitten seuraavana päivänä isin ollessa kuulolla ja paikalla lapsi / teini herttaisesti minulle hymyileekin.. enkä pidä tällaisesta lapsesta.

En hanki heille enää mitään. He eivät arvosta minun ostamaa, vaikka oltaisi käyty se yhdessä ja hyvässä shopailuhengessä ostamassa ja teini olisi sen itse valinnut jne jne kaikki tosi kivaa, mutta sitten se ostos löytyy rikottuna mytättynä, poljettuna lattilata, "se hävisi" ....

Biologisen vanhemman on todella vaikea nähdä "vikaa" omassa lapsessaan, koska lapsen käytös muuttui kun isi tuli paikalle. Meni tosi pitkään, että mies uskoi, että kaikki ei ole kuten näyttää ja ettei hänen nuhdesaarnoillaan ole mitään merkitystä.

Lapsi käy meillä tapaamisella, mutta minulle ei ole enää minkäänlaista suhdetta häneen.

Tätä tarkoitan, että vastuu on lapsellakin.


JA EDELLEEN: EN OLE KATKERA!!
MUTTA EN MYÖSKÄÄAN RAKASTA MIEHENI EDELL. LIITON LAPSIA ENKÄ VÄLITÄ HEISTÄ PÄTKÄN VERTAA ja se on eri asia kuin olla katkera!

 

[harmaana]

Melkein viisi vuotta onkin jo vierähtänyt. Aluksi kyllä tykkäsin, mutta nyttemmin huomaan, että en todellakaan odota niitä viikonloppuja, kun lapsipuoli meillä on... Ei hän minusta mitää kuitenkaan huomaa, itselle se vaan on raskasta..

Tuo oli kuin minun kirjoittamani ihan tarkalleen.
Näin minunkin kohdallani

 

[ymmällään]

Kannattaa antaa itselleen aikaa, rakkaus kasvaa hiljalleen. Näe vaivaa tutustuaksesi heihin. Tee kahdenkeskisiä juttuja kunkin lapsen kanssa, keksi joku teidän yhteinen juttu. Ja, ennen kaikkea, yritä aina nähdä heidän hyvät ja rakastettavat puolensa ja ajattele heistä positiivisesti! Se on tärkeää..

Eli taas se vastuu suhteesta laitetaan äitipuolen harteille.
Miksi minä viettäisin vähäisen vapaa-aikani jonkun toisen lapsen kanssa, enkä omani kanssa? Että jos arki päiväkodin ja koulun ja työn jälkeen omien kanssa jää aika niukalle, olisi viikonloput vapaata, ja joka toinen vkl ensin minä siirtyisin miehen lasten kanssa kahden harrastamaan ja sitten mies siirtyisi heidän kanssaan kahden harrastamaan.. entäs omat lapset?

Mutta kaikken oleellisin asia tässä edelleen on se, että vastuu suhteesta on myös lapsilla itseillään mutta myös lasten biolgisella lähivahemmalla!! UNohdatte sen aina.

Toinen oleellinen asia on se, etteivätne lapset tule tapaamaan äitipuolta, eivät he tule tapaamaan isän uutta perhettä. He tulevat tapaamaan isäänsä. He ovat kiinnostuneita vain isistä ja muut ovat esteenä, liikaa, haittona, heistä ei myöskään tarvitse välittää ja heitä voi kohdella miten tahansa.
Näin oli meidän uuseperheessämme. Monta vuotta jaksoin, ja juuri tuota, että olin paljon näiden lasten kanssa yms yms, mutta aina tuli kylmää vettä niskaan ihan näiden lasten itsensä taholta, heidän omalla toiminnallaan.. Sitten totesin että nyt riittää.

Yhä vaankin, kaikki lapsipuolien kanssa toimiminen tietenkin edellyttää sitä, että kaikki aikuiset osaavat käyttäytyä kuin aikuiset. Biovanhemmilla on aina tietenkin suurin vastuu siitä, että elämä sujuu kivuttomasti, mutta mä annoinkin tuossa vain vinkkejä äitipuolella, en biovanhemmille. Oletin, että tilanne ei ole biovanhempien puolelta tulehtunut. Biovanhemmilla on aina suurin vastuu siis.

Totta on että jos lapset käyvät vain lyhyitä pätkiä, he haluavat olla eniten isän kanssa. Mutta jos on vaikka huoltajuus on 50-50 tai lapset tulevat vaikka viikoiksi kerrallaan, on siinä jo aikaa äitipuolenkin tutustua lapseen.

En oikeasti usko että aijankäyttö olisi suuri ongelma, jos oikeasti kokisi lasten kanssa touhuamisen arvokkaaksi. Aikaa siis kyllä järjestää jos nin haluaa.. Mun miehen lapset eivät ole joitakin ulkopuolisia ja ventovieraita lapsia vaan kuuluvat omalta osaltaan meidän perheeseen ja siksi olen valmis näkemään vaivaa.

Vielä kerran, sun tilanne on äärimmäinen.

Vietin aikaa näiden lasten kanssa tosi paljon. Tehtiin yhdessä vaikka mitä. Askarreltiin, pelattiin jne. Minä puuhasin, puuhasteltiin yhdessä "uusperheenä". Käytiin siellä sun täällä, tehtiin lomamatkaa. Omat edell. liiton lapseni olivat jo isoja eikä heitä kiinnostanut pikkulapsipuuhastelu ja he tykkäsivät kyllä miehen lapsista. Ottivat ja otimme koko paketin puolin ja toisin.

Nyt tiedän, mitä tapahtui ja miksi. Tuolloin vain ihmettelin. Kun jotekin se kaikki valui kuin hiekka käsien välistä. Lapset muuttuivat tapaamiskäyntikerta toisensa jälkeen. Hankalammiksi. Olivat todella inhottavia. Mies ei tajunnut eikä huomannut. Lasten käytös oli toisenlaista kun sukua oli paikalla. Kun olivat kahden minun kanssa olivat aivan jotain aivan muuta. Kun mies tuli paikalle, käytös muuttui. Ei niin maireaksi kuin suvun läsnäollessa, mutta erilaiseksi kuitenkin.

Milläs sen todistaa kun mies näkee vain sen minkä näkee.

Miedän yhteistä pientä itkettivät. Ja kyllä!! He osasivat olla todella kauniisti pikkuserkkujen ja muiden pikkusukulaisten kanssa, mutta meidän yhteistä kohtaan olivat aika tympeitä. Omamme kuitenkin kovasti tykkäsi miehen lapsista, kaipasi heitä, hakeutui aina heidän seuraansa, vaikka joka tapaaminen oli itkua ja parkua.

Noin 5 vuotta jaksoin ja sitten tuli ensimmäinen stoppi tilanteelle. Siitä jatkui vielä 2 vuotta, ja laitoin toisen ison rajauksen jotta kotona pystyisi normaalisti elämään, pelkäämättä että lapselle tapahtuu jotain, eli kaikkiaan tätä kuviota on ollut tuo noin 7 vuotta.

Sekin, kun toinen lapsista varasteli.. mitä hän ottikaan?? OMIA tavaroitaan! Siis meille MINUN hankkimia omia tavaroitaan, varasteli mukaansa. Olisi aivan kaikki saanut ottaa, jos olisi kysynyt, että saanko kotiin??!!!

Taustalla kaikkein pahimpana oli lasten lähivanhempi, joka valjasti lapsensa tapaamiselle sellaisilla saatesanoilla, että lapset sitten kuuliaisesti olivat minulle ilkeitä ja kohtelivat meidän yhteistä huonosti. Ja kaikkea muuta mukavaa se äiti lapsilleen jutteli..
aa
Ilmeisesti tahti kiihtyi vuosien edetessä, kun tajusi, ettei se ulos nakattu mies oiekasti aio tulla oven taakse itkemään, ei jätä minua, ei palaa takaisin jne. Itse hän eron halusi, ja mies oli vapaalla jalalla kun hänet tapasin, mutta naiselle oli silti iso juttu kun mies ei takaisin palannut itkemään, ei päätynyt alkoholistiksi sillan alle, vaan jatkoi elämäänsä.

mie ymmärrän että tilanne on käynyt raskaaksi, ja vika on siis sen äidin.. vaikka kuinka itse yrittäisi niin jos lapsi kotona opetetaan vihaamaan uutta äitipuolta/isäpuolta niin silloin on vain vähän mitä itse voi tehdä asialle...
on tietysti eriasia onko uusipuoliso lähivanhemman kanssa vai etävanhemman kanssa, koska jos näkee lasta kerran kaksi kuussa ei tietenkään välttämättä synny sellaista kiintymys suhdetta kuin sillä joka on liki päivittäin tekemisissä lapsen kanssa...

 

[Hankey]

:heart: :wave:

Ei ihan pysy tuo käsi sydämellä, mutta vika on vain hymiössä.

Semmoinen ero kyllä on, että lapsipuolistani en ole huolissani, omistani olen liikaakin.