Ä
Äipsyliini
Vieras
Minun ja mieheni erosta on aikaa 5 kuukautta. Eksälläni on ollut uusi nainen melkeinpä erostamme asti. Nyt on tutustuttanut naisen yhteiseen 3-vuotiaaseen lapseemme. Mies ja nainen eivät asu yhdessä, mutta viettävät kaiken aikansa keskenään. Lapsemme ja naisen ekasta tapaamisesta asti nainen on ollut mieheni ja lapsemme kanssa jokaisen tapaamisine, jonka lapsi viettänyt isällään. Mies ja lapsi eivät ole kertaakaan olleet enää keskenään vaan uusi nainen aina ja jokapaikassa mukana. Tämä ei tietenkään minulle kuulu, vaikka pientä mustasukkaisuutta lapseni takia on ilmassa. Minä en voi vaikuttaa siihen, mitä lapsen isä lapseni kanssa puuhaa ja kenen kanssa on.
Nyt kuitenkin minulle on selvinnyt lapseni puheiden kautta, että uusi nainen viettää myös kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa paljon ja isä ei ole paikalla lainkaan. Tämä hiertää mieltäni todella paljon ja olen todella hämmentynyt tilanteesta ja varmasti on lapsemmekin. Olen sanonut eksälle, että onko ajatellut asian loppuun asti lapsen kannalta ja olen sanonut kuinka pahalle minusta tuntuu, että lapsi lähtee isälleen ja joutuu jakamaan kaiken huomion uuden naisen kanssa, saati sitten, että isä on omilla menoillaan tapaamisaikana ja lapsi on uuden naisen kanssa, joka on minulle täysin tuntematon ihminen.
Voinko puuttua asiaan jotenkin? Olla vihainen ja sanoa asiasta? Mieheni mielestä minulla ei ole mitään oikeutta sanoa koko asiasta mitään, saati että hänellä olisi edes velvollisuus kertoa, että lastamme hoitaa joku muu kun hän itse kun lapsi on isällään. Meillä on yhteishuoltajuus. Lapsi isällä alle 7vrk/kk.