Lapsen virikkeet ja päivätouhut kotona vs. päiväkodissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja xxx
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä lapset ovat osittain kotihoidossa, osittain päiväkodissa (n.10pv/kk) ja kyllä me ainakin kotona ollessamme puuhaillaan lasten kanssa kaikenlaista. Että virikettä ja puuhaa kotiaskareista askarteluun riittää, ulkoilusta ja päivittäisistä puistoreissuista puhumattakaan. Ja lasten ehdoilla mennään eli ei liian tiukkoja aikatauluja, jos päiväunille meno venyy jonain päivän, en vedä siitä herneitä...

Päin vastoin meille taas päiväkodista ollaan rohkaistu meidän tekemään ratkaisuun, eli lapset viettävät pääsääntöisesti ajan kotona, hoitopäivänäkin he menevät hoitoon vastan. klo 9. Päiväkodin kommentti oli että "toki järjestämme virikettä lapsille, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen aikaan, jonka lapsi saa kotona vietetystä ajasta vanhemman kanssa" eli suomennettuna: kotona olo on kuitenkin lapsen näkökulmasta lapselle tärkeintä, ei liiat virikkeet - ja päiväkodissahan isoissa lapsiryhmissä meno on aika villiä ja rauhatonta ja siellä tarjotut "virikkeet" eli n. tunti esim. askartelua päivässä on helppo toteuttaa myös kotona.

Ja ei "arvostella" toisten ratkaisuja kotihoidon/päivähoidon suhteen, emme kuitenkaan voi tietää toisten elämän ratkaisuihin johtaneita syitä emmekä muitten lasten persoonallisuuksia, luonnetta tms...
 
"Päiväkolissa on palasta se kun saa leikkiä" oli mun pojan päiväkotikaveri vastannut kun kysyttiin mikä on kivointaa =) . Mä oon aina ollu sitä mieltä että ne ketkä työkseen lapsia hoitaa jaksaa ja viitsii keksiä enemmän virikkeitä kun kotiäidit. Me ulkoiltiin paljon vaikka oli vauva ja taaperoikäinen, käytiin jumpassa ja myöhemmin isompi kerhossa, nähtiin äiti - lapsi kavereita, tehtiin retkiä jne, mut silti kun olin kotona niin tuntu että jotain "oleellista" puuttui lasten elämästä. Ei varmaan oikeesti puuttunu :D , mutta päiväkodissa on hyvä olla.
 
Meillä on nuo 4v ja 3v. Leikkivät tosi paljon keskenään jos ei muita kavereita. Meillä kyllä askarrellaan ja piirretään, eikä lapsille tarvi sitä erikseen tehdä virikkeenä (inhoan sanaa). Juuri eilenkin poika toi paperia että tehtäiskö lennokkeja. Sittenhän niitä tehtiin erilaisia ja niillä leikki loppupäivän. Muutenkin annan mahdollisimman paljon vapautta keksiä itse tekemistä, ettei sitten tarvi kuunnella kun kasvavat että keksi mulle tekemistä. No en tiedä auttaako, mutta haluan että lapseni saa käyttää mielikuvitustaan ilman jatkuvaa ohjattua toimintaa.
 
Höpön löpön, kait minä sitten olen tuollainen äiti, joka viitsii touhuta lapsensa kanssa päivästä toiseen niiden kotitöiden ohessa ja lapsi niissä mukana. Sitähän äitiys on, että ollaan niiden lasten kanssa, mennään sinne lasten maailmaan mukaan ja päinvastoin otetaan ne lapset siihen normaaliarkeen mukaan touhuamaan juttuja. Juu järjestelen askartelutuokioita, luen paljon lapselle, ulkoilemme tunteja päivässä... jne jne. En koe olevani mikään superäiti, ihme haukkumanimitys tuokin. Tosin se kuulostaa sellaiselta kateelliselta nimittelyltä, kun itse ei jakseta touhuta niiden lasten kanssa. Toiset taas jaksavat ja haluavat toimia lastensa parhaaksi. Jaa mikä televisio ja dvd, löytyy paljon järkevämpää ja kivempaakin tekemistä kuin niitä tuijotella. Päivissä on selkeä rytmi syömisineen, ulkoiluineen, leikki-askartelu yms juttuineen, nukkumisineen jne. Lapsi on iloinen, tyytyväinen ja oppinut jos monenmoista ihmettä ja arjen puuhia kotihoidossa. Ehtii varmasti oravanpyörään mukaan vielä eskari-ja kouluvaiheessa, toki sitä ennen kerhoillaan jo.
 
Meillä vanhin lapsi on ollut koko ikänsä yli 4v siis kotihoidossa. Arkemme kulkee näin:
-5x on ruokailuja
-1-3 krt käydään ulkona, ulkoilua tulee päivittäin vähintään 2-3h
-Lapsi käy 2x viikossa kerhossa, kerho on 2 h kerrallaan, molemmissa kerhoissa askarrellaan ja on laululeikkejä
- lapsi on mukana kodin askareissa joka päivä
- joka viikko leivotaan yhdessä vähintään kerran
- joka viikko askarrellaan kotona vähintään kerran, ja kyllä: vuodenaikojen mukaan
- kotoa löytyy myös soittimia :) vaikka minusta ne ei välttämättömyys olekaan
-kavereita tapaillaan paljon myös, parhaimmillaan leikkiseuraa on päivittäin
- äiti laulaa ja lukee joka päivä, lukemista monesti päivässä
- joka päivä myös leikin lapsieni kanssa
- teen välillä muutenkin esim. aarrejahteja, erilaisia "temppuratoja" yms.
- käydään välillä leikkipuistossa
- ainakin 2 kertaa kuussa kirjastossa
- vuoden juhlat huomioidaan: esim. ensi viikolla raeruohon istutusta, kananmunia on jo maalattu, on haettu pajunkissoja virpomavitsa-askarteluja varten
- liikuntaa tulee monessa muodossa myös, niin sisällä kuin ulkona
- lapsi katsoo telkkaria noin 4 päivänä viikossa, 1/2-1h maksimissaan päivä, dvd:tä ehkä kerran kuussa, tietokoneella ei pelaa...
- kotona myös tylsistytään, eli lapselle tulee oloa "ei mitään tekemistä"

Tässä siis meidän ihan normaalia arkea. Monet muutkin tuntemani kotiäidit ovat vastaavalla tavalla aktiivisia. Itse en vastusta millään tavalla päiväkotia, sinne ovat meilläkin kohta menossa lapset. Mutta ap:ltä kysyisin, että mitäs vikaa meidän arjessamme on, itse en koe olevani mitenkään "tylsistynyt kotiäiti"... Ei kannata minun mielestä leimata ketään joittenkin yksittäistapausten perusteella. Ei kai kaikkia työssäkäyviäkään tule leimata "uraäideksi"?
 
Änkeydyn nyt tähän ketjuun ja vähän asian vierestä kyselisin teiltä yhtä juttua:
Te joiden lapset ovat päiväkodissa, niin ulkoillaanko teidän mielestä siellä riittävästi?
Onko tästä ulkoilusta jotain suositusta tms, kun tämä asia omalla kohdallani mietityttää niin kovasti :(
Siinä tarhassa, jossa minun lapseni ovat saatetaan olla 3 päivää sisällä kokonaan esim. "askartelemassa" ulkoilutuokiot, vaikka ulkona olisi mitä ihanin ilma :(
Poikani varsinkin rakastaa olla päiväkodissa, mutta joskus purnaa sitä vastaan, kun eivät PÄÄSE ulos...saattaa sitten mennä toisten ryhmien kanssa ulkoilemaan, kun omassa ryhmässä on monesti henkilöstöpulaa ja silloin eivät lähde ulos, vaan tekevät sisällä muita juttuja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Vastakysymys: tarvitseeko lapsi ylipäänsä jatkuvasti virikkeitä ja viihdyttämistä? Voisiko liiallinen virikkeisyys aiheuttaa sen, että niin monet lapset ovat nykyään rauhattomia ja ylivilkkaita? Vapaa leikki on lapsen oikeus ja lapsen kuuluisi osata leikkiä myös yksin. Kultainen keskitie tässäkin asiassa.


Peesailen tätä ja lisäksi, taapero tarvitsee rakkaat läheiset ympärilleen, ei mitään päiväkodin megalomaanista viriketulvaa ja kauheaa määrää ihmistä, ääntä ja pakkorutiineja.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Mari:
Änkeydyn nyt tähän ketjuun ja vähän asian vierestä kyselisin teiltä yhtä juttua:
Te joiden lapset ovat päiväkodissa, niin ulkoillaanko teidän mielestä siellä riittävästi?
Onko tästä ulkoilusta jotain suositusta tms, kun tämä asia omalla kohdallani mietityttää niin kovasti :(
Siinä tarhassa, jossa minun lapseni ovat saatetaan olla 3 päivää sisällä kokonaan esim. "askartelemassa" ulkoilutuokiot, vaikka ulkona olisi mitä ihanin ilma :(
Poikani varsinkin rakastaa olla päiväkodissa, mutta joskus purnaa sitä vastaan, kun eivät PÄÄSE ulos...saattaa sitten mennä toisten ryhmien kanssa ulkoilemaan, kun omassa ryhmässä on monesti henkilöstöpulaa ja silloin eivät lähde ulos, vaan tekevät sisällä muita juttuja.

En tiedä päiväkodin ulkoilusuositusta, mutta muistan lukeneeni että leikki-ikäiset ovat keskimäärin 2,5 tuntia ulkona päivisin. Minusta se kuulostaa ihan sopivalle määrälle. Nuori Suomi suosittelee vähintään 2 tuntia liikuntaa päivässä, minusta sitä on vaikea saada jos ei kunnolla ulkoile.
 
Meidän päiväkodissa on onneks tilaisuus lapsilla osallistua päiväkodin arjen pyörittämiseen myös.. on leipomispäivä 1 kerta /vko kaksi lasta kerrallaan tosin (16 lasta kokonaisuudessaan) :) kukin vuorollaan tietty, auttavat päikkäreiden jälkeen korjaamaan vuodevaatteet pesuhuoneeseen/kaappiin, jokainen jollain tavalla kerää tyynyt peitot yms.. kierrättävät pahveja, lasia.. askartelee, laulaa, leikkii, loruttaa, soittaa, taiteilee... imtä ihanimpia juttuja tekevät, vievät lapsia markkinoille, teatteriin, uimakouluun. välillä ehkä liikaakin ?? voiko noin sanoa.. mä koen että meidän lapset on etuoikeutettuja kun esim tiedustelen frendieni lasten tilanteita pph: ssa tai toisessa kunnallisessa tarhassa isompi on apaut 80 lasta tarhassa.
Kotona jo oisin niin en mä pystyisi tarjoamaan läheskään samaa mitä tarha tarjoaa, en mä ole niin virikkeellinen yksilö että kykenisin läheskään samalla tasolle en edes yrittäessäni.
 
ulkoilu aamupäivällä 1½ tuntia ip: llä toiset saman verran 15.15 eteenpäin mutta väkisinkin kun haen muksun 15.30 jälkeen niin ip ulkoilu jää lyhyemmäksi mutta yritän korvata sitä sillä että saa leikkiä illemalla hiekkiksellä tai ulkoilla muuten perheen kanssa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mari:
Änkeydyn nyt tähän ketjuun ja vähän asian vierestä kyselisin teiltä yhtä juttua:
Te joiden lapset ovat päiväkodissa, niin ulkoillaanko teidän mielestä siellä riittävästi?
Onko tästä ulkoilusta jotain suositusta tms, kun tämä asia omalla kohdallani mietityttää niin kovasti :(


Tuo on asia, johon minäkin olen ollut hiukan pettynyt. Lasteni pk:ssa ei ulkoilla aamupäivällä jos yhtään sataa, sadetakkia eivät ole 1,5 vuoteen käyttäneet kertaakaan (!). Iltapäivälläkin menevät usein ulos vasta klo 16.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja i:
Meillä lapsi saa toisten lasten seuraa kun hän käy leikkitoiminnassa. Pakko ei sinne päiväkotiin ole sen takia viedä.

http://www.vaasa.fi/Suomeksi/Lapset_nuoret/Varhaiskasvatuspalvelut__Paivahoito_/LeikkitoimintaMitä on leikkitoiminta?


Leikkitoiminta

Leikkitoiminta tarjoaa vapaamuotoista toimintaa lapsille ja lapsiperheille leikkipuistoissa, leikkikerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa täydentäen muita päivähoidon muotoja.

Alle kouluikäisille järjestetään ensisijaisesti ohjattua ja valvottua ulkoleikkitoimintaa, koululaisille valvottua vapaa-ajan toimintaa ja avoimissa päiväkodeissa perheiden kasvatustoimintaa tukevaa työtä sekä yhdyskuntatyötä. Avoimissa päiväkodeissa toimii pienten lähinnä kotona hoidettavien 3-4 -vuotiaiden lasten kerhoja 1-2 kertaa viikossa

 
Nykypäivänä ei tavallisessa perheessä elävä lapsi saa liian vähää virikkeitä, vaan ongelma on mun mielestä nykyään se, että virikkeitä on liikaa. Lasten elämää ohjelmoidaan pienestä asti niin että aina on jotain tekemistä, eikä lapsilla ole toimettomia, "tylsistyttää"-hetkiä riittävästi, joita ihminen kaipaa, esim. mielikuvitus ja luovuus kehittyy noissa hetkissä eniten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
Alkuperäinen kirjoittaja Mari:
Änkeydyn nyt tähän ketjuun ja vähän asian vierestä kyselisin teiltä yhtä juttua:
Te joiden lapset ovat päiväkodissa, niin ulkoillaanko teidän mielestä siellä riittävästi?
Onko tästä ulkoilusta jotain suositusta tms, kun tämä asia omalla kohdallani mietityttää niin kovasti :(
Siinä tarhassa, jossa minun lapseni ovat saatetaan olla 3 päivää sisällä kokonaan esim. "askartelemassa" ulkoilutuokiot, vaikka ulkona olisi mitä ihanin ilma :(
Poikani varsinkin rakastaa olla päiväkodissa, mutta joskus purnaa sitä vastaan, kun eivät PÄÄSE ulos...saattaa sitten mennä toisten ryhmien kanssa ulkoilemaan, kun omassa ryhmässä on monesti henkilöstöpulaa ja silloin eivät lähde ulos, vaan tekevät sisällä muita juttuja.

En tiedä päiväkodin ulkoilusuositusta, mutta muistan lukeneeni että leikki-ikäiset ovat keskimäärin 2,5 tuntia ulkona päivisin. Minusta se kuulostaa ihan sopivalle määrälle. Nuori Suomi suosittelee vähintään 2 tuntia liikuntaa päivässä, minusta sitä on vaikea saada jos ei kunnolla ulkoile.

Kun olin kotona lasten kanssa, niin oltiin paljon ulkona päivisin ja saivat siellä toteuttaa itseään ja purkaa ylimääräistä energiaansa ;)
En tiedä miten ottaisin tuon hienovaraisesti puheeksi tarhalla, kun suoraan sanovat, että eivät voi lähteä ulos, kun on niin vähän henkilökuntaa paikalla...tuntuu, että sohaisen johonkin muurahaispesään puuttumalla asiaan :( jatkuvasti kuitenkin heillä on haku lisätyöntekijöille käynnissä.

Yksi päivä vaan kiinnitti huomiota, kun poikani ryhmässä oli muutama täysin ulkopuolinen sijainen ja yksi toisen ryhmän hoitajista, niin kummasti olivat ulkona jo hyvissä ajoin, kun menin hakemaan...
Välillä tuntuu, että kyse on enemmänkin näitten vakituisten hoitajien halusta lähteä ulos, kuin siitä että eivät voisi lähteä ulkoilemaan.

Pienten ryhmät ovat aina ulkona aamuin ja iltapäivisin...isommat hyvin harvoin :(
Meneevät ulos aikaisintaan todella myöhään iltapäivällä, jolloin jo suurin osa lapsista on noudettu koteihinsa.
 
Niin, en usko, että kotia ja päiväkotia ja niiden virikkeellisyyttä edes kannattaa asettaa vastakkain. Molemmat palvelevat tiettyjä tarpeita ja ovat siten puolustettavissa. Aika aikaansa kutakin sano sonni ku lehmää köyräs. :xmas:
 
Meidän lasten pk:ssa ulkoillaan aamupäivisin se 1-1½ h, kaiketi. Iltapäivisin toinen samanmoinen, mutta aina ei muksut ehdi iltapäiväulkoilussa olla kun heidät jo haetaan kotiin. Tai eskarilaisella on oikeastaan 3 ulkoilua, kun on yksi lyhyt välitunti ja kaksi pitkää ulkoilua.

Jos pk:ssa ei olla oltu ulkona, niin nou hätä, lapset ulkoilee kuitenkin kotipihalla. Ja jos on jotain sellaista ohjelmassa loppupäiväksi ettei ehditä kotipihalle ulkoilemaan niin ei sekään haittaa, huomenna on päivä uus.

Sen tiedän, että lasteni pk:n 4-5 v ryhmä ei ulkoile läheskään päivittäin. En tiedä miksi. Toivon, että asia muuttuu kun poikani siirtyy tuohon ryhmään, ja jos ei muutu niin annan palautetta. Ellei sälli sitten ehdi vaihtaa päiväkotia ennen sitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja Mari:
Änkeydyn nyt tähän ketjuun ja vähän asian vierestä kyselisin teiltä yhtä juttua:
Te joiden lapset ovat päiväkodissa, niin ulkoillaanko teidän mielestä siellä riittävästi?
Onko tästä ulkoilusta jotain suositusta tms, kun tämä asia omalla kohdallani mietityttää niin kovasti :(


Tuo on asia, johon minäkin olen ollut hiukan pettynyt. Lasteni pk:ssa ei ulkoilla aamupäivällä jos yhtään sataa, sadetakkia eivät ole 1,5 vuoteen käyttäneet kertaakaan (!). Iltapäivälläkin menevät usein ulos vasta klo 16.

Näin juuri...pettymys oli minullekkin melkoinen, kun välillä tunsin huonoa omaatuntoa jos en jostain syystä ulkoilemaan lasten kanssa päässytkään ja luulin, että tarhalla ulkoillaan todella paljon!
Milloin sataa, milloin tulee, milloin on liian märkä keli, liian kylmää, liikaa tekemistä, liian vähän hoitajia on kuitenkin se yleisin käytetty syy miksi poikani ryhmä ei ulkoile useinkaan!
 
Jokainen toimii miten parhaaksi kokee. Meillä on 2v ja 2kk lapset kotihoidossa. Lopputulos on, että äiti on rättiväsynyt univajeen takia. Isompi riehuu villinä, kun ei saa tarpeeksi purettua energiaa. Sub juniori pyörii koko ajan päällä, jotta isompi olisi edes hetken paikallaan. Vauvan imetys ei onnistu kunnolla, kun ei siihen saa rauhallista hetkeä. Vauvan kanssa ei myöskään seurustella kunnolla, sillä isompi vie kaiken huomion hereillä ollessa. Toisin sanoen meillä olisi ehdottomasti kaikkien kannalta parempi, että esikoinen olisi ainakin osa-aikahoidossa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meilläkään ei päiväkodissa (tai no, eskarissa) ulkoilla juuri koskaan, en tiedä miksi.

Meillä eskariryhmän (koulun eskari) hoitaja selitti minulle, ettei hän tahdo jäädä lasten mieleen hoitajana, joka pakotti ulkoilemaan sateella :o Siihen vastasin ettei yhtäkään eskari-ikäistä tarvitse oikeasti pakottaa ulos vaikka sataakin, kun on leikkikavereita ulkona. Mutta eipä minun sanomiseni mihinkään ole vaikuttanut.
 
Riittääkö 5-vuotiaalle kolme kertaa viikossa 3h srk:n päiväkerhoa? Siis virikkeeksi?

Satunnaisesti, aika usein kuitenkin, leikkii myös naapureiden lasten kanssa.

Minun mielestä riittää, mitä muut sanoo.

Ja meidän lapset kyllä ulkoilee. Enemmän mitä päiväkodissa. Ainakin viisi tuntia pvässä ulkoilua.

 
Meidän 5v on kotihoidossa vauvan kera. Uskallan väittää järjestäväni toiminnallisia virikkeitä vähintään yhtä paljon kuin päiväkodissa.. Ulkoilut jäävät tosin vähemmälle, kuten ikäisten kamssa leikkiminen. Näin isolle ei puistoistakaan oikein löydy leikkiseuraa, vaikka kaupungissa asutaankin.

Viime viikolla tehtiin mm. musiikkia (soiteltiin ja laulettiin) ja matematiikkaa sekä muovailtiin, piirrettiin jne.. Ja mikä lapsen mielestä on kaikista parasta, leikkiin on aikaa ja tarvikkeita paremmin kuin päiväkodissa. =)

Bonuksena lapsi saa osallistua pyykkishowhun ja kodin ylläpitoon myös. (Melkein kuin kunnon Fröbeliläisessä pedagogiikassa) ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Mutta ap:ltä kysyisin, että mitäs vikaa meidän arjessamme on, itse en koe olevani mitenkään "tylsistynyt kotiäiti"... Ei kannata minun mielestä leimata ketään joittenkin yksittäistapausten perusteella. Ei kai kaikkia työssäkäyviäkään tule leimata "uraäideksi"?

En todellakaan näe teidän arjessanne mitään vikaa, vau miten aktiivinen olet! Kaikki eivät vaan ole, toisilla ei löydy kädentaitoja askarteluun tai käsitöihin, ei ole musikaalisuutta tai jauhopeukaloa, tai ei ehditä tai jakseta touhuta ihan niin paljon. Suoraan sanottuna en osaisi kuvitella kovinkaan monen tuntemistani äideistä järjestävän mitään temppuratoja lapsilleen. Toki näkökulmani on rajoittunut vain tuttuihini. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meilläkään ei päiväkodissa (tai no, eskarissa) ulkoilla juuri koskaan, en tiedä miksi.

Laiska sokerista tehdyt hoitajat :(

Eikö tuollaisesta voi valittaa suoraan ylemmälle taholle, ja sanoa ettei valituksen tekijän nimeä saa mainita? Kyllä minusta lasten kuuluu ulos päästä, sen kerran pk- tai eskaripäivänä aikana nyt ainakin.
 

Yhteistyössä